lauantai 30. toukokuuta 2015

Hyvää yötä ?

On eräs tyyppi, jonka kanssa signoralla on ollut hankalaa lähes aina.
Joskus on mennyt vähän paremmin, joskus todella huonosti.
Täydellistä se ei ole ollut koskaan.
Ja se on aina silloin tällöin aika rankkaa.
Rankkuuden ymmärtää vain kohtalontoveri,
jolla ei ole välit nukkumatin kanssa kunnossa.
 
Kun lähes jatkuvasti nukkuu huonosti, vaikuttaa se elämänlaatuun.
Todella paljon.
Pahimmillaan sitä viikolla töistä tullessa ei jaksa tehdä mitään muuta,
 kuin kyhätä jotain sapuskaa.
 
Signora on penskasta saakka nukkunut huonosti.
Käsite yhtäjaksoinen yöuni on asia, josta signora ei tiedä yhtään mitään.
 
Tilanne paheni vuonna 2006 todella vaativan leikkauksen
 ja kivuliaan toipumisen yhteydessä.
Kun todella kovat säryt pitivät hereillä lähes 4 kuukauden ajan,
jäi se unettomuus jotenkin päälle.
Nukahtamiseen saattaa mennä parikin tuntia.
Vaikka väsymys painaa.
Unta riittää korkeintaan pariksi tunniksi.
Heräämisen jälkeen on taas vaikea nukahtaa.
 
Signora on erittäin herkkänahkainen tyyppi.
Jos elämässä on vähänkään jotain, joka vähän kaihertaa,
vaikuttaa se heti nukkumiseen.
Tällöin se vähä, mitä signora pystyy nukkumaan, on täynnä painajaisia.
Herätessä menee pitkään, ennen kuin saa juonesta kiinni.
Oliko totta vai ei.
 
Lopputulema on siis se,
että signoran yöt koostuu normaalisti 2-3 parin tunnin unipätkästä.
Ei kuulosta kovin hyvältä, eihän?

Kerran eräs tuttava manaili, kun ei saanut nukuttua putkeen kuin 4 tuntia,
kun lapsi herätti.
Signora kuunteli kateellisena.
Neljä tuntia!
Miltähän se tuntuisi?
Nukkua neljä tuntia yhteen menoon?
Tuttava jatkoi veitsen kiertämistä haavassa toteamalla,
että yleensä, kun illalla nukahtaa,
 herää seuraavan kerran aamulla kellon soittoon.
 
Viimeiset pari viikkoa on signora käynyt todella ylikierroksilla muutaman asian suhteen.
Sen seurauksena yöheräilemisiä on ollut muutamana yönä 4-5!
Kun kello herättää jo puoli kuuden jälkeen, niin eipä siinä sitten kovin paljoa unta yölle jää.
Perjantaina sattui töissä tapaus, joka hätkähdytti.

Jatkuvasti huonosti nukkuvalle on muistivaikeudet ihan vakijuttu.
Signora saattaa kysyä jotain asiaa työkaverilta,
 jonka kanssa asiasta oli tunti sitten puhuttu.
Työkavereiden nimiä saa välillä muistista kaivella.
Monet asiat unohtuu.

Vaan perjantaina ei ollut enää kyse mistään yksittäisestä unohduksesta,
Tuli totaalinen black out.

Signora on tehnyt nykyistä hommaansa 16 kuukautta.
Jokaikinen aamu signora saa heti aamusta pöydälleen tietyn paperikasan.
Siis joka ikinen aamu.
Ja jokaikinen aamu signora käy ensin kasan läpi
 ja alkaa sitten selvittelemään tiettyjä asioita.

Perjantaina kasa oli ilmestynyt sillä välin, kun signora oli kopiokoneella.
Työpisteelle palattuaan hän ihmetteli, miksi paperit olivat siinä hänen pöydällään.
Aivan kuin näin ei olisi ikinä ennen tapahtunut.
Signora kysyy työkavereiltaan.
He hyvin hämmentyneinä selittävät, mistä on kyse.
Signoralla ei vieläkään leikkaa.

