tiistai 29. joulukuuta 2015

Hoo Koon sinistä ja Juhla Mokkaa

Signora on nykyään aika herkkis.
Kun kaupungilla lentokentälle suuntaava bussi köröttelee ohi,
signoralta tirahtaa lähes tippa silmäkulmasta.
Sitä kun niin toivoisi olevansa siellä mukana,
kentälle huristelemassa.
 
Kentällä olo onkin sitten ihan oma juttunsa.
Menomatkalla Helsingissä signora hyppelehtii seitsemännessä taivaassa.
Rooman kentällä kotiin tullessa onkin sitten iha eri meininki.
Se on signora se tyyppi sielä Fiumicinolla,
joka siellä lähtöportilla kyynelehtii.
Saa tulla moikkaamaan!
 
Töissä signora lumoutuu kesken pakertamisen haaveilemaan,
jos Ramazzotti radiossa rakkaudesta laulaa.
 
Italian kuuleminen televisiosta sykähdyttää aina signoran sydäntä.
Puhumattakaan, jos  kadulla tuota lumottua kieltä kuulee jonkun puhuvan.
 
Entäs televisiomainokset?
Kuinka moni teistä herkistyy mainosten edessä?
Signoralta onnistuu tämäkin.
Ei nyt kuitenkaan ihan minkä tahansa mainoksen ollessa kyseessä.
Siis HK:n makkaramainoksia signora pystyy kyllä ilman suurempaa tunnekuohua katsomaan.
Signora ei myöskään pahemmin nyyhki Juhla Mokan kehujen edessä.
Toista on jotkut kansainväliset mainokset,
joilla on Italiassa omat versionsa.
"Voih, näin tämän silloin Italiassa"
 
Signora on aika hömppä nykyään.
Liekö rakastanut


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Lootat vs ötökät

"Ostettiin niin paljon syömistä, ettei kyllä millään jakseta syödä kaikkea",
kertoili mielitietty signoralle aattoillan murkinoista.
Kaupassa käytiin kahteen eri kertaan,
kun ei kerralla saatu tuotua kaikkea.
Se on vähän niin joka kerta, kun on jokin pyhä ja juhlan paikka.
Sapuskaa ostetaan vallan mahdottomasti.
Sitä myös syödään aivan liikaa.
Ruokapöydässä nökötetään useampi tunti.
Ja koitetaan ahtaa vielä pikkasen sapuskaa kitusiin.
Signora on viettänyt pari pääsiäistä Italiassa.
Uskokaa pois.
Ei sitä ruoan määrää voi uskoa, ellei itse näe.
 
Syy tähän ei ole signoralle koskaan selvinnyt.
Ehkä syynä on se, että ruoka on niin iso juttu Italiassa.
Se kuuluu juhlaan.
Ja ehkä se on taas vaan yksi tapa.
Syödä liikaa ja paljon.
 
Niitä tapojahan saapasmaassa piisaa.
Osa kattaa koko Italian,
osa on vain tietyllä alueella,
ellei peräti tietyllä suvulla.
 
Mielitietyn huushollissa syödään aattona ainoastaan kalaa.
Pöytään uiskentelee kaikki mahdolliset elävät merestä ja järvistä.
Mielenkiintoiseksi tämän tekee se,
että huushollissa ei kukaan ole tunnustautunut kalan ystäväksi.
Eipä signora ole nähnyt tai kuullut sitä syötävän 13 vuoden aikana
kuin ainoastaan jouluaattona ja pitkänä perjantaina.
Kun niin on vaan tapana.
 
Signora on välillä funtsaillut, kuinkahan hän selviäisi aaton Italiassa ?
 

 
Signora kun ei vielä ole onnistunut solmimaan kovin läheistä suhdetta yllä olevan ötökän kanssa.
 
Entä miten mielitietty klaaraisi suomalaiset pöperöt?
 
 
Eipä signora itsekään noita laatikoita oikein hyvin klaaraa.
Kun ei vaan tykkää.
Vaan jos mielitietyn joskus Suomeen jouluksi saa,
kaipa niitä pitää noita lootia esittelymielessä vääntää.
Tai siis ostaa.
 
 



sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Romantiikkaa luvan kanssa

Mielitietty on aina julistanut,
että hän ei sitten ole yhtään romantikko.
Ei kuulema osaa olla.
 
Signora on ollut aika lailla samaa mieltä.
Vähän harmitellen.
Signora itse kun ahmii romanttisia romaaneja
ja usein unohtuu unelmoimaan " voi kun se mielitiettykin..."
 
Vaan nytpä taisi mielitiettykin haksahtaa vähän romantiikan polulle.
Ihan pikkuriikkisen.
Vai mitä sanotte seuraavasta ?
 
Tämä finlandese-italiano coppia on tavannut aika lailla kahden kuukauden välein.
Samalla matematiikalla signora oli haaveillut suuntaavansa Italiaan helmikuussa.
Kun tästä sitten mielitietyn Suomi-reissulla keskusteltiin,
totesi mielitetty:
Tesoro, c'è  un piccolo problema".
 
Signora toki voisi Italiaan lennähtää, mutta joutuisi olemaan aika lailla yksin.
Joka toinen vuosi, parittomina vuosina
on täysin toisella puolella Italiaa suuret monipäiväiset messut,
ja sinne mielitietynkin täytyy suunnata.
 
Lisäksi mielitietylle tulee alkuvuodesta yksi täysin uusi asiakasryhmä.
Koska myös aluepomo haluaa tutustua näihin asiakkaisiin,
reissaa hän lähes joka päivä mielitietyn matkassa.
Koko tammi- ja helmikuun.
Samoin helmikuun alussa heillä menee useita päiviä messuja valmistellessa.
Ei siinä sitten yksi suomalainen voi oikein mukaan lähteä.
 
Signora tätä uutista vähän nikotteli.
Pariskunta sopi maaliskuusta.
Signoralla oli vähän mieli maassa koko mielitietyn reissun ajan.
3 kuukautta!!!
Troppo!
 
Päivä mielitietyn kotiinpaluun jälkeen WhatsApp piippasi viestiä.
" Mitä sanoisit, jos tulisit tänne 8.-15.2. ?"
 
Signora on vallan ihmeissään.
Mihin se febbraio impossibile oli kadonnut?
 
"No minä juttelin aluepomon kanssa ja kerroin, että olisit tulossa tänne
 ja kysyin, onnistuisiko niin, ettei hän olisi mukanani tuona viikkona,
 eikä muutenkaan sopisi mitään tapaamisia toiselle puolelle Italiaa ?"
 
Signora oli lähes mykistynyt.
Italiassa töitä paiskitaan paljon.
Jos sopimuksessa mainittuja kohtia ei täytetä,
voi se tietää sitä,
että sopimusta ei enää uusita.
Kovin herkästi ei siis voi sanoa ei.
 
Ja ennen kuin signora tokenee tästä hämmennyksestä,
mielitietty jatkaa.
"Ajattelin, että jos olet 15.2. asti, voimme viettää S. Valentinoa yhdessä"
 
Romantikkona signora tietysti ajattelee päivästä 14.2. italialaisittain.
Että se on rakastavaisten päivä.
Mielitietty myös tietää tämän.
Herra itse ei moisista oikein piittaa.
On signora joskus huokaillutkin,
että haluaisi viettää tuota päivää yhdessä.
 
Nyt se taitaa onnistua.
Oikein pomon luvalla.
Vaan eikö nyt voisi jo sanoa,
että mielitietty heittäyi hiukan romanttiseksi ?


torstai 17. joulukuuta 2015

Ei kiinnosta ?

Yhteiselo ilman yhteistä kieltä on joskus haasteellista.
Väärinkäsityksiä ja kommelluksia sattuu.
Kun ei jummarra, mitä toinen sanoo.
Tai jummartaa sen väärin.
 
Tästä syystä meinasi lokakuisten rinkuloiden hankintakin hyytyä.
Sormuskaupoista Suomi-Italia –pariskunta oli keskustellut jo kesällä.
Pitkään ja hartaasti.
Mitä se kummallekin merkitsee.
Signora kun ei sitä heppoisin perustein halunnut tehdä.
 
Lopulta pariskunta sitten päätyi siihen,
että rinkulat hankitaan signoran lokakuisella Italian reissulla.
Suunniteltiin kaikki valmiiksi,
kuoharipulloineen.
 
Signora pölähti Italian kamaralle myöhään lauantai-iltana.
Seuraavana aamuna signora hyppäsi mielitietyn matkaan kohti Roomaa.
Rooman lähistöllä suuressa kauppakeskuksessa oli mielitietyn asiakkaalla näyttelytila
ja sinne signora ja mielitiettykin suuntasi.
Semmoista kun se pariskunnan yhteiselo usein on.
Mielitietty pakertaa hommia ja signora norkoilee siinä mukana.
 
