maanantai 31. elokuuta 2015

Tyyris norjalainen

Signoraa jotenkin ärsyttää nuo Norwegianin mainokset.
Signora ei ole koskaan onnistunut saamaan lentoja
 heidän hehkuttamillaan hinnoilla.
 
Viime keväänäkin, kun oli taas lentojen buukkaus ajankohtainen,
signora tutkaili myös Norwegianin lentoja.
Niitä kun taas kovasti halvaksi mainostivat.
Sinä kuukautena, kun signora Italiaan haikaili,
oli yksi ainoa menolento alle 100 euroa.
Ja jotta toisella satkulla olisi takaisin päässyt,
olisi reissussa pitänyt olla lähes kuukausi.
 
Tänään signora taas toiveikkaana seikkaili Norwegianin sivuilla.
Pursuaahan niin tv, kuin sosiaalinen media hullun halpoja hintoja.
Menopaluu päiville, jotka signora halusi, olisi maksanut 450 euroa!
 
Skyscannerin sivuilta löytyi Finskin suorat lennot hintaan 250 €!
Ja inhimilliset lähtöajat!
Eikä vaihtoa!
Sitä alkaa tässä kypsässä iässä arvostamaan kaikkea tällaista.
Tuo norjalainen olisi lisäksi ollut vaihdollinen.
 
Signora onkin päätynyt siihen lopputulokseen,
että norjalainen on passeli,
jos voi lähteä milloin tahansa ja olla reissussa kuinka kauan tahansa.
Mutta kun on viikon loma lyöty lukkoon,
ei siinä paljoa ole pelivaraa.
Signoralla ja norjalaisella ei vaan näköjään oikein synkkaa.
 
Ja tuo Skyscanner on muuten sitten todella mainio.
Signora viimeisen vuoden ajan sen kautta buukannut lähes lentonsa.
Nytkin hinta oli 50 euroa alhaisempi, kuin Finskin omilla sivuilla.
Seikkaili signora Momondonkin syövereissä,
mutta parhaimmat löydöt hän bongasi Skyscannerilta.
Jos on outo tuttavuus, käy ihmeessä kurkkaamassa.
 
Löytyy sieltä myös hotellejakin.
Auton vuokrauskin näköjään onnistuu.
Tosin signora on pitäytynyt ainoastaan lennoissa.
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Soppa

Signoralla on tällä hetkellä aikamoinen soppa hämmennettävänä.
Vähän turhan sakea tällaiselle stressaajalle.
Tämä kokkaus on valitettavasti vienyt signoran vähäisetkin yöunet.
Töissäkin on tullut tehtyä vähän mitä sattuu, kun ne vähätkin ajatukset,
jotka väsyneessä päässä jotain liikettä jaksavat pitää,
harhailevat täysin jossain muualla, kuin työjutuissa.
 
Sopan pääraaka-aineet ovat asunnon metsästys.
Ei signora mihinkään ole muuttamassa vaan signoran vanhemmat.
Heillä on kun on "pakkomuutto" edessä terveydellisistä syistä.
Hissittömän talon kolmas kerros alkaa olla liikaa ikääntyville vanhemmille,
joilla on sairaus poikineen.
 
Signora on ottanut asunnon etsinnän tehtäväkseen.
Äidillä on täysi työ muistisairaan isän hoitamisessa.
Isä kun ei pärjää yksin yhtään.
Eikä äidin oma terveyskään ole hyvä.
 
Tarkoituksena on ollut etsiä ensin sopiva vuokra-asunto
ja pistää sitten nykyinen myyntiin/vuokralle.
Sopivan etsiminen ei olekaan ollut mikään simppeli juttu.
Vaatimuksia kun on aika lailla.
Hissi on ehdoton.
Kauppa ja bussipysäkki pitäisi myös löytyä aika lailla talon nurkan takaa.
Suihkutila pitää olla tarpeeksi iso,
sillä isä tarvitsee apua peseytymisessä.
Eli suihkukaapit ovat pois laskuista.
Kaikkein haasteellisin on ollut sopiva maasto.
Talon pitäisi olla suht' tasaisella.
Äidin sydänongelmat eivät mäkimaastosta tykkää.
 
Ja tätä maastoasiahan ei netti-ilmoituksista selviä.
Kun signora on löytänyt muuten sopivalta tuntuvan asunnon,
on alkanut armoton maastokartoitus.
Turhaa mennä sellaista asuntoa katsomaan,
jonka sijainti on väärä.
 
Tähän kun lisää vielä äidin omat toiveet,
voitte uskoa, että tehtävä ei ole ollut helppo.
Lähes 40 vuotta samassa paikassa asuneelle
jokainen muu asunto tuntuu oudolta.
 
 
Aluksi etsittiin uusia kämppiä.
Äitiä kun pelotti vanhojen mahdolliset rempat.
Nämä kaikki nähdyt uudet olivat vain liian pieniä.
Nykyään rakennetaan pieniä huoneita, pieniä ikkunoita.
Kaikenlisäksi asuntokohtaiset saunat syövät jo
 ennestään vähäisiä neliöitä.
Ja kaikissa kylppäreissä oli pienet suihkukopperoiset.
On ollut liian kuumilta tuntuvia asuntoja.
Liikaa liikennettä kadulla.
Talo on näyttänyt oudolta.
 
Kun oltiin nähty jo useampi asunto,
jotka äiti kaikki hylkäsi mainittujen syiden vuoksi,
 signora päätti pitään pienen suunnantarkistusneuvottelun.
Tiukan sellaisen.
 
Asuntoja, joita äiti haikailee on todella hankala löytää.
Vanhan ajan malliin tehdyt suuret huoneet ja ikkunat
reilulla kylppärillä mutta uudessa talossa.
Myös keittiö pitää olla, ei keittokomeroa.
Tähän vielä päälle nuo hissi-, maasto- ym vaatimukset.
Signora on viettänyt tunteja googlaillen asuntoja.
Mutta tuollaisia asuntoja ei yksinkertaisesti löydy.
 
