sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kadonneet vesipisarat

Kuva 
 
Signoran Juhannus on kulunut osittain pohtien elämän peruskysymyksiä.
Tai lähinnä pohtien omaa asennoitumista elämään.
Ja siihen, miten tuon ylläolevan kuvan näkee.
 
Jo usean vuoden ajan klisee " näetkö, mitä lasissa on vai sen, mitä siitä puuttuu" on ollut kiinteä osa Signoran elämää.
Piehtaroidako martyyrinä sen ajatuksen parissa, että kuinka paljon kaikkea elämästä puuttuu, kun sitä hallitsee jatkuvat säryt ?
Vai yrittääkö nähdä, mitä tuossa lasin pohjalla on ?
 
Vuoden takainen vuorotteluvapaa oli jonkinlainen elämänkoulu Signoralle.
Varsinkin Italiassa vietetty pidempi jakso.
Siellä Signora tajusi, kuinka hän antaa negatiivisten asioiden vallata mielensä eikä jätä tilaa yhdellekään positiiviselle aatokselle.
 
Oivallus on kulkenut mukana vaihtelevalla menestyksellä.
Nyt Juhannuksena on tuo oivallus ilmeisesti hukkunut tuohon vesilasiin.
Ja oivallus on myös imaissut viimeisetkin pisarat lasista.
Lasi ammottaa tyhjyyttään.
Vaikka sinne kuinka kurkkii ja lasia kallistaa, ei tipun tipan tippaa.
 
Signora on yrittänyt tehdä itselleen selväksi, että päivittäiset, usein jatkuvat säryt ovat normielämää.
Joskus vain tuo ymmärrys katoaa.
Tuntuu, että nyt ei vaan jaksaisi.
Voisiko saada vapaapäivän?
Miltä se mahtaisikaan tuntua?
Päivä ilman särkyjä?
Jos sellaisen voi jostain tilata, niin yksi tänne kiitos !


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kapinakokki

Signora on tunnetusti "kapinakokki".
Hän viittaa kokkikintaalla monille perinnesapuskoille, kun on vieraita tulossa.
Niitä perinnemurkinoita saa kukin sitten varmaan ihan tarpeeksi mutustella kotikeittiössä.
Signora tykkää tarjota uusia makuelämyksiä ja yllättää.
Ja ilmeisesti suht' hyvin on onnistunutkin palautteen perusteella.
 
"Ihanaa kun on joskus jotain tavallisesta poikkeavaa"
"Tulen aina sun juhliin vatsa tyhjänä, sillä tiedän, että täällä on tarjolla jotain tosi hyvää"
 
Signora rakastaa puurtaa keittiössä, kun on vieraita tulossa.
Ja aikamoinen puurtaminen Signoran ruokakemuja edeltääkin, sillä hän tykkää pipertää jos jokinmoista suupalaa ja murkinaa.
 
Juhannusaaton Signora viettää hyvän ystävän seurassa.
Koska ystävä purtaa aattopäivän palkkatyössä, Signora mielihyvin tarjoitui tekemään vastaavan omassa keittiössään.
 
Alkuperäinen suunnitelma oli piknik ja sen myötä kokki suunnitteli lähes kylmän menun.
Koska Suomen ihan suvi taas yllätti alkuviikon lumisateineen eikä aattoksikaan kovin helteitä ole luvattu, päättivät nämä juhannus-ladyt murkinoida sisätiloissa.
Kun ei niitä toppatakkeja viitsi lähteä kellarista kaivamaan.
Menu pysyi silti samana.
 
Niin ja kuten varmaan voitte arvatakin,
ei Signoran pöydästä löydy sen kummemmin silliä, tilliä kuin uusia perunoitakaan.
Nou, nou, nou.
Ovathan uudet potut ihan makoisia, mutta siitä popsitaan sitten arkena.
Kyllä Signoran tavolasta toki pottuakin löytyy, salaatin muodossa, kyytipoikana pestoa, mozzarellaa ja basilikaa.
 
Signora innostui, kun löysi lähikaupasta speckiä ja mieli teki vääntää siitä jokin salaatti.
Sen kummemmin ohjeita googlettematta lopputulos on seuraava.
 
 
Rucolaa, speckiä, tomaattia ja vuohenjuustoa.
Pikainen testimaistiainen nosti ainakin Signoran peukun pystyyn.
Katsotaan mikä on tuomio illalla.
 
Ihanaa ja maukasta Juhannusta kaikille, joko perunoilla, tillillä ja sillillä tai ilman !