On kysyttävä, pitääkö hänen tehdä jotain papereille.
Työkamujen pitää selittää asia, aivan kuin toimistolla oli uusi työntekijä.
Lopulta signora muistaa.

Asia kaihertaa signoran mieltä edelleen.
Mietityttää, onko kroppa tekemässä tenät pitkään jatkuneen univelan vuoksi?
Onneksi nyt alkoi parin viikon loma.
Vaan kovin levollisia unia tuskin on tiedossa.
Suurin osa lomasta kuluu Italiassa.
Siellä kun signora yleensä nukkuu huonosti.
Ehkä vielä huonommin kuin kotona.

Toivottavasti sinä nukut hyvin.

 
 
 
 


torstai 28. toukokuuta 2015

Vatulointia

Signora on tyyppi, joka provosoituu herkästi.
Asiasta jos toisesta.
 Viime aikoina myös poliittisista kärhämöistä ja väännöistä.
Vai pitäisi sanoa vatuloinnista?
Suomen poliittisesta touhusta tietämättömille signora paljastaa,
että tämä on  Keskustan Juha Sipilän kovin viljelemä verbi hallitusneuvotteluista.
 
Jaa, että mistä signora on nyt niin ärsyyntynyt,
 jotta siitä ihan tänne pitää muillekin huudella?
 
No siitä, että viime aikoina on niin kovin kitisty siitä,
 kuinka julkisella puolella on yksityistä pidemmät lomat.
 
Kukaan ei tunnu muistavan sitä, miksi tähän on aikoinaan päädytty.
Ihan virallinenkin syy on se,
että julkinen puoli ei muuten pystyisi kilpailemaan työntekijöistä
 yksityisen sektorin kanssa.
Kunnat ja valtio kun eivät ikimaailmassa pystyisi maksamaan
samanlaista liksaa, mitä yksityiset.
Niinpä nämä pidemmät lomat ovat kompensoineet onnetonta palkkaa.
 
Asian havainnollistamiseksi signora teki hiukan tutkimustyötä.
Selvitti mitä keskimäärin yksityisellä maksetaan
suurin piirtein samalla vaatimuksilla olevasta jobista,
 mitä signora kotikaupungilleen tekee.
Tulos oli masentavampi, mitä signora etukäteen kuvitteli.
Heittoa oli 200 eurosta jopa 400 euroon!
 
Eli kun seuraavan kerran on vähän kade olo,
 kun se kunnan konttorirotta taas lomailee,
 muista että sillä on kyllä oma hintansa.
Kuinka moni olisi halukas vaihtamaan nuo sataset
joka kuukausi pariin lisälomaviikkoon?
 
Samoin yksityisellä saa usein etuuksia,
joista kunnalla ei kannata edes haaveilla.
Lounasetu,  puhelinetu, kaiken kattava työterveys.
Signoran ystävän työterveys on yksityisellä terveysasemalla,
jonka kaikki palvelut ovat työntekijöiden käytössä.
On sitten tarvis magneettikuvalle, gynekologille tai kirurgille.
Kaikki hoituu.
Työnantajan piikkiin.
 
Signoran kotikaupunki on pistänyt työterveyden aika minimiin.
Työntekijöille on jaettu pitkät listat vaivoista,
joiden vuoksi työterveyttä saa vaivata
ja vielä pidemmät listat ongelmista ja sairauksista, joiden vuoksi ei saa.
Ja siis kyse on ihan yleislääkärin vastaanotoista.
 
Ja kuinka monella yksityisellä duunipaikalla painostetaan
( hienovaraisesti, mutta kuitenkin painostetaan)
 työntekijöitä pitämään talkoavapaita/-viikkoa ?
Siis palkatonta ylimääräistä vapaata ?
Kun menee vähän huonosti ?
Kun työntekijät muutenkin tuntee sen selkänahassaan,
 että kunnalla pyyhkii vähän onnetomasti.
Väkeä jää koko ajan eläkkeelle, mutta ketään ei palkata tilalle.
Työt jaetaan aina uudestaan ja uudestaan.
 
