lauantai 31. tammikuuta 2015

Saavutus

Moneen kertaa tuliaissuklaat ostaneena signora teki pari vuotta sitten päätöksen, että ostaa kaikki tuliaisnamit vasta kentältä. 
Tähän on kaksikin hyvää syytä.
Ensinnäkin suklaat ja salmiakit eivät " syö" painoa matkalaukusta vaatteilta eikä muilta naisille niin elintärkeiltä härpäkkeiltä.
Toinen syy on ollut se, että jos signora on namit ennakkoon hankkinut, on ne yleensä jossain vaiheessa kadollut täysin ilman itsehillintää olevan signoraan omaan napaan.
Eli uusintakierros tuliaisostoksille.
 
Vaan nytpä iskikin probleema.
Eräs ystävä saapasmaassa on kovin ihastunut Pandan mustikkasuklaaseen.
Niitä on ollut aika harvakseltaan kaupoissa.
Liekö niitä kentältäkään löytyy.
 
Signora päätti ottaa riskin ja osti jo joulun tienoilla pari lootaa.
Ja päätti jemmata ne niin, etteivät ole ihan heti käden ulottuvilla.
Jemma olikin niin hyvä, että eilen niitä piti ihan haeskella.
 
Lopulta lootat löytyivät.
Ja polttelivat herkkusuun käsissä.
Yks' kaks signora tajusi, että toinen lootista on auki.
Siis miten tässä nyt taas näin kävi?
 
Matkalaukun uumeniin päätyi siis vaan yksi suklaaloota.
Ja Sirkusaakkospussi.
Signoran mielitietyn suosikki.
Ja muuten signorankin.
Joten tästä saavutuksesta on signora erittäin ylpeä.
Siis että pussi pysyi kiinni.
Vaan kuka namit syö, kun pussi Italiassa avataan, jää nähtäväksi.
Ehkä signora varmuuden vuoksi tsekkaa, löytyisikö namia myös kentältä.

Tarttis päästä Italiaan

Juttu on nyt niin, että kaikkien näiden huomisenna starttaavaan reissuun liittyvien mutkien jälkeen on reissusta ihan pakko tulla hyvä, onhan?
 
Ensimmäinen sählinki oli lippujen varauksessa.
Signora oli varannut Finskin lennot.
Kyse ei ollut mistään suosi suomalaista -hehkutuksesta vaan ihan siitä syystä, että halvempi vaihdollinen lento olisi ollut vain pari kymppiä halvempi.
Siis signoralle passaava.
Signora on sen verran mukavuuden haluinen, että haluaa lentää inhimillisiin aikoihin.
Joskus nuorena sitä jaksoi nousta klo 3 yöllä ja ampaista reissuun, mutta ei enää.
Lisäksi vaihdoissa pessimisti haluaa aina reilun vaihtoajan.
Signoralla on myös suosikkikentät, joiden kautta mieluummin lentelee.
Kun Signora näillä kriteereillä Momondosta lentoja haeskeli, päätyi hän Finskin suoriin lentoihin.
 
Muutama päivä varauksen teon jälkeen signora päätti varata vielä maksullisen paikan.
Signora on ronkeli.
Signora haluaa aina käytäväpaikan.
Alkupäästä.
 
Signora naputteli Finskin sivuilla varaustietojaan.
Sukunimi ja varaustunnus.
Ei löydy!!
Sähköpostiin oli kuitenkin tullut varausvahvistukset.
Uusi yritys.
Ei löydy!!
 
Signora soittaa epätoivoissaan Finskin tyyriiseen palvelunumeroon.
Käy ilmi, että signora on naputellut nimen väärin päin.
Etunimen sukunimen paikalle ja päinvastoin.
Tästä syystä signora ei ollut varaustaan löytänyt.
 
 
"Tuleeko tästä nyt jokin ongelma", signora parahtaa.
Täti luurin toisessa päässä lohduttaa, että tuskin Euroopan sisäisillä lennoilla haittaa ja että hän voi laittaa varaukseen maininnan asiasta.
Tällä maininnalla asian pitäisi sitten Hesan päässä hoitua.
Mutta entäs Roomassa kotiin palatessa?
Signoralla kun nyt on kuitenkin tarkoitus Suomeen palata, vaikka sydän Italiassa onkin.
 
Tästä täti ei ymmärrettävästi osannut sanoa mitään.
"Voiko nimet muuttaa toisin päin" , kysyy signora tuskan hien noustessa ohimolle.
Signoralla kun oli halvimmat mahdolliset liput, joissa ei ole muutosmahdollisuutta.
Signoran helpotukseksi täti kuitenkin kertoo, että 25 eurolla voi muutoksen tehdä.
Signoran ei auttanut muu, kuin kaivaa luottokortti ja luetellä tädille kortin numero.
 
