keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Il primo incontro

Ensi sunnuntaina tapahtuu!
Signoran ja miniäkokelaan ensikohtaaminen.

Veikkaan, että kaikki osapuolia hiukan jänskättää.
Varsinkin poikaa, joka pelkää, että mami alkaa hurjan tenttauksen.
Tai käyttäytyy jotenkin omituisesti.

Mami on kuitenkin päättänyt pysyä ruodussa.
Kokata pizzaa ja jotain muutakin hyvää.
Ehkä pannacottaa jälkkäriksi.
Ja olla ihan kiltisti.

Mutta pojan vauvakuvia ei signora kyllä kirjahyllystä mihinkään piilota.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Toilettielämää italialaisittain

Signora on kolunnut vuosien saatossa Italiaa ristiin rastiin. 
Yksi asia, joka lähes joka kerta tuottaa yhden ”uuden elämyksen”  Italiassa matkatessa, on maan vessakulttuuri, lähinnä siis ravintoloiden sellainen.
 Mielenkiintoinen aihe, eikö olekin:-)
 
Tässä samalla myös muutama varoituksen sana/vinkki, jos olet maahan matkaamassa, niin ei tule nämä ”elämykset” yllärinä.
Suomessa törmää yleensä ravintolassa ravintolassa suht' siisteihin vessoihin, joskus niihin on jopa satsattu.

 
Italiassa tämä on harvinaisempaa.
Monesti kyseessä on yksi yhteinen pieni luukku jossain ravintolan perällä/kellarissa.
Lukon toimivuudesta ei ota kukaan selvää.
Siinä sitten istut pöntöllä ja roikut samalla oven kahvassa toivoen, ettei kukaan juuri nyt survaise sisään.

 
Joskus tuo vessan ovi saatta olla suoraan ravintolasaliin päin, joten pelkopykälät siitä, että joku kiskaisee oven auki, ovat huipussaan.
Siinä sitten voisi pöntöltä heilutella muille asiakkaille, että buon appetito vaan.
 
 
Tai jos olet onnistunut saamaan oven lukkoon, jännität saatko lukkoa enää auki.
 
Eikä vessapaperikaan ole itsestäänselvyys.
 Siis kyse ei ole siitä, että se olisi loppunut.
Ei, ei, kunnon italialainen kulkee aina pieni pala paperia laukussa, sillä on paikkoja, joissa sitä ei ole. Uskokaa pois, tämä on karvaasti koettu.
 
 
 Tai sitten vessan edessä nököttää pikkuinen mummo rahamukin kanssa ja jakaa kolikkoja vastaan paperia, kaksi arkkia/hlö.
Enempää ei tipu, vaikka kuinka pyytäisi.
Onneksi signora on läksynsä oppinut ja laukussa on aina kasa varapaperia.
 
 
 Toiletti voi tosiaan  olla  osittain yhteinen miehille ja naisille.
Kerran oli kyseessä seuraava viritelmä:
 Ensin oli pieni huone,jossa oli yksi käsienpesuallas ja huoneesta lähti kaksi ovea, toinen miehille ja toinen naisille.

 
Ovien takaa löytyi pienen pienet kopperot, joihin juuri ja juuri mahtui pönttö.
Lukon käyttöohjeet oli kirjoitettu tussilla oven sisäpuolelle.
Varmaan kertomattakin selvää, että lukko oli hyvin omalaatuinen eikä sen toimivuudesta voinut olla varma.
Ja kun oven takana jonotti miesten puolelle 5 karjua jostain moottoripyöräjengistä, oli aika ”tukala” olo.
Käsienpesun jälkeen ei paljoa huvittanut jäädä huulipunaa lisäilemään tutkivien katseiden alle.
 
Vaan huippu on sitten kuitenkin nämä "reikä lattiassa" vessat!
Signora on aina pelännyt törmäävänsä sellaisiin.
Pari vuotta sitten tämä yhteentörmäys sattui.
Kyseessä oli eräs hotelli Padovassa.
Itse kylpyhuone oli todella siisti ja tyylikäs.
Mutta ei pönttöjä !