Niin, että toki niitä lomia voi tasapäistää,
 mutta sitten on kyllä tasapäistettävä ainakin tuo palkka-asia.
Miksei nuo muutkin asiat.
Siinä Sipilälle vähän vatuloimista!


tiistai 26. toukokuuta 2015

Sydämen tykytystä mysteerikentällä

Pessimisti kun on, signora aina stressaa uusia asioita.
Kuten nyt sitä, että  viikon päästä sitä pitäisi haahuilla täysin uudella lentokentällä.
Siis signoralle uudella.
Mielitietyn luokse päästäkseen hänen kun pitää vaihtaa Berlinissä Tegelillä.
 
Signora suosii suoria lentoja.
Mikäli ne vain ovat mahdollisia.
Ja monesti käytettävissä olevat ja toivotut aikataulut huomioiden
ei se yleensä ole veroittanut matkakassaa kovinkaan paljoa enempää.
 
Esim loppukesän ( juu, signoralla on siis jo myös toiset lennot plakkarissa)
lentojen kohdalla ero oli vain 20 €.
Kun vielä lentoaikataulut olivat suoralla lennolla inhimillisemmät,
ei signora kauaa valintaansa miettinyt.
Onpa joskus saanut jopa suorat lennot halvemmalla, kuin vaihdolliset.
 
Vaan nyt reilun viikon päästä olevan reissun kohdalla hintapolitiikka oli toinen.
Niinpä signora nikotellen buukkasi vaihdolliset lennot.
Ja vielä ihka oudon kentän kautta.
Hiukan signora haikaili tuttujen Frankfurtin ja Münchenin kenttien perään.
Myös Zurich olisi mennyt ilman suurempaa stressaamista.
Vaan kun ei niin ei.
Signoran pienoinen matkabudjettiparka ei vaan taipunut noille tutuille kentille.
 
Signora virittäytyy lentotunnelmaan muistellen ihka ensimmäistä vaihdollista lentoaan.
Kokemus taisi olla sen verran järkyttävä,
 että signoran muistiparka on päättänyt deletoida kokonaan kentän nimen signoran päästä.
Se siis jää tässä tarinassa mysteeriksi.
 
Muuten koko vaihto-operaatio on kyllä signoran mielessä kuin eilinen.
Signora muistaa sydämentykytykset,
jotka alkoivat moukaroida signoran sisuskaluja
 koneen aloittaessa laskeutumisvalmistelut sille mysteerikentälle.
 
Suuta kuivaa ja päässä humisee.
Jonottaessa ulos signora huomaa lentoemon ovella lista kädessään.
Matkustajat kuuluvat kertovan, mihin olivat jatkamassa ja täti ilmoittaa portin.
Tämä ei silti paljoa signoraa lohduta.
Kun hän jännittää, katoaa kaikki kielitaito päästä.
Itseasiassa katoaa kyky ajatella järkevästi edes suomeksi.
 
Sen verran signoralla on kuitenkin tässä vaiheessa aivotoimintaa,
että hän kuulee edessään olevan herran olevan matkalla Helsinkiin.
Tulee signoran vuoro jutustella tädille.
Täti ilmoittaa portin.
Portin, jonka signora ymmärtää väärin.
Tämä tosin selviää vasta jälkeenpäin.
 
Vaikka signora kuvittelee tietävänsä oikean portin,
 päättää hän hivuttautua Helsinkiin matkaavan herran lähietäisyydelle
ja myös pysytellä siinä.
 
Aluksi tämä varjostaminen sujuu hyvin.
Kunnes signora ja täysin kyttääjästään tietämätön herra saapuvat isoon aulaan.
Aulaan, josta menee junia sinne sun tänne.
 
Pienoinen paniikki valtaa signoran.
Mitä jos hän junan tungoksessa hukkaa tämän herran ?
Signoralla ei ollut edes aavistusta, mihin vaunuun pitäisi hypätä.
Kaipa se siellä jossain luki.
Vaan ei signoran aivot tällaiseen toimintaan taipuneet sillä hetkellä.
 
