tiistai 24. maaliskuuta 2015

Volare

"Maalla on paljon suuremmat mahdollisuudet joutua onnettomuuteen kuin ilmassa".
Tätä kuulevat varmaankin monet lentopelkoiset usein.
Tottahan tuo onkin.
Mutta kun se kolahtaa ilmassa, on mahdollisuudet aika pienet.
Kuten nyt tässä viimeisimmässä Lunfhansan tytäryhtiön Germanwingsin haaverissa.
Elonjääneitä nolla.
 
Signora on lennellyt elämänsä aikana niin paljon, että siitä on jossakin määrin tullut rutiinia.
Mikään rutiini ei varmaan kuitenkaan vie koskaan pois sitä pientä pelonpoikasta, joka mielen pohjassa aina silloin tällöin koputtelee.
 
Toki tässä tilanteessa voi heittää kysymyksen, miksi sitten lentää, jos se kerran pelottaa.
Vapaaehtoistahan se toki suurimmaksi osaksi on.
Signora ei lennä työnsä vuoksi.
Kuitenkaan ei ole kyse pelkistä lomareissuistakaan.
Kun elämä on tällä hetkellä kahdessa eri maassa, ei paljoa ole vaihtoehtoja.
Sitä on siiville hypättävä, säännöllisin väliajoin.
 
Ja ei tuo pelko mitenkään vallitseva fiilis ole.
Ei todellakaan.
Jollain tavalla signora jopa rakastaa lentämistä.
Vaan aina kun jossain päin maailmaa sattuu haaveri, alkaa hetkeksi mietityttää.
Ja sitä toivoo, ettei kovin liki omaa seuraavaa lentoa ole uutisia haavereista.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Come si mangia?

"Kai sä muistat, että me italialaiset ei syödä lihaa pitkäperjantaina",
muistutteli mielitietty signoraa, kun pariskunnalla oli "virtuaalitreffit" netin välityksellä.
 
Eipä ollut signora muistanut, mutta signora oli kuin olikin aivan sattumoisin suunnitellut kokkaavansa uunilohta tuona päivänä.
 
Tuo lihaton pitkäperjantai ei ole mikään täysin yleinen käytäntö, jos signoran tekemään gallupiin on uskominen.
Suurin osa signoran tuntemista italialaisista ei sitä noudata.
Liekö sitten alue/suku/perhesidonnainen juttu.
Joka tapauksessa signoran mielitietty on siihen sidoksissa erittäin vahvasti.
Kuten  myös moniin muihinkin ruokaan ja syömiseen liittyviin "sääntöihin".
Sääntöihin ja tapoihin, joita toisaalta taas jotkut muut signoran tuntemat italialaiset ihmettelevät.
Tässäpä muutama esimerkki, joihin signora on mielitiettynsä ja ystäviensä kohdalla törmännyt:
 
Salaattia ei koskaan laiteta samalle lautaselle muun ruoan kanssa tai edes syödä samaan aikaan esim lihan kanssa.  Enää mielitietty ei onneksi asiaa päivittele, kun signora niin tekee.
 
Jos lounasta ei ehditä syömään "normaalin" lounasajan puitteissa, ei sitä syödä myöhemminkään, vaan kärvistellään nälässä illalliseen saakka. Ja tämähän ei voi olla ennen klo 20, on kuinka kova nälkä tahansa.
 
Ruoan ( siis lihan ja kalan tms sellaisen, mutta ei missään tapauksessa pastan) kanssa syödään vain tiettyä leipää.
 Leipää, joka ei oikein maistu yhtään millekään.
Kerran oli tuo käntty päässyt loppumaan ja mielitietty asiaa tietenkin harmitteli.
Signora tarjosi aamupalalleen hankkimiaan leipiä.
Ihania pehmeitä leipiä, joissa oli myös maku kohdillaan.
Hetken mietittyään mielitietty tarttui hiukan epäröiden tarjoukseen.
Ja tykkäsi kovin.
Signora ei malttanut olla ehdottamatta, että josko tätä ihanuutta hankittaisiin ihan ruokaleiväksikin.
Vaan eihän se käynyt.
Ei kun heillä on tapana syödä tuota toista känttyä.
Sitä kuivaa ja mautonta.
 
