keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Perche? Miksi ?

Signora tässä vapaapäivän ratoksi lueskeli omia kirjoituksiaan
ja tajusi erään asian.
Nämä signora Suomi vs Italia pohdiskelut voivat joskus näyttää kritiikiltä Italiaa kohtaan.
 
Jos siellä joku on tällaista pohtinut, niin mars heti deletoimaan moiset pähkäilyt.
Signoran tarkoitus ei missään tapauksessa ole tämä.
 
Signora haluaa pohtia italialaista elämän menoa suomalaisin silmin.
Jakaa kommelluksia, joihin hän suomalaisella ajatusmaailmallaan ja tavoillaan törmää.
Pilke silmäkulmassa.
Iso sellainen.
 
Ehkä täältä joku Italiaan lomalle matkaava voi pongata jonkun vinkin.
 
Tai joku samanlaisen "kohtalon" alkuvaiheilla taapertava ja "ongelmien"
 kanssa tuskaileva voi huomata, että hei,
 tuohan onkin varmaan ihan normaalia Italialaisessä elämässä. 
Signoran Italiahulluus alkoi jo 13 vuotta sitten
eli hän alkaa olla jo aikamoinen konkari.
 
Tai ehkä nämä turinat ihan vaan piristävät hetkeksi jonkun päivää. 
 
Ja  niitä kommelluksia piisaa.
Lähtien jo ihan kotinurkista.
Siis Italian kodin nurkista.
Kyseessä kun ei ole mikään mielitietyn poikamiesluukku,
jossa signora saisi hääräillä oman päänsä mukaan.
 
Italiassa ollaan sukurakkaita ja elämäntilanteiden mukaan
sitä saatetaan asua jos jonkinlaisilla kokoonpanoilla.
Signoran Italian arkea jakaa joukko mielitietyn sukulaisia.
Ja sukulaisten mielitiettyjä.
Väkeä tulee ja menee.
Koskaan ei tiedä, montako henkeä illallispöydässä istuu.
Tai kesken lounaan kokkauksen samassa talossa asuva täti saattaa
 pölähtää sisään ihmettelemään, mitä ihmettä suomalainen oikein paistinpannulla käristää.
 
Mutta palataanpas asiaan.
Eli signoran kirjoitusten sisältöön.
Signora rakastaa Italiaa.
Sopivin annoksin.
Kulttuurierot ja erilaiset tavat tuntuvat vaan joskus niin hauskoilta,
että niistä on ihan pakko kirjoittaa ja pohtia niitä hiukan.

Kuvia ei signoran blogista pahemmin löydy.
Signoran ainoa kamera sijaitsee kännykän uumenissa.
Eikä signoralle ole myöskään mitään kuvaajan taitoja plätkäisty.
Harvemmin menee kuulkaa sihti kohdilleen,
 kun signora jotain kuvaa yrittää muistoksi räpsäistä.
Joten teksteillä mennään.
Myös Facebookin puolella.
 
 
 
 


tiistai 28. huhtikuuta 2015

Miten voileipä tehdään?

Viime vuonna signora oli synttäreidensä aikaan Italiassa.
Signora selitti mielitietylle suomalaista tapaa kuskata synttärisankarille
aamupala punkkaan.
Laulun kera.
Mielitietty ei millään meinannut tätä ymmärtää.
Kuka sitä nyt sängyssä syö???
Ja siis vielä lauletaan???
Ei hän oikein ole koskaan ymmärtänyt koko aamupalan syömistäkään.
Itse kun kietaisee pari pikkuriikkistä kupillista caffetta.
Seisaaltaan ja aikaa kuluu noin 5 sek.
 