Signora tajuaa,
 että hänen on nyt täysin julkisesti lyöttäydyttävä tämän Helsinki-herran seuraan.
Signora astelee herran eteen ja kysäisee:
" Excuse me, I am sorry to bother You, but are You going to Helsinki"?
 
Herra vastaa myöntävästi englanniksi mutta vaihtaa sitten suomen kieleen.
Mistä lie arvaa, että tämä onneton blondi on suomalainen.
Signora huokaa helpotuksesta ja tunnustaa
 olevansa vaihtamassa ihka ensimmäistä kertaa
 ja että on hiukan epävarma.
 Jotta passaisiko herralle, että kuljettaisiin loppumatka yhdessä.
 
Herraa hiukan naurattaa.
Ja hän pelastaa signoran pulasta.
Niin signora tämän ystävällisen signoren vanavedessä päätyy oikealle portille.
 
 
 
Nykyään signoran aivotoiminta vaihtokentillä on hiukan vilkkaampaa.
Mutta kyllä se aina pikkasen jännittää.
Pessimistiä.
 
 
 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Viva Il Volo !

Signora ei tunnustaudu miksikään Euroviisufaniksi.
Ja sitä paitsi,
ei vanha kääkkä enää jaksa edes valvoa niin myöhään.
Signoralle riittää, kun hän seuraava aamuna netistä kuulostelee voittajan,
ehkä koko voittajakolmikon.
 
Niin myös tänäkin vuonna.
Vaan kyllä Il Volon ragazzit olisivat voiton ansainneet.
Eikä tämä ole nyt millään lailla puolueellinen mielipide.
Tai no, ehkä nyt ihan pikkasen.
Sykkiihän signoran sydän kuitenkin täysin Italialle.
Futistakin pitää seurata, jos Italia pelaa
 vaikka muuten pallon potkiminen ei kiinnosta pätkääkään.
 
Vaan kyllä ilman tuota sykettäkin Pieron, Ignazion ja Gianlucan
 veto peittosi niin Ruotsin kuin Venäjänkin tusinahoilaukset.
 
 
Näillä pojilla on vaan niin signoran korvia hivelevä ääni.
Ja Grande Amore on biisi, johon italian kieli sopii ihan perfetto.
Käy ihan sääliksi sitä "asiantuntijaa", joka San Remon jälkeen totesi,
että näiden tyyppien ääni on epäpuhdas.
Olisi aika kurjaa olla tällainen "asiantuntija",
jos se syö musiikin kuuntelemisen ilon.
 
Viva Il Volo!
E auguri!


lauantai 23. toukokuuta 2015

La mamma noiosa

On tainnut tämä signora olla aika mielikuvitukseton ja laiska mamma.
Ihan tylsästi vaan signora aina pläjäytti potut ja nakkikastikkeen lautaselle,
 kun muksut pieniä olivat.
Voi raukkoja!
 
Jotkut ne sen sijaan jaksavat panostaa,
kun bambinoja syömään houkuttelevat.
 

Niin tämä kuin muitakin taideteoksia, ei kun siis annoksia löytyy täältä.
 
Vaan mitä ihmettä on tuo musta niin tässä
 kuin monissa muissakin sivulta löytyvistä annoksista?
Munakoisoa?
 
Niin ja kyllä ne potut ja nakkisoosikin aikoinaan maistui.

E mi raccomando;
Signora Finlandese nyt myös Facebookissa.
 
 

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pusuja ?

Signora on joskus leikitellyt ajatuksella,
että alkaisi käyttäytyä italialaisittain suomalaisten ystävien seurassa.
Mitähän he siitä tykkäisivät?
 
Jos signora pamauttaisi ystävän tavatessaan:
"Voi kun sä olet tänään kaunis" ?
 
Jos signora pläjäyttäisi pusut poskille ?
 
Tai jos kaikki viestit päättyisivät suukkoihin ja haleihin?
 
 
 
Jos signora kehuisi ystävän ottamaa kuvaa jälkiruoastaan:
"Mikä mahtava esitys" ?
 
Jos kaikki olisi niin mahtavaa, kaunista ja ihanaa?
 
