keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Onnellista uutta vuotta !

Vuoden viimeinen päivä.
Kulunut vuosi on ollut myllerrysten vuosi signoran elämässä.
Uusi elämä,
uusi koti,
uusi työ.
Italia on haukannut entistä suuremman palan signoran elämästä ja tällä hetkellä puolet siitä onkin saapasmaan puolella.
 
Myös terveysrintamalla on ollut haipakkaa.
Kolme operaatiota.
Kolmeen kertaan on signora odotellut koetuloksia syövän pelossa.
Ihanat ystävät ovat auttaneet näistäkin karikoista läpi.
 
Signora toivoo, että vuosi 2015 on täynnä onnea, iloa ja terveyttä, aivan jokaiselle !
Ja kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta!
 
 


lauantai 20. joulukuuta 2014

Italialainen Suomessa

Italialainen pistäytyi Suomessa.
Ja visiteerasi ensi kertaa Signoran huushollissa.
 
Signora oli moneen kertaan muistuttanut, että Suomessa ei sitten tepastella sisällä kengät jalassa.
Vaan eihän tätä italialainen tietenkään muistanut.
Ja Signora kulki motkottaen italialaisen perässä luoden huolestuneita katseita vaaleaan mattoonsa.
Ulkona oli parahiksi juuri karmea kurakeli.
 
Signora oli sopinut jälkikasvunsa kanssa, että käydään yhdessä lounaalla.
Siis Signora, jälkikasvu ja italialainen.
 
Jälkikasvu elää sen verran vauhdikasta elämää, että aikatauluja piti muuttaa moneen kertaan ja lopuksi ainoaksi sopivaksi ajaksi löytyi klo 15.30.
Italialainen oli yhtä kysymysmerkkiä.
"Ma i ristoranti sono aperti in quest' ora"?
Italialainen oli ihmeissään, kun kuuli, että Suomessa ravintolat ovat auki läpi iltapäivän.
Juu, totta se on, Signora vakuutteli.
Suomessa saa ruokaa kelloon katsomatta.
Tai siis ei tietenkään öisin, mutta päiväsaikaan kyllä.
 
Signoran omat kokkailut maistuivat.
Riistakäristystä lukuunottamatta.
" Non mi piace", kuului lähes ensimmäisen haarukallisen jälkeen.
Ei kuulema maistunut samalle, kuin käristys viime kesänä Helsinkin kauppatorilla.
Tämä oli ensimmäinen ( ja varmaan myös viimeinen kerta) kun Signora tätä murkinaa yritti väsätä.
Ja oli jo vähän varautunutkin siihen, että ei ehkä ihan mene putkeen tämä yritys.
Hätävarana oli lihapullia, jotka aina takuuvarmasti uppoavat italialaiseen.
 
Italialaisille kokkaaminen on aina haasteellista.
Heille ruoka kun on, kuten tämä italialainenkin aina sanoo, lähes uskonto.
Ja jos joku ei ole hyvää, se sanotaan  kursailematta ääneen.
Tämä voi olla asiasta tietämättömälle Suomi-kokille järkytys.
Saattaapa kokki jopa loukkaantuakin.
Italialaisten tarkoitus ei kuitenkaan ole olla epäkohtelias.
Se vain on heidän tapansa.
Siinä missä suomalainen yrittää epätoivoisesti saada ei-maistuvia keitoksia kurkustaan alas ja ehkä jopa kehuu tarjoiluja, italialainen täräyttää suoraan, jos joku ei maistu.
Ja jättää syömättä.
 
Suomalaisella oli toiveena saada tänä jouluna seimi.
Pikainen googletus ei tuonut tulosta, mistä seimiä voisi mahdollisesti Suomesta hankkia.
Italialainen toi tallin asukit ja vierailijat tullessaan.
Signora ihmetteli, että entäs se talli.
Italialainen oli suunnitellut, että tarvikkeet haetaan metsästä.
Eihän siinä sitten auttanut muu, kuin lähteä veitsen kanssa metikköön.
Saaliiksi tuli sammalta, puukepikoita ja kiviä.
Ja lopputuloksena oli varmasti täysin uniikki jouluseimi.

 
 
 
 


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kullanarvoinen fysioterapeutti

Signora on käynyt fysioterapeutilla.
Itse asiassa kaksi kertaa ja vielä kolmas kerta tulossa.
 
Jotkut ovat kommentoineet, että kuinka signora on raaskinut.
Ei he vaan.
Ja vielä ihan ilman lähetettä, jolloin koko lysti jää itselle maksettavaksi.
 
Signora on monesti ihmetellyt sitä, että me naiset ollaan valmiita pistämään pitkä rivi euroja kuukausittain kampaajalle, rakennekynsiin, ripsienpidennyksiin mutta tässä ei ole mitään ihmeellistä.
Mutta kun kyse on omasta fyysisestä hyvinvoinnista, tuleekin seinä vastaan.
 
Tätä signora ei ole oikein koskaan ymmärtänyt.
 
Ja miksikö signora sitten tuon fyssarin pakeilla on käynyt?
"Syyllinen" löytyy reisilihaksista.
Kadonneista sellaisista.
Ja erittäin kipeistä polvista.
Signoran polvet ovat olleet jo pitkään todella huonossa kunnossa.
Useamman vuoden ajan päiväinen seuralainen on ollut kova särky.
Kävely ei ole onnistunut ollenkaan ilman kipua.
Viimeisen vuoden ajan on myös kaikki treeni ollut jäissä peräti kolmen eri operaation ja niihin liittyvien toipumisten vuoksi.
 
Reisilihasten kunnolla on suora vaikutus polvien kuntoon.
Tätä on signoralle vuosien ajan hoettu.
Ja onhan signora sen jotenkin sisäistänyt, kuitenkaan siihen mitenkään satsaamatta.
Kuukausi sitten signora tajusi, että polven tekonivelellä oli juuri synttärit.
Peräti 8 vuotta tuo härveli täytti.
Eli alkaa olla jo elämänsä ehtoo puolella.
Vaihto uuteen voi tulla pahimmillaan jo parin vuoden päästä.
Ja taas soi yksi varoitus signoran päässä:
Reisilihasten kunto vaikuttaa myös toipumiseen.
 
Signora päätti käydä kysymässä vinkkejä fysioterapeutilta.
Toiveena oli kaksi asiaa.
Saada kävelystä vähän helpompaa ja alkaa valmistautua tulevaan operaatioon.
Ohjeita tuli paljon ja  signora on niitä nyt kiltisti totellut.
 
Viime viikolla se sitten tapahtui!
Signora oli aamulla matkalla töihin kun tajusi, että joka askeleella ei enää tunnukaan kipua!
Ajoittain jotain pientä, mutta selvä ero entiseen.
Signora ei muista, koska olisi viimeksi ollut näin onnellinen!
Mikä mahtava fiilis, kun pystyy kävelemään kunnolla!
Monesti iltaisin on signora kaipaillut pientä happihyppelyä, mutta kivun vuoksi sitä on tullut usein jäätyä kotiin.
Ehkä sitä sitä nyt uskaltaa.
 
Loppuviikosta tapahtui uusi muutos!
Alamäet ovat olleet aiemmin aikamoista tuskaa.
Polvituesta huolimatta.
Ja noita mäkiä Signora joutuu päivittäin kulkemaan kun bussipysäkkikin on yhden takana.
Pari päivää sitten ensimmäiset vihlaisut tuntuivat vasta ihan mäen alla.
Bussikuski varmaan ihmetteli, kun signora nousi bussiin naama aikamoisessa virneessä.
 
Voisi kai sanoa, että tämä fysioterapeutti on kyllä jokaisen euron arvoinen.
 
Ja hei te kaikki, joilla on terveet jalat ja voitte liikkua rajoituksetta:
nauttikaahan liikkumisesta ja muistakaa, että se ei ole itsestäänselvyys!
 
 


torstai 23. lokakuuta 2014

Kenen vuoro ?

Signora on aina sillöin tällöin kauppareissuilla ehdotellut signore italianolle, että ostettaisiin myös jädeä.
Harvoja kertoa lukuunottamatta on vastaus ollut aina, että ei kai me sitä nyt täältä kaupasta osteta.
 
Italialainen ostaa jäätelönsä mieluummin jäätelöbaarista.
Ja tokihan se on monin verroin parempaa, valikoimasta puhumattakaan.
Baareja näyttää olevan joka kadun kulmassa ja auki yömyöhään.
Syynä varmaan se, että väki poikkeaa monesti illallisen jälkeen vielä jädelle.
 
 
Viime Italian reissulla signora ja signore italiano päätyivät jädebaariin, jossa on jonotusnumerot!
Numeroa vilkaistuaan signora ymmärsi täysin miksi.
Välissä on reilut 20 asiakasta ja italialaisten jonotustaidon (-maltin) tuntien tämä lienee paras ratkaisu.
Ja haastavaa se silti oli.
Olisi luullut, että kun oma vuoro oli numerolla taattu, asiakkaat olisivat malttaneet odotella vuoroaan hiukan kauempana tiskistä ja näin taanneet sujuvan liikkumisen vuorossa olleelle asiakkaalle.
Ei ollenkaan.
Sen sijaan väki parveili hyvin tiiviisti tiskin reunassa kiinni ja meno oli aika hurjaa.
Meteli myös.
 