Matkalla Roomaan mielitietty ilmoittaa: 
Kauppakeskuksessa on sitten useita koruputiikkeja.
Käydään sieltä ostamassa sormukset”
Signora hyrisee onnellisena siinä auton etupenkillä
”Sííí”.
 
Pariskunta pääsee perille.
Esittelytilassa on sillä hetkellä yksi tyyppi hommissa.
Palvelee asiakkaita ja siinä sivussa yrittää puhallella lapsille ilmapalloja.
Signora päättää alkaa puhkumaan ilmapalloihin ilmaa
 ja vapauttaa nuoren miehen myyntityöhön.
 
Hyvin pian mielitetty kysäisee,
että eikö signora halua mennä siinä lähistöllä oleviin kauppoihin.
Siinä on vieri vieressä, niin laukku-  vaate- kuin kenkäputiikkiakin.
Signora ilmoittaa, että ei hän halua.
hän voi vallan hyvin näitä ilmapalloja puhallella.
Mielitetty kysäisee hiukan ihmeissään.
”Et halua ?”
 
Signora tokaisee myös vähän ihmeissään, että ei halua.
Ja miettii, että mitä se nyt häntä on vaatekauppoihin työntämässä.
Onko signoran nykyisissä hynttyissä jotain vikaa, häh?
 
Signora jatkaa ilmapallojen puhaltelua.
Iltapäivällä mielitietty kysäisee uudestaan.
” Joko kohta menet noihin kauppoihin ?”
 
Signora lähes hermostuu.
Mitä ihmettä se nyt häntä on noihin rättikauppoihin tyrkkäämässä?
Signora tokaisee lähes äkäisenä, että ei ole kiinnostunut.
Mielitietty tätäkin hiukan ihmettelee,
mutta uskoo sitten lopulta, että signora ei nyt vaan kiinnosta.
 
Kun päivä esittelytilassa alkaa olla pulkassa,
signora ajattelee onnellisena, että niitä sormuksia varmaan mennään katselemaan.
Ei kuitenkaan sano mitään.
On päättänyt antaa mielitietyn tehdä aloitteen asian suhteen.
Mielitietty suuntaa kuitenkin suoraan parkkihalliin.
Signora hiukan nikottelee, mutta ajattelee sitten,
että ehkä herra unohti sen.
Ja signora päättää, että ei hänkään asiasta muistuta.
Olkoot sitten, kun ei toinen kerran halua.
Signora päättää unohtaa koko asian.
 
Seuraava päivä menee ihan hyvin.
Signora ei uhraa mönkään menneille rinkulakaupoille ajaustakaan.
Sitä seuraavana  päivänä se iskee.
Kesken lounaan.
Signora haikeana muistelee,
mitä suunnitelmia pariskunnalla tuolle tärkeälle päivälle oli.
Romanttisena höppänänä oli elänyt hetken mielessään moneen kertaan.
Ja nyt tuo italialainen ei sitä edes muista.
Niisk.
 
Autossa signora tökkäisee aurinkobrillit nenälle, ettei mielitietty näe,
että siinä sitä vetistellään.
Hiukan herra ihmettelee, mikä nyt on,
kun signorasta ei enää irronnut sanaakaan.
Taisi herra yhden valuneen kyyneleenkin nähdä.
"Ei mikään", vastaa signora nikotellen.
Signora on päättänyt olla asiasta hiljaa.
Saa herra ottaa itse asian puheeksi.
Ja herrahan siis tietenkin osaa lukea signoran ajatuksia
ja pääsee heti jyvälle, mistä kiikastaa.
Jep, tätä signora harrastaa luvattoman usein.
Olettaa, että toinen osaa lukea ajatuksia.
 
Pariskunta pääsee kotiin ja signora piehtaroi yhä enemmän marttyyrin roolissa.
Kun mielitietty kysäisee varmaan neljättä kertaa,
mikä nyt on, kun signora siinä niiskuttaa,
signora lopulta saa nikoteltua:
"Harmittaa vaan niin, kun meillä oli suunnitelmia, jotka eivät sitten toteutuneet".
 
Mielitietty tuntuu olevan heti kartalla ja kysäisee, että sormuksistako on kyse.
Signora vikisee jotain myöntymisen merkiksi ja tirauttaa päälle oikein kunnon kyynelvirran.
 
Mielitietty tuijottaa singoraa hetken ihmeissään ja sitten toteaa:
" Minähän ehdotin sinulle kahteen kertaan sunnuntaina siellä kauppakeskuksessa,
että menisit kiertelemään niissä koruliikkeissä ja valitsemaan mieleisesi valmiiksi.
Oltaisiin sitten päivän päätyttyä käyty sormukset ostamassa.
Mutta sinä ilmoitit, ettet halua eikä kiinnosta.
Kahteen kertaan !".
 
On signoran vuoro tuijottaa hämmästyneenä.
Lopulta hän purskahtaa aivan hervottomaan nauruun.
Hekotuksen seassa hän yrittää selittää,
että hän luuli koko ajan, että mielitietty oli häntä vaatekauppoihin ajamassa.
Kyllähän siinä mielitietty oli jotain outoja sanoja suoltanut,
eikä signora ollut kaikkea ymmärtänyt.
Mutta koska oli samalla viittoillut rättikauppoihin,
signora oli sitten olettanut, että niistä oli kyse.
Ehkä olisi kannattanut opetella ennakkoon esimerkiksi sana oreficeria.
 
Ei ihme, ettei mielitietty ollut sanonut enää sanaakaan sormuksista.
Olihan signora julistanut tiukasti kahteen kertaan,
ettei halua eikä kiinnosta.
 
Kyllähän signora halusi ja kyllä signoraa kiinnosti.
Ja taisi mielitiettyäkin kiinnostaa.
 
 
 
 
 


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Sytkärillä sumppia

"Tiesitkö, että kahvi on niin hirveän hankala juttu italialaisille",
kysäisi mielitietty signoralta kun ravintolassa pizzan jälkeen espresson tilasi.
Tällä kertaa saatu sumppi oli kuulema ihan ok.
Usein se sitä ei ole.
 
Niinpä hyvin moni italialainen pakkaa matkakaveriksi Mokan ja omat sumpit.
 
 
 
Kun ei ulkomailla ei kuitenkaan saa kunnon kahvia.
Eikä mene sormi suuhun, vaikka matkakohteesta puuttuisi keittolevy.
Voi tehdä, kuten eräs mielitietyn sukulainen.
Kun on tarpeeksi pitkä pinna,
niin voi sitä keitintä lämmitellä sytkärilläkin.


lauantai 5. joulukuuta 2015

Herra Murphy vauhdissa

Signoran onnellinen perjantaiaamun puuhastelu katkesi Italiasta tulleeseen viestiin.
Mielitietty on moottoritiellä motissa.
Autot eivät liiku yhtään mihinkään.
Roomassa oli iskenyt julkisen liikenteen lakko,
joten kaikki köröttelivät omilla autoillaan.
Lisäksi syystä, jota signora ei oikein ymmärrä,
oli Rooman keskustaan suuntaavaa liikennettä rajoitettu.
Tiettyä reittiä pääsi läpi ainoastaan autot,
 joiden rekkarinumero päättyi parilliseen numeroon!!
Tämä rajoitettu suunta ei johtanut lentokentälle,
mutta nämä rajoitetukset motittivat liikenteen totaalisesti laajalta alueelta.
Myös sieltä, mistä mielitietty kentälle pyrki.
 
Ajoissa kentälle ehtiminen alkoi näyttää yhä epätodennäköiseltä.
Signora oli täysin poissa totaltaan.
Signora repi tuskaisena aakkospussinkin auki ja popsi niitä kyynelten saattelemana.
 
Parin tuskaisen tunnin jälkeen tuli viesti:
"Tämä on uskomantonta, mutta olen portilla!"
 
Uskomatonta se tosiaan olikin.
Kun mielitietty lopulta pääsi kentälle,
oli lähtöselvitys jo suljettu.
Ja sitähän ei enää avata, jos se on kiinni napsautettu.
Täti tiskiltä oli juuri lähdössä, kun mielitietty ryntäsi paikalle.
Herra selitti, mitä oli tapahtunut.
Täti sanoi, että mene vaan turvatarkastukseen ja näytä lippuasi siellä,
eiköhän se onnistu.
 
Pientä vääntöä tarkastuksessa sitten oli ollut,
mutta lopulta olivat mielitietyn läpi pästäneet.
Aikaa oli enää muutama minuutti ehtiä portille.
Ja siellä samat sepustukset.
Ja mielitietty koneeseen !
 
Eipä ole signora aikaisemmin kuullut,
että koneeseen pääsisi ilman lähtöselvityksen tekoa.
Ehkä tämä on sarjaa "Only in Italy".
 