Signora pääsee lopulta varaamaan suosikkipaikkansa koneesta.
 
Tuskaisen viikon ( ollakko vai eikö olla umpisuolentulehdus) signora oli lopulta tänä aamuna siinä pisteessä, että pääsi tekemään netissä lähtöselvitystä.
Näytölle ilmestyy kysymyksiä, jotka liittyvät varauloskäynnin kohdan paikkoihin.
Signora peruutti takaisin tarkistaakseen, onko hänen varaama paikka sellaisen kohdalla.
Paikkaa varatessa ei ollut, mutta monestihan konetyypit vaihtuvat.
Signora joutui takaisin aloitusruutuun.
Vaan kun hän klikkasi lähtöselvitystä, tulikin teksti, että tsekkaus on jo tehty.
Ja paikkana oli ihan jokin muu, mitä signora oli halunnut!
Signora ei kyllä halua istua missään koneen loppupäässä!
Älkää kysykö miksi.
Signora ei osaa selittää.
Näin se vain on.
 
Kännyyn tulleessa tarkastuskortissakin on tuo väärä paikka.
Suivaantuneena signora naputtelee taas tuon tyyrin telefooninumeron.
Täti siellä sanoo, että hänellä kyllä näkyy tuo oikea paikka.
Ja lupasi lähettää signoralle uuden boarding passin oikeilla tiedoilla.
Vaan mitä tapahtuu huomenna kentällä, se jää nähtäväksi.
Onkohan ne nimetkään nyt loppujen lopuksi oikein?
Mutta Italiaan tarttis päästä.
 
 


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Traditiota kerrakseen

Signora noudattaa tunnollisesti jo niin perinteistä tapaa.
Hankkii jonkin vaivan juuri ennen reissuun lähtöä.
Ei kai sitä nytkään kannata traditioita rikkoa.
Perjantaiaamu ja aamupäivä kului päivystyksessä edellisiltana alkaneen kovan vatsanpolttelun vuoksi.
Lääkäri totesi vaihtoehtoja olevan useita, umppari mukaan lukien.
Tämän kuulleessaan signoran otsalle nousi tuskan hiki.
Monen vaivan kanssa pystyy matkustamaan, mutta jos sitä puukon alle joutuu, niin se onkin sitten ihan eri juttu.
Tulehdusarvot olivat ok, joten toistaiseksi signora tutkailee oloaan kotinurkissa.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Kahden maan loukussa

" Mitä suunnitelmia teillä on "?
" Muutatko sä nyt sitten Italiaan "?
 
Monenlaisilla kysymyksillä on signoraa pommiteltu sen jälkeen, kun hän oli paljastanut, että nyt taitaa olla ns. toinen jalka Italiassa.
Osa on ollut ehkä hiukan hämmentynytkin tästä uudesta tilanteesta.
Ja on ollut varmaan sitä vielä enemmän kuullessaan signoran vastauksen.
 
Tässä vaiheessa muutto ei ole ajankohtainen.
Onko totaalimuutto ajankohtainen koskaan, sen näyttää aika.
Signora, joka on aina ollut suunnitelmahullu, on päättänyt kerrankin elää päivän kerrallaan.
Helppoa se ei ole ollut.
Pessimistisenä signora kun on aina tehnyt lähes kaikille asioille suunnitelman lisäksi ainakin yhden varasuunnitelman.
Mieluummin kaksi, tai useamman, riippuen ihan siitä, mitä eri variaatioita asia voi tuoda tullessaan.
 
Katsotaan, miten tämä täysin uusi ajatusmalli signoralle istuu.
Toistaiseksi voisi antaa arvosanan tyydyttävä +.
 
Nuorempana kaukosuhde olisi varmaan ollut huomattavasti haastavampi ja myös vaikeampi juttu.
Mutta nyt, kun kummallakin on ikää jo hiukan liikaakin on tilanne ihan toinen.
Kohtahan sitä ollaan eläkkeellä ja sittenhän sitä voi luuhata mielin määrin kummassa maassa tahansa.
 
Toki sitä olisi ihanaa olla nokatusten ihan koko ajan,
Tai edes samassa maassa.
Mutta tällä hetkellä on niin monia ihan käytännön asioita, joiden vuoksi on parempi potea ikävää ja pitää majapaikkaa kahdessa eri maassa.
 