Signora jäi suosiolla baarin nurkkaan odottamaan kun signore odotteli vuoroaan.
Vuoron koittaessa signore urheasti puski läpi jätskinnälkäisen muurin.
Haasteelliseksi homma kävi siinä vaiheessa, kun signoran olisi pitänyt vastaanottaa oma jädepurkkinsa.
Signora kun oli parkkeerannut sinne huoneen perälle ja eipä sieltä sitten niin vain tiskille enää mentykään.
Onneksi singora on pitkä ja omaa myös pitkät kädet.
Purkki tiskiltä siirtyi singoralle muutaman ihmeissään olevan italialaisen pään yli.
 
Signora ei sitten yhtään tykkää tilanteista, joissa pitäisi jonottaa.
Siis Italiassa.
Siellä kun ei suomalaisella tyylillä pärjää.
 
Signora onkin joskus leikkinyt ajatuksella,
miltä näyttäisi, jos joukko italialaisia pistettäisiin "jonottamaan" ns. ruotsinlaivojen buffettiin.
 
Signoralle ei ole koskaan oikein selvinnyt, miksi tämä jonotus on italialaisille niin vaikea asia.
Tietääkö joku siellä ruudun toisella puolella?
 
 
 


lauantai 18. lokakuuta 2014

Sairaana Suomessa ja Italiassa

Viime päivinä on Suomi-Italia -akselilla ollut kuumana puheenaiheena maidemme terveydenhuollon systeemit.
Kun signora on pähkäillyt erinäisiä operaation herättämiä kysymyksiä,
ovat Italian ystävät ihmetelleet.
"Perche non chiami dal tuo dottore"?
 
Jälleen kerran on signoran pitänyt muistuttaa, että täällä Suomessa ei ole sellaista ylellisyyttä, kuin omalääkäri.
Italiassahan koko perheellä on yleensä sama lääkäri.
Ja parhaimmassa tapauksessa tuo dottore tulee kotiin potilasta katsomaan.
 
No, no!
Ei ole Suomessa oma lääkäri -systeemiä ei.
Vaan kun olisi edes joku lääkäri, jonka luokse pääsisi tarvittaessa.
Mutta ainakin signoran kotikaupungissa on terveyskeskukseen pääsy vain harvojen herkkua.
Aikoja ei yksinkertaisesti ole.
 
Eikä niille lääkäreille niin vain soitella.
Soittoajan voi saada esim joidenkin kokeiden tulosten saamista varten  ja silloinkin lääkäri soittaa potilaalle, eikä päin vastoin.
Ei kai sitä nyt lääkäreiden numeroita voida potilaalle antaa.
Nehän vaikka sitten pian innostuisivat soittamaan toistekin.
Ja tuo soittoaika ei todellakaan irtoa sillä perusteella, että jokin asia potilaan mieltä painaa.
 
Italian systeemissä on myös  se hyvä puoli, että koetulosten kanssa mennään lääkärin vastaanotolle.
Tuloksia ei kuulla puhelimessa.
Toki tuo vastaanotolla käynti vie aikaa, mutta vastaanottoaika on taatusti pidempi, kuin pikapuhelu, jonka aikana ei ehdi/muista kysyä kaikkea mieltä painavaa.
 
Kun signora  ja signore italiano jokin aika sitten keskustelivat signoren tulevan Suomen reissun aikatauluvaihtoehdoista, signoraa tietenkin huoletti, että jospa hän juuri silloin on operaatiossa.
Tuolloin kuin leikkausaika ei ollut vielä tiedossa, ainoastaan hyvin epämääräinen arvio.
Ja lopulliset ajat saattavat tulla hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.
 
Signore italiano tuumasi, että jos signora on juuri silloin sairaalassa, kun hän saapuu Suomeen, hän tulee tietenkin sitten suoraan sairaalaan ja myös nukkuu siellä.
Ja oli hyvin ihmeissään, kun kuuli, että Suomessa ei omaiset saa yöpyä sairaalassa.
Italiassa tämäkin on mahdollista.
 
No, nyt leikkaus on jo tehty ja signoren Suomi-reissu vielä edessä, joten kaikki hyvin tuon asian suhteen.
Ellei signora nyt onnistu tässä haalimaan jotain muuta problemaa.
 

torstai 16. lokakuuta 2014

Mistä tunnet sä ystävän ?

Signora on todennut olevansa aika haasteellinen toipilas.
Noin niin kuin ystävien kannalta.
Liekö stressi ja huoli tulevasta vienyt signoran ärsytyskynnyksen totaalisesti alas tai sitten puolikkaan kilpirauhasen puuttuminen on jo alkanut tehdä oikkujaan.
Joka tapauksessa signora ärsyyntyy sekunnissa ja muutenkin on vähän mieli maassa.
 
Ja tuo edellisen päivityksen aihe on ollut kyllä yltäkylläisesti edustettuna.
Signora on jo lopettanut laskemisen, kuinka  monta "andrá tutto bene" viestiä on Italian ystäviltä tullut.
Hyväähän he tarkoittavat, mutta kun heillä ei edelleenkään ole sitä kristallipalloa.
 
L'italiano sentään ottanut opikseen ja vaihtanut andare -verbin sperare -verbiksi.
Asiasta käytiin aika tiivis keskustelu signoran edellisellä Italian reissulla.
 
Aikamoista harmistusta on aiheuttanut myös eräs suomalainen ystävä.
Signora ei ole saanut toipilasaikana kertakaan minkäänlaista yhteydenottoa.
Tietenkään ystävyys ei ole mikään velvollisuus.
Ei ole velvollisuutta pitää yhteyttä.
Ei ole pakko auttaa toisen tarvitessa apua.
 
Mutta signoralle nuo asiat ovat itsestäänselvyyksiä tärkeiden ihmisten kohdalla.
Kun tietää, että heillä on vaikeaa, sitä haluaa olla lähellä, tukea.
Jos tietää, että he tarvitsevat apua, sitä mielellään auttaa.
Ja jos ei muuhun olen mahdollisuutta, niin ainakin lyhyt viesti " ajattelen sinua"
Ilman mitään velvollisuuden tunnetta.
 
Signoralla on nyt takanaan kolmas operaatio 9 kk:n sisällä.
Kaksi ensimmäistä olivat todella kinkkisiä toipua.
Kaikki kantaminen ja nostelu oli kielletty useamman viikon.
Jo pelkkä kotiovi oli niin raskas, että ilman apua ei signora olisi päässyt edes pihalle ilman ystävän apua.
Ja kyllä sitä apua saikin.
Vaikka ystävien elämä olisi ollut kuinka hektistä pienine lapsineen, olivat valmiita käyttämään signoraa kaupassa tai kävelyllä, vaikka sitten lasten jalkapallonharkkojen aikaan he olivat valmiina ajamaan toiselle puolelle kaupunkia ystävää auttamaan.
Paitsi tuo yksi.
 
Samoin nyt reilu viikko sitten olleen operaation jälkeen on tullut viestejä, tarvitsenko kyytiä kaupaan, haluanko seuraa jne.
Ystävät ovat poikenneet morjestamassa.
Paitsi tuo yksi ystävä on pysytellyt täysin poissa.
 
Sama juttu oli kahden edellisten toipumisten kanssa.
Tällöin signora yritti pistää viestiä, pyytää ystävää kylään.
Huonolla menestyksellä.
Sama hiljaisuus jatkuu nytkin.
Eikä signora usko, että kyse on siitä, ettei olisi aikaa.
Ystävä ei ole  töissä.
lapset ovat aikuisia.
Signora on ollut Facebookissa lähes päivittäin samaan aikaan kun ystävä näyttää olevan onlinessa.
Silti kertaakaan ei ystävä ole lähestynyt edes pienellä viestillä.
Viestin lähettäminen vie pari minuuttia.
Ja kuitenkin hän on tiennyt, että jälleen kerran leikkaus on takana.
Signora ei oikein voi nähdä mitään muuta syytä tähän, kuin että tämä ystävä ei välitä.
 
Signora ei ole voinut estää pahoittamasta mieltään.
Pakosti on tullut mieleen ajatus, että ilmeisesti tunne lämpimästä ja tärkeästä ystävyysuhteesta ei ole ollut molemminpuoleinen.
Eikä signora enää jaksa eikä halua olla se aloitteentekijä joka hän on usein tässä tapauksessa ollut.
 
Kyse ole siitä, että ystävät olisivat signoralle tärkeitä vain huonoina hetkinä.
Ei todellakaan.
Signoralle ystävät ovat aina olleet yksi elämän aarteista.
Mutta jotta tuo toimisi, olisi tuon on oltava molemminpuoleista.
 
Ehkä signoran on myönnettävä, että tässä tapauksessa ei niin ole.
 