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
 

 
Tai sitten ei,
onhan kyseessa herra Murphyn suosikkitapaus.
Matka kentältä signoran kotinurkille tyssäsi kesken kaiken.
Bussi päätti, että enää ei ajeta pätkääkään.
Siellä sitten odoteltiin pimeässä bussissa tienposkessa uutta noutajaa.
Vaan enää tuo ei signoraa harmittanut pätkääkään.
Olihan mielitietty kun kuitenkin jo Suomen kamaralla.
Siinä vieressä.
Itseassa tämä viimeisin episodi ainoastaan nauratti kumpaakin.
 


perjantai 4. joulukuuta 2015

Caffetta ja suomalaista itsehillintää

Signora on pessyt pölyt pois mielitietyn "kahvikupista"
ja kaivanut myös mielitietylle hankitun pikkuriikkisen keittimen kaapin peränurkista.
Signora ei kyllä tuota pari ruokalusikallista kaffetta vetävää kippoa osaa kahvikupiksi kutsua.
 
 
Signora kun itse höräisee aamuisin oikein kunnon mukillisen.
Keitinkin on tietenkin sen mukainen.
 
 
On niillä pikkasen eroa:
 
 
Mielitietty kietaisee aamuisin aina kaksi tuollaista pikkuriikkistä kupillista sumppia.
Signora on joskus ehdottanut, josko caffen kaataisi isompaan kuppiin.
Mahtuisi kerralla.
No.
Ei käy.
Kahden kupin välissä on aina myös luova tauko.
Ja kuppia ei saa kaataa täyteen.
Signora on joskus tähän tietämättään sortunut.
 
Ehkä tämä kaikki on vaan piintynyttä tapaa.
Kuten signoralle vastaavasti se,
että aamulla kaffetta siemaillaan hitaasti lehteä lukien.
Ja leipiä mutustellen.
Signora on ihan pihalla, jos lehteä ei jostain syystä ole tullut.
Miten siinä nyt ollenkaan sitä sumppia voi nautiskella,
kun oleellinen osa aamupalaa puuttuu.
 
Signora voi vain haaveilla yhteisistä aamiaisista.
Signora saa tuhrattua leipiensä, ison mukinsa ja lehden kanssa puolikin tuntia.
Mielitietty höräisee kupillisensa parissa sekunnissa,
seisten.
Lomalla saattaa ehkä mennä joku kakun palanen.
Normaalisti ei kuitenkaan mitään.
 
Ja sokerina salmiakkina pohjalla!
Signora ylpeänä esittää!
Suomalaista itsehillintää parhaimmillaan:
 
 
Avaamaton sirkusaakkospussi mielitietylle.
Se onkin sitten ihan oma tarinansa, kuinka paljon näistä päätyy signoran kitusiin.
 
 

torstai 3. joulukuuta 2015

Ummikko

Signora aina höykyttää mielitiettyä opettelemaan suomenkielisiä sanoja.
Onhan se finlandese aika hankalaa, mutta kai sitä nyt jotain voisi opetella.
Toistaiseksi signoran opettajan ura on ollut aika onnetonta.
Oppilas on tunnustanut olevansa laiska, eikä jaksa opetella.
 
Tähän mennessä karttunut sanavarasto on aika heppoinen:
 
Rakastan sinua ( tämä nyt on tietenkin aivan ehdoton)
 
Eniten ( liittyy oleellisesti ensimmäiseen kohtaan)
 
Kiitos
 
Hyvää yötä ( eriskummallisella mongerruksella)
 
Nakkikastike (toki sitä nyt jotain suomalaista ruokasanastoa pitää osata,
kulinaristisen maan asukki kun on kyseessä)
 
Ehkä signora pitäytyy nykyisessä ammatissaan ja unohtaa opettajan uran.
Kovin hääppöiseltä kun tuo opetuksen tulos ei näytä.

Eli aika ummikkona se mielitietty täällä Suomessa huitelee.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Mielitietyn ihastus

Viikonloppuna iskenyt vatsapöpö huitelee jo muissa maisemissa.
Eilen oli jo sen verran hyvä olo, että signora pystyi jotain syömäänkin.
Kuten esimerkiksi pussillisen mielitietylle hankittuja sirkusaakkosia.
 
Pussi oli ostettu jo viime viikolla mutta varmuuden vuoksi
signora oli päättänyt säilyttää herkkua töissä.
Itsensä kun tuntee.
Ja itsehillinnän puutteen.
Signora oli suunnitellut tuovansa namit kotiin vasta päivää ennen mielitietyn saapumista.
Kun pelkäsi, että muuten käy köpelösti.
Kokemusta on.
 
Vaan kun signora maanantaiaamuna töihin päästyään totesi,
ettei ihan duunikunnossa olekaan,
nappasi hän myös aakkospussin kaapistaan takaisin kotiin potemaan lähtiessä.
Kun ei tiennyt, kuinka pitkän aikaa pöpö punkan pohjalla riuduttaa.
 
Eilen sitten olo oli hiukan parempi ja namit polttelivat mieltä.
"Otan ihan vaan pari", vakuutteli signora itselleen pussia auki repiessään.
 
No eihän kahdesta ole yhtään mihinkään.
Oli pakko ottaa kourallinen.
Parin tunnin päästä toinen.
Illalla signora luovutti.
Nameja oli enää niin vähän jäljellä,
että eihän niistä riitä yhtään mihinkään.
Pakko ostaa uusi pussi joten sama kait, vaikka ne loputkin nyt sitten söisi,
tuumi signora.
Ja päätyi sohvalle pötköttelemään loppujen aakkosten kera.
 
Mielitietty on kovin ihastunut sirkusaakkosiin.
Niitä matkaa aina signoran mukana Italiaan.
Ja niitä löytyy signoran kotoa mielitietyn saapuessa.
Onpa signoralla usein minipussi jo kentällä mielitiettyä vastaanottamassa mukana.
 
Nyt on sitten tänään uusi pussukka ostettu.
Ja signora uhkarohkeana toi sen kotiinkin vaikka olisi vielä huomennakin ehtinyt.
Hetken signora suunnitteli, josko veisi namit kellariin.
Varmuuden vuoksi.
Tuolla ne eteisen nurkassa kassissa nyt kuitenkin köllöttelee.
Toistaiseksi suljetussa pussissa.
 
 


tiistai 1. joulukuuta 2015

Troppissimo

Maanantai toi kun toikin selvyyden ja mielenrauhan.
Herrat ja rouvat pääsivät sopuun ja lennonjohtajatkin näillä näkymin tähyilevät
 perjantaina taivaalle ihan normaaliin tahtiin.
Ehkä se yksi Norwegianin lentokin sieltä saadaan nätisti laskeutumaan.
 
Kunhan vielä signorakin saisi itsensä normaaliin olotilaan.
Iski näet jokin vatsapöpö.
Sunnuntai meni aivan punkan pohjalla.
Maanantaiaamuna signora kuvitteli olevansa duunikunnossa.
Vaan kunto karisi vartin töissäolon jälkeen.
Oli pakko hälyyttää lapsukainen kärräämään äiti kotiin.
Ei hirvennyt signora edes bussilla lähteä köröttelemään kotiin.
 
Ja jos ei tuo fyysinen puoli ole vielä normikunnossa,
niin liekö sitten on psyykkinenkään.
Signora on aika herkkänahkainen tyyppi.
Troppo.
Troppissimo.
 
Viimeiset 1,5 viikkoa hän on hermoillut hullun lailla mahdollisia ongelmia mielitietyn saapumisessa.
Ei ole edes oikein kunnolla uskaltanut ajatella koko saapumista. 
Mielitietty on varmaan ollut ihan ihmeissään
kun signora ei ole pahemmin vastaillut herran hehkutuksiin ja päivien laskemisiin.
Signora vaan ei ole pystynyt.
 
Kaipa sitä jotenkin signora fundeerasi, että jos ei ajattele koko asiaa,
ei sitten tunnu niin pahalta, jos mönkään menee.
Tai siis eihän signora ajattelematta ollut.
Sehän oli mielessä koko ajan.
Mutta signora kielsi itseltään kaikenlaisen asiaan liittyvän fiilistelyn.
 
Nyt, kun vaara on ohi,
luulisi, että signora täällä tuulettaa Italian liput liehuen.
Ehkä stressi oli sen verran kova,
että tuuletusfiilikset kurkkivat vielä jossain nurkan takana.
Ihmismieli on sitten jänskä.
Sitä ei aina oikein itsekään ymmärrä, mitä tuntee ja ennen kaikkea miksi.
 
Signora on usein toivonut omistavansa jonkinlaisen volumenappulan fiiliksilleen.
Kun aivan kaikkea ei tarvitsisi tuntea aina niin täysillä.
Varsinkin tässä Suomi-Italia -viritelmässä kun niin usein asiat 
ovat niin troppo forte.
Troppissimo.


torstai 26. marraskuuta 2015

Tule, tule maanantai

Täällä signora sydän syrjällään seuraa uutisia
 ja yhä enenevässä määrin kasvavaa tukilakkoilijoiden joukkoa.
 