Signora sen sijaan päräyttää isoimmalla talosta löytyvällä
espressopannulla sumpit itselleen,
väsää parit voileivät ja parkkeeraa itsensä isoine kahvimukeineen,
 leipineen ja jogurtteineen telkkarin eteen.
Kotona aamupalaan kuuluu ehdottomasti sanomalehti.
Italiassa sen korvaa televisio.
Siinä kuluu tovi jos toinenkin.
Mielitietty on siinä ajassa usein ehtinyt hörpäämään omat sumppinsa,
 käymään suihkussa ja ajamaan partansa.
 
Signora yrittää aina sopivan hetken tullen iskostaa mielitietyn
 takaraivoon suomalaisia tapoja.
Ihan noin niin kuin tasapuolisuuden nimissä.
Mielitietty on aika laiska kaikkien tällaisten juttujen suhteen
joten signoralla oli omat epäilyksensä,
uppoaako tämä synttäriaamuhössötyskään ollenkaan.
 
Syntymäpäivää edeltävänä iltana mielitietty kuitenkin yllätti ja alkoi utelemaan,
että mitä signora itseasiassa aamuisin syö.
Ja miten.
 
Italiassa ei taideta tuntea voileipäkulttuuria samassa määrin kuin Suomessa.
Toki täytettyjä patonkeja ja muita vastaavia syödään,
mutta ei voileipiä suomalaisessa merkityksessä.
Signoran aamupalan raaka-aineet olivat toki mielitietylle selvät.
Muistutteleehan signora ennen jokaista reissua,
että herra hankkisi aamupalatarvikkeet valmiiksi.
Kauppaan kun ei aina ehdi heti saapasmaahan saavuttua.
Leipää, kinkkuleikettä, juustoa, jogurttia.
 
Signora hetken ihmetteli tuota "miten" kysymystä.
Raaka-aineethan ovat täysin samat, kuin monissa täytetyissä patongeissa.
Vaan ehkä tässä tullaan taas niihin tapoihin ja tottumuksiin,
joista Italiassa ei lipsuta.
Kaikki tehdään tutulla tavalla.
Sillä oikealla tavalla.
Kaikki muu on outoa ja ihmeellistä.
Eikä oikein edes keksitä, miten muuten homman voisi hoitaa.
Kuten tämä voileipä juttu.
Siis juusto ja kinkkuahan laitetaan patongin väliin.
Mitä ihmettä tehdään paahtoleivällä?
Ei mielitietty edes koskaan syö paahtoleipää.
 
Moni muukin suomalaisen touhuama juttu on hämmentänyt italialaisia.
He kun eivät niin tee ja eivät ole koskaan ajatelleet, että niin voisi edes tehdä.
Esimerkiksi se, että kananmunaa voi paistaa sellaisenaan!
Kerran eräs ystävä pölähti paikalle, kun signora paisteli kananmunia.
Ja ihmetteli, mitä signora tekee.
Hän ei ole koskaan paistanut kananmunaa.
Ei ollut tullut kuulema mieleenkään kun ei heillä ole tapana.
Ja arvatkaa vaan, mitä hämmenystä saapasmaassa on herättänyt voileipäkakku!
 
Tämä ruoka ja syöminen Italiassa on aiheena pohjaton kaivo, joten ei siitä sen enempää.
Hypätään sen sijaan takaisin tähän synttäriteemaan.
 
Signora siis sitten tarkasti selitti, mitä ja miten hän aamupalansa syö.
Miten se voileipä rakennetaan.
Ja mielitietty kuunteli tarkkaavaisena.
 
Kuten signora on aikaisemmin todennutkin, tekee mielitietty pitkää päivää.
Joskus myös yötä.
Tuona syntymäpäivän aattona samoin kuten varsinaisena syntymäpäivänäkin
 oli Roomassa ( 200 km:n päässä) messut, joilla myös mielitietyn asiakkaalla olisi osasto.
Osastoa päästiin kuitenkin pystyttämään vasta illalla,
kun messut olivat ko päivältä asiakkailta sulkeutuneet.
Eli klo 22  jälkeen.
 