Signora kutsuu Italiaa superlatiivien hypermaaksi.
Kaikki on aina niin bellaa ja meravigliosaa.
Toki signora tietää,
 että minkään tuon hehkutuksen takana ei useinkaan ole kovin suurta tunteen paloa.
Se on vaan italialainen tapa.
 
Kuten sekin, että tavatessa tai viestejä lähetellessä kysellään aina
 " come stai? Miten voit?"
Kysyjä ei odota mitään kuulumisten purkausta,
jonka todennäköisesti suomalainen tässä tilanteessa ulos suoltaisi.
 
Vaan silti,
 vaikka tuo super-hyper kehuminen ei välttämättä pidä
 italialaisittain sisällään mitään sen kummempaa hehkutusta, signora siitä tykkää.
Ja se saa meidän suomalaisten tavat tuntumaan niin kliinisiltä.
 
Ja ainakin signora halaa myös täällä Suomessa.
Kerran signora meni sanomaan työkaverille, että oletpas sä tyylikäs tänään.
Työkamu meni vallan hämilleen.
 
Ehkä signora pitäytyy tuossa ystävien halaamisessa.
 
 
 
 
 
 


maanantai 18. toukokuuta 2015

Pohdintaa kerrakseen

Signoran Italiahulluus palkittiin lopultakin.
 


Vielä kun keksisi, mitä ihmettä tuonne pistää päälle.
Ja miten sitä suurlähettilästä oikein puhutellaan.





lauantai 16. toukokuuta 2015

Varustautumista

Signora kävi tänään täydentämässä vähän reissutarvikkeita.
 
 
Parin epäonnistuneen maustamisyrityksen jälkeen signora on päätynyt siihen,
 että kyllä se makarooniloota tarvitsee tutut mausteet.
 
Entä mitä tuo aurinkotöhnä tuossa keskellä nököttää?
Yleensä signora ei pahemmin mitään putiloita Suomesta raahaa.
Signora kun on vallannut täysin mielitietty-paran kylppärin kaikki kaapit
ja siellä suomalaista odottelee purnukka jos toinenkin.
Ja täydennyksetkin yleensä hankitaan Italiasta.
 
Vaan nyt signora päätti hankkia tuon aurinkovoiteen ihan täältä koti-Suomesta.
Viime tsekkauksella näytti saapasmaassa nämä purnukat olevan sen verran hintavia,
että signora päätti pihinä tyttönä ostaa omansa Suomesta.
Ja sitä paitsi jos tuota tökättiä ei olisi heti käytettävissä,
signorahan ehtisi käräyttää itsensä jo matkalla rasvaa ostamaan
kököttäessään pysäkillä paahtavan auringon alla odottaen linjuria,
joka ei sitten lakon tai ihan vaan jonkun muun syyn takia tule.
Tämä on kuulkaa koettu.
Monet kerrat.
Vaikka signora on kuinka yrittänyt varautua kaikkeen.
Vaan Italiassa pitää olla asenteella " mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarmuus".
 
 


torstai 14. toukokuuta 2015

Salainen ihastus

Nyt seuraa tunnustus.
Signoralla on ollut yksi italialainen ihastus jo parin vuoden ajan.
Ja nyt signora ei siis puhu mielitietystään. 
 
Tuskin on mielitietty edes huomannut koko asiaa.
Itseasiassa ei taida tästä ihastuksesta tietää kukaan.
Ei edes se italialainen ystävä,
 joka signoran ja tämän italialaisen tapauksen aikoinaan toisilleen esitteli.
Ei ole signora muistaakseen edes ystävälleen maininnut, että koukkuun jäi.
Heti eka tapaamisella.
Ja sitä paitsi, ystäväkin on vallan ihastunut tähän tapaukseen.
 
Signora on päättänyt nyt seuraavalla reissullaan tutustua tähän
ihastukseensa hiukan syvällisemmin.
Tuosta ensi kohtaamisesta lähtien on signora räpsytellyt ripsiään
 ainoastaan Kikon  väreissä.
Ja mihin hintaan !
Edellinen tuubi taisi maksaa 5,90 €.
Erityisen ihastunut signora on siniseen väriin, jota Kikon ripsareista löytyy.
Kynsilakatkin ovat olleet ihan perfetto.
 