Kyllä signora on äitiä ymmärtänyt.
Eihän tuo ole varmaan helppoa.
Noin monen vuoden jälkeen.
Lisäksi päätös on täysin äidin varassa.
Isästä ei siihen ole.
Äiti kokee stressiä siitäkin, kun joutuu päättämään isänkin puolesta.
 
Lisäksi signora on huolettanut se,
että mitä pidemmälle asia venyy,
sen rankempaa se äidille ja äidin sydämelle.
Äiti ja tytär kun ovat aivan samanlaisia stressaajia.
 
Erään näytön jälkeen kumpikin pillahti itkuun.
Monet aamut signora on myös aloittanut tirauttamalla muutaman kyyneleen.
Kun on tuntunut niin epätoivoiselta.
Eikä signora myöskään voi jatkuvasti olla töistä pois,
kun näissä näytöissä juoksee.
 
Niinpä signoran oli pakko ottaa tiukka linja ja todeta,
että nyt pitää päättää, etsitäänkö vanhaa asuntoa,
jossa sitten on äidin haaveilemat isot huoneet ja ikkunat
kunnon kylppärein ja keittiöin.
Vaikkakin remonttivaara on aina uhkaamassa.
Vai uusia ja pieniä, joissa olo ahdistaa.
 
Äiti oli tuon vanhan kannalla ja itseasiassa nyt ollaan siinä pisteessä,
että asunto on löytynyt.
Nimet vain vielä paperiin.
Sijaintikin on ihanteellinen.
5 min. kävelymatkan päästä signoran kodista.
 
Vaan ei signora vielä huokaise.
Ei ennen kuin nimet on paperissa.
Tässä tilanteessa ollaan näet oltu jo kerran aikaisemmin.
Sopimuskin jo kirjoitettu, vain nimet puuttui.
Sitten äiti muuttikin mielensä.
 
Eikä se stressi siihen lopu, kun nimet on paperissa.
Pakkaus, muutto, liioista huonekaluista eroon pääseminen.
Pitää päättää, mitä tehdään vanhalle asunnolle.
Laitetaanko myyntiin vai vuokralle.
Kovin pitkään ei vanhempien talous kahden asunnon maksamista kestä.
 
Ja kaikki se, mitä siitä sitten seuraa.
Näytöt, siivoamiset yms.
Niin ja onhan tässä vaikka mitä hoidettavaa,
jotta muuttotilanteeseen päästään.
Tänään signora taas suuntaa läppärinsä kanssa vanhempien luokse
pitkän asioidenhoitolistan kanssa.
 
Vaan ei signora purnaa, että tällaiseen rumbaan on joutunut.
Mielellään hän vanhempiaan auttaa.
Näinhän se elämän kiertokulku menee.
Kun vaan taisi muutettua omaa ajatustapaansa,
ettei niin hirveästi stressaisi keskeneräisiä asioita.
Varsinkin kun ne vie totaalisesti yöunet
ja oma jaksaminen alkaa tuntua tiukalta.
 
Kaikenlisäksi signora tietää, että kaiken tämän tietää myös äiti.
Totta kai äiti lapsensa tuntee.
Ja nyt äiti murehtii, kun lapsi joutuu stressaamaan heidän asioistaan.
Ja äidillä kun olisi ihan tarpeeksi huolta jo omista ja isän sairauksista.

 
Eikä tässä vielä kaikki.
Kaiken tuon asuntoasian pähkäilemisen keskellä luikertelee myös ajatus siitä,
että seuraava Italian reissukin on vielä lukkoon lyömättä.
Lokakuussa sinne olisi tarkoitus suunnata,
mutta päivät on vielä sopimatta.
 
 
Syynä ei ole saamattomuus vaan mielitietyn työ.
Se kun vie herraa usein pitkin Italiaa useammiksi päiviksi.
Ei signoran ole mitään järkeä sinne tuolloin lennähtää
 yksin kotona nököttämään.
 
Mielitietyllä on ollut tänä viikonloppuna iso miitinki emofirman kanssa,
jossa on käyty syksyn aikatauluja läpi.
Eli lähipäivinä sitten ratkeaa,
mitkä olisivat järkevimmät päivät signoran sinne suunnata.
Vaan onnistuuko signora sitten saamaan juuri silloin töistä lomaa,
kun Italiaan olisi passelein mennä,
on myös aina signoralle sellainen stressin paikka.
Ja se vanhempien muuttokin pitäisi johonkin väliin sovittaa.
 
Toki signora muutenkin palaa halusta Italiaan päästä,
mutta nyt kun tämä kaikki huoli tuon asuntoasian kanssa
alkaa viedä signoran voimia,
tuntuisi liian rankalta, jos ei mielitietyn luokse pääsisikään.
 
Toivottavasti tämä nyt tällä hetkellä yli äyräiden pulppuava
 stressisoppa pian asettuu !
 
 
 



tiistai 25. elokuuta 2015

Viemärin viemää

Tiedättehän sanonnan, joka menee jotenkin näin:
"80 % naisten matkalaukun sisällöstä kuuluu kategoriaan:
  kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu" ?
 
Signora pakkaa juuri näin.
Ja mielitietty aina ihmettelee tavaran määrää.
Vaikka signora on monet kerran näyttänyt toteen,
että mitä vain voi tosiaan tapahtua.
 
Esimerkiksi, että tavaroita vaan hulahtaa käsien ulottumattomiin.
Koskaan takaisin palaamatta.
Italian viemäriverkostoissa uiskentelee kuulkaa aikamoinen määrä
yhden suomalaisen omaisuutta.
 
Italian kodin kylppärin lavuaarin reikä on aivan hervoton.
Leveä ja syvä.
Siis kun Suomikodin reiästä pääsee korkeintaan pinni luikahtamaan,
on tämä italialainen lajitoverinsa kaiken imevä massiivinen  syvä kita.
 