 


lauantai 4. lokakuuta 2014

Posso preoccuparmi ?

Kovin suurta palautetulvaa ei signoran viikon takainen utelupuuska saanut aikaan  :-)
 
Jos siellä kuitenkin nyt joku on tänne sivulle eksynyt, niin mikäli sinulla ensi tiistaina on peukku joutilaana, saa sitä ihan mielellään signoran puolesta vähän heilutella.
Signora on näet menossa hospitaaliin erääseen operaatioon,
 jo kolmanteen viimeisen yhdeksän kuukauden aikana.
Tämä tiistainen on kuitenkin sen verran kinkkinen juttu, että kaikki peukutus on kyllä tarpeen.
 
Signora on muuten huomannut eron suomalaisten ja italialaisten välillä, miten he tällaisissa tilanteissa kommentoivat.
Liekö sitten ihan maantieteellinen ero vai vaan sattumaa.
 
Suomalaiset toivottavat onnea leikkaukseen.
Toivoo, että kaikki menisi hyvin.
Lupaa pitää peukkuja.
 
Italialaiset sen sijaan omaavat kristallipallon, koska tietävät, että
"Non preoccuparti, tutto andrá bene".
 
Ihan järestään tuon saman lauseen on signora saanut kuulla  jokaiselta italialaiselta, jonka kanssa on asiasta keskustellut.
Varsinkin jos on vahingossa livauttanut, että pikkasen jännittää.
 
Vaikka italialaiset  varmaan sen sanovat ihan vaan rauhoitellaakseen, signoraa silti se jotenkin kiukuttaa.
Kun signora ei usko, että sitä kristallipalloa nyt kuitenkaan kenelläkään on, niin se on turha sanoa, että hyvin se menee.
Kun ei sitä tiedä, ennen kuin homma on ohi.
 
Samoin tuo lausahduksesta tulee fiilis, että sen sanoja jotenkin väheksyy toisen pelkoa.
Vähän niin kuin :
" Mitäs siinä turhaat jännäät. Asia on loppuunkäsitelty, turha siitä enää on puhua".
 
Ja kun siitä kuitenkin haluisi puhua.
Ilman, että odottaa kuuntelijan omaavan mitään maagisia voimia ikävien fiiliksen kadottamiseen.
Ihan vaan kuuntelu riittäisi.

Ja eipä se italialainen kristallipallo kovin oikeassa ollut edelliselläkään kerralla.
Operaatio oli toukokuussa ja vasta viime viikolla saatiin homma komplikaatioiden jälkeen lopulta pakettiin.

 
 
 


lauantai 27. syyskuuta 2014

Kuka siellä ?

Vaikka signora tätä blogia raapustelee osittain ihan kirjoittamisen ilosta,
on hänen silti tunnustettava, että aina silloin tällöin kurkkaa tuolla tuonne tilastojen puolelle.
Ihan uteliaisuuttaan.
Että lukeeko kukaan näitä signoran sekalaisia höpötyksiä ?
Olisiko näistä myös kenties päivän piristykseksi jollekin?
Tai opiksi ja vinkiksi?
Varsinkin Italian suuntaan matkaaville.
Suurimpaan osaan signoran Italian kommelluksista kun on piilotettuna myös vinkki ajauksella
" varo vaan, näinkin voi käydä ".
 
Tilastojen mukaan siellä ruudun toisella puolella on ollut väkeä vaikka kuinka monesta maasta.
Osa on varmaan eksynyt blogiin sattumalta, ehkä koskaan enää palaamatta.
 
Mutta jos siellä on joku, joka ihan tietoisesti on palannut uudestaan, signora olisi utelias kuulemaan, mistä olet ja mikä sai sinut palaamaan uudestaan?
Onko jotain, josta haluaisit lukea enemmän?
Tai vähemmän?
Tai jotain, josta et missään tapauksessa halua lukea enää yhtään sepustusta ?
 
Sillä välin kun mietit palautetta, signora ryhdistää henkisen ryhtinsä ollakseen valmiina ottamaan myös risuja.
Jep, valmista on.
Anna palaa vaan!
 
Kiitos !
Grazie!
Thank you !
 


lauantai 20. syyskuuta 2014

il posto sbagliato ?

Signora on takaisin Suomessa.
Ja haikailee Italiaan.
Vaikka eilen oli siellä jo ihan kypsä palaamaan takaisin Suomeen.
Sitä on jotenkin aina vähän väärässä paikassa.
Suomessa sitä unohtaa kaikki ne asiat, jotka Italiassa tökkii.
Signora voisi kirjoittaa pitkän listan näistä tökkijöistä.
Dramakuningattarena signora vielä aina sitten vääntää ne ainakin potenssiin kymmenen.
 
Nyt varmaan pari seuraavaa päivää signora osaa antaa arvoa asioille, jotka sitten hyvin pian muuttuvat itsestäänselvyyksiksi.
 
Lämmin vesi.
 
Toimiva suihku.
 
Takuuvarma liesi ( ei lopu kaasu kesken).
 
Melko varmat bussivuorot.
 
Muut asiakkaat eivät jyrää signoraa ruokakaupan jonossa.
 
Kotona on valoisaa ( signoran Italian majapaikassa on olohuoneessa hyvin pienet ikkunat ja nekin paikassa, josta luukkuja on hankala avata. Käytännössä ne ovat sitten koko ajan kiinni ja kämpässä aina hämärää).
 
Signora ymmärtää, mitä hänelle puhutaan ja osaa ehkä jopa vastata ( monen vuoden kielen opiskelun jälkeenkään ei signoralta keskustelut suju).
 
Saa olla ihan rauhassa yksin, jos ei huvita seurustella.
 
Toimiva netti ( ei tarvitse istua puutarhassa itikoiden syötävänä. Vaan kuinka monta lajia niitä Italiassa oikein on?)
 
Jep, ei nyt niin kovin suuria juttuja, mutta lyhytpinnaiselle monesti kompastuskiviä.
Ja aina sinne kuitenkin palaa.
Kun ne tärkeät ihmiset vetävät kuitenkin pidemmän korren.
 
Vaan ei ole tämä kotiutuminen oikein mallikkaasti sujunut.
Noista tökkimisistä huolimatta signora aina omaksuu hyvin nopeasti maan tavat.
Tänään hän sitten täräytti bussikuskille Buongiorno.
Siis täällä Suomessa.
Ruokakaupassa signora haeskeli tovin, missä on muovihanskat hedelmille.
Eikä ollut muuten eka kerta, kun näin käy.
Mutta tästä se lähtee.
Taas tämä takaisin suomalaiseksi opettelu.
 


torstai 18. syyskuuta 2014

Hàvytòn suomalainen

Aina saapasmaahan tullessaan signora lòytàà tààltà erààn tosi innokkaan suomen kielen opiskelijan.
Eilen kieltà pàntàttiin www.finlandese.net sivuston kanssa.
 
Signoran nuori oppilas oli todella nokkela ja hyvin pian osasi taivuttaa verbejà aika lailla oikein.
Jossain vaiheessa tutustuttiin mità sanan kàyttòòn.
Signora yritti keksià signorinalle mallilauseita.
Jotka sanoi ensin suomeksi ja sitten italiaksi.
 
Ja kaikkien nàiden italian opiskeluvuosien jàlkeen signora tekee mokien mokan, josta suomalaisia aina varoitetaan.
Signora helàyttàà kuuluvalla àànellà, ettà mità sanaa voi kàyttàà esimerkiksi lauseessa mità katsot.
Jep.
Kuinkahan monta kertaaa signora on lukenut ja kuullut, ettà katsoa -verbià ei kannata kàyttàà Italiassa.
 
Signorina tuijottaa opettajaansa silmàt pyòreinà.
Signoran on pakko selventàà asiaa.
Ei hàn mitenkààn hàvyttòmàksi heittàytynyt.
Suomen kielessà nyt kun on tuo katsoa verbi.
 
 
Italiaan matkaajat huom!
Katsokaakin ettette puhua hàvyttòmyyksià.
Katsokaas, kun tàmà katso-verbi on niin hemmetin helposti suusta luiskahtava sana.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Rahakirstun vartija

Tànààn signora kohtasi rahakirstun vartijan.
Tiukan matamin, joka vartioi puista kirstuaan herkeàmàttà.
 
 
Italiassa monet ravintolat pyòrivàt perheen voimin.
Hommissa saattaa olla kaksikin sukupolvea.
Tai itseasiassa kolme, sillà monesti signora on tòrmànnyt tilanteeseen, jossa àiti ja isà tarjoilivat, pienet lapset juoksentelivat pitkin ravintolaa tai istuivat jonkun pòydàn pààssà piirtelemàssà ja isovanhemmat kokkasivat.
Tààllà Italiassa tyònteon on monesti oltava elàmàntapa.
Vapaa-aikaa kun on niin minimaalisesti.
 