Seuraavaksi signora aikoo ottaa testiin puuterin.
 
 
Eli jos reissuillanne törmäätte yllä olevaan butiikkiin ja olette niitä,
joiden naamaansa jotain pitää vedellä, jotta ihmiseltä näyttää,
 poiketkaa ihmeessä sisään.
Kovin syvällistä tutkimusta signora ei ole tehnyt siitä,
 mistä maista tätä italialaista ihastusta löytyy.
Nettisivuilla on maavalikko,
 mutta ainakaan tämä blondisignora ei sen alta paljoa löytänyt.
 
 
 

lauantai 9. toukokuuta 2015

Valmisteluväsymystä

Vallan omituista, tuumasi signora kun matkavalmisteluväsymys iski.
Aikamoinen sanahirviö tuo vaivan nimi ja liekö edes kunnon suomen kieltäkään,
 mutta menkööt.
 
Tuon sanahirviö tarkoittaa siis sitä,
että signora ei millään jaksaisi alkaa tekemään niitä kaikkia pieniä valmisteluja,
 joita yleensä ennen reissua on.
Tsekkaamaan vaatteita, tarkistamaan mitä ehkä pitää ostaa, raapustamaan pakkauslistoja...
Kaikkea tuota, mikä yleensä on ollut suurta hupia, reissun fiilistelyä ennakkoon.
 
Onko siis signora väsynyt Italiaan?
Ou nou.
Ei sentään!
Italiaan on kova polte, mutta signora on jotenkin niin väsähtänyt kaikkeen siihen,
mikä Italiaan pääsyä edeltää.
Signora niin mielellän skippaisi kaikki nuo valmistelut, pakkaamiset,
 säätämiset lentokentällä.
Ei nyt kuitenkaan koko lentokenttäosuutta.
Signora odottaa matkustamisen sitä vaihetta, kun laukut on saatu ruumaan ja turvatarkastuskopeloinnit on suoritettu ja voi vaan olla ja ihmetellä.
Signora rakastaa sitä fiilistä, menoa ja kuhinaa, mikä lentokentillä on.
Ihmisiä on joka lähtöön.
Signora tunnustaa tarkkailevansa ihmisiä.
Ja miettivänsä, mihin he ovat menossa ja miksi.
Saattaapa hän joskus lyöttäytyä jopa juttelemaan jonkun vallan kiinnostavan tapauksen kanssa.
Varsinkin jos tapaus tuntuu puhuvan italiaa.
 
Mutta tuohon vaiheeseen on vielä matkaa.
Signora vetäytyy väsämään pakkaa-, osta- ja ties mitä muistutuslistoja.
 
 
 
Ps. Jos jotakuta jäi mietityttämään tuo "turvatarkastuskopelointi" niin kyse on siis siitä,
että signora joutuu joka ikinen kerta ruumiintarkastukseen.
Kiitos tästä kuuluu tekonivelelle.
Joskus tarkastus sujuu sujuvasti.
Kertakopelointi ja laitteella pyyhkäisy, jolla tsekataan,
että se on tosiaan oikea polvi, joka hälytyksen antaa.
Joskus signora pistetään riisumaan kaikkea mahdollista
ja pistetään juoksemaan porttien läpi moneen kertaan.
Turhaan signora yrittää kertoa,
että kaiken maailman härpäkkeiden riisuminen ei hälytystä poista.
Siinä ei auta edes lääkärin kirjoittamat todistukset.
Toki ymmärrettäväähän se on, että epäillään.
Voihan joku teknonivelen omaava kuljettaa vaikka mitä,
juurikin tuon tekonivelen varjolla.
Ja kuka tietää, ehkä signora näyttää epämääräiseltä hyypiöltä.
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Äitiyden eri olomuodot

Viikon päästä on äitienpäivä.
Signora on päättänyt tehdä pienen testin.
Hän ei muistuta jälkikasvuaan asiasta millään lailla.
Signora päätti katsoa, tapahtuuko mitään.
Noin niin kuin vapaaehtoisesti.
 