 
Ugh, suomalaiset, teitä on varoitettu !


Il cuoco sfortunato

Tiedättekö, miksi kannattaa AINA aloittaa vieraskokkailut ajoissa ?
No, siksi tietenkin, että jos ( kun) joku menee pieleen, on aina aikaa toteuttaa il progetto 2.
 
Tässä puhuu nyt signora todella suuren kokemuksen omaavalla viisaudella.
Signora tykkää juhlien järjestelyistä.
Tai suunnittelusta, sillä jossain vaiheessa se toteutus alkaa tökkimään ja tällöin tuota progetto kakkosta tarvitaan.
Huono vaan, että yleensä se pitää kehitellä siinä katastrofin iskiessä, sillä vaikka signora pessimistisenä pystyy kuvittelemaan asian jos toisenkin, joka voi mennä mönkään, aina silloin tällöin tulee ylläreitä.
 
Jossain vaiheessa kerma oli signoran suurin vihollinen.
Nuoremman pojan rippijuhlissa oli tarkoitus tarjoilla mm juustokeittoa.
Ystävä saapuu juhla-aamuna keittiöön jeesaamaan.
N tuntia ennen kirkolle lähtöä huomataan, että signora onkin ostanut kermaa, jota ei voi keittää!!!
Siinä sitten pojan isä aloitti hurjan kaahailun huoltsikalta toiselle ( kaupat olivat kiinni) yrittäen haalia tarvittavaa määrää kermaa.
 
Kerma on myös loppunut monesti kesken.
Tai jäätynyt jääkaapissa niin, että kun sitä vatkasi, siitä tuli rakeista mössöä.
Jossain vaiheessa signora sitten päätti, että hänen huushollissa ei tarjota enää kermakaakkuja.
Ei ikinä.
 
Joskus tarvikkeet ovat olleet piloilla, vaikka päivämäärät ovat olleet vielä hyviä.
 
Vaan huippu oli kyllä viime vuonna nuoremman pojan valmistujaiset.
Äiti ja veli kokkasivat ja leipoivat yhdessä.
 
 
Päivää ennen juhlia oli listalla oli ihan simppeli määrä väännettävää:
suklaapalat, korvapuustit ja täytekakku.
Luulisi sujuvat ihan helposti.
Heh, ehkä jossain, mutta ei signoran huushollissa.
 
Signora aloittaa suklaapaloilla,
Ja huomaa heti alkuun, että oli unohtanut ostaa margariiniä.
Niin ja pullataikinaan taidetaan tarvita hiivaa.
Ei muuta kuin kauppaan.
 
Signora aloittaa sulkaapalojen väännön.
Siinä vaiheessa, kun taikinaa pitäisi  lisätä vaniljasokeria, signora huomaa pitelevänsä kädessään vanhentunutta tavaraa.
Kauppaan (2. kerta).

 
Tässä vaiheessa juhlakalun veli myös hyppäsi leivontatantereelle.
Hupsista!
Signoralta oli päässyt unohtumaan, että myös pullataikinaan tarvitaan margariiniä.
Punnitus osoittaa, että margariiniä on  jäänyt juuri tarpeeksi suklaapalojen jälkeen.
Tai siis sitä oli tarpeeksi punnitushetkellä.
Ei ollut enää, kun sitä olisi tarvittu.
Poika  unohti pullataikinamargariininsä kattilaan levylle liian pitkäksi aikaa.
 
Tällä kertaa signora kieltäytyi kauppareissusta.
Hän oli ravannut jo kaksi kertaa hemmetin leipomusten takia.
Matkaan lähti poika.
(kerta nro 3)
 
Korvapuustit saatiin kunnialla valmiiksi ja oli aika iskeä kakkupohjan kimppuun.
Poika  vääntää pohjaa ja äiti voitelee kakkuvuokaa.
Ja huomaa, että korppujauho on lähes vuoden vanhaa!
(kannattaisi varmaan leipoa vähän useammin)

No, mikäs siinä.
Kauppareissu nro 4.
Kiitos Siwa, kun olet siinä lähellä.
 
