torstai 31. heinäkuuta 2014

Tane tuli taloon

Signora kutsui Tane kylään.
Pidemmäksi aikaa.
Vähän noin niinkuin kesäkissaksi.
 
Signoralla oli suuret toiveet Tanesta.
Tane pitäisi Signoralle seuraa aina, kun siltä tuntuisi.
Ja sitten kun ei Signora enää Tanen seuraa kaipaa, voisi herran veivata pihalle.
 
Aivan ideaalihanke, ei niin?
Vaan eihän Tane ollenkaan näitä Signoran toiveita ymmärtänyt.
Tai halunnut ymmärtää.
Yötkin Tane pitää aikamoista mekkalaa.
Ja niin kuin Signora oli funtsaillut, että Tanesta saisi myös unikaverin.
Tämä oli ollut se suurin motiivi Tanen tuloon.
Ei sinnepäinkään.
Kamala puhina koko ajan.
Signoran yöpaidan helmoja pöllytellen.
 
Signora on hiukan pettynyt.
Näyttää nyt uhkaavasti siltä, että Tanesta on vain hetkellinen hupi.
Ja Tane saa pysytellä kyllä tiiviisti olohuoneen puolella.
 
Tässä vielä teille kaikille Tanen kuva, noin niinkuin varoitukseksi.
Ette sitten haksahda samaan tyyppiin, jos unikaveria kaipaatte.
 
 
Tane Tuulettimesta ei siihen ole.
Ei ainakaan, jos herkkäunisia olette.
 
 
 
 
 
 


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Broilerintuoksuinen zombie

Signora kuvitteli olevansa fiksu.
Todella nihkeisiin öihin tuskastuneena päätti tunkea lakanan pakkaseen.
Ah, siitähän seuraisi sitten vallan ihanan viileä yö.
Viimeiset 1,5 viikkoa Signora on pyöriskellyt punkassa unta jahdaten, hikeä pyyhkien.
Töissä on viime päivinä ollut aikamoinen zombie.
 
Ei sitten mennyt ihan Signoran haaveiden mukaan tuo lakanan jäähdytysprojekti.
Viileys katosi alle 10 minuutissa.
Viileyden sijaan Signora sai nauttia koko yön broilerin tuoksusta.
Ei auttanut, vaikka lakana oli ollut pakkasessa muovipussissa.
Tuoksu jumähti lakanaan kuin liisteri.
Ja on varmaan tarttunut nyt myös Signoraan.
 
Mukavaa päivää kaikille toivotelee broilerintuoksuinen zombie.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Elämän peruskysymyksiä

Joskus sitä pitää pysähtyä pähkäilemaan oikein kunnolla näitä elämän peruskysymyksiä.
Suuria ja elämää mullistavia.
Viime päivinä Signoraa on mietityttänyt kovin eräs tällainen asia.
 
Siis onko rumanväristen keittiörättien tekeminen jotenkin halvempaa kuin kivojen ???
Eikö sitä voisi vähän miettiä tuota värimaailmaa.
Miksi näitä värihirvityksiä oikein tehtaillaan?
 
Ihan oikeesti Viledan sedät ja tädit!!!
Miksi!?
Siis miksi !?
 
Onhan nuo ihan pirtsakoita värejä, mutta kun sitä näin vanhoilla päivillä alkoi sisustamaan uutta kotia ihan alusta ja teki keittiöstäkin sellaisen oman värisen, niin pikkasen pistää silmään iloisen keltainen riepu hanan päällä.
Tai kirkkaan vihreä.
 
Signora tykkää kuitenkin pitää riepuja käden ulottuvilla eikä survoa niitä mihinkään kaappeihin.
Viimeiset puoli vuotta on Signoran köksää koristanut ties minkälaiset väripläjäykset.
 
Kunnes jokin aika sitten surffailu H&M:n sivuilla tuotti iloisen yllätyksen.
 
 
Nyt on taas elämä kohdillaan, köksässäkin.
Ja ehkä se on sitä muutenkin, kun on aikaa tällaisia asioita pohtia.
 



tiistai 22. heinäkuuta 2014

Yksi ihastunut italialainen

Signoran pitää taas alkaa kaivelemaan Italiassa toteutuskelpoisia reseptejä.
 Sen lisäksi, että saapasmaassa saa aina nautiskella kaikenlaisista herkuista, löytää Signora itsensä myös usein keittiöstä, joskus vapaaehtoisesti, joskus sinne puoliväkisin tuupattuna.
 
Italiassa kokkaaminen onkin haaste sinänsä.
Vai liekö sitten vain Signoran korvien välissä, mutta ns italialaisen sapuskan vääntäminen aiheuttaa aina pienen jännitysmomentin.
Varsinkin pastan keitto.
Se kun on taitolaji, jota Signora ei vielä ole oppinut.
Signora aina kateellisena suurta kunnioitusta huokaillen kuuntelee, kun italialainen keittää pastaa ja sitä testailee.
” Ancora 20 secondi”
Se, pystyykö italialainen ihan oikeasti maistamalla noin sekunnin tarkkuudella tarvittavan keston määrittelemään ei ole koskaan Signoralle täysin selvinnyt.
Nappiin se arvio kuitenkin aina menee.
 