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Il calcio ! Che sofferenza !

 Ti sei divertito, kysäisi Signora italialaiselta ystävältä.
Signora tiesi, että edellisilta oli ystävältä mennyt jalkapallon parissa.
 
Juu, olihan ystävällä ihan mukavaa ollut.
Mutta,
"Che sofferenza" !
 
Jalkapallo kun on italialaiselle paljon muutakin, kuin pelkkä peli.
Kärsimystä ja tuskaa.
Ei sitä varmaan voi suomalainen edes täysin ymmärtää.
Signora on joskus nähnyt italialaisia seuraamassa jotain paikallisottelua.
Jo silloin meno ja eläytyminen aika kiihkeää.
Mitä se sitten onkaan, kun kyse on MM-kisoista.
 
Eräs Signoran Italian reissuista ajoittui juuri pari päivää sen jälkeen, kun Italia oli edellisen kerran voittanut MM-kultaa.
Voiton kunniaksi Signora päätti laittaa menomatkalle Italiapaidan päälle.
Voi sitä Forza Italia ja brava huutojen määrää, jotka Signora aplodien kera sai pitkin Fiumicinoa.
Aluksi se oli ihan hauskaa, mutta jossain vaiheessa teki mieli jo pujahtaa vessaan ja kaivaa käsitavaroista toinen pusero.
 
Entä meno sitten itse Italiassa.
Lähes joka toisesta ikkunasta roikkui Italian lippuja.


Majapaikassa odotti hurjimmat juhlat, joissa Signora on koskaan ollut.
Laulu raikasi aamuun asti.
klo 3 yöllä keitettiin pastaa, jotta juhlinta sai vähän lisäenergiaa.
Taisi siinä muutama viinipullokin hujahtaa. 

Muistaa Signora erään toisenkin kerran, kun ei mennyt aivan niin hyvin.
Ei oikein osannut suomalainen suhtautua varmaan oikein siihen maansuruun, joka ainakin erään pikkukaupungin lähes hiljensi.
 

Ystävä on tulossa Suomeen juuri MM-kisojen viimeisinä päivinä.
Ihan varmuuden vuoksi on Signora etsinyt hotellia lähistöllä olevien sporttipubien koordinaatit.
Jos vaikka se italilainen jalkapallotuska käy liian kovaksi.
 
Toki sitä voisi hotellissakin peliä katsoa.
Mutta Signora säälii naapureita.
Italialainen kun ei vain katso peliä.
Hän elää sen.
Ja se on kuulkaa äänekästä hommaa.
Pitäisiköhän antaa hotellille vinkki, että mikäli paikalla on muitakin italialaisia, sijoittaisivat nämä ihan vierekkäin.
Ei sitten koko hotelli raikaa.

Niin ja eihän sitä edes vielä tiedä, kuinka pitkälle Italia pääsee ja milloin pelaa.
Joka tapauksessa finaalin koittaessa on italialainen jo taas takaisin saapasmaassa.
Toisten  jalkapallofanien turvallisessa seurassa.
Kärsimässä.

Siis, mikäli Italia finaaliin pääsee. 

Forza Italia!

 

 
 
 

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Proseccon paikka

No nyt Signora sen hokasi, että kun hän asuntoa viime joulukuussa haeskeli, olisi yhtenä kriteerinä pitänyt olla se, että se sijaitsisi kaupan takapihalla.
Tai ainakin ihan sen naapurustossa.
 
Jostain kumman syystä  Signora ei näet onnistu ikinä lukemaan reseptejä huolella,
ei tarkistamaan, että kaikkia raaka-aineita löytyy tai että ne ovat vielä käyttökelpoisia.
 
Lähes poikkeuksetta jokaiset juhlat, kemut ja vaikka vaan ihan lounas ystävien kesken vaatii ainakin yhden ylimääräisen kauppareissun.
Signoran pitkän iän aikana huippu tässä asiassa oli vuoden takaiset pojan valmistujaiset, jotka vaativat kokkauspäivän aikana peräti viisi kauppareissua.
Siis sen varsinaisen kauppareissun lisäksi, jonka aikana muka listan mukaan kaikki tarvittava hankittiin.
Tästä sähellyksen huipusta voi lukea Signoran edellisestä blogista.
 
Nyt tällä kertaa Signora on kutsunut erään italialaisen ruoan ystävän lounaalle.
Tarjolla on mm arancineja, niitä ihania "riisipalleroita", joiden perään Signora aina Italiassa kuolaa.
Niiden valmistus sujui ihan ongelmitta.
Jos ei oteta huomioon ulkonäköä.
 