Mielitietty oli lupautunut jeesaamaan osaston pystytyksessä.
Pystytys ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu.
Ja kun päälle tulee vielä pitkä kotimatka, oli mielitietty kotona klo 5 aamulla.
Herkkäuninisena signora heräsi oven kolahtamiseen.
Kun mielitietty huomasi signoran olevan hereillä, alkoi onnitteluserenaadi.
 
Signora tiesi, että vaikka lähes koko yö oli mennyt töissä,
 aamusta odotti ihan normaalit asiakastapaamiset.
Signora tuumi, että varmaan olisi parempi käyttää jokainen joutilas
minuutti nukkumiseen sen sijaan, että väsäisi yhdelle suomalaiselle ihan outoa aamupalaa.
Ihan omituisia voileipiä.
Ja vielä kärräisi niitä sänkyyn.
Vaikka herttainen ajatushan se oli, että mielitietty olisi tähän ollut valmis,
 senkin kustannuksella, että nukkuminen jää väliin.
Mielitietty näytti helpottuneelta tämän kuultuaan.
Ja parin minuutin kuluttua kuorsasi jo täyttä päätä.
 
 
 
 
 


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Duunailua

Voisi olla suomalaiselle aika haasteellista tottua italialaiseen tapaan tehdä töitä.
Ei signora mitään duunigallupia ole tehnyt, joten kertoilee nyt vaan ihan omista havannoistaan.
Miten hommat ystävillä menee.

Signoran oma työpäivä päättyy yleensä klo 15.45.
Periaatteessa jo klo 15 jälkeen voisi häippäistä, mikäli päivän hommat on tehty ja työajan seurannassa on plussaa.
 
Italialaiset ystävät yleensä vasta tuohon aikaan lopettelevat lounasta ja edessä on vielä yksi rupeama hommia.
 
Yksi ystävistä ansaitsee pastansa eräässä myymälässä.
Työajat ovat seuraavat:
klo 8-13 ja 16-20
 
Nyt jos joku ihastelee, että onpa lyhyet päivät ja ihan kivat vuorot, niin tiedoksi, että ei kannata ihastella.
Tuossa ei siis ole kahta eri versiota työpäivästä  vaan työpäivä koostuu noista kellonajoista.
Joka päivä.
Kolmen tunnin lounastauolla.
Sunnuntaina olevaa vapaapäivää lukuunottamatta.
Samoin torstaina päivä päättyy tuon ensimmäisen jakson jälkeen.
Ja töitä tehdään siis myös lauantaina, tuon kaksiosaisen vuoron verran.
 
Vapaa-aikana en ehdi pitkästyä.
Sitä kun ei pahemmin ole.
Onhan siinä toki tuo 3 tunnin lounastauko joka päivä vaan ei signora ainakaan osaisi tuona aikana tehdä oikein muuta, kuin odottaa, että duuni jatkuu.
Niin ja ehkä käväistä kotona murkinalla, mikäli duuni sattuu olemaan kotinurkilla.
Italiassa ei tunnu olevan kovin suosittua varustautua työpäivään eväillä.
Ainakin signoran eväsnyssäköitä ihmettelee kaikki signoran Italiassa olevat ystävät.
 
Tämä ystävä on siis toisen palkkalistoilla palkkalistoilla.
Yrittäjien työpäivät ovatkin sitten vielä hurjemmat.
Signoran mielitietty lienee siitä hurjemmasta päästä.
Tuo sunnuntaikaan on harvemmin vapaana ja työpäivät päättyvät usein vasta klo 22 maissa.
Pitkän ajomatkan päässä kotoa.
 
Vaikka välillä töissä tökkii, kaipa sitä pitäisi silti olla tyytyväinen lyhyeen työaikaan,
 kunnon lomiin sekä kaikenlaisiin ilta- lauantai- ja sunnuntailisiin,
joita Suomessa maksetaan.
Ainakin signoran ystävät saavat aina saman liksan, kellon ajasta ja päivästä riippumatta.

Työniloja kaikille!
 


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Hyvästit negatiivisuudelle?