Toistaiseksi kaikki on vielä ok.
Ensi viikon SLSY:nkin ylityökielto ei mielitietyn lentoa koske.
 
Vaan tuo tukijoiden joukko kasvaa päivä päivältä.
Signora luki jostain, että tukitoimista pitää ilmoittaa neljää päivää aikaisemmin.
Kunhan ensi maanantai on kunnialla ohi,
sitten signora voi huokaista.
Jos siihen mennessä ei ole tullut mitään, mikä romuttaisi
signoran ja mielitietyn perjantaisuunnitelmat,
on kaikki hyvin ja signora saa mielitietyn luokseen.


perjantai 20. marraskuuta 2015

Piinaviikotko ne taas on änkeämässä ?

Itku pitkästä ilosta.
 
Signora on varmaan elänyt toteen kaikki typerät sanonnat.
on muuttunut pessimistin huolen ja stressin kyyneliin.
 
AKT:n lupailemat tukilakot postin väelle vei signoralta yöunet viime yönä.
Pahimmassa tapauksessa ei ole bussia millä kentälle körötellä.
 
Toki signora tajuaa, että eihän mikään ole vielä varmaa.
Vaan kun kyse on jostain niin tärkeästä ja rakkaasta asiasta,
pienikin uhka on rankka.
Varsinkin pessimistille.
 


torstai 19. marraskuuta 2015

Veramente no !

Totuushan on se, että eivät miehet ymmärrä naisia.
Eikä naisen elämää.
 
Mielitietty ihmetteli pariinkiin otteseen,
miksi signora haluaa "tuhlata" lomapäivän siihen,
että tulee kentälle herraa vastaan.
Herra kun voisi vallan hyvin tulla kentältä yksin bussilla signoran kotikonnuille.
Ja signora voisi sitten tulla bussiasemalle vastaan.
Työpäivän jälkeen.
Ei kuluisi lomapäiviä.
 
Pariskunta kun oli juuri vähän aikaisemmin keskustellut lomista.
Ja siitä, kuinka arvokkaita lomapäivät nykyään ovatkaan.
Ja kuinka niitä ei passaa tuhlata.
 
Vaan ei signora halua pakertaa mielitietyn saapumispäivänä töissä.
Signoran työkuviot ovat muuttuneet astetta haastavammaksi.
Töiden jälkeen on yleensä aika räjähtänyt ja väsynyt olo.
Päänsärky on usein kaverina.
Punkka kutsuu usein jo klo 20 jälkeen.
 
Ei kai signora nyt noin mielitiettyä halua kohdata.
No, no, veramente no!
Signora haluaa nukkua tuona aamuna pitkään,
fiilistellä mielitietyn saapumista,
väkertää vähän kikkuraa hiuskuontaloon
ja sitten pöräyttää bussilla kentälle.
 
Signora rakastaa sitä tilannetta,
kun hän kentällä odottelee mielitietyn saapumista.
Ensin malttamatonta tuijottelua monitoriin.
Kun arvioitu saapumisaika on vaihtunut lähestyy -infoon,
signora pälyilee monitoria jo minuutin välein.
Kun tilaksi on vaihtunut laskeutunut,
ei signora enää malta olla paikoillaan.
Hymyilyttääkin niin.
Vaan eihän sitä oikein yksin voi hymyillä, vai voiko?
 
Joka kerta, kun ovet matkalaukkuhallista odotusaulaan avautuvat,
perhosparvi signoran vatsassa pölähtää lentoon.
Joko se nyt tulee?
 
Vaihtaisiko signora tämän kaiken ihanuuden työpäivään yhden lomapäivän säästön takia?
Ei todellakaan !
 
 
 


maanantai 9. marraskuuta 2015

Nakin lumoa

Signora on nykäissyt kokkivaiheen päälle.
Tai siis ihan suunnitteluasteella tuo vaihde vielä köröttelee.
Sehän se onkin parasta.
Ja hauskinta.
Toteutus kun aina vähän signoramaisesti tökkii.
 
Mielitietty pölähtää Suomeen reilun kolmen viikon päästä
ja signora pääsee kokkailemaan pikku köksässään.
Signora yleensä välttää aika pitkälle Italiakokkauksia.
Suomessa kun ollaan.
Tosin signora on luvannut esitellä italiaanolle gnocchien tekotaitojaan,
joten se myönnytys Italian suuntaan tehtäköön.
Mitä sitä taas onkaan tullut luvattua ?!
 
Signora on leikitellyt ajatuksessa nakkisopasta.
Ei signoran tarkoitus ole mitenkään mielitietyn sietokykyä omituisuuksien suhteen testata.
Syy tähän soppaan on yksinkertaisesti se,
että joskus pari vuotta sitten italialainen ja nakkikastike löysivät yhteisen sävelen.
Sävel soi niin soinnukkaasti, että italialainen muuten niin laiskana millekään suomalaiselle sanalle opetteli tuon hänet hurmanneen nimen.
Nakkikastike.
Viterbon murteella tietenkin.
 
Usein signoran kysyessä, mitä kokkaisi,
on nakkisoossi  pompahtanut toiveeksi.
 
Siispä signora on harkinnut kokeilla nakkikeiton tehoa.
Tässä tosin on pienoinen riski.
Mielitietty on näet julistanut, ettei tykkää keitoista.
 
Signora ei oikein ymmärrä tällaista yleistämistä.
Keittojahan on moneen lähtöön.
Ja moneen makuun.
Siis onko mielitietty maistanut kaikkia mahdollisia keittoja?
Signora kun on aina kuvitellut, että raaka-aineet ratkaisee,
kolahtaako vai ei.
 
Eli pieni riski tässä nakkikeitossa on.
 


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kaivauksilla

Takaisin Suomeen saapuminen on aina vähän haikeaa.
Signora yrittää kaivella Suomi-kodin hyviä puolia.
Vähän niin kuin haikeuden pienentämiseksi.
Eihän tämä lopputulos kovin hääppöinen ole,
mutta raapustetaan se nyt kuitenkin tänne.
Voi sitten signora palata näihin,
 kun seuraavan kerran tätä kahden maan loukkua manailee.
 
Suihkusta saa signora revittyä monta ilon aihetta.
 Tulee takuuvarmasti lämmintä vettä.
Ja sitä on tarpeeksi.
Suihkun alla voi nököttää paljain jaloin,
kun jalkojen alla on lämmin lattia "jäälaattojen" sijaan.
Suihkun jälkeen voi kaikessa rauhassa rasvailla
jo elämän ehtoopuolella olevaa kurttuista nahkaansa.
Italiassa sen voi usein unohtaa.
Reilut 10 astetta kun houkuttelee ennemmin kiskomaan hyntteitä niskaan
kuin Nivealla lotraamaan.
 
Suomessa aamuisin voi ampaista punkasta ylös paljasjaloin.
Eikä tarvitse heti pukea itseään Michelinukoksi.
Tämä  kuten osa suihkuepisodista tosin lohduttaa vain näin syksyisin/talvisin.
Vaan ei Italiassa kesäisinkään paljasjaloin tepastelu houkuttele.
Muistanette varmaan signoran taannoisen avautumisen Italian kodin siivoamisesta.
No, grazie.
 
Suomen kodissa saa signora nököttää omissa oloissaan.
Arkea ei ole jakamassa liuta sukulaisia.
 
Suomessa signora saa asiansa hoidettua ilman lukuisia
non capisco -turhautumisia.
 
Tämän enempää ei irtoa, vaikka kuinka yrittäisi kaivella.
Signora tunnustaa, että kovin paljon haikua ei tämä kaivauksen lopputulos pienentänyt.
Vaan totuushan on se, että tällä hetkellä tilanne on la situazione perfetta.
Paras tämän hetkiseen elämäntilanteeseen.
 
Ja viiden viikon päästä italialainen jo tepastelee näillä lämpimillä suomalaisilla lattioilla.
Mutta arvatkaa, onko paljasjaloin ?
No ei ole.
Jotkut pilipaliläpyskät sillä on aina jalassa Suomessakin.
No, hällä väliä.
Onnellisena signora sitä läpsyttelyä aina kuuntelee.
 
 
 
 
 


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Fiumicinolla

Fiumicino ei edelleenkään toimi täysin normaalisti.
Signoran lennon piti saapua terminaaliin 3.
Kun signora tepasteli ulos matkalaukkuhallista,
hän tajusi, ettei oikein kolmoselta näytä.
 
Siinä meni hetkeksi sormi suuhun, että mitäs nyt.
Mielitietty kun oli vastassa kolmosessa.
Signora yritti pongata jotain infoa siitä, missä sillä hetkellä oli.
Oven pielissä näkyi ykkönen.
Liekö sitten terminaali 1, tuumi signora ja naputteli viestiä mielititylle.
Ei ehtinyt sitä lähettää, kun mielitietty jo pyyhälsi paikalle.
Muutoksesta ei oltu kuulema oikein kunnolla infottu mitenkään.
Se signoralle jäi epäselväksi,
miten mielitietty sitten paikalle osasi tulla.
Vaan väliäkö sillä.
Pääasia, että oli siinä.
 