Signora ei enää uskalla laittaa sen kummemmin korvakoruja
kuin kaulakorujakaan kiinni
kylppärin peilin edessä.
Sinne on humahtanut koru kavereineen.
Monesti.
Pitkään signoralla meni, ennen kuin uskoi,
ettei siinä kannata peiliä tiirailla.
Ei ainakaan siinä lavuaarin päällä.
 
Kerran signora pesi nyrkkipyykillä sukkia.
Ja hölmö otti tulpan irti, kun sukat vielä köllöttelivät altaassa.
Niin tämä lavuaari imaisi nekin kitusiinsa.
 
Arvatkaa monetko kerrat signora on yrittänyt irroitella liivien hakasia,
kun ne ovat juuttuneet tuohon hermottomaan aukkoon ?
Tietenkin sinne useamman sentin syvyyteen.
Minne ei sormet kunnolla mahdu.
Kerran 10 minuutin tusaamisen jälkeen signora pätkäisi koko härpäkkeet saksilla irti
 kun meni hermo.
 
Siellä jossain uiskentelee aikamoinen määrä hiusdonitseja.
Pumpulipuikoillakaan ei käy aika pitkäksi.
Sen verran olen niille sinne kavereita syöttänyt.

Onpa signoran lyhyt pinna ollut koetuksella
hammastahnatuubin korkkia reiästä kaivellessa.
 
Niin, että kyllä sitä naisella pitää aina varatavaraa olla.
Sanoo miehet mitä tahansa.
 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mihin vaaka pysähtyy ?

Signora ei mielellään kovin henkilökohtaisia täällä turise.
Mikä lie itsesuojeluvaisto sen estää.
Tämänkin kirjoittamista signora pohti pitkään.
 
Signora on kuitenkin päättänyt pitää avointa linjaa elämäntilanteestaan
eikä ole mitenkään salaillut sitä, että sydän on Italiassa.
Tosin ei hän mikään "amo un'italiano" -lappu kaulassa kulje,
mutta on reilusti tilanteestaan kertonut, jos tilanne on sitä vaatinut.
 
Suhtautumisia on ollut laidasta laitaan.
Jotkut ovat olleet iloisia signoran puolesta.
Jotkut hieman epäileväisiä.
"Ai italialainen ?"
Signora on lähes voinut lukea vastapuolen kasvoista hänen ajatuksensa.
" Voi sentään, mihin tuokin on haksahtanut".
 
Kyllähän signorakin tietää nämä tyypilliset mielipiteet italialaisista miehistä.
Miehistä, joiden edessä naiset lakoavat ensimmäisen ciao bellan jälkeen.
Kyllä varmaan näitäkin tapauksia on.
Kyllähän signorakin tämän tietää.
 
Vaan signoran ja mielitietyn historia on hiukan toisenlainen.
Pituuttakin tuolla historialla on.
Reilut kymmenen vuotta.
Signora ei edes muista tarkalleen, kuinka paljon.
Vuosien aikana sitä oppi aika hyvin tuntemaan, minkälainen tyyppi on kyseessä.
Signora sulahti sujuvasti tiiviiseen ystäväporukkaan mukaan.
Eikä sukulaisetkaan ole vieraaksi vuosien aikana jääneet.
Singoralle on tullut kutsuja niin häihin kuin la prima comunioneen.
 
Elämässä ei kaikki aina mene niin kuin suunnittelee.
Signoran elämä täällä koti-Suomessa meni uusiksi.
Kyllähän sitä varmaan jokainen aina toivoo,
että parisuhde kestäisi koko elämän.
Vaan aina ei niin käy.
 
Signorakin siinä sitten ihmetteli, että mitä nyt ?
Miten tästä eteenpäin ?
Signora on aina ollut suunnitelmien ihminen.
Päivä kerrallaan eläminen on ollut mahdoton ajatus.
 
Seuraava Italian reissu pisti tämän elämän moton hiukan koetukselle.
Pitkien keskustelujen seurauksena signoran palattua Suomeen jäi sydän Italiaan.
Vaikka järki vähän toppuuttelinkin;
Onko tuossa mitään järkeä ?
Miten tästä eteenpäin ?
Voiko tuo onnistua ?
 
Signora päätti kuitenkin kerran elämässään antaa elämän viedä,
päivän kerrallaan.
Elämä ei tarvitse olla takuuvarmasti suunniteltua seuraaviksi 30 vuodeksi.
 
Toki pariskunta on tulevaisuudestakin puhunut.
Paljonkin.
 
Moni kyselee, muuttaako signora nyt Italiaan.
Signora ei halua nyt hätäillä minkään asian suhteen.
Eikä kyse ole nyt tunteiden epävarmuudesta.
Ei todellakaan.
Signora pohtii nyt aivan ihan käytännön asioita.
Ja niitähän riittää, varsinkin kun puhutaan kahdesta eri maasta.
Signoralla on kokemusta Italiassa asumisesta hiukan pidemmältäkin ajalta,
kuin vain parin viikon lomareissulta.
Signora on viettänyt saapasmaassa vuorotteluvapaataan,
joten hänellä on jonkinlainen näppituntuma,
minkälaista elämä siellä mahdollisesti olisi.
Ei ihan simppelein juttu Signoralle.
Ei todellakaan.
Eikä signora tähän ikään päässeenä enää usko,
että rakkaus raivaa kaikki esteet ja ongelmat.
Vaakakuppi heilahtelee hyvin tiuhaan puolelta toiselle,
kun signora ajatuksissaan eri vaihtoehtoja punnitsee.
Ehkä se vaaka joskus pysähtyy.
 
Mutta sitä odotellessa on ihan hyvä jatkaa näin.
 