Signora oli kuuntelemassa luentoa.
 
Luennoitsija kertoi siitä, kuinka ikävät ja negatiiviset asiat ovat itse kullekin pahasta.
Vaikka kyse on oikeastaan täysin itsestään selvästä asiasta,
oli luento todellinen herätys signoralle.
Signora nauroi vedet silmissä.
Välillä kyyneleet herahti silmiin siitä toisesta syystä, kuin  ilosta ja hauskuudesta.
Kun asia kosketti liian liki omaa elämää.
Niitä oman elämän kipukohtia.
 
Signora tajusi edelleen märehtivänsä erään työkaverin jo jokin aika sitten sanomaa ikävää asiaa.
 
Aina silloin tällöin mieleen pölähtää kateus ihmisiä kohtaan, jotka ovat terveitä ja joilla ei ole mitään sairautta rajoittamassa elämää.
Signora on huomannut katsovansa katkerana juoksulenkillä olevaa ja purnaa mielessään, miksei hänkin voi.
Signora on kade pariskunnille, jotka voivat elää yhdessä, edes samassa maassa.
 
Miten tuo nyt noin tekee?
Eihän singorakaan noin koskaan toimi.
Ihan varmasti tässä on nyt jotain takana.
 
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Kauna, katkeruus, kateus, epäluulo, kaikki tuo tekee vain pahan olon.
Eikä koskaan mitään hyvää.
 
Se, miten niistä pääsee eroon, onkin sitten ihan toinen juttu.
Vaan ehkä ensi askel siihen suuntaan on tiedostaa, että harrastaa näitä negatiivisia juttuja. 
 
Signora on päättänyt yrittää.
 
 
 


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Facebook

 
 
Nyt voi signoran avautumisia seurata myös Facebookin kautta.
Tervetuloa mukaan!
 
 


torstai 23. huhtikuuta 2015

Frustrated, frustrata, angry, arrabbiata?


Vinkki heille, jotka ovat jo täysin kyllästyneet signoran parisuhdehöpötyksiin
kannattaa skipata tämäkin viesti.
Sillä täältä pesee sitä samaa.

Sen verran herkullinen tapaus tämä kahden jo paljon elämää nähneen,
täysin erilaiset luonteenpiirteet
ja omat pinttyneet tapansa omaavan kahdesta eri kulttuurista olevan vanhan kääkän yhteiselo on,
ettei sitä todellakaan ole vielä loppuun kaluttu.
Kun mukaan lisätään vielä kaksi eri kieltä väärinkäsityksineen,
voitte uskoa, että tämä Suomi-Italia -soppa ei porise aina kovin tasaisesti.

Italialainen hämmentää soppaa lähes 100 %:sti italiaksi, signora ehkä 98 %:n verran.
Satunnaisesti pitää ottaa inglese apuun.
Paitsi silloin, kun signora on vihainen, turhautunut, harmistunut.
Jostain syystä tällöin kääntyy englantivaihde päälle täysin.
Kun signora "kiehuu", katoaa keskittymiskyky ja sitä myötä myös ajoittain myös italian sanavarasto.
Ja vaikka ei katoaisikaan, englanti tuntuu luontevammalta.
Draamakuningatar kieltäytyy päästämästä suustaan ja naputtelemasta yhtään italian kielistä sanaa.
Ja nykyään se taitaa olla myös italialaiselle vinkki.
Että kun suomalainen pistää enkkuvaihteen päälle, kannattaa harkita, mitä tälle sanoo.

Ei sillä, että näitä tilanteita kovin usein olisi.
Kyllä tämä soppa suurimmaksi osaksi porisee ihan rauhallisesti.

Yksi ero luonteenpiirteissä,
jolloin tämä signora vetää usein draamakunigattaren hyntteet niskaan on se,
 että toinen on superromanttinen höppänä
ja toinen niin käytännön ihminen kuin vain voi olla.
Pienen tilkan romanttisuutta voi löytää, kun oikein kauhoo ja käyttää mielikuvitusta.