Tànààn signora tòrmàsi hiukan erilaisempaan tyònjakoon.
Ravintolassa huseerasi ilmiselvàsti àiti, isà ja tytàr.
Tytàr tarjoili, isà kokkasi ja àiti vartioi rahakirstua.
Kirjaimellisesti.
Iso kokoinen tàti istui ravintolan peràllà olevan pòydàn ààressà edessààn puinen massiivisen kokoinen rahakirstu.
Koko 1.5 tuntisen aikana kun signora ystàvineen lounasti, ei matami pòydàstà noussut,
tuijotteli vaan eteensà.
Jossain vaiheessa tytàr kàvi ànnekkààsti riitelemàssà àitinsà kanssa ja palasi sitten taas erittàin aurinkoisesti palvelemaan asiakkaita.
 
Nàmà asiakkaat sitten syòtyààn marssivat matamin luokse maksamaan.
Ja matami sujautti rahat kirstuun.
Kuitti?
Mikà se on ?

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kun paplari italialaisen kohtasi

Siis mikà ihmeen mokamagneetti signora tààllà Italiassa oikein on, hàh?
 
Ei pàivàà, ettei jotain koomista sattuisi.
 
Signora majailee erààn syrjàisen tien varrella pienessà kylàssà.
Tien varrelta lòytyy tàmà paritalo, joka on signoran majapaikka sekà tien pààssà asustelee eràs dottore.
 
Joko dottorella on vilkas seuraelàmà tai sitten hàn pitàà kotivastaanottoa, sillà sen verran vilkasta on autojen kulku tuossa tiellà, kun ottaa huomioon, ettà sieltà lòytyy vain yksi talo.
 
Niinpà signora ei useinkaan kiinnità mitààn huomiota autojen ààniin, sillà yleensà ne pòrhàltàvàt tuosta ohi.
 
Tànààn signora oli juuri tullut suihkusta eikà ollut kunnolla edes pukeutunut,
kun parkeerasi itsensà paplarit pààssà ikkunan eteen vàhàn vàrià naamaansa sutimaan.
Signora oli avannut tààllà Italiassa tyypilliset ikkunaluukut joten signora siinà làhes puolittain roikkui ulkona mascaraa vedellessààn.
 
 
Signora kuulee taas auton saapuvan, mutta ei kiinnità siihen mitààn huomiota.
Yks'kaks auto tuntuu pysàhtyvàn.
Signora hòristelee korviaan ja olettaa auton menneen talon toisen puolikkaan pihaan.
Kunnes yllàttàen siihen akkunan alle pyyhtàà kaksi signorea!
Siihen ihan parinkymmenen centtimetrin pààhàn.
Toinen tyòntàà pàànsà làhes ikkunasta sisààn, "Scusi signora...."
Hyvà ettei kolauta otsaansa signoran paplareihin.
 
Kaiken sen nolouden keskellà signora tajuaa, ettà ovat pyrkimàssà tuonne taloon toiseen puoliskoon.
Signora yrittàà naama punaisena ohjata herroja oikeaan suuntaan.
Ja pieleenhàn se menee.
Signora kuulee herrojen pian soittavan signoran majapaikan ovikelloa.
 
Signora livahtaa olohuoneen puolelle ja on niiiiiiiin tyytyvàinen, ettà siellà ovat jokaikiset ikkunanluukut kiinni.
 
Ei signora tietenkààn ovea mene avaamaan.
Nolottaa niin pirusti.
Ja kun ei ole edes kunnolla pukeutunutkaan.
Ja kaikki vaatteet ovat siellà makkarin puolella, jossa on ikkuna edelleen sepposen selàllààn.
Ja jossa toinen miehistà kuuluu taas signoraa huhuilevan.
 
 
Signora livahtaa ylàkertaan karkuun ja kurkkii varovasti parvekkeelta, josko herrat jo olisivat hàipyneet.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Jutun loppu

Eilen sitten pààttyi yksi aikakausi signoran Italia-elàmàssà.
Taisi tulla tiensà pààhàn yksi ystàvyyssuhde.
 
Signora ja tàmà italialainen ovat tunteneet toisensa vuosia.
Tapaamiset ovat aina olleet tàydellisià.
Sellaisen kuviteli signora olevan edessà eilenkin, kun tuttuun ravintolaan asteli.
 
 
Italialaista saa aina odottaa.
Ja niin oli nytkin.
Mutta ei se mitààn.
Hyvàà kannattaa odottaa, vai miten se nyt meneekààn ?
 
Mutta kun italialainen sitten saapui, signora huomasi heti, ettei nyt ole kaikki kohdallaan.
Eikà tilanne parantunut illan edetessà.
Italialainen oli hyvin outo.
Jotenkin nihkeà.
Suomalainen oli hyvin ihmeissààn.
Mità ihmettà oli tapahtunut?
Italialainen oli niin tàysin muuttunut, ettà signora tajusi jutun olevan nyt tàssà.
Loppu!
Finito!
 
Mutta yhtà asiaa signora vielà pàhkàilee.
Onko hànen nyt vaihdettava ravintolaakin?
Tuota niin tutuksi tullutta paikkaa?
 
Vai onko se ok, ettà oltuaan vuosikausia niin uskollinen prosciutto cotto- pizzalle ( josta nyt oli tunnut aivan outoa), antaa signora tàlle lemput ja alkaa tehdà tuttavuutta jonkun uuden ihanuuden kanssa ?

perjantai 12. syyskuuta 2014

Rouva pakaste vs signora bionda

Olipa taas draamaa kerrakseen, tuumasi signora kun lopulta selvisi Ipercoopista pihalle ostoksineen.
Ipercoop on kuin Prisma Suomessa, josta saa làhes kaikkea.
 
Italialainenhan ei jonota.
Siinà missà suomalaiset seisoisivat nàtisti jonossa, italialaiset ovat sekavassa rykelmàssà.
Ainakin signoran kokemuksen mukaan.
 
Nàmà ovat kiltisti jonottamiseen tottuneelle signoralle haastavia tilanteita.
Kuten tànààn.
Yhdelle ja samalle kassalle johti peràti kuuteen eri rykelmààn johtava jono.
Siinà sitten kovaàànisesti selviteltiin, kenen vuoro on milloinkin ostoksensa maksaa.
Signora yritti epàtoivoisesti jotenkin mukana roikkua.
 
Kun sitten lopulta signora pààsi kassahihnan nurkkaan kiinni, ilmoitti takana oleva rouva, ettà signoran pitàisi laskea hànet edelleen .
 Hànellà kun on pakasteita.
 
Signora leikkii ymmàrtàmàtòntà ja lataa tavaroitaan hihnoilleen.
Siinà samassa eràs toinen rouva, joka oli muutenkin pitànyt kovaa jòòtà siità, kenen vuoro on milloinkin, kailottaa kovaan ààneen, ettà on se kumma, kun tuon bionda signora ei tàtà toista rouvaa pakasteineen edelleen laske.
 
Voih, kun signora sitten "rakastaa" nàità tilanteita, kun hàn joutuu kaiken huomion keskipisteeksi.
Hammasta purren signora jatkaa ostoskàrryn tyhjentàmistà.
Olkoon vaan tàllà rouvalla pakasteita.
Signoralla on muutama minuutti aikaa ehtià bussiin.
Seuraava menisi tunnin pààstà.
 
Siinà vaiheessa tàmà rouva pakaste ilmoittaa kassatàdille, ettà josko hàn sitten voisi toimia nopeasti.
Hànellà kun on pakasteita ja tàmà signora bionda ei hàntà edelleen laskenut.
 
Ettà tàmmòinen kauppareissu tàllà kertaa.


maanantai 8. syyskuuta 2014

Veden poljentaa

Signora hàmmentyy Italiassa ollessaan hyvin usein.
Asiasta kuin asiasta.
Yksi vakijuttu on ravintoloiden vessat.
Ettà on haastavaa.
Ainakin yhdelle blondille suomalaiselle.
Yleensà opasteita ei ole missààn.
Toiletti sijaitsee yleensà myòs kellarissa, jossain viimeisimmàssà mahdollisessa kolkassa.
Signora on aina aivan pyòrryksissà, kun saa ohjeet hotelli helpotukseen.
Sinistra, destra, diritto.....
varsinkin kun tuo vasen ja oikea menevàt aina sekaisin.
 
Ja jos signora onnistuu lopulta tuon kaivatun kopperoisen lòytàmààn,
on edessà seuraava haaste.
Miten saada ovi lukkoon?
Ja mielellààn sitten vielà aukikin.
Miten voikaan olla niin monenlaisia ja monimutkaisia systeemejà.
 
Kerran useamman minuutin ihme vempulaa pyòriteltyààn signora pààtti, ettà ei jatka enàà yritystà.
Siinà sitten signora istui pòntòn reunalla ja roikkui oven kahvassa yrittàen pitàà ovea kiinni.
 
Eilen signora oli ravintolassa, jossa toiletti oli ihan simppelissà paikassa.
Jopa opasteet lòytyi.
Samoin paperia.
Tàmàkààn kun ei ole itsestààn selvyys.
 