Onpa signora kerran kokannut sapuskaa, joka sai mielitietyn veljen aivan hämmennyksiin.
Hän kun ei tiennyt, " kuuluuko" sen kanssa syödä leipää vai ei.
 
Jäätelöä on tapana tilata töttteröön kahta eri makua.
Ihka ensimmäisen italialaisen tötterönsä kohdalla signora kävi tahtojen taistelua italialaisen ystävänsä kanssa.
Signora kun olisi halunnut ainoastaan suklaata.
Ystävä vastaa, että mutta kun on tapana ottaa kahta eri sorttia.
Signora ilmoittaa haluavansa vain suklaata.
Ystävä ei anna periksi: " Me kyllä otetaan aina kahta eri makua"
Enää signora ei muista, kuinka pitkään tämä kädenvääntö jatkui.
Lopulta signora kuitenkin taipui ja tötteröön päätyi suklaan lisäksi pähkinäjädeä.
Signorasta kun alkoi tuntua siltä, että ystävää taitaisi ihan nolottaa tilata vain yhtä sorttia.
Vaikka se kuinka menisi oudolle suomalaiselle.
 
Cappuccinon aikarajoitukset ovat varmaan suurimmalle osalle tuttuja.
Tämä aiheutti signoran Italianhulluuden alkuaikoina suuria ongelmia.
Kahviriippuvaisena signora olisi halunnut kitata cappuccinoa mihin kellon aikaan tahansa.
Il caffe, siis espresso kun oli aivan liian tuimaa.
Signora on saanut vuosien aikana erinäisiä huomautuksia, ihmettelyjä ja naureskeluja cappuccinon hörppimisestä "väärään aikaan".
Jopa tarjoilijoilta.
Sitten signora onnekseen löysi il caffe macchiaton, espresson, johon tulee loraus joko kuumaa tai kylmää maitoa.
Ja signoran maine oli pelastettu.
Edes kahvin osalta.
Muuhun ruokaan liittyvän kohdalla taitaa maine olla totaalisesti ja pysyvästi menetetty.
 
Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Pikkuhiljaa signora alkaa tottua näihin rajoituksiin ja ohjeisiin eikä niistä enää ärsyynny.
Vastaavasti mielitietty on ilmeisesti oppinut, että tämä suomalainen syö miten sattuu ja kuinka huvittaa eikä enää huomauttele ja ihmettele.
Tosin pastan kanssa signora syö leipää ainoastaan kotona, yksin.
Signoralle on tässä vuosien varrella tullut mielikuva, että tämä on yksi tärkeimmistä säännöistä, eikä ole sitä hirvennyt rikkoa.
 
Signora on päätynyt lopputulemaan, että italialaiselle ruoka on täysin jotain muuta, kuin suurimmalle osalle suomalaisista.
Jotain normaalia arkea suurempaa.
Ei pelkkää ravintoa.
Siihen liittyy monia arvoja, joita kunnioitetaan.
 
Nyt signora on erittäin tyytyväinen kahdesta asiasta.
Että tuo pitkäperjantain lihaton tapa tuli mielitetyn kanssa puheeksi
ja että signora oli joka tapauksessa suunnitellut kokkaavansa kalaa.
 
Muuten signoralla olisi ollut aika nälkäistä seuraa tuona perjantaina.
Sillä tuskin mielitietty olisi syönyt "väärää" ruokaa.
Ei, vaikka kuinka olisi ollut nälkä.
Ei olisi kovin onnistunut ensimmäinen suomalainen pääsiäinen.
 
 
 


keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Pessimisti stressaa

Pessimisti ja kaukosuhde ei ole mikään paras yhtälö.
Kun välimatkaa on rutkasti, vaativat tapaamiset aina ennakkosuunnittelua töiden suhteen sekä tietenkin lomaa.
Ja jos matkaaminen syystä tai toisesta estyy, siirtyy tapaaminenkin jonnekin hamaan tulevaisuuteen.
Lomat kun on silloin, miten ne on vahvistettu ja työpaikalla järkätty.
Niitä ei aina voi  muuttaa. 
Viimeisen vuoden aikana on pessimisti-signoran sydän tykytellyt lähes joka toisen tapaamisen lähestyessä.
Tykytyksen takana on ollut niin lentäjien lakko, Italian suurlakko kuin luonnonmullistuksetkin.
Syyskuussa signora oli lentämässä Italiaan juuri silloin, kun Islannin tulivuori ärhenteli.
Oli kuulkaa pitkä ja tuskainen viikko. 
Joulukuussa näytti uhkaavasti siltä, että signoran mielitietyn matka tyssää Fiumicinolle.
Lento kun sattui olemaan juuri sinä päivänä, jolle oli kaavailtu yleislakkoa.
Kuin ihmeen kaupalla lakkopäivä siirtyi viikolla. 
Tällä hetkellä leijuu synkkä pilvi niin ikään mielitietyn Suomeen tulon yllä.
Norvegian lentäjät lakkoilee.
Olipa jossain lehdessä jokin huhu jopa konkurssista.
Aikaa on onneksi vielä neljä viikkoa mutta pessimisti stressaa silti.
 