Ja nyt pitää rikkoa monen harhakuvitelma siitä, että kaikki italialaiset miehet olisivat romanttisia.
Tässä tapauksessa se höppänä on suomalainen, joka säännöllisin väliajoin asiaa harmittelee.

Tätä, kuten myös monia muitakin mielikuvia italialaisista miehistä on signora saanut ystävilleen ja tuttavilleen korjailla.
Eniten keskustelua on ehkä herättänyt ajatus siitä,
 että kaikki italialaiset miehet olisivat luihuja naistennaurattajia.
Signora on sitä mieltä, että universumista ei löydy maailman kolkkaa,
 jossa ei näitä miehiä olisi.
Joten toki niitä on  myös Italiassa.
Mutta sitä signora ei usko, että hyvät miehet olisivat Italiassa sukupuuttoon kuolleet.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

L'amore è....

 
Kuka muistaa Uusi-Seelantilaisen Kim Casalin joskus 1960-luvulla luomat Love is... hempeilyt?
Joskus kaukana nuoruudessa ensi-ihastuksen jyllätessä sydämessä signora tykästyi näihin kovin.
 
Eilen, kun signoran kännykkään pamahti mielitietyltä viesti, nämä herttaiset piirrokset ja ajatukset pulpahtivat jostain syystä mieleen.
 
Signora tiesi edustaja pastansa tienaavan mielitietyn olevan koko päivän kiinni jossakin päin Italiaa messuilla.
Ei niinkään varsinaisesti myymässä vaan toimimassa taustatukena omille asiakkailleen.
 
Signoran ja mielitietyn on haasteellista löytää yhteistä aikaa.
Vaikka mielitietty jollain tavoin toimii yrittäjänä, on hän aika sidoksissa edustamaansa yritykseen joka sanelee myös tietyt velvoitteet.
Ja niitä on paljon.
 
Signoran ollessa saapasmaassa hyppää hän usein aamulla mielitietyn matkaan auton kyytiin kohti asiakastapaamisia.
Kilometrejä saattaa tulla päivän aikana hurja määrä.
Noiden kilometrien aikana on käyty keskustelu jos toinenkin.
Signoralla on matkassa mukana lukemista, läppäri ja ristikoita asiakastapaamisten ajaksi.
Joskus on signora viety myös tapaamisiin mukaan.
Onpa asiakkaiden kanssa käyty joskus lounaallakin.
 
Signoran ollessa Suomessa on yhteisen ajan löytäminen yhtä hankalaa.
WhatsApp ja Viper ovat kovassa käytössä päivittäin, mutta harvemmin pariskunta on luurien päissä saman aikaisesti.
Niinpä noita yhteisiä "virtuaalihetkiä" osaa arvostaa ihan eri tavalla, kuin jos ne olisi joka päiväisiä.
Kuten esimerkiksi eilen.
Mielitietyltä saapui viesti, että josko signora olisi kotona ja hänellä olisi aikaa, mielitietty haluaisi yrittää jossain vaiheessa livistää asiakkailta hetkeksi karkuun tablettinsa kanssa.
 
Siellä Rooman lähistöllä sitten eilen piileksi yksi italialainen reilun tunnin verran asiakkaiden saavuttamattomissa hempeillen netin välityksellä yhden suomalaisen kanssa.
 
 
 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

La malinconia

Se iskee yllättäen.
Ja täysillä.
Kassajonossa.
Bussissa.
Kassajonossa vanhan herttaisen pariskunnan takana.
Heidän keskusteluaan kuunnellessa.
Aamubussissa pariskunnan kanssa nokakkain istuessa.
 
Haikeus.
Kuinka sitä haluaisikaan jonottaa  kassajonossa yhdessä toisen kanssa ruokaostosten kera.
Kököttää viereikkäin bussissa matkalla töihin.
 