Signora kun pamauttaa pastat veteen, katsoo hän kyllä kelloa, mutta monesti käy niin, että kun hän sitä seuraavan kerran kurkkaa, on hän unohtanut, mitä se ekalla kerralla näytti.
 
Ehkä parempi pitäytyä muissa kokkauksissa.
Vaikka suomalaisissa.
Ja aiheuttaa hämmennystä.
 
 
”Siis mitä kalakeittoa tämä oikein on ?”
” Miten tätä oikein syödään?”
” Syödäänkö tämän kanssa leipää vai ei ?”
 
Kysymysten tulva suomalaisen kokkausten jälkeen on usein varsin huomattava.
Suomalaisen kokkauksista usein kerrotaan myös ystäville, kun niitä tavataan.
 
Tiedätkö, söin hyvin outoa kalakeittoa. Buona ma molto strana
Ja joka kerta Signora saa kertoa, mitä reseptit pitivät sisällään.
Ja taas ihmetellään. 
 
Vaan Italiasta löytyy ainakin yksi nakkikastikkeeseen ihastunut italialainen.
Italialaisen ja nakkikastikkeen ensi kohtaaminen oli epäilysten täyttämä.
Heti ensi minuuttien jälkeen nämä kaksi kuitenkin tykästyivät toisiinsa niin, että Signoran ollessa Italiassa on näistä treffeistä tullut vakiojuttu.
Osaapa italialainen jo sanoa tänä uuden lempitiettynsä nimenkin.
Voglio nakkikastike
on usein vastaus, kun Signora kokkausvuoron kolahdettua pähkäilee, mitä sitä taas tekisi.
Mitäs siinä suomalainen muuta voi, kuin alkaa soossin vääntöön.
 
 


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Herkullinen lomaromanssi

Tänä vuonna Signora kirmaisee lomalaitumille vasta silloin, kun muiden lomat vetelevät viimeisiään eli syyskuussa.
Ja mihinkäs muualle sitä tällainen Italiahullu suuntaisi kuin saapasmaahan.
 
Koska kyseessä on peräti kolme viikkoa kestävä tiivis suhde niin tiramisuun, pastaan kuin pizzaankin,
on Signora aloittanut jo valmistautumisen tähän herkulliseen kesäromanssiin.
 
Vielä muutama vuosi sitten nämä syömisen harharetket eivät tuottaneet mitään pysyviä ongelmia.
Vaikka syömingit aina vaa'assa näkyikin,
häipyvät lomaromanssin jälkiseuraumukset yleensä parissa viikossa.
Ihan vaan palaamalla takaisin arkiseen ruotuun.
Vaan eipä tapahdu enää.
Siihen ne jymähtää, eikä pois lähde kuin erikoistoimenpiteillä.
 
Nyt on siis valmentautuminen käynnissä.
Signora on raahannut kuntopyörän olohuoneeseen.
Sillä hän on körötellyt harva se ilta.
Kaikki herkut ovat myös deletoitu kokonaan niin ajatuksista kuin kaapeistakin.
 
Ja kyllä pientä tulostakin jo näyttää pukkaavaan.
Sen kertoo vaaka mutta myös "testipöksyt".
Signoran lempi-caprit olivat menneet kutistumaan viime kesästä, mokomat röyhkimykset.
Tänään tehty kokeilu osoitti, että eivätpä enää olekaan niin tiukat.
Ehkä ne pääsevät reissuun mukaan.
Sitä, pysyvätkö menossa mukana koko reissun ajan, signora ei pysty lupaamaan.
Jos kovin naftina reissuun lähtevät, kitisevät kyllä pienuuttaan loman loppupuolella.
Ellei sitten Signora täysin kieltäydy aina niin herkullisesta lomaromanssista.
Aika mahdoton vaihtoehto, tuumaa Signora.
Italiaa ja ruokaa kun ei vaan voi toisistaan erottaa.
 
 
 
 
 
 
 
 


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hyökkäys kauppatorilla

Signoran huoli kylmästä säästä   italialaisen Suomivisiitin aikana oli täysin turha.
Aurinko porotti niin, että sunnuntaina italialainen haikaili jo varjoisan paikan perään.
 
Helsinkiin tutustuttiin niin mereltä kuin pubista käsin.
Royal Linen 1,5 tuntisen sight seeing -risteilyn aikana Signoran täytyi nolona myöntää, kuinka vähän hän niin Suomesta kuin Helsingistä tiesikään.
Paatin pyöriessä pitkin Helsingin rantaviivaa kuuli sekä suomen- että englanninkielistä tarinaa.
Kerronta oli sen verran mielenkiintoista, vaikka historiasta olikin kyse, että muutaman kerran nousi jopa hymy suupieliin, niin suomalaisella kuin italialaisellakin.
 
Perjantai-iltana italialainen bongasi ratikan, johon ehdottomasti halusi nousta.
 
 
Ratikkapub kiertää kaikki kantakaupungin keskeisimmät nähtävyydet.
 