Entä saatiinko täytekakku näillä ponnistuksilla valmiiksi?
Ehei!!!!
 
Kun kermaa alettiin vatkaamaan, tuli siitä hetkessä munakokkelia.
Liekö keittiön 34 asteen kuumuus osasyyllinen.
 
Tässä vaiheessa itse juhlakalukin asteli taistelutantereelle ja passitettiin kauppaan.
Kerta nro 5.
Mutta ei kermaa ostamaan vaan pähkinärouhetta.
Kermalla oli ollut tarkoitus ainoastaan pursottaa reunat.
 Itse kuorrutus oli tehty mascarponesta ja vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta.
 
Tämän jälkeen kerma on ollut lähes kielletty sana signoran keittiössä.
 
Voitte uskoa että urheat leipurit olivat päivän päätteksi aika nuupahtaneita.
Ja turhautuneita.
 
Miksikö signora näitä nyt tässä muistelee ?
 
No siksi, että oli eilen illalla kutsunut tyttöjä kylään ja kuten arvata saattaa, kaikki ei mennyt ihan nappiin.
Vieraita oli tarkoitus ruokkia tomaattikeitolla ja erilaisilla "tikkupaloilla".
 
Tikut onnistuivat,
 no problem.
 

 
Mutta entäs se keitto!
 Signora oli tarkistanut moneen kertaan, että kaikki tarvittavat aineet löytyy ja että ne eivät ole vanhentuneita.
Vaan eipä tullut mieleen, että pitäisi testailla myös työvälineitä.
Kuten esimerkiksi sauvasekotinta, jolla uunissa öljy -yrtti -valkosipulisekoituksessa muhineet tomaatit oli tarkoitus soseuttaa.
Värkki piti vaan pientä pihinää eikä terät kunnolla pyörineet.
 
Signora muistelee, että toisella pojista on kotonaan tehosekoitin.
Poika tosin on töissä.
Mutta toisen pojan kotona on vara-avain.
Mami kilauttaa töissä olevalle pojalle kysyy, että jos saa veljen liikkeelle, voiko hän käydä hakemassa tehosekoittimen lainaksi vanhalle epäonniselle äidille.
Lupa heltisi ja reilun puolen tunnin päästä signora jo surautteli tomaatteja helpottuneena. 
 
Kovan onnen keitto onnistui ihan hyvin.
Ja muutenkin oli ihan mukava ilta.

 
 
 


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Käyttöhjeita Italiaan

Signora on viettänyt viikonloppua erään hykerryttävän kirjan parissa.
 

 
Kirjan on kirjoittanut italialainen toimittaja Dino Satriano.
Satriano avioitui 60-luvulla suomalaisen kanssa ja kertoo kirjassaan todella hauskasti näiden kahden maiden eroista.
 
Signora on lukenut kirjan ties kuinka monta kertaa, mutta vielä ei ole kyllästymisestä tietoakaan.
Italiaan on myös muutama vuosi sitten lähtenyt tuliaisena  ystäville italiankielinen versio
 
"La finlandese e l'italiano, Cronaca di un matrimonio".
 
Myös italialaisten ystävien keskuudessa kirja on herättänyt suurta hilpeyttä.
Taisipa joku joskus tokaista:
 
"Adesso ti capisco".
 
Ja sama toisin päin.
Tuon kirjan lukemisen myötä on signora oppinut tuntemaan ja ymmärtämään italialaista elämäntyyliä ja nimenomaan italialaisia paremmin.
 
Kun signora nyt taas suunnitelee matkaa saapasmaahan, ajatteli hän kaivaa tämän
"Italian ja italialaisten  käyttöohjeet" -kirjan hyllystä.
 