Vaan elämä on nyt tällä hetkellä näin.
Toinen Suomessa, toinen Italiassa.
 
Tässä on haasteensa.
Yksi monista on se, että hyvin herkästi sitä pistää normaalin elämänsä pakettiin ja odottaa vain seuraavaa tapaamista.
Signoran täytyy ajoittain muistuttaa itseään tästä.
Että elämä on tässä ja nyt.
Ei pelkästään silloin, kun ollaan yhdessä.
Aika hyvin signora tässä pärjääkin, kunhan aina välillä itseään muistuttaa.
Paitsi viimeinen viikko ennen tapaamista.
Tällöin signora lähes poikkeuksetta on itsekseen, omissa oloissaan, fiilistelee tulevia yhteisiä päiviä.
Niin ja stressaa, ettei vaan mikään mene mönkään.
 
Vaan kyllä yleisesti ottaen signora on ihan onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen.
Vaikka se aina välillä iskeekin.
Se haikeus.
La malinconia.
 


torstai 16. huhtikuuta 2015

Le liste

Signora on listatyttöjä.
On sunnittelun alla mitä tahansa, saa signora siitä jonkinlaisen listan väsättyä.
Kuten esimerkiksi reissun alla.
Vaan siihen ei riitäkään yksi lista.
Ei todellakaan.
Nykyään niitä löytyy peräti neljä.
 
Jossain vaiheessa, kun reissaamiset Suomi-Italia-akselilla lisääntyivät, signora päätti, ettei ole mitään järkeä kiikuttaa kaikkia kamoja koko ajan edestakaisin.
Niinpä signoralla on nykyään Italian kodissa muutama kapsäkki vaatteita ja muuta naisille tarpeellista härpäkettä.
Ja totta kai näistä piti tehdä lista, huonomuistiselle.
Lista löytyy mielitietyn läppäriltä, jota on sitten helppo päivittää.
Tai siis sinne läppärille se viimeksi jäi deletointikielloin.
Ennen kotiin lähtöä signora aina sitten lähettää listan sähköpostitse itselleen.
 
Hyvissä ajoin ennen reissua signora kaivaa kyseisen listan esiin, käy  läpi, mitä Italiassa jo on ja mitä pitää mukaan ottaa ja tekee niistä listan.
 
Entäs lista nro 3.
Signora, pessimistinen kun on, pyrkii aina pakkaamaan käsimatkatavaran niin, että niillä pärjää mahdollisimman pitkälle vaikka ruumakapsäkki seikkailisi täysin muualla.
Niinpä listaan 3 päätyy erikseen käsitavaroihin ja ruumaan menevät vermeet.
Ja pakkaaminen tapahtuu sitten listan mukaan.
Tästä on muuten hyötyä reissusta kotiin lähtiessä.
Jos laukkujen kilorajat ovat täynnä, on tärkeää palatessa pakata juuri samalla lailla.
Tällöin voi kaivaa tämän listan nro 3.
Tosin signoralla ei nykyään tätä ongelmaa ole.
Italian kodissa kun on vaaka.
 
Signoralle ei riitä, että hän listaa, mitä vaatteita mukaan pakkaa.
Usein hän myös suunnittelee, mitä vermeitä minkäkin kanssa reissussa pitää.
Ja toki näistäkin pitää lista väsätä.
 
 
Joku varmaan nyt ajattelee, että onpa ihme listojen vääntämistä.
Uskokaa pois, näitä listoja signora vääntää ilolla.
Aivan mahtavaa fiilistellä tulevaa reissua näin.
Ja kohta sitä taas voi aloittaa :-)
 
 
 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Mielitietty vs ope

Ei olisi signorasta enää kokopäiväiseksi opiskelijaksi.
Italian tuntien kotitehtävien teko on aina yhtä tuskaa.
Ei siksi, että signora ei osaisi vaan koska ei jaksaisi ( viitsisi ?) ajatella.
Jos signoran mielitietty ei olisi ollut pääsiäisenä niin sairas, olisi signora varmaan tehnyt hiukan ylimääräisiäkin harjoituksia herran jeesillä.
Noin niin kuin varastoon jo valmiiksi.
 