Kentälle tultaessa omalla autolla on useampia eri parkkivaihtoehtoja.
yksi on "Kiss & go -parcheggio".
Vähän niin kuin sellainen hyvästienjättöparkki maksimi 15 minuuttia.

Ei signoralle koskaan  koti-Suomeen lähtiessä tuo vartti riitä.
Harvoin siinä myöskään on vapaata.
Pussailijoita kun riittää.
Vaikka tuskin tuon parkin nimen kehittelijä kovin romanttisia ajatteli.
Ajatuksena varmaan oli italialainen tapa tervehtiä poskipusuin.

Onneksi kentältä löytyy parcheggio myös pidemmäksi aikaa.
Mielitietty kun yleensä on aina hiukan pidempään kentällä.
Odottaa, että signora on lähtöselvityksessä.
Ja sinne meno aina venyy ja venyy.
Kun ei millään raaskisi lähteä.

Kentältä löytyi piano.
"Play me ! Suonami ! -kyltein.
Ihan kiitettävästi siinä matkustajat pysähtyivät värkkiä pimputtamaan.
Aika hauska idea.

Lähtöportilla signora parkkeeraa itsensä aina niin,
että näkee portilla olevan monitorin.
Fiumicinolla kuulutellaan vaihtuvista lähtöporteista aika laiskasti.
Ja yleensä viime tipassa.
Niin kävi nytkin.
jossain vaiheessa signora huomasi, että näytöllä Helsinki oli muuttunut Palermoksi.
Mitään kuulutusta asiasta ei ollut tullut.
Signora kipaisi tarkistamaan monitorista, jossa on kaikki lähdöt.
Ja muuttunuthan se oli.
Kuulutettiinhan siitä sitten lopulta.
Juuri samalla hetkellä, kun boardaus jo alkoi.

Ehkäpä taka-ajatuksena oli, että joku jäisi pois.
Lento kun oli ylibuukattu.
Edellispäivänä lähtöselvitystä tehdessä tuli vieno pyyntö,
josko löytyisi halukkaita lennon vaihtajia.
Voi kun olisikin ollut enemmän lomaa.
Signora olisi niiiiiiiin mielellään jatkanut lomailua päivällä tai parilla.
Vaan koti-Suomeen oli pakko suunnata.



maanantai 26. lokakuuta 2015

Passato di moda

Singora on taas Suomessa.
Sulattelee vielä reissun viimeistä iltaa.
Sitä katsokaas peräti pukkasi vähän romatiikkaa.
Kävi näet niin, että lauantai-ilta yksi suomalainen ja yksi italialainen
 päätyivät Duomon rappusille,
 spumantepullo kainalossa ja anellot taskussa.
 
Niin että sitä ollaan nyt sitten niinkuin fidanzateja.
Italialainen tosin valisti suomalaista,
että ei kukaan enää käytä tuota sanontaa.
Se on vähän niin passato di moda.
Tai jotain sinne päin.
Signoran muisti kun pätkii.
 
Vaan signoran suussa tuo sana kuulostaa  niin mukavalta,
joten siitä viis, jos on vähän vanhanaikaista.
Onhan signorakin jo aika vanha.
Vähän niin kuin passato di moda.
Ja fidanzata.
Ja felice.

Linja-autossa on tunnelmaa

Toissa pàivànà signora kohtasi kylàn pelottavimman miehen.
Ainakin signora aina vàhàn kavahtaa, kun herran tapaa.
Ehkà siksi, ettà signore on aika massiivinen.
Kokoa piisaa sekà pituus- ettà leveyssuunnassa.
Ei paljoa puhu, murahtelee vaan.

Tàmà pelottava tapaus on bussilippujen tarkastaja,
joka aina silloin tàllòin autobussin kyytiin hyppàà ja metsàstàà pummilla matkustajia.

Signora nòkòttàà bussissa aina lippu kàdessà.
Ihan kotipysàkille saakka.
Kerran signora oli àngennyt sen laukkuun ja tietysti juuri silloin setà pelottava bussiin astui.
Eikà signora meinannut millààn lippuaan lòytàà.
Hermostuttikin niin.

Signora kày aina ostoksilla ostoskeskuksessa, joka lòytyy bussireitin pààtepysàkin kohdalta.
Usein bussi on paikalla jo hyvissa ajoin ennen làhtòà.
Ja ihmisià valuu sisààn tasaiseen tahtiin.

Myòs toissapàivànà oli niin.
Jossain vaiheessa bussiin saapui sekà kuski, ettà tuo setà peloittava.
Johan alkoi bussissa trafiikki kun peppu toisensa jàlkeen nousi ja kiiruhti lippujaan leimaamaan.
Moni kun tekee tàmàn vasta pakon edessà.

Puolessa vàlissà setà peloittava kyseli lippujen perààn.
Eràs rouva selitti:" minà juuri vasta nousin kyytiin en en vielà ehtinyt leimata lippuani".
Juu, signora kyllà nàki, kun rouva kyytiin nousi, monta pysàkkià sitten.
Ei tainnut tunnistaa tuota setàà.
Setà tietysti passitti rouvan lippunsa leimaamaan.

Signora ei oikein jummarra tàtà systeemià.
Eikò olisi paljon jàrkevàmpàà, ettà kuljettaja tarkistaisi kaikkien liput?
Bussifirman tulotkin varmaan kasvaisivat sillà pummilla matkustajia riittàà aina.
Signora on nàhnyt tilanteita, joissa joukko nuoria ovat ensin nousemassa kyytiin,
mutta huomattuaan tarkastajan, ovatkin perààntyneet.
Tai kun tarkastaja on astunut sisààn, nuoret ovat pikaisesti hypànneet toisesta ovesta ulos.

Signoran Italian kotikylàn busseissa on penkkejà todella vàhàn.
Ja niihin istuudutaan tietenkin niin,
ettà valloitetaan kàytàvàpaikka.
Eikà puhettakaan, ettà siirryttàisiin ikkunapaikalle,
 vaikka bussi pullistelee seisomassa kòröttàvià matkustajia.
Paitsi se yksi suomalainen, joka aina kiltisti asettautuu ikkunapaikalle.

 


lauantai 24. lokakuuta 2015

Che notte !

Che notte!
Signoralla on aikamoinen yò takana.

Keskellà yòtà signora heràà omituiseen kohinaan.
Ensin hàn luulee, ettà ulkona sataa.
Signora nukkuu tulpat korvissa ja nuo hàkkyràt suodattavat àànet vàlillà omituisiksi.
Kohtalo on tàssàkin asiassa ollut aika vekkuli.
Pistànyt yhteen erittàin huonounisen suomalaisen ja
massiivisesti kuorsaavan italialaisen.

Signora on kàynyt làpi kaikki mahdolliset tulppatyypit ja lopulta on lòytynyt tapit,
joiden kanssa nukkuminen onnistuu joten kuten koko yòn kestàvààn pàrinàn vieressà.

Mielitietty vàittàà, ettà signorakin kuorsaa.
Signora on yrittànyt selittàà, ettà ei se mitààn kuorsaamista ole.
Signora vain hengittàà òisin hiukan àànekkààmmin.
Suomalaisittain.
Tiedàttehàn?
Eihàn italialaiset ja suomalaiset ole samanlaisia missààn.

No mutta takaisin viime yòhòn.
Signora kuulostelee hetken ja ààni alkaa kuulostaa liian omituiselta sateen ropinaksi.
Signora survaisee kakkulat nenàlleen jotta nàkisi paremmin.
Ja nàkeehàn hàn.
Tilanne on kuin jostain tieteisleffasta.
Kylppàrin oviaukosta vyòryy ulos hòyryà.
Kylpyhuone on makuuhuoneen yhteydessà ja "haitariovea ei saa kunnolla suljettua ulkoa pàin.

Signora tuijottaa ovea kauhuissaan.
Mità ihmettà tapahtuu.
Kohina vaan yltyy
ja tàssà vaiheessa vieressà pàrisevà tyyppikin on herànnyt
ja ryntàà kylpyhuoneeseen.
Selittàà jotain caldaiasta.
Tuosta hàrvelistà, jonka hommana on làmmittàà vettà.
Koko kylppàri on hòyryn peitossa.
Ja kerrankin làmmin.

Kuumavesisàiliò oli seonnut.
Signora ei ole oikein koskaan ymmàrtànyt tuon vehkeen sisintà.
Kuinka kauan sen pitàà olla pààllà, jotta vesi làmpiàà ?
Entà kun sen sammuttaa, kuinka kauan vesi pysyy làmpimànà ?
Signora myòntàà, ettà hòkòtys on taas ehkà ollut liian pitkààn pààllà.
Varmuuden vuoksi.