 
 
 
 

lauantai 22. elokuuta 2015

Puurolla Italiaan

Signora on usein saapasmaassa ollessaan pohtinut sitä,
 kuinka erilainen sikäläinen ruokakulttuuri onkaan suomalaiseen verrattuna.
Ja kuinka sillä on myös työllistävä vaikutus.
Kahviloita ja ravintoloita on monin verroin lähes joka kylässä suomalaisiin verrattuna.
Signora asuu Suomessa n 100 000 asukkaan kaupungissa.
Esimerkiksi yhtään jäätelöbaaria ei kaupungista löydy.
Suomalainen ostaa jädensä marketeista.
Italiassa gelaterioita on lähes joka nurkan takana.
Ja ovat auki yömyöhään.
Ja asiakkaita piisaa.
Signora on joskus jonottanut klo 23 jälkeen vuorolappu kourassa tuota ihanaa herkkua.
Ja signoraa ennen oli vuorossa reilut parikymmentä jäden himoajaa.
 
Kahvilat ovat Italiassa täynnä heti aamusta alkaen aamusumppiaan
 ja ehkä cornettoaan haukkaavia italialaisia.
Suomessa tätä ei tapahdu.
Ja vaikka Suomessa kahvi on aika tyyristä, jos se olisi halvempaakin,
kävisikö silti suomalainen niin tiuhaan kaffeilla?
Tuskin.
 
Italialaiset käyvät ulkona syömässä aika säännöllisesti.
Vaikka rahan kanssa olisikin tiukkaa,
ei tästä silti kovin hevillä tingitä.
Myös ihan pienetkin lapset nököttävät ravintolapöydän takana vielä klo 22.
Pari-kolme kertaa kuussa on ihan normimäärä signoran ystäväpiirissä.
Siis Italiassa.
Suomessa on määrä on varmaan sama vuositasolla.
Ei meillä taida olla aperitiivikäytäntöäkään.
 
Kun signora ja mielititty olivat Sisilian reissun aikana eräänä iltana
illallisen jälkeen palaamassa hotellille ja he katselivat,
 kuinka kaikki ravintolat olivat tupaten täynnä,
virisi tästä asiasta pitkä keskustelu pariskunnan välille.
Nimenomaan näistä eroista suomalaisten ja italialaisten välillä.
 
Pariskunta päätyi siihen lopputulokseen,
että ainakin osalle suomalaisista ruoka on vain jokin välttämätön juttu, energian lähde.
Italialaisille se on nautinnon lähde.
Intohimoa ruokaan.
Siihen satsataan ja tingitään sitten ehkä jostain muusta.

Ruosta myös keskustellaan.
Kun pariskunta palasi takaisin kotipuoleen,
antoi mielitietty tarkan raportoinnin yhdelle jos toiselle
pariskunnan syömingeistä.
Signora ei ole ikinä Suomessa kuullut,
että joku antaisi lomansa jälkeen noin tarkan selvityksen lomamurkinoista.
Itseasiassa asiasta harvoin mainitaan yhtään mitään.

Signorasta on hauska aiheuttaa hämmennystä ja ehkä järkytystäkin Italiassa
kertoessaan lounaskuvioistaan työpäivinä.
Se kun on usein puuroa.
Kaukana kulinaristisesta nautinnosta.
Kaukana intohimosta ruokaan.
Vaan syy siihen on intohimo Italiaan.
Suomeksi sanottuna tällä tällä säästää pitkän pennin.
Ja mihinkäs muuhun kuin lentolippuihin.
Puurolla pötkii pitkälle.
Tässä tapauksessa Italiaan.

 


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Olisitko valmis ?

Joskus signoran on ihan pakko ottaa kantaa joihinkin yhteiskunnallisiin asioihin.
Kun on niin paljon ajatuksia päässä, jotka on pakko päästää ulos.
Kuten nyt.
 
Viime päivinä on somessa ollut valloillaan kiihkeää keskustelua pakolaisista.
Joku oli nähnyt jollain pakolaisella älypuhelimen.
Toinen oli pongannut, kuinka viranomaiset ovat karmeita rasisteja suomalaisia kohtaan,
kun valmistavaan opetukseen osallistuvat pienet pakolaislapset saavat koulukuljetuksen
1 km:a lyhyemmällä matkalla, kuin suomalaiset eka- ja tokaluokkalaiset.
 
Signora haluaisi tietää,
mikä olisi passeli pakolaisten taloudellinen tilanne näille purnaaville suomalaisille.
Jos näyttää siltä, että pakolaisilla olisi omaisuutta tai peräti rahaa, on se väärin.
Jos he taas ovat köyhiä, ei sekään ole hyvä.
”Nehän on vaan mukavamman elintason perässä tänne livahtavia elintasopakolaisia”.
 
Jos miettii tämän hetkistä tilannetta maailmalla,
esimerkiksi lähi-Idässä ja mitä pelkoa ja kärsimystä ISIS siellä viljelee,
niin on siitä elintasopakolaisuus kaukana, jos ihminen tällaista haluaa päästä pakoon.
 
Signora haluaisi haastaa jokaisen pakolaisvastaisen suomalaisen miettimään seuraavaa kysymystä: 
Olisitko valmis sanomaan
” Turha tänne Suomeen on yrittää lekoisamman elämän ja helpon rahan perässä”
Henkilölle, joka syntyperänsä vuoksi on vaarassa joutua Isiksen kiduttamaksi?
 
Tai äidille, joka keinolla millä hyvänsä haluaa saada poikansa turvaan,
jottei tämä joutuisi Isiksen pakkovärväämä teloittamaan ihmisiä mitä julmimmin keinoin?
 
Tai äidille, jolla on suuri pelko tyttärensä puolesta?
Vaarasta, että tämä joutuu Isiksen kauppaamaksi seksiorjaksi ja kidutettavaksi ?
 
Aika kovasydäminen tyyppi pitää olla, jos tähän pystyy.
 
Italian reissun aikana lähes päivittäin kerrottiin uutisissa yhä uusista pakolaisvirroista,
joita mereltä pelastettiin.
 