Jälkikasvu on aika laiska pitämään yhteyttä.
Yleensä se on niin päin, että signora heitä puheluillaan hätyyttelee,
 kun kuulumisia haluaa kuulla.
Nytkin signora on odotellut vanhemman sällin puhelua jo tovin.
1,5 viikkoa sitten signora yritti tavoitella lapsukaista puhelimitse.
Ei tärpännyt.
Hyvin pian tosin sälli soitti takaisin päin.
"Olit soitellut"
"Juu, niin olin. Ei mulla mitään varsinaista asiaa ollut, halusin vain kuulumisia kysyä"
"Mulla on nyt vähän kiire, ei oikein ehdin puhua"
"No pirautatko mulle sitten kun ehdit"
"Juu, soitan"
 
Vielä ei ole soittoa kuulunut, vaikka signora jo yhden muistutusviestinkin laittoi
 
Vaan minkäs sitä geeneilleen voi.
Samaa sorttia on signorakin ollut.
Aivan viime vuoteen saakka.
Nyt kun se jälkikasvu on jo aikuisten kirjoissa eikä sitä enää saman katon altakaan löydy,
on Signora tajunnut, että sitä on silti aina se huolissaan oleva mutsi,
Oli lapset kuinka aikuisia tahansa.
 
Tämän oivalluksen jälkeen on signora alkanut pitää tiiviimmin
 yhteyttä myös omaan äitiinsä.
Signora kun tietää aina olevansa tälle se lapsi,
 josta huoli aina silloin tällöin painaa.
 
Kun muksut olivat pieniä, sitä oli vaikea kuvitella aikaa,
 jolloin he ovat aikuisia, omillaan.
Muksut olivat niin kiinteä osa elämää, että sitä hyvin harvoin edes muisti,
 että lainassahan ne lapset vain ovat,
 siinä helmoissa, sylissä.
 
Ja kun muksut sitten lehahtavat omilleen,
 sitä pitää lähes opetella ihan uusi tapa olla äiti.
Jos vanhalla tyylillä jatkaa, on sukset hyvin pian ristissä.
Tai ainakin itsellä paha mieli.
 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Perche sono pessimista?


Kuva

Signoran elämää täällä seuranneille on varmaankin jo käynyt selväksi,
että tässä on aika pessimistinen lyyli.
Tapaus, joka stressaa aivan  kaikesta ajatuksella "pieleen menee kuitenkin".
 
Tällä ajatusmaailmalle ei kovin hyvää tee se, että näin tosiaan hyvin usein käykin.
Eilen taas napsahti yksi tapaus sarjaan "miksi olen pessimisti ?". 
 
Signora on joitunut reilun vuoden ajan olemaan aika paljon tekemisissä
paikallisten hospitaalin kanssa.
Eikä yksikään juttu ole mennyt aivan nappiin.
 
Lääkäri päättää leikkausaamuna sairaalassa, että ei teekään sitä, mitä oli sovittu.
Doctore päätyy tekemään jotain muuta.
Tämä muu osoittautuu sitten vääräksi ratkaisuksi, jonka vuoksi edessä on uusi operaatio.
Ajoitus oli aivan peestä, sillä signora oli jonottanut erääseen toiseen leikkaukseen,
 jota oli jo kertalleen siirretty tämän kiireellisemmän tieltä.
Ja nyt siis seurasi siirto nro kaksi.
 
Kun signora sitten odottelee pääsyä tuohon uusintaleikkaukseen,
paljastuukin jotain hälyyttävää samaan asiaan liittyen.
Napsaistaan koepala ja alkaa tuskainen odotus.
Eikä se odotus pääty edes tulosten saamiseen.
Tulos kun on, että näyte on ollut epäedustava.
 
No, loppu hyvin kaikki hyvin tuon asian osalta reilun neljän kuukauden päästä,
 kun leikkaus lopulta koittaa ja signoran sisuskaluja päästään tutkimaan.
 