Tarkoituksena on myös kokkailla mm pinaattipastaa.
Eilen Signora pänttäsi reseptiä.
Juu, valkosipulia kotoa löytyy.
Samoin pastaa, sipulia....
Hankittavaksi jäi ainoastaan pinaatti sekä kerma/fetajuusto.
Signora päätyi fetajuustoon.
 
Tänään Signora päätti sitten heti aamusta kurkata reseptiä uudemman kerran, vaikkei vielä kokkauksen aika ollutkaan.
Mikä lie etiäinen iskenyt.
 
Fontilla 8 tulostettua ohjetta pitää aina vähän tihrustaa, kun Signoran vanhat silmät eivät enää ole kaikkein skarpimmillaan.
Vaan olisi pitänyt eilen tihrustaa ehkä hiukan tarkemmin.
Kerma ei olekaan fetan vaihtoehto, vaan kastikkeeseen tarvitaan molempia.
 
Ei siinä muu auttanut, kun ampaista kauppaan, joka ei tosiaan enää ole ihan nurkan takana.
Kotimatkalla kaatosateessa, ilman sateenvarjoa tietenkin Signora manaili huolimattomuuttaan jälleen kerran.
 
Kotiin päästyä Signora päätti silputa valkosipulin valmiiksi.
Jep, puolet ovat siinä kunnossa, että niitä ei voi käyttää!
Ja kuten varmaan voitte arvata, valkosipulia oli kokonaisuudessaan juuri se tarvittava määrä.
 
No, tällä mennään, tuumi Signora.
Ei enää yhtään kauppareissua.
 
Juodaan vaikka sitten proseccoa lohdutukseksi päätti Signora ja nosti pullon jääkaappiin jäähtymään.
Sitä paitsi, pieni Googletus paljasti, ettei mikään estä juomasta proseccoa vaikka myös koko aterian ajan.
 
Ja mitäs sitä sitten avattua pulloa hukkaan kannattaa heittää.
 
Buon appetito!
 
 
 


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Facebookin mystinen maailma

Nyt saikulla ollessaan on Signora yrittänyt keksiä jos jonkinlaista viihdykettä itselleen.
Signora ei ole ollut kovin suuri Facebook-fani.
Vuosia sitten hänellä oli oma profiili, mutta jossain vaiheessa Signora kyllästyi sen pläräilyyn ja poisti koko profiilinsa.
 
Reilut vuosi sitten, kun edessä oli vuorotteluvapaa ja pidempi Italian reissu, päätti signora ottaa Facebookin uudelleen käyttöön, ihan vaan sen takia, että voi sekä päivitellä kuulumisiaan että kuulostella, mitä läheisille kuuluu.
 
FB:n käyttö on jatkunut vaikka jalat ovatkin taas kotimaan kamaralla.
Tässä yhtenä tylsänä saikkupäivänä signora päätti perehtyä oikein kunnolla siihen, mistä immeiset yleensä päivittelee.
Siis hän kävi kurkkimassa myös "ei ystävien" profiileja siinä määrin, kuin ne olivat julkisia.
 
Jossain vaiheessa tätä suurta tutkimustyötä alkoi vaivata tylsistyminen.
Ja ihmetys.
 
Mm eräs henkilö päivitti tilaansa usean kerran päivässä.
Päivitykset olivat seuraavanlaisia.
 
" Huomenta, mittarissa +12,5 , tuulee vähän, saa nähdä lämpeneekö. Ainakin on luvattu lämmintä"
 
Parin tunnin päästä uusi päivitys:
"Lämpötila noussut pari astetta. Eikä enää niin tuulekaan. Saa nähdä, muuttuko sää vielä"
 
" Taidan keittää kahvit"
 
"Lähden ulos"
 
Näiden lisäksi säätiedotuksia tasaiseen tahtiin. Ja arvuutteluja, mihin päin sää muuttuu ja muisteluja, mitä on säästä luvattu.
Toki välillä ruokailtiin ja keitettiin taas kaffetta.
 
Tätä siis päivästä toiseen.
Monta kertaa päivässä.
Ehkä henkilö piti Facebookia jonkinlaisena päiväkirjanaan.
 