Loppu yòn signora pàhkàilee.
Mità nyt sitten seuraa?
Onko vehje rikki?
Huomenna pitàisi pestà hiuksetkin.
Italialainen pòrisee jo tàyttà pààtà unten mailla,
joten siltàkààn ei pààse tilannekatsausta kysymààn.

Loppuyòn signora haaveilee omasta simppelistà suihkusta.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Ihastus

Signora on ihastunut!
Aivan tulisesti.
Ei kyseessà mikààn uusi tuttavuus ole,
mutta nyt viime pàivinà on signora vasta tajunnut,
kuinka ihana tapaus tàmà on.

Signora on kòròtellyt joka pàivà bussilla kauppakeskukseen uutta ihastustaan tapamaan.
Tai mukaanhan se on joka kerta làhtenyt.
Eikà signora ole edes joka kerta malttanut odottaa kotiin pààsyà.
Sen sijaan signora on iskenyt ihastuksensa kimppuun jo bussissa.

Miten jokin niin yksinkertainen voikin olla niin hyvàà.
La pizza bianca.
Tuo varmaan tuhat kaloria sisàltàvà òljyinen ihanuus.

Signora on ostanut joka kerta vàhàn reilumman palan.
Riittàà sitten mielitietyllekin.
Vaan yleensà tuosta ihanuudesta on kotiin asti kestànyt ainoastaan
signoran ranteita pitkin valunut òljy.
Muu osa ihanuudesta oli jo visusti signoran sisuksissa.

Voi kun tàtà ihanuutta saisi myòs Suomesta !



Pottuilua

Potut pottuina, yksin ja viimeisenà.
Niinhàn se tààllà Italiassa menee.
Maapallo muljahtaisi varmaan radaltaan, jos tàstà marssijàrjestyksestà poikkeaisi.

Signora tàtà maailmankaikkeuden rauhaa aina vàlillà jàrisyttelee.
Viimeksi toissa pàivànà.
Signora oli vààntànyt lounaaksi makaroonilaatikkoa.
Lootaa tuli sen verran iso annos, ettà siità piisasi vielà illaksikin.
Tosin signora oli kipaissut IperCoopista vàhàn ranskiksia seuraksi.

Illalla signora pààtti valmistaa potut ensin ja vasta sitten làmmittàà makaroonilaatikon.
Potut kun vie enemmàn aikaa.
Loodan làmmetessà signora houkutteli mielitiettyà pottujen kimppuun.

"No, no le mangi dopo, si fa sempre cosi".

Juu, juu, kyllàhàn signora sen tiesi, ettà eihàn niità kuulu ekana syòdà.
Mutta kun ne nyt olivat siinà làmpòisinà.
Mielitietty pysyy tiukkana.
Vaikka nàlkàkin jo kaihersi.
Ei kày, ensin pasta ja sitten potut.
Tàstà ei voi poiketa.

Signora tuli siihen lopputulokseen, ettà perunoissa on varmaan jokin mystinen ainesosa,
joka sulkee makuhermot ja sen jàlkeen ei sitten enàà maista mitààn.

Tosin tàmà tapahtuu varmaan vaan italialaisille,
sillà signora oli nàlissààn syònyt jo aiemmin
ja oli vedellyt makaroonilaatikkoa ja ranskiksia yhtàaikaa!
Voitteko kuvitella, mità rohkeutta!
Ja signora pistàà vielà paremmaksi.
Signora sòi makaroonilootansa matalalta lautaselta!
Pastahan pitàà aina ja iankaikkisesti syòdà syvàltà.
Signoran Italianelàmàn alkuvaiheessa signoran kattamaa pòytàà korjailtiin usein.
Kun tumpelo suomalainen oli pistànyt matalat lautaset vaikka pasta porisi kattilassa.

Koskahan signora lakkaa provosoitumasta nàistà sàànnòistà ?

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

La dolce vita o no ?

Koti-Suomessa làhtòkuopissa signora teki pààtòksen,
ettà tàllà kertaa jàttàà lyhyen pinnan ja drama queenin kotiin.
Ei hermostu eikà àrsyynny Italiassa yhtààn mistààn.

Tànààn on pakko tunnustaa,
ettà lupaus on tullut rikottua.
Tànààn ei ollut vita kovin dolcea.
Tànààn on mennyt jotenkin kaikki pieleen.

Aamulla kàmppà oli todella kylmà.
Mielitietty oli eilen lopultakin raahannut suomalaiselle vilukissalleen paketillisen pellettià.
Ja kyllàhàn stufa illalla siinà jo turisikin.
Harmi vaan, ettei signora àlynnyt tsiikata, kun mielitietty vehkeen pààlle pisti.
Tànà aamuna ei sitten millààn muistunut signoran kaaliin, miten stufaan saa eloa.

Siinà sitten signora vàrjòtteli, Michelin-ukkona monen vaatekerroksen alla.
Suihku jài lyhyeksi, kun eihàn signora ollut muistanut pistàà ajoissa làmminvesivaraajaa pààlle.
Ja kaiken kruunasi se, ettà signora venàytti nilkkansa tàssà kenkàrumbassa,
mikà tààllà Italiassa aina odottaa.

Tààllàhàn siis ollaan sisàllà kengàt jalassa.
Signoralla on olevinaan erikseen sisàkengàt mutta aina joskus sità saattaa pyyhàltàà ne kintuissa pihalle.
Eli kaikkein puhtaimmat ne eivàt ole.
Muu talon vàki marssii koko ajan ulkokengillà sisàllà.
Voitte kuvitella, ettà lattiat ovat aika "mielenkiintoiset",
kun niillà tepastelee pàivittàin 3-4 hlòà.
Eikà lattioita tààllà pahemmin pestà.
Kun kukaan ei ehdi.

Suihkuun mennessà signora vaihtaa aina varvastossut.
Kylppàri muistuttaa tàllà hetkellà iglua, joten paljain jaloin siellà ei voi olla.
Signora yrittàà vàlttàà kàvelemistà varvastossuilla kylppàrin ulkopuolella,
sillà muuten niiden mukana kulkeutuu lattialta hiekkaa ja ties mità muuta mielenkiintoista.
Ja vastaavasti yrittàà olla kàvelemàttà sisàkengillà màràllà lattialla,
sillà siità seuraa aina àllòttàvà "kuralieju".

Tànààn sitten siinà taiteillessa oviaukossa kaksien popojen vàlillà muljahti nilkka nurin.
Ja on nyt pirun kipeà.
Ja kylppàrin lattiakin taas àllòttàvà.
Kyllàhàn signora tààllà yrittàà luututa.
Ja kuivata kylppàrin lattiaa.
Mutta kun tààllà on tàllà hetkellà niin kosteaa, ettei mikààn kuivu.
Pyykit on olleet narulla kolme pàivàà.
Ehkà kotiinlàhtòpàivànà sieltà voi jotain pààlleen kiskoa.

Ettà tàmmòistà tànààn.



tiistai 20. lokakuuta 2015

Riscalda la vita

Tiedàttekò, mità eroa on suomalaisen ja italialaisen pukeutumisella?
Suomalainen pukeutuu sààn mukaan,
italialainen kalenterin.
Ja lokakuu on ilmiselvàsti tààllà jos ei vielà ihan talvea niin jotain sinne pàin.

Sikàlàiset ovat vuorautuneet toppatakkeihin, saapikkaisiin ja kaulahuiveihin.
Signora tepastelee ballerinoissa.
Ja on noin niin kuin muodon vuoksi vetànyt villatakin niskaansa.
Jottei ihan ulkoavaruuden oliolta nàytà tààllà karvakaulusten joukossa.

Ja aurinko porottaa, mità jaksaa.
Ihanan kesàinen ilma, nàin suomalaisittain.

Tosin tànààn signora antoi periksi ja kiskoi nilkkurit jalkaansa.
Pitààhàn sità yrittàà joukkoon sulautua.
Mutta takki pysykòòn kotona.
Ei kiitos.
Ei nàillà keleillà.

Tosin Italian kodissa sità kyllà voisi tarvita.
Sità takkia.
Tilanne on nàet jàlleen kerran se,
ettà ulkona on làmpimàmpàà, mità kotona.
Signoran Suomesta raahaama làmpòmittari sàrkyi heti ensimmàisenà pàivànà,
joten sààtieteelliset tutkimukset jàivàt vàhiin.
Mutta kylmà kotona on.
Sen todistaa jo signoran jààkylmà nenu joka aamu.

On tàmà niin koomista,
kun mielitetyn edustama firma mainostaa "riscalda la vita".
Juupa juu, suutarin lapsella ei ole kenkià vai mitenkàs se meneekààn.
Kaiken lisàksi Italian kodissa asunnon ainut stufa ammottaa vielà tyhjyyttààn.
Mielitietty ei ole saanut ostettua pellettià.
Ehkà tànààn.