Signora heittää toisen kysymyksen.
Kuinka moni olisi valmis lähtemään 3 kk:n ikäisen vauvan kanssa todella riskialttiille matkalle ainoana motiivinaan ihana ja leppoisa elämä  suurin sosiaalietuuksin?
Kun hengissä selviäminen matkasta olisi epätodennäköistä?
Signora on sitä mieltä, että kyllä lähtöön ajoi täysin jokin muu, kuin isot setelitukut mielessä.
 
Signora on ollut joskus mukana vapaaehtoistoiminnassa toimien tukihenkilönä pakolaisperheelle.
Elettiin aikaa, jolloin Saddam Hussein systemaattisesti halusi hävittää kurdit maailmasta.
Signoran oma taloudellinen tilanne ei tuolloin ollut hääppöinen.
Itse asiassa se oli niin huono, että oli pakko hakea toimeentulotukea.
Silti kuullessaan niitä järkyttäviä tarinoita, joita Suomeen päässeiden perheiden taustalla oli,
tunsi hän itsensä erittäin onnekkaaksi.
Olipa välillä jopa vähän huono-omatunto tästä onnesta, joka häntä oli kohdannut.
Olihan hän saanut syntyä maahan, jossa hän oli turvassa, riippumatta syntyperästään.
Perheet olivat niin kiitollisia, kun he olivat saaneet lapsensa turvaan.
 
Entä sitten tuo ”järkyttävä rasistinen suomalaisten kohtelu” noissa pienten lasten koulukuljetuksissa?
Signora ei ole kovin hyvin perehtynyt, mitä kaikkea tämä  ”valmistava opetus” pitää sisällään,
mutta hän veikkaa, että ehkä siinä yritetään sopeuttaa ja opastaa näitä pienokaisia,
jotta he sitten aikanaan olisivat valmiita suomalaiseen peruskouluun.
 
Toki heillä on ” samalla lailla kintut persuuksien jatkeena kuin suomalaisilla lapsillakin”,
kuten joku jossain muistutti.
Nyt ei vaan taida olla kyse toimivista raajoista.
Eiköhän sitä liikuta tuolla henkisellä puolella.
Heidän taustansa voivat olla moninaiset.
Takana voi olla vaikka mitä.
Pitkä jakso elämää täynnä pelkoa ja ahdistusta, nähtyjä julmuuksia,  elämää pakolaisleirillä.
Tuskin kaikkea tuota voi kukaan hetkessä unohtaa.
Lapsesta voi olla jopa pelottavaa liikkua ulkona, jos sen on kotimaassa ollut vaarallista.
Kieli on outo.
Entäs kaikki liikennesäännöt.
Signoran mielestä nämä pienet lapsukaiset ovat täysin oikeutettuna tähän pieneen apuun,
kun he lopultakin ovat päässeet turvaan, normaaliin elämään.
Elämään, johon jokaisella pitäisi olla oikeus, riippumatta siitä, missä on syntynyt.
 
Ja vielä niistä ”elintasopakolaisista”.
Ehkä niitäkin Suomeen yrittää.
Vaan kyllä ainakin signora luottaa siihen, että Suomen viranomaisilla on edes minimaaliset mahdollisuudet tutkia turvapaikan hakijoiden taustoja.
 
Elelläähän sovussa!
Ja ollaan kiitollisia, että voidaan elää turvassa.

maanantai 17. elokuuta 2015

MOKA

Meinasi pukata aikamoinen moka signoralle.
Huh, vieläkin signoraa hirvittää.
Olisi näet ollut oikein mokien moka.
Siis ei mikään vaarallinen juttu.
Vaan sellainen, josta signora olisi varmaan kuullut seuraavat vuodet.
 
Signoralle on kaikki merkkipäivät tärkeitä.
Signora niistä aina paasaa mielitietyllekin.
Ja signorahan on sitä mieltä,
että vaikka toinen ei esimerkiksi syntymäpäivistä niin välitä,
niin olisi se aikamoinen moka
 ja välinpitämättömyyden huippu unohtaa toisen merkkipäivä.
Siis signora ei ole voinut tätä ymmärtää,
 kuinka kukaan voisi koskaan unohtaa jonkun rakkaalle ihmiselle niin tärkeän jutun.
Siis ei signora ainakaan koskaan unohda.
Ei ikinä!
Mai!
 
Sama pätee monien muidenkin tärkeiden juttujen suhteen.
Viime syksynä mielitietty sotki signoran leikkauspäivän.
pahaksi onnekseen niin päin,  että muisti sen olevan tiistai
kun signora veitsen alla makoili jo maanantaina.
 
Voi sitä draaman määrää,
johon signora itsensä maanantaiaamuna lietsoi,
 kun mitään tsemppausviestiä ei kännyyn putkahtanut.
 
" Eikä se voinut edes edellisiltana asiasta mitään mainita,
vaikka kuinka hempeilyviestejä lähetteli".
"Siis kuinka se voi unohtaa näin tärkeän asian" ?
 
Signora naputteli kiukusta puhisten viestin saapasmaahan:
" Sto andando in ospedale.
Buona giornata ". 
" Sairaalaan tässä ollaan matkalla.
Mukavaa päivää vaan sullekin ".
Ei mitään tyypillisiä amore-hömpötyksiä.
Ei edes pusun pusua, joita yleensä lähetellään jopa ystävillekin.
 
Signoran viimeinen ajatus,
ennen kuin lääkärin antamat tropit veivät tajun kankaalle taisi olla
" Siis se ei muistanut "!
 
Kun signora sitten tokeni ja  osastolle palasi myöhään illalla,
oli känny täynnä hätääntyneitä viestejä.
Ja myös selitys, että herra muisti leikkauksen olevan seuraavana päivävä.
 
Aika lailla siitäkin draamakuningatar nikotteli.
Ettei nyt sitten voinut tuota päivää oikein muistaa.
Ja niin kuin tiesi, että signora onpi pikkasen pinna tiukalla operaation takia.
Signoraa on leikelty yhteensä 9 kertaa, mutta tämä oli kaikkein tiukin.
Marttyyrikierrokset vaan kasvoivat signoran päässä.
 