Vaan toki sità jonkin probleeman signora aina kehittàà.
Tàllà kertaa se oli kàsien pesu.
Tai siis haave siità.
Hana kun oli aivan outo.
Ei missààn mitààn nuppia, josta olisi veden saanut virtaamaan.
Eikà selvàstikààn ollut myòskààn sellainen nykyaikainen hàrveli, jossa vesi alkaa valumaan kun kàdet hanan alle pistàà.
 
Selvisihàn se tàmàkin sitten myòhemmin, kun signora oli jo pòytààn palannut.
Siis lattialla oli ollut jokin poljin, jota olisi pitànyt polkea veden tulemiseksi.


perjantai 5. syyskuuta 2014

Nakkien valtakunta

Tànààn kesken lounaan kokkailun sisààn pòllàhti naapurin tàti tomaattien ja viterbesen murteen kera.
Tàti kummasteli, mità ihmettà signora oikein tekee, kun nakkeja pannulla kàristeli.
Signoran puolustukseksi sanottakoon, ettà oli kyllà ihan italialaisen toive saada lounaaksi paistettuja nakkeja ja perunoita.
 
Tàti nàytti sen verran jàrkyttyneeltà, ettei signora hirvennyt totuutta kertoa.
Ettà hàn on ihan omakàtisesti saattanut sukulaispojan nakkien pauloihin.
Samasta jàrkytyksestà johtuen tàti ilmeisesti katsoi parhaaksi, ettà tàllaisen oudon ruokaideologian omaavan suomalaisen kàsiin ei tomaatteja passaa uskoa.
Eikà antanut signoran niità pòydàllà olleeseen kulhoon asetella.
 
Noin 10 minuuttia kestàneen paljon non capisco -hokemia sisàltàneen keskustelun jàlkeen tàti poistui nakkien valtakunnasta.
 
Niin ja entà sitten ne nakit ja perunat?
Katosivat hyvin nopsaan italialaisen suuhun.

Josse

Nyt ei kyllà oikein kunnolla synkkaa tàllà signoralla ja kylàn autobusseilla.
Eilenhàn signora odottelin ikuisuuksia bussia, turhaan.
Illalla signora sitten kuuli, ettà oli eràànlainen kylàn pyhàpàivà, jolloin myòs bussit kulkevat pyhàpàivien vuoroissa.
Mitàs sità turhaan tàllaisista bussifirman nettisivuilla ilmoittelemaan.
Kaikkihan sen tààllà varmaan tietàà ilmankin.
Paitsi yksi uuno suomalainen.
Kuitenkin nettisivuilla oli maininta yhden pysàkin tilapàisestà siirrosta kylàssà olevan juhlan vuoksi.
Juhlan, jonka vuoksi siis nuo pyhàvuorotkin olivat.
Olisi siihen vallan mainiosti mahtunut myòs maininta nàistà vuoroista.
 
Tànààn signora uudella innolla asteli pysàkille.
Ja odotti.
Ja odotti.
Non arriva.
Eipà này bussia ei.
Reilun tunnin pààstà saapui sitten seuraava.
 
Eikà mennyt paluumatkakaan ihan putkeen.
Ajatuksissaan signora pòsòtti kaksi pysàkkià liian pitkàlle.
Oli kuulkaa signoralla hymy herkàssà, kun siinà sitten raahasi painavia kasseja tien reunassa, jossa oli làhes olematon tila kàvellà ja autot pòrhàlsivàt jàrkyttàvàà vauhtia muutaman sentin pààssà.
 
Nyt saa kyllà kyllà kylàn bussivàki on pari pàivàà ilman viehkeàtà suomalaisseuraa.
Suomalainen pysyttelee kotinurkilla.
 
Koti- Suomessa, oliko se Tampereella, kutsutaan busseja "Nysseiksi".
Bussin tullessa pysàkillà odottajat kun toteavat " ny se tulee".
Signora on nimittànyt nàmà sikàlàiset bussit Josseiksi, eli jos se tulee.


torstai 4. syyskuuta 2014

Mikààn ei ole niin varmaa kuin epàvarmuus

Peràti kolme pàivàà kesti signoran ja Italian kuherruskuukausi.
Neljàntenà tuli jo ryppy rakkauteen.
Mikààn ei varmaan ole tààllà niin varmaa, kuin bussien epàvarmuus.
Signora on juuri nòkòttànyt tien poskessa henkensà puolesta pelàten reilut 1,5 h ( bussin odottelutila on noin 10 cm:n mittainen kaistale, jollei halua karmeassa pòpelikòssà seistà).
Ei bussin bussia.
Ei vaikka aikataulun mukaan tuona aikana olisi niità pitànyt tulla kolme.
 
Signora naputtelee italialaiselle viestin, jossa epàilee lakkoa.
Italialainen veikkaa, ettà aikataulut ovat muuttuneet kesàn jàljiltà.
Mutta ainakin netissà oli juuri ne samat aikataulut, jotka signorallakin oli.
Eikà siellà kyllà ollut mitààn mainintaa lakostakaan.
Toistaalta, olisiko sità edes, vaikka lakko olisikin.
Tààllà kun ei lakoista ilmoitella kahta viikkoa etukàteen, kuten Suomessa.
 
Taitaa tulla dieetti-illallinen, kun ei ole edes kuskia tànààn kàytòssà.
Ja voi olla, ettà jàà italialaisen huomisen lounaaksi himoitsemansa nakkikastike saamatta.
Jollei signora sitten nouse lomalaisen aikataulussa  inhimilliseen aikaan, jotta tààltà kàpykylàstà ehtii nakkiostoksille.
Siis jos se bussi tulee ja vie.
Ja tuo myòs takaisin.
Sekin on koettu.
Ettà on vienyt mutta takaisin ei olekaan enàà pààssyt.


tiistai 2. syyskuuta 2014

Signora vs Bardarbunga

Signoran ja Barbarbungan vàlinen jànnitysnàytelmà on pààttynyt ja signora on onnellisesti saapasmaassa.
 
Lentomatka sujui erittàin leppoisasti, kun tyòvuorossa sattui olemaan yksi signoran entinen tyòkamu.
Signoralle jàrjestyi parempi paikka, lennon aikana pòydàlle ilmestyi niin pikkupullo shampanjaa kuin suklaatakin.
Kaikki lehdetkin signora sai luettavakseen ihan maksutta.
 
Tosin kyllà signora sitten hiukan avustikin lentoemoja.
Exitpaikalla istui eràs vanha italialainen pariskunta.
Lentoemo yritti selittàà heille, ettà heidàn on vaihdettava paikkaa,
sillà siinà voi istua ainoastaan henkilòt, jotka puhuvat englantia.
Tàmà pariskunta ei puhunut ja ei oikein ymmàrtànyt, mità heille selitettiin, kieli kun oli eglanti.
Signora sàntàsi apuun ja homma saatiin selvitettyà.
 
Niità helteità signora vielà kaipailee.
Ei tainnut tulla sààtilaus perille.
Eilen tuli vettà, tànààn on toistaiseksi ihan selkeàà mutta tuulista.
Huivi kaulassa ja takki niskassa signora tàssà puun alla naputtelee.
Niin ja ilman suomi-ààkkòsià tàssà sitten naputellaan seuraavat kolme viikkoa.
 
Jospa se aurinkokin tànne tiensà vielà lòytàà, speriamo!


perjantai 22. elokuuta 2014

Pessimistin piinaviikot

Missä se oikein luuraa ?
Se matkafiilis ?
 
Signoralle on aina yksi matkustamisen riemuja ollut matkasta etukäteen fiilistely.
Yleensä fiilisvaihde on napsahtanut päälle viimeistään noin viikkoa ennen lähtöä.
Signora on pikku hiljaa alkanut katselemaan vaatteita ja muita kamojaan kasaan.
Ja viime hetken merkinnät pakkauslistaan.
Jopa Signoran inhokkihomma silittäminen on reissuvaatteita lähtökuntoon höylätessä vain hymyilyttänyt.
 
Nyt matkafiilis kateissa.
Ja hymyt siellä samassa paikassa.
 
Taitaa olla kadonnut sinne Bardarbungan uumeniin.
 
Signora yrittää rauhoitella itseään sillä, mitä toissapäivänä luki.
Että vuoden 2010 totaalisen 6 päivän lentoseisokin jälkeen ollaan asiaa tutkittu ja kehitelty systeemejä.
Enää tuhkapilvi ei automaattisesti merkitse tyhjää ilmatilaa.
 
Signora ei kuitenkaan ole osannut olla kovin vakuuttava tässä rauhoitteluoperaatiossa.
Asia syö Signoran mieltä päivästä toiseen.
Varmaan jatkuu vielä toisenkin piinaviikon.
Signora huokaisee helpotuksesta vasta, kun istuu koneessa ja Italian maankamara siintää simmuissa.
 
Kummasti tuo stressaaminen syö energiaa.
Signoralta on kuluneen viikon aikana elopainosta hävinnyt lähes 2 kiloa.
Tosin tämän ruhon kanssa tuo nyt on vain ihan positiivinen asia.
Varsinkin kun, mikäli Bardarbunga suo, viikon päästä odottaa italialaiset ruokamässäilyt.
 

torstai 21. elokuuta 2014

Matkastressiä......