Signora tunnustaa käyttäneensä tätä sisäpiirin etua ennenkin.
Toki niin, että on ensin itse jotain sepustanut ja mielitietty on sitten tarkistanut.
 
Vaan hankala on italian kieli.
Aina silloin tällöin on käynyt niin, että mielitietty on ollut jostain kielioppiasiasta eri mieltä kuin opettaja.
Ja signora on ihmeissään.
Kumpaa tässä nyt uskoa?


perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lasagnea ex-signorelle

Sunnuntaina signora kokkaa isommalle porukalle.
Murkinalle saapuu molemmat lapsukaiset joista toinen mielitiettynsä kanssa sekä signoran ex-signore uuden paremman puoliskonsa kera.
Jos joku siellä hieraisi silmiään ja epäili, että lukiko oikein, niin älä turhaa siellä hieroskele.
Kyllä siinä niin lukee.
Ex-signore ja uusi kumppani.
 
Moni on vähän ihmetellyt signoran ja ex-signoren todella hyviä välejä.
Ässät etsivät yhdessä signoralle aikoinaan uutta asuntoa.
Muutossa ex-signore raahasi yhdessä jälkikasvun kanssa kaikki signoran huonekalut uuteen kämppään.
Kulki yhdessä niin imuri- kuin pesukoneostoksillakin.
Naputteli nauloja seinään.
Talvipakkasilla jeesasi ikkunoiden pesussa.
 
Ero oli aikoinaan yhteinen päätös.
Kaipa sitä voisi sanoa, että tässä toteutui nyt se hyvin kliseinen " erosimme ystävinä".
Ässät jeesailee toisiaan puolin ja toisin.
Tosin tähän mennessä jeesiä on useammin tarvinnut tunari-signora.
Nytkin hän on onnistunut kadottamaan pari kanavaa televisiostaan.
Ehkä ex-signore ne jostain sunnuntaina löytää.
 
Ai, mitä signora sunnuntaina kokkaa?
No, ainakin lasagnea.
Sorry, siis ravinneköyhää ruokaa, kuten vanhempi lapsukaisista totesi signoran suunnitelmista kuultuaan.
Lapsukaisesta on tullut parin viime vuoden aikana aikamoinen terveysintoilija.
Liekö mielitiettynsä vaikutuksesta.
 
Tähän loppuun voisi vielä pläjäyttää taivaallisen hyvän ja simppelin järkkärin ohjeen mascaponen ystäville.
Nappaa kaupasta seuraavaa:
Mascaponea
Bulgarian jogurttia
sitruuna
suklaahippukuivakakku
 
Sokeria, maitoa ja kaakaota varmaankin löytyy ennestään kyökin kaapeista.
 
Ja mitä näillä sitten tehdään?
Ripottele kaakaota pieneen määrään maitoa ( ehkä puoli lasillista).
Sekoita keskenään mascarpone, sokeri, jogurtti ja tilkka sitruunan mehua.
 Sokrua ei tarvitse paljoa.
Ihan oman maun mukkaan.
Leikkaa kakku pieniksi palasiksi.
No, maista nyt yksi pala, kun mielesi kuitenkin tekee.
Mutta vain yksi.
Pyöräytä palaset pikaisesti kaakaossa.
Mutta varo, ettei kastu liikaa.
Ihan vaan pieni hipaisu.
Kostetut kakunpalat jälkkärikulhoihin.
Pläjäytä päälle juusto/jogurtti/istruuna/sokeriseos.
Jos haluat oikein namia, päälle vielä suklaarouhetta.
Kaakaojauhekin passaa mainiosti.
Testattu näet on.
Signora oli kerran ostanut kaikki tarvikkeet hyvin ajoissa.
Liian ajoissa.
Niin ajoissa, että suklaa oli ehtinyt hävitä signoran suuhun.
Vaan onneksi oli kaakaojauhetta.
 