Ja tàmà stufa on siis olohuoneen puolella.
Makuuhuone ja kylppàri saa pàrjàtà omillaan.
Ja signora siinà sivussa.




maanantai 19. lokakuuta 2015

Vaarallista elàmàà

Sunnuntaina signora joutui tòihin !
Niin voi kàydà, kun kaupparatsun matkaan làhtee.
Mielitietty oli luvannut mennà jeesaamaan asiakasta,
jolla oli nàyttely erààssà isossa ostoskeskuksessa làhellà Roomaa.

Signora ei jaksanut làhteà massiiviseen kauppakeskukseen haahuilemaan
vaan jài nàyttelyalueelle.
Siellà ennestààn jo yksi kaveri puhalteli ilmapalloja
mità nyt asiakkaiden kanssa jutustelulta ehti.
Ja kysàisi, kiinnostaisiko signoraakin muutama pallo vààntàà.

Siinà sitten iltapàivà sujahtikin,
kymmenià palloja puhkuessa
ja niità himoitsevia lapsia pongaillessa.

Osa lapsista oli ujoja, joten signora bongaili heidàn ilmeitààn  vàhàn kauempaa.
Ja jos nàytti siltà, ettà bambino palloa himoitsi,
signora kàvi pallon antamassa.
Osa kuiskuttteli selvàsti vanhemmilleen, kuinka pallon haluaisi,
mutta ei vaan rohkeus riittànyt tulla pyytàmààn.
Ehkà signora finlandese oli liian pelottava.
Voi sità hymyn ja kiitosten mààràà, kun signora sitten pallon lapselle kiikutti.

Nàyttelyssà mielitietyn asiakkaan puolesta duunissa oleva Marco pòlpòtti ihan omituisia.
Jossain vaiheessa signora kuiskasi mielitietylle, ettà mità ihmettà tuo puhuu.
Oli kuulema hyvin vahvaa rooman murretta.

Signora vaan pyòritteli silmiààn, kun ei mitààn jummartanut.
Muutaman kerran Marco mità ilmeisemmin kysyi jotain signoralta.
Signora vaan nyòkytteli, ettà si, si.
Toivottavasti ei tullut luvattua treffeille làhteà.
Mitààn kun signora ei ymmàrtànyt.

Sàànnòllisin vàliajoin asiakkaat làhestyivàt myòs signoraa kysymyksineen.
Signora siinà sitten yritti selittàà, ettà ei hàn oikein tàstà stufasta mitààn tiedà.
Hàn kun vaan nàità ilmapalloja puhaltelee.

Ja nàità palloja puhallettiin siis ihan mies- ja ja naisvoimin.
Oli siellà jokin vempainkin puhaltamiseen.
Vempain, joka ei toiminut.
Siinà sitten signora puhkui keuhkonsa pihalle kymmenien ilmapallojen kanssa.

Signora vàànsi palloja tikkuihin kiinni niin antaumuksella,
ettà jossain vaiheessa sormi hiertyi verille.

Tàssà signora  nyttuppo sormessa naputtelee.
Toivottavasti mielitietty osaa antaa arvoa tàlle uhraukselle.
Niin ja itse asiakas.
Herra pomo kun saapui juuri paikalle,
kun signora siinà veren vuotoa yritti tyrehdyttàà.

Elàmà Italiassa voi olla vaarallista.

Ja suklaa làhtee...

Tààllà sità signora naputtelee, saapasmaassa.
Ja reissuun pààsi kerrankin ilman mitààn problemia,
Eli kisassa Anna Milano veikkasi oikein :-)

Pistàhàn osoitettasi signoralle, signorafinlandese@gmail,com
niin suklaa suijahtaa matkaan
kunhan signora tààltà kotiutuu.

Kiitos vielà osallistujille :-)


perjantai 16. lokakuuta 2015

Piinaviikon loppusuora

Piinaviikon kisa on sitten finito.
Kovin suurta osallistujaryntäystä se ei aiheuttanut.
Vaan olisiko tässäkin nyt sitten sellainen
"ei määrä vaan laatu" -juttu ?
 
Kiitos kaikille osallistujille.
Ja kiitos, että seurailette tarinointiani!
 
Voittajaa ei signora vielä voi julistaa,
sillä tuloshan ei vielä ole selvillä
vaikka kisa-aika päättyikin.
Eihän signora vielä tepastele saapasmaan maaperällä.
Tässähän ehtii vielä tapahtua vaikka mitä.
 
Suklaan määränpään signora paljastaa joko ensi viikolla
tai viimeistään maanantaina 26.10.2015.
Tulevalla viikolla on omat haasteensa blogin päivityksessä.
Italian kodin sitruunapuun katveessa ei varmaankaan enää tarkene istuskella.
Linjanpoikasta pitää läppäriin yrittää haeskella sisätiloista.
Sieltä makuuhuoneen ikkunalaudalta,
jossa nettilinja joskus esittää olevansa päällä.
 
Eli kuulemisiin !
A presto !

Grillailua

Signora on pakkauspuuhissa.
Signora pakkaa mukaan sisälämpömittarin.
Sellainen pikkuriikkisen.
 
Italian kodissa alkaa tässä vaiheessa olla kesän lämmöt karanneet teille tietämättömille.
Ilman sen kummemmin keskuslämmitystä kuin lämpöpattereitakaan
on olosuhteet mitä "virkistävimmät".
 
Signora on sen verran utelias, että haluaa nähdä, kuinka alas yön aikana lämpö hujahtaa.
Edellisen kerran  signoralla oli mittari käytössään helmikuussa 2013.
Asteita oli aamuisin huimat 8 astetta.
Aivan tähän ei ehkä vielä päästä.
Vaan tasan tarkkaan ei lämpötila samoilla taajuuksilla huitele, mitä Suomikodissa.
 
Signora saapuu Italiaan myöhään lauantai-iltana.
Signora on patistanut mielitietyn kaivamaan valmiiksi esiin signoran
superpaksun pyjaman ja villasukat.
Pitäisiköhän pyytää grillamaan niitä hetki stufan edessä ?


lauantai 10. lokakuuta 2015

Piinapäivien kisa

Pätkähti sitten päälle pessimistin piinapäivät.
Viimeinen viikko ennen reissua.
Viikko, jolloin perinteisesti on aina sattunut kaikenlaista.
Tämä on aiheuttanut signoralle sydämen tykytyksiä ja unettomia öitä.
Pääseekö reissuun vain ei ?
 
Piinapäivien kunniaksi signora päätti pamauttaa pienen veikkauskisan.
Jätä tämän postauksen kommentteihin oma arvauksesi siitä, mitä viikon aikana tapahtuu.
 
Signora listaa tähän jo koettuja.
 
Vatsatauti.
Signora on viettänyt erinäisiä konjakinhuuruisia päiviä töissä.
Joku viisas kun on joskus sanonut, että konjakki tuhoaa vatsapöpöt.
Paikkavarauksia koneeseen on tehty ihan eka riville.
Siihen vessan viereen.
 
Ärhäkkä flunssa.
Signora on humauttanut carmolisputilon poikineen
 tässä vuosien varrella alkavaa flunssaa torjuessa.
Nytkin töissä on aikamoinen pöpösuma menossa.
Eräs työkaveri kertoi juuri olleensa 39 asteen kuumeessa viikon.
Toinen, vielä ihan siinä likellä istuva työkamu tuntui eilen yskivän keuhkonsa pihalle.
Signorallakin tuntuu vähän kurkkua kaihertavan.
Signora yritti pysyä kohijästä kaukana.
 
Umppari.
Tämä lienee hiukan harvinaisempi, mutta koettu juttu sekin.
Viime helmikuussa viikkoa ennen reissua lääkäri epäili signoran rajujen varsakipujen enteilevän tulehtumaan päin olevaa umpisuolta.
Tulehdusarvoja tsekkailtiin koko reissua edeltävä viikko.
Eipä umppari puhjennut, mutta ei kipujen syykään selvinnyt.
 
Silmätulehdus.
Viime vuonna viikkoa ennen lähtöä signora raapaisi armottoman haavan silmäänsä.
Haava sitten ärhenteli päiväkaupalla ja tulehtuikin pikkasen.
Signora ei ollut kauhean innostunut ajatuksesta lähteä reissuun silmä teipattuna.
 
Lakko.
Vuosien varrella erilaiset lakot ovat vieneet signoran yöunet lähtöviikolla.
Nyt ei taida olla tiedossa mitään.
Vaan ehtiihän sitä vielä.
 
Tuhkapilvet.
Muistatteko, kun viime vuonna Islannin tulivuori ärhenteli?
Lehdet rummuttivat : " toteutuuko vuoden 2011  lentokaaos?"
Arvaatkaa mihin tuo ajoittui ?
Juuri sille viikolle, jonka lopussa signora Italiaan haikaili lentävänsä.
Lento oli sunnutaina.
Perjantaina lehdet uutisoivat, että tilanne Islannissa oli aktivoitunut.
Että todennäköisesti ainakin pieni purkaus tulee.
Voitte uskoa, että oli pitkät kaksi päivää odottaa.
 