Jep, taisi aika lailla koko loppuviikko siinä sujahtaa,
ennen kuin tuo draamakuningatar häippäsi.
 
Entä mitä nyt sitten on oikein tapahtunut?
SIIS SIGNORA MEINASI UNOHTAA MIELITIETYN SYNTYMÄPÄIVÄN !
 
Kyllä signora koko viime viikon sitä ajatteli,
että tänään se on.
17.8.
Ihan oikeasti.
Googlaili jopa netistä joitain siirappisia onnitteluviestejä.
Vielä perjantaina google sauhusi.
 
Vaan sitten se ajatus johonkin katosi.
Kunnes sunnuntai-iltana signora bongasi Facebookista,
että ylihuomenna on erään ystävän syntymäpäivä.
Ja signora on aina ajatellut, että ne ovat peräkkäisinä päivinä.
 
Bang!
Eilen illalla klo 21 signoran aivoihin singahti ajatus:
" Synttärit. Huomenna.  "
 
Toisaalta tämä oli hyvin opettavainen kokemus.
Nyt signora tajuaa, että ei sillä, että jotain unohtaa,
ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö asia olisi tärkeä.
 
Vaan jos signora ei olisi sitä siirappista onnitteluviestiä tänään aamuna Italiaan singauttanut,
olisi siitä kyllä kuultu ja pitkään.
Huh !
 
Jääköön tämä nyt signoran ja teidän lukijoiden väliseksi jutuksi, joohan.
Turha tästä nyt on mielititylle mitään huudella, eikös niin.
 
Teitä lukijoita onkin nykyään aikamoinen joukko ja niin monesta maastakin,
että signora on aivan hämillään.
Jättäkäähän joskus viestiä, ketä olette :-)
 
Niin ja pelataan nyt varman päälle.
Tuskin mielitietty täällä blogin puolella pyörii kun ei ole suomen kieltä suostunut opiskelemaan.
Mutta jos nyt kuitenkin tänne eksyy, niin
"Auguri, amore !
Buon compleanno !"

Ps. Signora kävi tänään lääkärissä.
Mielitietty unohti tämän.

T. Drama Queen
 
 
 

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Pakko ängetä

Signoraa sitten joskus kiukuttaa nuo käsitavaramääräykset.
Tai hyvähän se on, että ollaan varovaisia.
Vaan eikö naisia voisi armahtaa ja suoda heille kahta litran nestepussukkaa?
Monesti on ollut pakko laittaa yksi laukku ruumaan ihan sen vuoksi,
ettei kaikkea tarvittavaa ole voinut viedä käsitavaroissa.
Italian kotiin reissatessa nesteongelma on pienempi.
Signoralla kun on hyllyllinen purnukoita siellä odottamassa.
 
Vaan Sisiliaan reissaaminen olikin sitten vähän haastavampaa.
Toki olihan signoralla myös se ruumalaukku.
Mutta kun niissä tarpeellisissa tököteissä on muutama täysin ehdoton.
Eihän niitä uskalla ruumaan laittaa.
Kun ei sitä koskaan tiedä, onko signoralla ja ruumalaukulla sama määränpää.
 
Sisiliaan lähtiessä kävi sitten niin,
että signoran oli pakko ängetä mielitietyn minigrip-pussukalle.
Toivottavasti herralla on sen verran hulppea itsetunto,
 ettei se kovin murentunut, kun turvatarkastukseen tepasteli
Arbutin, kuorintavoide sekä Nivean yövoide muovipussukassaan.
 


lauantai 15. elokuuta 2015

Gordonia ja Sillanpäätä

Italialaiset ovat sitten joskus niin "sisäänpäin lämpiävää" porukkaa.
Ei pahemmin kiinnosta muut, kuin oman maan jutut.
Vastaavasti usein odottavat, että myös muut ovat perillä italialaisten asioista.
Aivan samoin kuin hekin.
 
Pizzeriassa ystävykset keskustelivat jostain italialaisesta laulajasta.
Tuntui olevan kovin suosittu saapasmaassa.
Ystävä kysäisi signoralta, mitä hän tästä tykkää.
Ja oli kovin hämmästynyt, kun signora ei tuntenut koko tyyppiä.
"Siis etkö tosiaan tunne häntä ?"
Signoralla pyöri kielellä lause,
että tunnetkos sinä sitten Jari Sillanpään.
 
Tämä ei ole ensimmäinen kerta,
kun signora joutuu selittelemään,
ettei tiedä tai tunne jotain italialaisten omaa juttua.
Elämää nyt kuitenkin on myös Italian ulkopuolella.
Ihan omanlaista elämää.
 
Tänään on signoran kännykkä piipannut buon ferragosto -viestejä.
Tattista vaan, vaikka eihän tämä täällä Suomessa mikään juhlapäivä ole.
Vaan kivaahan se tietysti on, että ystävät muistaa.
Ehkä signora ensi vuonna lähettää hyvää juhannusta -viestin.
 
Kerran signora selitti ystävälle jotain Gordon Ramseystä.
Ystävä oli ihan ihmeissään.
Siis kuka?
No, Italiassahan on telkussa Italialaisten versio Gordonille.
Mitä sitä sitten ketään muuta tarvitseekaan tietää.
Vaikka toki Gordonkin on Italian telkussa vilahtanut.

Buon ferragosto kaikille, jotka sitä juhlivat!


torstai 13. elokuuta 2015

Vinkkituokio

 
Signora jakeli tärkeitä neuvoja jo Facebookin puolella Sisiliaa valloittaessaan,
mutta koska kysessä  on niin tärkeä juttu,
on pakko jakaa pistää vinkkituokio Italiaan ja ennen kaikkea Sisiliaan matkaaville
 pystyyn blogin puolella.
 
Kaikille reissaajille iskee jossain vaiheessa pakottava tarve tutustua sikäläiseen toilettitarjontaan. Minimivarustetasoksi näille kierroksille signora suosittelee seuraavaa:
 vesipullo, paperia, kosteuspyyhkeitä, taskulamppu sekä kamu.
 