Ja hei, pistä kipposet jääkaappiin hetkeksi ennen tarjoilua.
 
 
 


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen potilas

Hitsit, kun onkin helppoa olla hyvä kokki, kun toinen ei maista eikä haista yhtään mitään.
Perjantaina Suomeen saapui todella raihnainen italialainen.
3 päivää signora jännäsi ja stressasi saako mielitiettynsä pääsiäiseksi luokseen.
Vielä torstai-iltana näytti hyvin epävarmalta, onko herrasta lentämään.
Ilmeisesti influenssa oli päässyt iskemään.
Mielitietty on maannut punkan pohjalla kaksi päivää.
Joka paikkaa oli särkenyt aivan hervottomasti.
Italialainen ei ollut ainoa, joka torstain ja perjantain välisen yön valvoi.
Niin teki myös signora.
Ja odotti aamua.
Aamua ja viestiä, kuinka käy.
 
Perjantaiaamuna pitkän odotuksen jälkeen saapui odotettu viesti.
Siellä se potilas urheasti suunnitteli hyppäävänsä säryistä huolimatta auton rattiin ja suuntaavansa kohti Fiumicinoa.

Helsinki-Vantaalle saapui todella huononointinen herra.
Lento oli kuulema ollut aivan karmea.
Kropassa ei ole kohtaa, jota ei särkisi.
Italialainen totesikin, että jos olisi ollut kyse mistä tahansa muusta matkasta, olisi hän suosiolla jäänyt kotiin.

Perjantai-ilta sitten sujuikin  nukkuessa.
Edes ruoka ei maittanut.
Samoin lauantaipäivä sujui aika lailla lepäillessä.
jossain vaiheessa italialainen totesi:
"Hassua, että vaikka voin todella huonosti ja joka paikkaan särkee, on silti niin hyvä olla, kun ollaan yhdessä".
L'amore, l'amore!

Sunnuntaina potilas virkosi sen verran, että pariskunta sai tehtyä lomasuunnitelmia kesäksi.
Tulipa jo taas yhdet lennotkin varattua.

Ja kyllähän signora taas jotain italialaisesta elämän menostakin oppi:
Espressokuppia ei saa koskaan kaataa aivan täyteen!
Ei vaikka kuppi on aivan minimaalista kokoa.
Syy ei signoralle oikein selvinnyt.
Liekö taas yksi sääntö ilman sen kummempaa syytä.
Jos jolla kulla on tähän mysteeriin vastaus, niin signora kuulisi sen mielellään.



 
 


torstai 2. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen oliivipuilla vai ilman ?

Italialainen viettää ihka ensimmäistä pääsiäistä Suomessa.
Signora päätti panostaa järjestelyihin oikein kunnolla.
Meni lupaamaan, että hankkii oliivipuitakin.
Eikös ne kuulu pääsiäiseen, noin niin kuin raamatullisesti.
 
No, ihan vaan oli tarkoitus oliiveista puhua, mutta
meni taas feminiinit ja maskuliinit sekaisin
Ja eikä se oliivi sanakaan ollut ihan hallussa.
Mielestä putkahti, että se on olive ja monikossa olivi.
Signora vielä viestiä naputellessaan onnitteli itseään, että kerrankin muisti tämän harvinaisemman maskuliinin artikkelin oikein.
Gli olivi!
Yleensä kiireessä kun tuo gli unohtuu ja siitä tulee vaan se yleisempi li.
 
Ei sitä kieliopillista ylpeyttä sitten kauaa kestänyt, kun italialainen vastasi:
"Sí, mi piacciano le olive ma gli olivi sono gli alberi delle olive"
 
Ihanaa pääsiäisaikaa kaikille, joko oliivipuiden katveessa tai missä sitten olettekin!
Buona Pasqua!