Kaikkea sitä tässä pitää vielä ennen lomaansa stressata.
Voisitko Bardarbunga olla kiltisti ja lopettaa sen meuhkaamisen.
Kiitos!
Please!
Takk!
 


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Italiaa proseccon kera

Signoran kotikaupungissa on joka kesä eräs iso rallitapahtuma, johon jo monena vuotena on saapunut joukko italialaisia rallikuskeja karttureineen ja tiimeineen.
 
Viime vuonna Signora pääsi tutustumaan tähän todella sympaattiseen poppooseen paremmin.
Poppoolla on ilmeisesti jo aika pitkä perinne kokoontua paikalliseen italialaiseen ravintolaan kisan jälkeen iltaa viettämään.
 
Niin viime kuin tänäkin vuonna Signora sai kutsun näihin hilpeisiin pippaloihin.
Viime vuonna Signora vain pistäytyi proseccolasillisella mutta tänä vuonna Signora päätti, että katsoo kemut loppuun asti.
 
Normaalisti Signora ei ole mikään juhlijatyyppi.
Hyvin nopeasti iskee tylsistyminen ja koti alkaa houkuttaa kartsalla riekkumista enemmän.
Vaan ei tässä porukassa.
 
Takana on ehkä hilpein ja hulvattomin ilta ( yö), mitä Signora muistaa.
Ruokaa, proseccoa, laulua ja todella symppisseuraa.
 
Kun alkoi olla ravintolan sulkemisaika, ravintolan väki hätyytteli juhlijoita ulos ja kemut jatkuivat kadulla.
Proseccopullo poikineen poksahteli auki.
 
 Jossain vaiheessa kadulle ilmestyi leikkelelautanen kiertämään kun jota kuta alkoi ilmeisesti hiukomaan.
Ja pitihän sitä suolaisen jälkeen saada jotain makeaa.
Kaupungin parasta jädeä!
Italialaista tietenkin.
Se, miten nuo kaikki ulos oikein järkättiin, ei Signoralle koskaan oikein valjennut. 
 
Illan vaihtuessa yöksi Signora totesi, että prosecco ja italian kieli ei ole oikein hyvä yhdistelmä.
Muutaman lasillisen jälkeen sanoja piti kaivella oikein perusteellisesti eikä verbien taivutuksetkaan aina oikein osuneet kohdalleen.
Ja yhä useammin Signora joutui komentamaan :
"Parla più lentamente, altrimenti non capisco"
Vaan mitä pienistä problemista, pääasia että tulee ymmärretyksi.
 
Klo 4 aamuyöstä kotiutui väsynyt mutta erittäin hyväntuulinen suomalainen, proseccopullo kainalossa.

lauantai 2. elokuuta 2014

Kiinnostava varvas ?


 
Tuo kuvaa niin täydellisesti asiaa, mitä Signora on viimeaikoina hyvin hyvin monesti ihmetellyt.
Eikä nuo kuvat ole pelkästään lomakuvia.
Facebook ja blogit ovat täynnä otoksia niin varpaista, reisistä ja ties mistä ruumiinosista.
Ei voi Signora ymmärtää ei.
 
Valokuvat voivat tietenkin merkitä eri asiaa eri ihmisille.
Signoralle ne ovat aina muistoja tapahtumista ja ihmisistä.
Signoralla on myös korkea kynnys sen suhteen, mitä kuvia julkisesti esittää.
Ei siksi, että jotkut kuvat olisivat noloja.
Signora vaan toivoo, että kuvat edes jossain määrin kiinnostaisi katsojaa.
Ettei vastapuoli joutuisi tuijottelemaan tylsiä otoksia.
Ja ihan oikeasti, kuinka moni tykkää katsella jonkin varvaskuvia?
Tai ruskettunutta säärtä?
 
Toki esim bloggarit voivat ottaa kuvia pelkästään jokin päivitys mielessään.
Mutta varvaskuvat ??
 
Signora lukee monia blogeja, mutta ei ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt kirjoitukseen, jonka yhteydessä kuva kirjoittajan varpaasta olisi mielenkiintoinen.
Tai otos hiustupsusta.
Enkä Signoralla on liian kökkö mielikuvitus.
Tai hän ei ole tarpeeksi luova kun ei osaa nähdä näitä anatomiapläjäyksiä osana isompaa ja mielenkiintoisempaa kokonaisuutta.
 
 
 
 
 


torstai 31. heinäkuuta 2014

Tane tuli taloon

Signora kutsui Tane kylään.
Pidemmäksi aikaa.
Vähän noin niinkuin kesäkissaksi.
 
Signoralla oli suuret toiveet Tanesta.
Tane pitäisi Signoralle seuraa aina, kun siltä tuntuisi.
Ja sitten kun ei Signora enää Tanen seuraa kaipaa, voisi herran veivata pihalle.
 
Aivan ideaalihanke, ei niin?
Vaan eihän Tane ollenkaan näitä Signoran toiveita ymmärtänyt.
Tai halunnut ymmärtää.
Yötkin Tane pitää aikamoista mekkalaa.
Ja niin kuin Signora oli funtsaillut, että Tanesta saisi myös unikaverin.
Tämä oli ollut se suurin motiivi Tanen tuloon.
Ei sinnepäinkään.
Kamala puhina koko ajan.
Signoran yöpaidan helmoja pöllytellen.
 
Signora on hiukan pettynyt.
Näyttää nyt uhkaavasti siltä, että Tanesta on vain hetkellinen hupi.
Ja Tane saa pysytellä kyllä tiiviisti olohuoneen puolella.
 
Tässä vielä teille kaikille Tanen kuva, noin niinkuin varoitukseksi.
Ette sitten haksahda samaan tyyppiin, jos unikaveria kaipaatte.
 
 
Tane Tuulettimesta ei siihen ole.
Ei ainakaan, jos herkkäunisia olette.
 
 
 
 
 
 


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Broilerintuoksuinen zombie

Signora kuvitteli olevansa fiksu.
Todella nihkeisiin öihin tuskastuneena päätti tunkea lakanan pakkaseen.
Ah, siitähän seuraisi sitten vallan ihanan viileä yö.
Viimeiset 1,5 viikkoa Signora on pyöriskellyt punkassa unta jahdaten, hikeä pyyhkien.
Töissä on viime päivinä ollut aikamoinen zombie.
 
Ei sitten mennyt ihan Signoran haaveiden mukaan tuo lakanan jäähdytysprojekti.
Viileys katosi alle 10 minuutissa.
Viileyden sijaan Signora sai nauttia koko yön broilerin tuoksusta.
Ei auttanut, vaikka lakana oli ollut pakkasessa muovipussissa.
Tuoksu jumähti lakanaan kuin liisteri.
Ja on varmaan tarttunut nyt myös Signoraan.
 
Mukavaa päivää kaikille toivotelee broilerintuoksuinen zombie.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Elämän peruskysymyksiä

Joskus sitä pitää pysähtyä pähkäilemaan oikein kunnolla näitä elämän peruskysymyksiä.
Suuria ja elämää mullistavia.
Viime päivinä Signoraa on mietityttänyt kovin eräs tällainen asia.
 
Siis onko rumanväristen keittiörättien tekeminen jotenkin halvempaa kuin kivojen ???
Eikö sitä voisi vähän miettiä tuota värimaailmaa.
Miksi näitä värihirvityksiä oikein tehtaillaan?
 
Ihan oikeesti Viledan sedät ja tädit!!!
Miksi!?
Siis miksi !?
 
Onhan nuo ihan pirtsakoita värejä, mutta kun sitä näin vanhoilla päivillä alkoi sisustamaan uutta kotia ihan alusta ja teki keittiöstäkin sellaisen oman värisen, niin pikkasen pistää silmään iloisen keltainen riepu hanan päällä.
Tai kirkkaan vihreä.
 
Signora tykkää kuitenkin pitää riepuja käden ulottuvilla eikä survoa niitä mihinkään kaappeihin.
Viimeiset puoli vuotta on Signoran köksää koristanut ties minkälaiset väripläjäykset.
 
Kunnes jokin aika sitten surffailu H&M:n sivuilla tuotti iloisen yllätyksen.
 
 
Nyt on taas elämä kohdillaan, köksässäkin.
Ja ehkä se on sitä muutenkin, kun on aikaa tällaisia asioita pohtia.
 



tiistai 22. heinäkuuta 2014

Yksi ihastunut italialainen

Signoran pitää taas alkaa kaivelemaan Italiassa toteutuskelpoisia reseptejä.
 Sen lisäksi, että saapasmaassa saa aina nautiskella kaikenlaisista herkuista, löytää Signora itsensä myös usein keittiöstä, joskus vapaaehtoisesti, joskus sinne puoliväkisin tuupattuna.
 