Toinen ärsytystä herättävä asia ( ehkä Signoran ärsytyskynnys oli erittäin alhainen kovien särkyjen takia) oli päivitykset:
 
"Tänään on tärkeä/vaikea päivä"
 
Tämä tietysti innostaa kavereita kyselemään mistä on kyse.
Joko ei vastata ollenkaan tai sitten vastaus on " en kerro".
Miksi kertoa asiasta, josta ei kuitenkaan halua kertoa??
Ei jummarra ei !
 
Capisci tu ?
 
 
 


Dolce far niente ?

Signora päätti kokeilla pitkän tauon jälkeen, miltä tämä bloggailu tuntuu.
Tauko ei ole johtunut laiskuudesta.
Eikä kiireitäkään voi syyttää.
Signoran elämässä ei vaan ole viime aikoina tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista.
 
Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet todellinen tylsyyden huippu.
Signora oli viime kuussa eräässä operazionessa, jonka jälkeen ei sitten olekaan tehty yhtään mitään.
Kaikenlainen kanniskelu, nostelu, kurottelu jne ovat olleet pannassa.
Signora on saanut pistää mielikuvituksensa peliin, jotta on nyt yksin asuessa selvinnyt.
Jälkikasvu ja ystävät ovat saaneet lähes poikkeuksetta Signoran luona käydessään tarttua niin rikkalapioon kuin vessaharjaankin.
Tai lattiarättiin, kun keittiön lattialla vierasta odotti sinne kaatuneet maidot.
 
Lisäksi Signora on pystynyt hyvin samaistumaan koiriin!
Kotitalon alaovi on niin painava, ettei Signora ole päässyt edes pihalle yksin.
Niinpä hän on ollut kuin koira, joka epätoivoisena odottelee, että joku tulisi ulkoiluttamaan.
Ihan joka päivä ei ole Signora pihalle päässyt, mutta muutaman kerran viikossa kuitenkin.
 
Että ei se "dolce far niente" aina niin ihanaa olekaan.
 
Lisäksi Signora on tyylilleen uskollisena mennyt tietenkin haalimaan pienen complicazionen, jonka takia hän on juossut sairaalassa vähän väliä.
Tuo juossut siis vain noin niin kuin kuvainnollisesti.
Liikkuminen on ollut lähinnä hidasta laahustamista.
 
Niin ja eihän Signora olisi Signora, jos ei haalisi jotain sählinkiä myös tuohon komplikaation hoitoon.
Lääkäri määräsi kahdet antibiootit.
 Toisesta teki lääkäri mokan ja laittoi reseptiin vahvuuden aivan liian pieneksi ja toisen kohdalla törppöili apteekki.
Reseptissä luki 3 krt/vrk ja apteekin täti oli vääntänyt lääkepurkin kylkeen ohjeeksi 1 krt/vrk.
Signoralla oli tuolta reissulta peräti neljä reseptiä eikä väsyneenä ja kipeänä enää niitä jaksanut lueskella, vaan luotti apteekin ohjeisiin.
 
Asia paljastui onneksi jo 4 päivän päästä kontrollissa.
Ja signora otti opikseen.
LUE AINA MYÖS RESEPTI!
 
Paitsi, että tässä tapauksessa oli kyllä ollut yksi resepteistäkin virheellinen.
 
Eli näissä merkeissä on Signoran kesä alkanut.
Loppukesä kuluukin sitten töissä, kunhan sinne tästä joskus selviää.
 
Loma on vasta syyskuussa.
Porkkanana siellä odottaa mikäs muu kuin Italia.
Tällä kertaa hiukan pidempi reissu, peräti lähes 3 viikkoa.
Luvassa olisi ainakin yksi viikonloppu Toscanassa aivan ihanassa agriturismossa.
Signora on myös vinkannut ystäville, että olisi mukava päästä katsomaan futismatsia Roomaan, sellaista vähän suurempaa, ei mitään kortteliliigan potkuttelua.
Ei Signora mikään jalkapallofani ole, mutta koska Italiassa jalkapallo on kuitenkin MUST, olisi kiva päästä paikan päälle fiilistelemään.
Vaan onko noita pelejä syyskuussa, sitä signora ei tiedä.
Se selvinnee aikanaan.
 
Sen enempää ei suunnitelmia noille viikoille ole ja hyvä niin.
Mennään fiiliksen mukaan ja nautitaan ihanista sapuskoista, ystävistä, auringosta.
Dolce far nientekin on varmaan sitten taas jo nimensä mukaista. 
Ja sitäpaitsi, eihän italialaisten kanssa voi hirveästi asioista ennakkoon edes sopiakaan :-)