Signora ei haluaisi lähteä Italiaan ilman töitä.
Ja tässä iässä onnettomalla terveydellä, joka aiheuttaa monia rajoituksia, olisi työttömyyden riivamassa Italiassa aika mahdotonta mitään löytää.
Ja mitä sitä sitten tekisi kaiket päivät?
Toinen puolisko tekee töitä aika lailla 7 päivää viikossa eikä kotona näkyisi paljoa ennen ilta kymmentä.
 
Toki sitä voisi tehdä jotain vapaaehtoistyötä.
Mutta kun sitä rahaakin pitäisi jostain saada.
Ei tuntuisi mielekkäältä olla toisen elätettävänä ilman sentin hyrrää.
Ja aina ruinaamassa rahaa, kun jotain tarvitsisi. 
"Amore, eikö sinunkin mielestäsi minun olisi taas jo aika käydä kampaajalla ?"
" Amore, ripsivärini on loppu"
"Tesoro, brillini ovat auttamatta liian heikot. Tarvitsin uudet"
Lista, varsinkin meidän naisten, on todella pitkä.
Ei kuulosta kovin houkuttelevalta.
 
Myös huono terveystilanne pitää signoran täällä kotimaassa.
Signoralla on parin kroonisen vaivan lisäksi kirjava joukko kaikenlaista muuta kremppaa.
Ja takuuvarmaa on, että leikkauksiakin on tulossa.
Eräs ystävä totesi tämän perustelun kuullessaan, että onhan sitä Italiassakin lääkäreitä.
Onhan siellä, mutta kyseessä on sen verran isot ja hankalat asiat, että signora mieluummin menee leikeltäväksi ihan omalla kielellä.
Varsinkin kun tietää, että leikkauksesta toipuminenkaan ei ole mikään lähihuutojuttu.
 
Eikä se signoran kielitaitokaan ole hääppöinen.
Lähes kymmenen vuotta italiaa treenanneena signora on tajunnut, että kyse ei ole enää oppimisesta vaan yksinkertaisesti siitä, että vieraiden kanssa signora "jäätyy", totaalisesti.
Ei ymmärrä eikä myöskään saa edes sanottua sitä, että ei ymmärrä.
Kirjallisesti signora pärjää italian kanssa ihan hyvin.
Samoin ystävien.
Mutta kaupan täti onkin sitten jo ihan eri juttu.
Tai postisetä.
Poliisista puhumattakaan.
Tarjoilijoiden selostukset ravintoloissa jäävät aina signoralle pimentoon.
Ei auta muu, kuin luottaa siihen, että se toinen puolisko tietää, mitä signora haluaa.
Ja uskokaa pois, signora on näitä kaikki kohtaamisia yrittänyt treenata.
Naama punaisena ja nolona kun ei ymmärrä.
Kielitaitoa on, mutta se jumiutuu jonnekin aivojen lokeroihin tietyissä tilanteissa.
 
Toki on sitten vielä  käytännön pikkujuttuja, joiden vuoksi kokoaikainen asuminen Italiassa ei tällä hetkellä hirveästi houkuttele.
Ne olisivat periaatteessa hoidettavia juttuja, tosin ei kovin simppeleitä.
Signora on tottunut oman kodin omaan rauhaan.
Italian kotia jakaa signoran mielitietyn lisäksi muutama sukulainen.
Vaikka lukaali on iso ja useammassa kerroksessa, on silti osa tiloista, mm keittiö ja olohuone yhteisessä käytössä.
Talosta toki löytyy myös toinen keittiö sekä myös olohuone, mutta ne eivät ole olleet vuosiin enää käytössä.
Italialaiset kun ovat tunnetusti sukurakkaita.
Tätä harmoniaa olisi paha mennä rikkomaan, ketään loukkaamatta.
 
Jotta signora talossa voisi kuvitella asuvansa, olisi sinne myös hommattava kunnon lämmitys.
Pellettien tuoma lämpö kun ei piisaa kuin sen hetken, kun masiina on päällä ja eihän niitä yötä myöten pidetä hurisemassa.
Ja kun se kaminakaan ei ole edes makuuhuoneessa, vaan siinä yhteiskäytössä olevassa olohuoneessa.
Niin että yöt talvisaikaan ovat aika arktisia kokemuksia.
Voisi sanoa, että erittäin virkistäviä.
Vai mitä sanotte kahdeksan asteisesta makuuhuoneesta ? :-)
 
Tämän yhteisen ajan aikana on la coppia finlandese-italiano onnistunut tapaamaan aika lailla parin kuukauden välein.
Reilun kolmen viikon päästä on signoran tarkoitus Italiaan viikoksi lennähtää, palelemaan :-)
Helmikuun alku kun taitaa olla aika vilpoista Italian kodissa.
Onneksi joulupukki toi ihmesukat arktisiin olosuhteisiin.