Todennäköisesti toiletista puuttuu vessapaperi.
 Hanasta ei tule vettä.
Jokin tuikku on paikallaan, koska hyvin usein lamppu on palanut.
 
Entä sitten tuo kamu ?
 Lukkoviritelmät ovat sen verran mystisiä,
että joskus on parempi jättää sen toimivuus kokeilematta ja pistää vessakamu vahtimaan.
 Varsinkin, jos et sitä taskulamppua ole muistanut.
Ei tarvitse pimeässä lukkoa yrittää auki kopeloida.
Niin ja kovin viime hetkeen ei tätä toilettivisiittiä kannata jättää.
 Jos et halua istahtaa yli reunojen lainehtivalle pöntölle,
 joudut tekemään vähän pidemmän kierroksen, jotta löydät pöntön, joka vetää.
 
In bocca al lupo.
Onnea toilettireissuille !

tiistai 11. elokuuta 2015

Hyvä fiilis

Sisilian reissun tukikohtana oli Aci Trezza,
kalastajien kaupunki.
Tämä näkyi myös ravintoloiden tarjonnassa.
Signora joutui laajentaa kalakäsitystään hiukan kalapuikkoja pidemmälle.
 
Monissa ravintoloissa oli jäiset altaat,
jossa köllötteli kala jos toinenkin.
Saattoipa joku äyriäinenkin joskus vähän heilutella kinttujaan.
 

 
Noista sitten asiakkaat saivat valita mieleisensä,
jonka tarjoilija sitten kiikutti kokille.
 
Ruoka oli kyllä taivaallista.
Ongelmana oli se,
että annokset olivat niin valtaisia.
Jo pelkät alkupalat olivat valtaisia.
Onneksi lentokentällä ei punnitu kuin laukku.
Oli näet muutama lisäkilo signorallakin.
 


 
Kaikkialla aisti myös rakkauden ruokaan,
rakkauden kokkaukseen.
Kokki tai tarjoilija saattoi pistäytyä kertomaan annoksen sisällöstä,
 raaka-aineista ja niiden alkuperästä,
ylpeänä ja innoissaan.
 
Ja kun signora halusi caffe macchiaton aterian päätteeksi,
tarjoilija ampaisi paahtavan helteen alle
ja kipaisi hakemassa signoran caffen jostain kahvilasta.
Harvassa ravintolassa oli maitoa!
Mutta kun asiakas caffe macchiaton halusi,
sen hän myös sai.
Tätä signora kutsuisi asiakaspalveluksi.
 
Monissa ravintoloissa asiakkaista huolehdittiin erittäin hyvin.
Välillä sitä unohti, että oli asiakkaana eikä kylässä hyvän ystävän luona.
Kun signora oli kavunnut rappuset alas kapeaa koloa pitkin noita kaloja kuvaamaan
eikä heti päässytkään ylös, oli yksi tarjoilijoista heti paikalla käsi ojossa.
Poika kiskaisi signoran keveästi ylös.
Ja saattoi vielä pöytään.
Poislähtiessä tervehdittiin kädestä pitäen.
 
Ravintoloista poislähtiessä oli aina hyvä fiilis.
 
 
 
 
 
 
 


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Tulivuoren päällä

Sisiliassa signora ja mielitietty pitivät majapaikkaa Aci Trezzassa.
Sieltä käsin sitten he sitten pyrähtivät autolla lähiseudulle.
Kun pariskunta oli saapumassa Cataniasta n 10 kilometrin päässä olevaan
 n 5 000: n asukkaan Aci Trezzaan,
tokaisi mielitietty:
"Tiedätkö, me ollaan oikeastaan koko ajan tulivuoren päällä".
 
Jep, mikäs siinä sitten.
Tulivuoresta oli myös muistutuksia vähän siellä sun täällä.
Jähmettynyt laava oli muovaillut jos jonkinlaisia taideteoksia.
 

 Uimarantakin oli aika haasteellinen.
Ja syynä siihenkin on ositttain tulivuori.
 


Hiekkarantahaaveet sai siis unohtaa.
Vaan niin vaan tuolla kiviröykkiöiden seasta löytyi auringonpalvoja jos toinenkin.
Tosin ei signoraa.
Signoran huonoilla kintuilla ei noilla kökkäreillä loikittu.
Onneksi hotellilla oli allas.
 
 

 
Siellä signora parina päivänä tovin köllötteli auringon alla.
Mielitiettyparka puhisi varjossa puiden alla.
Hän kun ei ole aurinkotyyppejä ollenkaan.
Hetkeksi hän kuitenkin aina silloin tällöin uhrautui ja pulahti signoran seuraksi altaaseen.
 
Aci Trezza on kalastajien kylä.
Kylään sijoittuu myös italialaisen kirjailijan Giovanni Vergan klassikko I Malavoglia.
Mielitietty puhui tästä niin moneen kertaan,
että signoran on varmaan pakko etsiä romaani jostain käsiinsä ja lukaista.
 
Aivan ihana paikka.
Ja lämmin.
Mittari kapusi lähes joka päivä 40 asteeseen.
Vaan onko sitä Italiassa edes muita paikkoja kuin ihania.
Ja sitä paitsi, hyvässä seurassa kaikki paikat ovat vielä parempia ja ihanampia.
 
 
 
 
 
 


Ma dov'é commissario Montalbano ?

Signora é ritornata in Finlandia!
Suomi-kodissa taas.
Haikeana.
 
Jos lähipäivien tarinat tuntuvat tutuilta, niin älkää huolestuko.
Ei signoran muisti ole Italiaan jäänyt ( vaikka sydän taas jäikin)
 ja nyt sitten muistamattomana tuplaten samoja juttuja turise.
Sisilian valloituksesta pystyi lukemaan ainoastaan Facebookista,
mutta koska signora tietää, että hänen edesottamuksiaan seuraa
ainakin muutama ainoastaan tämän blogin kautta,
haluaa signora muistaa myös heitä.
 