Suurta ihmetystä Satrianon mielessä herättää mm suomalainen byrokratia.
Tai sen toimiminen.
Se kun hänen mielestä toimii.
Toisin kuin Italiassa.
Varsinkin suomalaisissa virastoissa asioiminen on herättänyt suurta ihmetystä.
Sátriano jopa epäilee, että
 
"ovatkohan suomalaiset turvautuneet geeniteknologiaan luodakseen erityisen virkailijarodun? Virkailijat ovat erittäin palvelualttiita. He jopa hymyilevät usein ja vapaaehtoisesti ja palveltuaan asiakkaita niin hyvin kuin mahdollista, vielä kiittävät heitä."
 
Satriano myös tuumii, että

" haluaisin, että Italiaan tuodaan muutama yksilö ja kokeillaan, pystyisivätkö he sopeutumaan ja lisääntymään."
 
Kirjassa kerrotaan myös postireissusta, jonka kirjailija kotimaassaan teki.
Hän halusi avata tilin ja oli ennakkoon tulostanut netistä lomakkeen.
Kun virkailija tämän huomasi, hän sanoi;
 
"Me tarvitsemme käytännön syistä lomakkeen neljänä kappaleena. Voisittekö olla ystävällinen ja tuoda myös muutamia tyhjiä lomakkeita toimistoa varten? Ottaisimme niistä kopioita. Meiltä lomakkeet ovat loppuneet."
 
Kirja ei kerro, päästikö Satriano virkailijan pälkähästä ja toimitti toimistolle tyhjiä lomakkeita.
 
Hilpeyttä herätti myös kohta, jossa Satriano kertoo erään saamansa asiankirjan saatekirjeestä.
Siinä kun luki :
 
"Jollette jostain syystä ole saanut oheista asiapaperia, ottakaa yhteyttä virastoomme".
 
Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että kyllä kirjailija on löytänyt omituisuuksia myös Suomesta ja suomalaisista.
 
Kerta kaikkiaan aivan mainio kirja!
Signora suosittelee!
 
 
 
 
 

 


torstai 6. helmikuuta 2014

Signoran uudet pöperöt

Signora on joutunut tässä uudessa yhden hengen huushollissa pistämään monet asiat uusiksi.
Kuten kokkailun.
On ihan eri juttu vääntää pöperöitä yhdelle kuin kolmelle.
Pihi kun on, signoran sielua korpeaisi heittää ruokaa roskiin.
Toisaalta refluksin vaivaamat sisuskalut eivät kovin isoja ruoka-annoksia kestä.
Signora on yrittänyt metsästää alle 0,5 litran pakastusrasioita,
huonolla menestyksellä.
Nyt sitten pakkasessa kollottelee isoja rasioita, joiden pohjalla nököttää kokkare paistettua jauhelihaa.
Sulassa sovussa purkkien kanssa, joissa pitää majaa muutama paistettu broilerin palanen.

Joku sentään ymmärtää yksineläjien ruokaongelmia:

Eräs päivä signora näet pongasi kaupasta Pastella -pastakastiketta pienessä purkissa!
Koko on lähes yhtä pieni kuin pestopurkkien.
JES!

Pyykin kanssakin on pitänyt kehitellä uudet sävelet.
Vajaita koneita  kun (pihi) signora ei viitsi pestä, pitää vaatteiden valintaa oikein suunnitella.
Signora pitää putkeen vähän saman värisiä vetimia, jotta saa sitten täyden koneellisen.

Muuten tämä uusi elämä alkaa sujua jo rutiinilla.
Ainakin ihan pikkasen.




lauantai 1. helmikuuta 2014

I piccoli pezzi dell' Italia a casa

Tänään uusi koti täyttää 2 viikkoa ja sen kunniaksi signora päätti vähän tarkastella, miltä siellä oikein kokonaisuudessaan näyttää.
Signora huomasi, että Italia on valloittanut paikan sieltä, toisen täältä.

Heti sisään tullessa löytyy eteisestä muistutus, ettei elämässä kannata aina niin hirveästi hötkyillä.
Ehdottomasti tärkeä muistutus signoralle.


Eteisestä löytyy myös muisto vuosien takaa Venetsian karnevaaleista.