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Duunia vai ei ?

"Töiden vastaanottaminen ei kannata. Käteen ei jää paljoa sen enempää, kuin työttömänä asumis- ja muiden tukien laskiessa."
 
Signora näkee punaista tämän kuullessaan.
Eikö kuitenkin perusidea olisi se, että jokainen mahdollisuuksiensa mukaan elättää itse itsensä ja jos se ei ole mahdollista ja jos töitä ei löydy, sitten tulisi yhteiskunta mukaan.
Tuet ja korvaukset ovat kuitenkin se viimesijaisin vaihtoehto.
Yhteiskunnan velvollisuus ei ole elättää ketään, kuin vasta siinä tapauksessa, että se ei muuten ole mahdollista.
Ei siinä tapauksessa, että jota kuta ei huvita tehdä töitä, kun melkein saman saa ilmankin.
 
Signora ei ole sitä mieltä, että tuet ovat liian suuret.
Signoralla on elämänsä aikana ollut piiiitkä putki pätkätöiden ja työttömyyden maailmassa joten myös tämä puoli on tuttua.
Mutta koskaan ei hän ole laskenut töitä etsiessään, kannattaako se vai ei.
Signora on ollut tilanteessa, jossa palkankorotus toi mukanaan päivähoitomaksun korotuksen ja asumistuen laskun.
Kun tuon ajan pätkähomma sitten aikanaan loppui ja tuki nousi, ei silti tullut signoran mieleenkään, että ei viitsisi töitä yrittää etsiä.
 
Signora ei myöskään voi hyväksyä ajatusta, jota on jossain ehdoteltu.
Että kun työtön ottaa vastaan työn, ei hänen saamansa asumistuki välttämättä laske, vaikka tulot nousevatkin.
Ja vaikka uusien tulojen mukaan ei uutena hakijana olisi enää oikeutettu tukeen.
Onko tämä reilua muita jo töissä olevia ja samaa palkkaa saavia kohtaan, jotka eivät asumistukea tulojen vuoksi ole saaneet ?
Ei todellakaan ole.
Miksi ihmisiä pitäisi "lahjoa" töihin?
Jos tämä on tarpeen, on vika ihmisten asenteissa.
 
Ei signorakaan töitä tee työn ilosta vaan siitä, että jostain on tuohta saatava laskujen maksuun ja sapuskaan.
Palkka ei ole hääppöinen ja aika nuukaa elämää signora elää.
Työttömänä varmaan kolahtaisi jonkin verran asumistukea.
Silti se ei ole koskaan ollut mikään vaihtoehto signoralle.
Eikä tule olemaan niin kauan kuin siihen itse voi vaikuttaa.
Ei vaikka lähes saman saisi kotona lorvimalla.
 
Sitähän ei näiden YT-neuvottelujen luvattuna aikana koskaan tiedä, kuinka kauan töitä on.
Voipi olla, että yksi vähemmän kaunis päivä signorakin löytää itsensä lorvimasta.
Mutta vimmatusti uutta paikkaa etsien.
 
Tämän purkauksen ei ole tarkoitus syyllistää töitä haluavia työttömiä.
Signora tietää, että  Suomessa on isot joukot ilman töitä olevia, jotka epätoivoisesti hommia etsivät.
Kaikki tsemppi heille!
 
Vaan ehkä pikkasen signora haluaa näpäyttää niitä " töiden teko ei kannata" -tyyppejä, jotka katsovat, että koska liksa ei ole tarpeeksi korkea, ei he töihin halua.
 Rahaa kun saa muutenkin.
Olisiko oman asenteen tarkistamisen paikka?