Vaan oliko kaikki tässä?
Ei todellakaan.
 
Leikkauksen jälkeen iskee komplikaatio.
Lääkäri päivystyksessä määrää troppeja, kahta eri sorttia.
Toisen kohdalla kirjoittaa annostuksen reseptiin ihan väärin.
Onneksi apteekin täti on tarkkana ja huomaa, että ei ole ihan kohillaan.
Kilauttaa lääkärille ja signora saa oikealla vahvuudella olevan tropin.
 
Yhtä hyvin ei käy toisen tropin kohdalla.
Sen kanssa töppää farmaseutti.
Asia selviää reilun viikon päässä olleessa kontrollissa.
Annostus olisi pitänyt olla 3 krt/vrk mutta
 lääkepurkin kylkeen liimatussa ohjelapussa luki 1 krt/vrk.
Signora oli popsinut tuiki tärkeää lääkettä koko ajan aivan liian pienen annoksen.
Liekö tässä syy, mutta signora juoksi kontrolleissa lähes puoli vuotta,
 ennen kuin homma oli ohi.
 
Signora sai puhtaan paperit päivää ennen,
 kun oli vuorossa se jo kahteen kertaan siirretty leikkaus.
 
Onneksi kaikki sairaalan mokat eivät ole näin harmillisia.
Joskus ne voi jopa naurattaa.
Kuten viime viikolla, kun signora tarkisti sähköisiä reseptejään kanta.fi -sivustolla.
Signora päätti kurkata siellä näkyviä epikriisejä.
Tammikuussa signora oli pistäytynyt samaisen sairaalan päivystyksessä umpparioireiden vuoksi.
Sanelu tästä käynnistä oli aika hulvaton.
"Kyseessä 79-vuotias naispotilas"
"Potilas on asiallinen ja orientoitunut"
"Puhuu kokonaisia lauseita".
 
Jep, juuri näin.
Ehkä ensi käynnillä signora pyytää korjaamaan tuon iän.
 
Eilen signoraa ei tosin enää naurattanut.
Posti toi toissapäivänä kauan odotetun kontrolliajan reumapolille.
Ja juu, oikein arvasitte.
Poli sijaitsee tässä samaisessa sairaalassa.
Onneksi signora päätti pistää ajan heti kalenteriin ylös
eikä vaan pistänyt lappusta jääkaapin oveen, kuten yleensä.
19.6. !?
Juhannusaatto!?
 
Epäuskoisena signora pirauttaa ajanvaraukseen.
" Voi herran jestas sentään!
Joku on näköjään unohtanut blokata varausohjelmasta juhannusaaton
 ja ohjelma on nyt sitten buukannut päivän täyteen potilaita".
 
Vielä huonompi juttu on se, että noita buukkauksia on jo pitkälle Juhannuksen jälkeenkin.
Aika tulee sitten joskus.
Ehkä elokuussa.
 
Loppukevennyksenä voisi tässä kertoa tämän saman samaisen sairaalan kömmähdyksestä
peräti 24 vuoden takaa,
kun hoitaja yritti tarjota äidin roolia toista päivää opettelevalle signoralle ihan väärää vauvaa.
Vauvelit olivat olleet yön vauvalassa ja aamulla hoitaja yritti tarjota signoralle kääröä,
josta pilkisti tuuheaa tummaa tukkaa.
Signora oli tuohon mennessä jo sen verran tutustunut omaan jälkikasvuunsa,
 joka oli totaalisen kalju ja totesi hoitajalle
"Tämä ei kyllä ole minun".
 
Tässä siis pieni otos kommelluksista, joita on  signoralle sattunut samassa sairaalassa.
Kertomuksia piisaisi rutkasti myös terveyskeskuksen puolelta.
 
 
Ja kaikki nämä siis ihan vaan terveys/sairausrintamalla.
Kun signora muukin elämä usein menee tyyliin " jos jokin on mahdollista, se signoralle kolahtaa",  voisi näistä kaikista väsätä vaikka kirjan.
 
Ehkä joskus.
Sitten vanhana.
Vaikka silloin 79-vuotiaana.