Italiassa kokkaaminen onkin haaste sinänsä.
Vai liekö sitten vain Signoran korvien välissä, mutta ns italialaisen sapuskan vääntäminen aiheuttaa aina pienen jännitysmomentin.
Varsinkin pastan keitto.
Se kun on taitolaji, jota Signora ei vielä ole oppinut.
Signora aina kateellisena suurta kunnioitusta huokaillen kuuntelee, kun italialainen keittää pastaa ja sitä testailee.
” Ancora 20 secondi”
Se, pystyykö italialainen ihan oikeasti maistamalla noin sekunnin tarkkuudella tarvittavan keston määrittelemään ei ole koskaan Signoralle täysin selvinnyt.
Nappiin se arvio kuitenkin aina menee.
 
Signora kun pamauttaa pastat veteen, katsoo hän kyllä kelloa, mutta monesti käy niin, että kun hän sitä seuraavan kerran kurkkaa, on hän unohtanut, mitä se ekalla kerralla näytti.
 
Ehkä parempi pitäytyä muissa kokkauksissa.
Vaikka suomalaisissa.
Ja aiheuttaa hämmennystä.
 
 
”Siis mitä kalakeittoa tämä oikein on ?”
” Miten tätä oikein syödään?”
” Syödäänkö tämän kanssa leipää vai ei ?”
 
Kysymysten tulva suomalaisen kokkausten jälkeen on usein varsin huomattava.
Suomalaisen kokkauksista usein kerrotaan myös ystäville, kun niitä tavataan.
 
Tiedätkö, söin hyvin outoa kalakeittoa. Buona ma molto strana
Ja joka kerta Signora saa kertoa, mitä reseptit pitivät sisällään.
Ja taas ihmetellään. 
 
Vaan Italiasta löytyy ainakin yksi nakkikastikkeeseen ihastunut italialainen.
Italialaisen ja nakkikastikkeen ensi kohtaaminen oli epäilysten täyttämä.
Heti ensi minuuttien jälkeen nämä kaksi kuitenkin tykästyivät toisiinsa niin, että Signoran ollessa Italiassa on näistä treffeistä tullut vakiojuttu.
Osaapa italialainen jo sanoa tänä uuden lempitiettynsä nimenkin.
Voglio nakkikastike
on usein vastaus, kun Signora kokkausvuoron kolahdettua pähkäilee, mitä sitä taas tekisi.
Mitäs siinä suomalainen muuta voi, kuin alkaa soossin vääntöön.
 
 


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Herkullinen lomaromanssi

Tänä vuonna Signora kirmaisee lomalaitumille vasta silloin, kun muiden lomat vetelevät viimeisiään eli syyskuussa.
Ja mihinkäs muualle sitä tällainen Italiahullu suuntaisi kuin saapasmaahan.
 
Koska kyseessä on peräti kolme viikkoa kestävä tiivis suhde niin tiramisuun, pastaan kuin pizzaankin,
on Signora aloittanut jo valmistautumisen tähän herkulliseen kesäromanssiin.
 
Vielä muutama vuosi sitten nämä syömisen harharetket eivät tuottaneet mitään pysyviä ongelmia.
Vaikka syömingit aina vaa'assa näkyikin,
häipyvät lomaromanssin jälkiseuraumukset yleensä parissa viikossa.
Ihan vaan palaamalla takaisin arkiseen ruotuun.
Vaan eipä tapahdu enää.
Siihen ne jymähtää, eikä pois lähde kuin erikoistoimenpiteillä.
 
Nyt on siis valmentautuminen käynnissä.
Signora on raahannut kuntopyörän olohuoneeseen.
Sillä hän on körötellyt harva se ilta.
Kaikki herkut ovat myös deletoitu kokonaan niin ajatuksista kuin kaapeistakin.
 
Ja kyllä pientä tulostakin jo näyttää pukkaavaan.
Sen kertoo vaaka mutta myös "testipöksyt".
Signoran lempi-caprit olivat menneet kutistumaan viime kesästä, mokomat röyhkimykset.
Tänään tehty kokeilu osoitti, että eivätpä enää olekaan niin tiukat.
Ehkä ne pääsevät reissuun mukaan.
Sitä, pysyvätkö menossa mukana koko reissun ajan, signora ei pysty lupaamaan.
Jos kovin naftina reissuun lähtevät, kitisevät kyllä pienuuttaan loman loppupuolella.
Ellei sitten Signora täysin kieltäydy aina niin herkullisesta lomaromanssista.
Aika mahdoton vaihtoehto, tuumaa Signora.
Italiaa ja ruokaa kun ei vaan voi toisistaan erottaa.
 
 
 
 
 
 
 
 


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hyökkäys kauppatorilla

Signoran huoli kylmästä säästä   italialaisen Suomivisiitin aikana oli täysin turha.
Aurinko porotti niin, että sunnuntaina italialainen haikaili jo varjoisan paikan perään.
 
Helsinkiin tutustuttiin niin mereltä kuin pubista käsin.
Royal Linen 1,5 tuntisen sight seeing -risteilyn aikana Signoran täytyi nolona myöntää, kuinka vähän hän niin Suomesta kuin Helsingistä tiesikään.
Paatin pyöriessä pitkin Helsingin rantaviivaa kuuli sekä suomen- että englanninkielistä tarinaa.
Kerronta oli sen verran mielenkiintoista, vaikka historiasta olikin kyse, että muutaman kerran nousi jopa hymy suupieliin, niin suomalaisella kuin italialaisellakin.
 
Perjantai-iltana italialainen bongasi ratikan, johon ehdottomasti halusi nousta.
 
 
Ratikkapub kiertää kaikki kantakaupungin keskeisimmät nähtävyydet.
 
 
Lauantai oli italialaiselle järkytyksen päivä.
Raukka joutui  Helsingin kauppatorilla hyökkäyksen kohteeksi!
Ja varkauden!
Olihan Signora sen tiennyt, että varovainen pitää olla, mutta jotenkin se oli päässyt unohtumaan.
Kaikki kävi todella nopeasti.
Sen kummemmin ei italialainen kuin Signorakaan ehtikään mitenkään reagoimaan, kun juuri tehdyt ostokset katosivat italialaisen käsistä.
 
Siinä sitten italialainen seisoi hyvin hämmentyneenä ja ihmetteli, mitä oikein tapahtui.
Kun Signora tapahtuneesta tokeni, hän talutti italialaisen läheiseen kauppuhalliin ja osti sieltä uudet hillomunkit, jotka myös syötiin siellä, suojassa röyhkeiltä lokeilta.
 
Ruoka ja sen metsästys näytteli muutenkin aika isoa osaa viikonlopun aikana.
Italialainen sanoi, ettei hän halua syömään italialaiseen ravintolaan.
Ne kun kuulema eivät ole ulkomailla hyviä.
Signora yritti kysyä, että onkohan italialainen syönyt ihan joka ikisessä, kun niin varmasti osasi sanoa, mutta italialainen pysyi tiukkana.
Kun sitten ravintolan metsästys alkoi, näytti joka puolella olevan italialaisia ristorantteja.
Pitkän ja nälkäisen vaelluksen jälkeen kumpanakin iltana lopulta löytyi lopulta kummallekin sopiva ravintola.
Vaan parhaimmat sapuskat olivat kyllä kauppatorilla syödyt lounaat!
Katukeittiöitä oli useita ja kaikki olivat vuorautuneet enemmän ja vähemmän lokeilta niin verkoilla kuin muoveillakin.
Signora ei muista, koska olisi saanut niin mahtavaa lohta, jota kauppatorilla oli.
Italialaisen lautaselta löytyi poropyöryköitä.
Taisi olla hyviä, kun sama satsi meni kahtena päivänä.
 
Toinen haaste oli löytää italialaiselle oikeaa kaffetta tarpeeksi usein.
Aikamoista punaisen merkin metsästystä.
 
 
Jossain vaiheessa oli italialaisen pakko heittäytyä merkkiuskottomaksi.
Kaipa hän joten kuten selvisi, vaikka joutuikin harhateille.
Vaan koville se välillä otti.
 
Lauantai-ilta päättyi mihinkäs muuhun kuin jalkapalloon.
Signora oli varuilta varannut hotellin läheltä erästä sporttibaaria, josta näkisi tarvittaessa pelin isolta screeniltä.
Koska Italia ei enää pelannut, passasi italialaiselle mainiosti hotellin telkku.
Vaan kyllä sitä ääntä lähti, vaikkei omat pelannutkaan.
Anteeksi vaan, hotellinaapurit!
Ymmärrättehän asian!


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Come si fa la valigia ?

Come fa il tempo adesso in Finlandia?
Italialainen on tulossa Suomeen ja kertoo ettei halua raahata turhaan paksuja vaatteita, jos ei ole tarvis.
 
Suomalainen totetaa kysymyksen olevan hiukka hankala.
Tämän kylmän Pohjolan säästä kun ei koskaan tiedä.
Se kun voi olla mitä tahansa +1 ja +30 asteen väliltä.
Italialaisen muistissa on myös suomalaisen viimekuinen raportointi räntäsateesta.
Taitaa olla vieläkin hiukan järkyttynyt.
Povero lui.
 