Mitä näistä veikkaat?
Vai keksitkö ihan jonkun uuden piinan?
Vai veikkaatko, että jospa nyt olisikin ihka eka kerta ilman mitään kommelluksia?
 
Pistä veikkauksesi kommenttikentään perjantaihin 16.10. klo 20 mennessä.
Oikein arvanneelle lähtee suklaata.
Laita myös maininta, haluatko italialaista vai suomalaista.
Ehkä siellä joku ulkomailla asuva haaveilee Fazerin sinisestä.
 
Niin ja mikäli oikein arvanneita on useita, signora päräyttää pystyyn arvonnan.
 
In bocca al lupo !

tiistai 6. lokakuuta 2015

Kyökkipsykologiaa ja herneitä

Seuraa signoran kyökkispykologituokio.
Signora harrastaa sitä enemmän ja vähemmän säännöllisesti itsekseen.
Jaettakoon nyt julkisestikin muutama ajatus.
 
Signora on draamaqueen.
Senhän jo kaikki tietää.
Pahemman luokan marttyyri.
Roikuttaa kokonaisia herneenpalkoja nenässään niin pitkään
kuin vain pystyy.
 
Passeleita tilanteitahan syntyy tiuhaan,
kun kaksi luonteeltaan täysin erilaista ikäloppua tapausta
 eri kulttuureista yrittää yhdessä taapertaa.
 
Voitte uskoa,
että herneiden marssi nenään on aiheuttanut usein ihan ruuhkaa.
Ei ole edellisen harmituksen herneet ulos ehtineet, kun uutta änkeää.
Signora kun on marttyyri.
"En mä vaan noin tekisi",
on ollut lempiajatus.
 
Tässä jokin aika sitten signora pisti itsensä tilille tästä touhusta.
Ja tajusi jotain.
Ihan itsestään selvää toki.
Ei vaan ollut koskaan aikamisemmin uhrannut sille ajatusta.
 
Signora pohdiskeli, mitkä ovat mahdollisia syitä sille,
että mielitietty toimii eri lailla, mitä signora odottaa toivoo.
Ja signora tajusi, että siihenhän voi olla ainakin kolme syytä.
 
1. Luonteenpiirre.
Jos jokin juttu on vastoin omaa ajatusmaailmaa, luoteenpiirrettä
 tai persoonallisuutta,
on aika hankala toimia toisin.
Ei signorakaan tähän pystyisi.
Olisi väärin myöskään vaatia tätä toiselta.
Signora tajusi, että sitä tekee hallaa sekä itselleen että mielitietylle,
jos vaatii ja odottaa jotain, joka on täysin vastoin toisen luonnetta.
Mielitietty vain potee huonoa omaatuntoa ja pahaa mieltä,
 kun tietää että siellä se signora taas  myrtsittelee ja itkeä tihruttaa.
Eikä se kovin mukavaa signorallekaan ole marttyyrinä piehtaroida. 
 
2. Olosuhteet.
Näillekään ei oikein voi mitään.
On sitten kyse työstä tai jostain muusta, johon ei itse voi vaikuttaa.
Signora tajusi, että vie aivan turhaan hirveän määrän energiaa,
kun hän märehtii asiaa, jolle ei voi mitään.
 
3. Tapat ja tottumukset.
Tämä on oikeastaan ainoa osio, jossa toiveita olisi järkevä esittää.
Näihin kumpikin voi vaikuttaa.
 
Kun signora tämän jaon kolmeen päässään teki ja päätti,
 että kahteen ekaan ryhmään kuuluvien juttujen kanssa ei enää kiukuttele
eikä niitä haudo,
muutos on ollut uskomaton.
On ollut ihan erilainen fiilis.
 
Vielä kun tässä jaksaisi pysyä.
Ehkä signoran pitää palata lukemaan tätä päivitystä säännöllisesti.
Ehkä ne herneetkin päätyy nenun sijasta keittoon.

Ja mikäs se on hernehyökkäyksiä torjuessa,
kun huomaa,
että mielitiettykin ihan tosissaan tuota kolmoskohtaa huomioi.
Tänä aamuna signora näet löysi kännykästään viestin mielitietyltä.
Herra oli buukannut joulukuulle lennot Suomivisiitilleen.
Tämä jos mikä on täysin vastoin mielitietyn tapoja ja tottumuksia.
Mielitietty varaa aina lennot aivan viime tipassa.
Haluaa kuulema olla varma, ettei mikään mene mönkään.

Haluatteko tästä esimerkin?
Mielitietty oli suunnitellut poikansa kanssa lomareissua elokuun puoliväliin.
Eräs lauantai päättivät kohteen ja että seuraavana tiistaina lähtevät.
Kaikki buukkaukset tehtiin sunnuntaina.
Ja matkaan starttasivat siis tiistaiaamuna.

Signora taas haluaa tehdä kaikki buukkaukset ajoissa.
Pessimistisenä kun stressaa, että saako varmasti lentoja halutuille päiville.
Samoin reissua on ihana fiilistellä, kun kaikki on valmiina.

Mielitietty on onneksi tämän signoran stressauksen ja levottomuuden ymmärtänyt.
Kun herra oli ensimmäistä kertaa lennähtämässä Suomeen
kuukausi aiemmin varatuilla lipuilla,
totesi hän, että ei ole ikinä varannut lentoja noin ajoissa.
Ja sama tahti on jatkunut.

Signoran onneksi.
Taitaa se mielitietty signorasta vähän tykätä.


lauantai 3. lokakuuta 2015

Arktisissa olosuhteissa

Signoralla on armoton arvuuttelu meneillään.
Mitä pakata Italiaan mukaan kahden viikon päästä starttaavaan reissuun ?
Periaatteessa saapasmaassa taitaa tuolloin vielä olla suht' lämmin.
Siis päivisin.
Iltaisin lokakuussa viilenee rutkasti.
Ainakin signoran kokemuksen mukaan.
 
Italian koti onkin sitten ihan oma juttunsa.
Viileetä pukkaa.
 
Ehkä hiukan kympin yli aamuisin mennään.
Onneksi Italiassa odottaa sukat "arktisiin olosuhteisiin".
Ovat kova sana öisin makkarissa, jossa ei ole minkäänlaista lämmitystä.
 
Signora on myös tehnyt uhkarohkean päätöksen.
Vain käsimatkatavarat.
Viikon reissulle.
Kaikkea sitä tässä iässä haksahtaa haaveilemaan.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Triste

Tänään oli jotenkin surullinen päivä.
Signora aloitti aamunsa kotisohvalla kyynelehtien.
Tuntui niin pahalta.
Aamuteleviossa näytettiin erään pakolaisbussillisen saapuminen.
Autosta purkautui pelokkaan näköisiä äitejä pienet kääröt sylissään.
Pieniä lapsia kapusi bussista ulos selvästi peloissaan.
 
He olivat saaneet hiukan liian julman vastaanoton.
Vastaanoton heille järjesti joukko suomalaisia soihtuineen,
Ku klux Klan -pukuineen ja raketteineen.
 
Signoraa mietitytti, miltä tuo hyökkäys tuntui.
Varsinkin noista pienokaisista.
Kun takana on ehkä ties minkälaisia hyökkäyksiä,
kranaattien pauketta.
Tuliko heille pelko, että sama jatkuu täälläkin ?
Tuskin he ymmärsivät, että kyseessä oli vain ilotulitusraketit.
 
Signora tietää, että maahan pyrkii jos jonkinlaista väkeä.
Ehkä mukana on niitä kaikkien parjaamia elintasopakolaisia.
Vaan onko oikein, että yhden joukon takia sanotaan myös todella apua tarvitseville,
että turha tänne tulla ?
Leveän elämän perässä ?
 
Kesällä Italiassa ollessa signora näki  lähes päivittäin televisiosta,
kuinka rannikkovartiosto kantoi merestä pelastettuja
vauvoja ja pieniä lapsia.
 
Äitinä signora voi vannoa,
 että tuskin kukaan vanhempi riskeeraisi lastensa elämää tuollaisella matkalla
 pelkästään hyvän elintason vuoksi.
Jokainen vanhempi voi kysyä tätä itseltään.
Tuskin kenellekään on enää epäselvää,
kuinka järkyttävän vaarallisia nuo venematkat ovat.
 
Voi, kun se jonnekin kadonnut inmimillisyys löytyisi.
Nyt netti on täynnä mitä karmeimpia juttuja.
Vapaaehtoistyötekijät ovat saaneet uuden nimen,
Suvakit.
Uhkailuja satelee.
Polttopulloja heitellään.
 
Surullista.