 
Lauantai oli italialaiselle järkytyksen päivä.
Raukka joutui  Helsingin kauppatorilla hyökkäyksen kohteeksi!
Ja varkauden!
Olihan Signora sen tiennyt, että varovainen pitää olla, mutta jotenkin se oli päässyt unohtumaan.
Kaikki kävi todella nopeasti.
Sen kummemmin ei italialainen kuin Signorakaan ehtikään mitenkään reagoimaan, kun juuri tehdyt ostokset katosivat italialaisen käsistä.
 
Siinä sitten italialainen seisoi hyvin hämmentyneenä ja ihmetteli, mitä oikein tapahtui.
Kun Signora tapahtuneesta tokeni, hän talutti italialaisen läheiseen kauppuhalliin ja osti sieltä uudet hillomunkit, jotka myös syötiin siellä, suojassa röyhkeiltä lokeilta.
 
Ruoka ja sen metsästys näytteli muutenkin aika isoa osaa viikonlopun aikana.
Italialainen sanoi, ettei hän halua syömään italialaiseen ravintolaan.
Ne kun kuulema eivät ole ulkomailla hyviä.
Signora yritti kysyä, että onkohan italialainen syönyt ihan joka ikisessä, kun niin varmasti osasi sanoa, mutta italialainen pysyi tiukkana.
Kun sitten ravintolan metsästys alkoi, näytti joka puolella olevan italialaisia ristorantteja.
Pitkän ja nälkäisen vaelluksen jälkeen kumpanakin iltana lopulta löytyi lopulta kummallekin sopiva ravintola.
Vaan parhaimmat sapuskat olivat kyllä kauppatorilla syödyt lounaat!
Katukeittiöitä oli useita ja kaikki olivat vuorautuneet enemmän ja vähemmän lokeilta niin verkoilla kuin muoveillakin.
Signora ei muista, koska olisi saanut niin mahtavaa lohta, jota kauppatorilla oli.
Italialaisen lautaselta löytyi poropyöryköitä.
Taisi olla hyviä, kun sama satsi meni kahtena päivänä.
 
Toinen haaste oli löytää italialaiselle oikeaa kaffetta tarpeeksi usein.
Aikamoista punaisen merkin metsästystä.
 
 
Jossain vaiheessa oli italialaisen pakko heittäytyä merkkiuskottomaksi.
Kaipa hän joten kuten selvisi, vaikka joutuikin harhateille.
Vaan koville se välillä otti.
 
Lauantai-ilta päättyi mihinkäs muuhun kuin jalkapalloon.
Signora oli varuilta varannut hotellin läheltä erästä sporttibaaria, josta näkisi tarvittaessa pelin isolta screeniltä.
Koska Italia ei enää pelannut, passasi italialaiselle mainiosti hotellin telkku.
Vaan kyllä sitä ääntä lähti, vaikkei omat pelannutkaan.
Anteeksi vaan, hotellinaapurit!
Ymmärrättehän asian!


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Come si fa la valigia ?

Come fa il tempo adesso in Finlandia?
Italialainen on tulossa Suomeen ja kertoo ettei halua raahata turhaan paksuja vaatteita, jos ei ole tarvis.
 
Suomalainen totetaa kysymyksen olevan hiukka hankala.
Tämän kylmän Pohjolan säästä kun ei koskaan tiedä.
Se kun voi olla mitä tahansa +1 ja +30 asteen väliltä.
Italialaisen muistissa on myös suomalaisen viimekuinen raportointi räntäsateesta.
Taitaa olla vieläkin hiukan järkyttynyt.
Povero lui.
 
Suomalainen ehdottaa, että viimeisin sääraportointi Suomen ja saapasmaan välillä tapahtuu päivää ennen lähtöä.
Ja, että vasta sen jälkeen italialainen pakkaa kapsäkkinsä.
 
Onneksi tämä sopii italialaiselle varsin hyvin.
Hän kun ei turhia muutenkaan pakkaamisten kanssa hötkyile.
Se hoidetaan aina juuri viime minuuteilla.
 
Suomalaiselle tällainen olisi aikamoinen ahdistuksen paikka.
Hän aloittaa "vaatesuunnittelun" jo hyvissä ajoin ennen jokaista reissua.
Siinä väännetään listaa poikineen.
Mitä, koska ja missä.
Ja listaa, mitä voi jättää pois, jos kaikki ei mukaan mahdukkaan.
 
Voi ahdistus sentään, jos pitäisi tehdä tuplalistat, sekä lämpimille että kylmille päiville.
Onneksi suomalaisen matkat suuntautuvat lähes poikkeuksetta vähemmän säällisesti epävarmoihin paikkoihin.
Niin ja ainahan sitä voi ostaa lisävermettä, jos vilu pääsee yllättämään.
 
Todella karmean jäätävän kesäkuun jälkeen näyttää nyt kuitenkin lämpö lopultakin palailevan.
Forecan sääpojat ja -tytöt lupailevat peräti parikymmentä astetta italialaisen vierailupäiville.
Vaan riittääkö se italialaiselle?
Forse no.
Pitäisiköhän kuitenkin ohjeistaa ottaaan toppatakki mukaan?