Suomalainen ehdottaa, että viimeisin sääraportointi Suomen ja saapasmaan välillä tapahtuu päivää ennen lähtöä.
Ja, että vasta sen jälkeen italialainen pakkaa kapsäkkinsä.
 
Onneksi tämä sopii italialaiselle varsin hyvin.
Hän kun ei turhia muutenkaan pakkaamisten kanssa hötkyile.
Se hoidetaan aina juuri viime minuuteilla.
 
Suomalaiselle tällainen olisi aikamoinen ahdistuksen paikka.
Hän aloittaa "vaatesuunnittelun" jo hyvissä ajoin ennen jokaista reissua.
Siinä väännetään listaa poikineen.
Mitä, koska ja missä.
Ja listaa, mitä voi jättää pois, jos kaikki ei mukaan mahdukkaan.
 
Voi ahdistus sentään, jos pitäisi tehdä tuplalistat, sekä lämpimille että kylmille päiville.
Onneksi suomalaisen matkat suuntautuvat lähes poikkeuksetta vähemmän säällisesti epävarmoihin paikkoihin.
Niin ja ainahan sitä voi ostaa lisävermettä, jos vilu pääsee yllättämään.
 
Todella karmean jäätävän kesäkuun jälkeen näyttää nyt kuitenkin lämpö lopultakin palailevan.
Forecan sääpojat ja -tytöt lupailevat peräti parikymmentä astetta italialaisen vierailupäiville.
Vaan riittääkö se italialaiselle?
Forse no.
Pitäisiköhän kuitenkin ohjeistaa ottaaan toppatakki mukaan?
 


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kadonneet vesipisarat

Kuva 
 
Signoran Juhannus on kulunut osittain pohtien elämän peruskysymyksiä.
Tai lähinnä pohtien omaa asennoitumista elämään.
Ja siihen, miten tuon ylläolevan kuvan näkee.
 
Jo usean vuoden ajan klisee " näetkö, mitä lasissa on vai sen, mitä siitä puuttuu" on ollut kiinteä osa Signoran elämää.
Piehtaroidako martyyrinä sen ajatuksen parissa, että kuinka paljon kaikkea elämästä puuttuu, kun sitä hallitsee jatkuvat säryt ?
Vai yrittääkö nähdä, mitä tuossa lasin pohjalla on ?
 
Vuoden takainen vuorotteluvapaa oli jonkinlainen elämänkoulu Signoralle.
Varsinkin Italiassa vietetty pidempi jakso.
Siellä Signora tajusi, kuinka hän antaa negatiivisten asioiden vallata mielensä eikä jätä tilaa yhdellekään positiiviselle aatokselle.
 
Oivallus on kulkenut mukana vaihtelevalla menestyksellä.
Nyt Juhannuksena on tuo oivallus ilmeisesti hukkunut tuohon vesilasiin.
Ja oivallus on myös imaissut viimeisetkin pisarat lasista.
Lasi ammottaa tyhjyyttään.
Vaikka sinne kuinka kurkkii ja lasia kallistaa, ei tipun tipan tippaa.
 
Signora on yrittänyt tehdä itselleen selväksi, että päivittäiset, usein jatkuvat säryt ovat normielämää.
Joskus vain tuo ymmärrys katoaa.
Tuntuu, että nyt ei vaan jaksaisi.
Voisiko saada vapaapäivän?
Miltä se mahtaisikaan tuntua?
Päivä ilman särkyjä?
Jos sellaisen voi jostain tilata, niin yksi tänne kiitos !


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kapinakokki

Signora on tunnetusti "kapinakokki".
Hän viittaa kokkikintaalla monille perinnesapuskoille, kun on vieraita tulossa.
Niitä perinnemurkinoita saa kukin sitten varmaan ihan tarpeeksi mutustella kotikeittiössä.
Signora tykkää tarjota uusia makuelämyksiä ja yllättää.
Ja ilmeisesti suht' hyvin on onnistunutkin palautteen perusteella.
 
"Ihanaa kun on joskus jotain tavallisesta poikkeavaa"
"Tulen aina sun juhliin vatsa tyhjänä, sillä tiedän, että täällä on tarjolla jotain tosi hyvää"
 
Signora rakastaa puurtaa keittiössä, kun on vieraita tulossa.
Ja aikamoinen puurtaminen Signoran ruokakemuja edeltääkin, sillä hän tykkää pipertää jos jokinmoista suupalaa ja murkinaa.
 
Juhannusaaton Signora viettää hyvän ystävän seurassa.
Koska ystävä purtaa aattopäivän palkkatyössä, Signora mielihyvin tarjoitui tekemään vastaavan omassa keittiössään.
 
Alkuperäinen suunnitelma oli piknik ja sen myötä kokki suunnitteli lähes kylmän menun.
Koska Suomen ihan suvi taas yllätti alkuviikon lumisateineen eikä aattoksikaan kovin helteitä ole luvattu, päättivät nämä juhannus-ladyt murkinoida sisätiloissa.
Kun ei niitä toppatakkeja viitsi lähteä kellarista kaivamaan.
Menu pysyi silti samana.
 
Niin ja kuten varmaan voitte arvatakin,
ei Signoran pöydästä löydy sen kummemmin silliä, tilliä kuin uusia perunoitakaan.
Nou, nou, nou.
Ovathan uudet potut ihan makoisia, mutta siitä popsitaan sitten arkena.
Kyllä Signoran tavolasta toki pottuakin löytyy, salaatin muodossa, kyytipoikana pestoa, mozzarellaa ja basilikaa.
 
Signora innostui, kun löysi lähikaupasta speckiä ja mieli teki vääntää siitä jokin salaatti.
Sen kummemmin ohjeita googlettematta lopputulos on seuraava.
 
 
Rucolaa, speckiä, tomaattia ja vuohenjuustoa.
Pikainen testimaistiainen nosti ainakin Signoran peukun pystyyn.
Katsotaan mikä on tuomio illalla.
 
Ihanaa ja maukasta Juhannusta kaikille, joko perunoilla, tillillä ja sillillä tai ilman !


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Il calcio ! Che sofferenza !

 Ti sei divertito, kysäisi Signora italialaiselta ystävältä.
Signora tiesi, että edellisilta oli ystävältä mennyt jalkapallon parissa.
 
Juu, olihan ystävällä ihan mukavaa ollut.
Mutta,
"Che sofferenza" !
 
Jalkapallo kun on italialaiselle paljon muutakin, kuin pelkkä peli.
Kärsimystä ja tuskaa.
Ei sitä varmaan voi suomalainen edes täysin ymmärtää.
Signora on joskus nähnyt italialaisia seuraamassa jotain paikallisottelua.
Jo silloin meno ja eläytyminen aika kiihkeää.
Mitä se sitten onkaan, kun kyse on MM-kisoista.
 
Eräs Signoran Italian reissuista ajoittui juuri pari päivää sen jälkeen, kun Italia oli edellisen kerran voittanut MM-kultaa.
Voiton kunniaksi Signora päätti laittaa menomatkalle Italiapaidan päälle.
Voi sitä Forza Italia ja brava huutojen määrää, jotka Signora aplodien kera sai pitkin Fiumicinoa.
Aluksi se oli ihan hauskaa, mutta jossain vaiheessa teki mieli jo pujahtaa vessaan ja kaivaa käsitavaroista toinen pusero.
 
Entä meno sitten itse Italiassa.
Lähes joka toisesta ikkunasta roikkui Italian lippuja.


Majapaikassa odotti hurjimmat juhlat, joissa Signora on koskaan ollut.
Laulu raikasi aamuun asti.
klo 3 yöllä keitettiin pastaa, jotta juhlinta sai vähän lisäenergiaa.
Taisi siinä muutama viinipullokin hujahtaa. 

Muistaa Signora erään toisenkin kerran, kun ei mennyt aivan niin hyvin.
Ei oikein osannut suomalainen suhtautua varmaan oikein siihen maansuruun, joka ainakin erään pikkukaupungin lähes hiljensi.
 

Ystävä on tulossa Suomeen juuri MM-kisojen viimeisinä päivinä.
Ihan varmuuden vuoksi on Signora etsinyt hotellia lähistöllä olevien sporttipubien koordinaatit.
Jos vaikka se italilainen jalkapallotuska käy liian kovaksi.
 
Toki sitä voisi hotellissakin peliä katsoa.
Mutta Signora säälii naapureita.
Italialainen kun ei vain katso peliä.
Hän elää sen.
Ja se on kuulkaa äänekästä hommaa.
Pitäisiköhän antaa hotellille vinkki, että mikäli paikalla on muitakin italialaisia, sijoittaisivat nämä ihan vierekkäin.
Ei sitten koko hotelli raikaa.

Niin ja eihän sitä edes vielä tiedä, kuinka pitkälle Italia pääsee ja milloin pelaa.
Joka tapauksessa finaalin koittaessa on italialainen jo taas takaisin saapasmaassa.
Toisten  jalkapallofanien turvallisessa seurassa.
Kärsimässä.

Siis, mikäli Italia finaaliin pääsee. 

Forza Italia!