Tätä maskia ei muuten sitten koskaan käytetty vaikka sillä mielellä signora sen osti.
Signoran nenällä nököttää kakkulat ja niiden kanssa maskin pitäminen olisi aika haasteellista.
Signoralla oli karnevaalien aikaan myös kertakäyttöpiilareita, mutta hän oli niitä käyttänyt hyvin laiskasti. 
Niiden paikoilleen laittaminen oli aikamoinen ponnistus ja hermojen kiristys.
Tälle Italian reissulle linssit kuitenkin lähtivät matkaan mukaan, ihan sillä ajtuksella, että voisi sitten vähän maskilla koreilla.
Edellisiltana ennen karnevaaleille menoa signora päätti kokeilla, miltä linssit tuntuu, kun ei ollut niitä aikoihin pitänyt.
Koko illallisen aikana signora räpytteli silmiään kuin pahempikin blondi.
Koko ajan tuntui hiertävän ja kaihertavan.
Hotellille saavuttaessa signora katseli hetken päivällä ostamaansa maskia ja päätti sitten urheasti yrittää seuraavana päivänä linssit silmiin survaista.
Pitäähän tuota ihanuutta päästä pitämään.

Jossain vaiheessa signora sitten siirtyi iltapuuhin.
Ja alkoi poistamaan silmämeikkiä poistamatta ensin linssejä!!!
Kun yksinkertaisesti unohti, että ne olivat silmissä.
Toisen linssin signora sai nätisti pois,mutta toista ei näkynyt eikä tuntunut missään.
Ei näkynyt myöskään lavuraarissa eikä lattialla.
Vartin verran signora silmäänsä väänteli.
Pakkohan sen siellä on jossain olla.
Lopulta itkua vääntäen soitti ystävät paikalle.
Siinä sitten signora yritti selittää, että on tainnut piilari hukkua silmään.
Eihän sitä ensin kukaan uskonut.
Lopulta se kuitenkin yhteistyöllä löytyi silmäkulmaan survoutuneena.
Ja signora pääsi silmä punaisena nukkumaan.
Arvatkaa, onko signora tuon kerran jälkeen enää linssejä pitänyt ?

No, se tästä maskista ja siihen liittyvistä muistoista.
Jatketaan kierrosta.

Vaikka keittiön seinältä löytyy ohjeet cappuccinon tekoon....


... on signora aamusumppi espresso, joka porisee  pikkuriikkisessä Mokassa.


Tai signora taitaa aamuisin hörppiä caffe macchiaton tyylistä sumppia, sillä kupista löytyy myös tilkka maitoa.
Viime Italian reissun aikana televisiossa pyöri Lavazzan Rossan mainos.
Mainos jäi signoran mieleen ja kun hän sitten Suomessa törmäsi caffepurkkiin, olihan sitä pakko kokeilla.
Ja siinä on pysytty.
Aivan mahtavan makuista caffetta.

Liekö signoran keittotyylissä/kettimen käytössä jotain vikaa, mutta Mokan käyttö on sitten todella sottaista. 
Sumppia ryöpsähtelee pitkin hellaa.
Onneksi sähköhellat on helppo putsata.
Italiassa kaasuhellan kanssa on aina aikamoista puljaamista kaikenlaisten ritilöiden kanssa.
Saapi antaa vinkkejä, jos jollain löytyy "siistiin" caffen keittoon.

Olohuoneeseesta löytyy kuva ikivanhasta iki-ihanasta Viterbosta.
Laatu on todella huono.
Kelpaako syyksi, että kuva on toooooodella vanha? :-)


Ja uskokaa tai älkää, mutta myös kylppäristä löytyy Italiaa :-)
Kylppärin ovi on todella lommoinen.
Liekö edellinen asukas nyrkkeilyä harrastunut.
Signora sitä siinä hetken katseli ja sitten päätti, että jokin kuva on siihen pläjäytettävä.
Nyt voit sitten kylppärissä muistella satumaista Alberobelloa.


Että tämmöisiä Italiapläjäyksiä signoran kodista löytyy.