Sisiliaan saavuttuaan signora sai päähänsä, että  nyt on lähdettävä metsästämään
 
Oltiinhan herran kotinurkilla.
Salvon metsästys aloittiin Ragusasta.
Signora oli kuullut huhun, että  siellä on ravintola,
jossa commissariosta on tehty havaintoja.
 
 
Vaan eipä näkynyt herraa ei.
Signora haahuili mielitietyn perässä pitkin Ragusan katuja.
Onneksi siellä nyt edes riitti katseltavaa.
Kun tuo Salvokin ne oharit teki.
 


 
Salvon metsästys jatkui Scicliin.
 Vaan ei tärpännyt sielläkään.
 Ei vaikka signora tälläytyi lounaalle osteria Tre colliin,
joka oli aukiolla, jossa Montalbano usein käppäilee.
Ja niin kuin signora haaveili lounaasta Salvon seurassa.
 Piti tyytyä mielitietyn seuraan.
Vaan kun signora tarkkaan miettii, mieluummin hän tämän harmaapään kanssa lounastikin.
 Vaan olisi se Montalbano voinut siinä pöydän päässä signoralle vähän viuhkaa löyhytellä,
 39 asteessa.
 





 
Vaan on tuo mielitietty aika mahtava.
 Ei yhtään hermostu vaikka signora juoksee kaljupäisen herran perässä.
 
 Ei löytynyt Montalbanoa toimistostaan Palazzo Beneventatosta Sciclistä.
 

 
 Ei löytynyt  herraa myöskään Santa Crocesta.
 Ei näkynyt kaljupäistä Salvoa vaikka signora kuinka commissarion asunnon ympärillä parveili.
 


 
 Vaan Salvolla onkin näköjään  myös sivubisnes.
 Kämpässään on nykyään myös bed & breakfast -systeemi.
Ei kait sitä nyt sitten enää yhtä suomalaista ehdi viihdyttämään.
Kun niitä rikollisiakin pitää metsästää.
 
Signora päättikin unohtaa koko kaljupäisen herran ja keskittyä tuohon omaan italialaiseensa.
On se niin kiltti, kun se jaksaa signoraa tässä helteessä kuskata.
Varsinkin kun on tapaus, joka ei tykkää helteestä yhtään.
Sta malissimo, quanda fa caldo!
 Ehkä se sitten tykkää signorasta, pikkasen.
Ja hyvä niin.
Signorakin näet tykkää siitä.
Ja aika paljon tykkääkin.
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


lauantai 8. elokuuta 2015

Miten auto vuokrataan

Signora on palannut takaisin mantereelle.
Sisiliakin taitaa olla vielà entisellààn.
Ehkà.

Tiedàttehàn, ettà signoralle aina sattuu ja tapahtuu.
Mikààn menee harvoin ihan simppelisti.
Tàtà samaa rataa noudatti tàmàkin reissu.
Ainakin itse reissaamisen suhteen.

Tàmà reissu meinasi tyssàtà Catanian kentàlle.
Mielitietty oli vuokrannut auton ennakkoon.
Pariskunta jonottaa tulikuumassa aulassa vielà ihan hyvàntuulisena.

Autovuokraamon setà iskee niin sanotusti luun kurkkuun iloisille reissajille.
Mielitietyn luottokortilla ei voi maksaa tarvittavaa takuumaksua.
On kuulema vààrànlainen kortti.
"Ettekò lukeneet nàità ohjeita?",
setà tivaa moneen kertaan ja esittelee jotain pientà prànttià lomakkeessa.

Signoran kortti ei taas kelvannut, koska signora ei ole kuski.

Kun siinà mielitietty sitten kyselee, ettà kuinka tàmà voidaan ratkaista,
setà vain kohauttelee harteitaan.

Mielitietty aloittaa epàtoivoisen ravaamisen tiskiltà toiselle.
Vuokrausfirmoja kentàllà riittàà.
" Ei ole vapaita autoja"
"Emme vuokraa ilman etukàteisvarausta"
"Ei tuolla luottokortilla".

Alkaa olla mielitietyn mainostama Sisiliassa tarvittava  pazienza kortilla.
Lopulta erààltà tiskiltà tulee pelastava uutinen.
Auto saadaan ja signoran kortti kelpaa.


Ei se auton palautuskaan niin mallikkaasti sujnut.
Butiikki aukesi 2 tuntia ennen reissaajien lentoa.
Ensin herrasvàki ajeli ympàri kenttàà etsien paikkaa, johon kàrryn voi jàttàà.
Signora oli yhtà mieltà ja mielitietty toista.
Signoran mielestà auto piti jàttàà parkkipaikalle,
mielitietty olisi parkkeerannut sen toimiston eteen.

Lopulta puolen tunnin pyòrimisen jàlkeen auto jàtettiin parkkipaikalle.
Alkoi jonotus toimistoon.
Toimiston eteen ilmestyi pari autoa.
Mielitietty pààttàà, ettà hànkin hakee auton siihen.
Siinà kun on muitakin autoja.
Signora vastustelee, mutta herra pitàà pàànsà
ja hàipyy matkojen pààhàn macchinaa noutamaan.
Sillàvàlin paikalle ilmestyy setà, joka komentaa autonsa toimiston eteen tuoneet viemààn auton parkkipaikalle.
Sinne, jossa signoran ja mielitietynkin auto on.
Ja josta mielitietty on sità juuri noutamassa.
Signora kaivaa puhelimen ja toivoo ehtivànsà soittaa ajoissa.

Parkkipaikalla mielitietty olikin tòrmànnyt toimiston henkilòkuntaan
 ja oli jàttànyt jo avaimetkin sinne.


Mielitietty palaa jonottamaan ovien avautumista.

Siinà oltiin sitten vielà tovi jonoteltu, kun mielitietty tajuaa jàttàneensà laukkunsa autoon.
Eikà hànellà siis enàà ollut avaimia.
Lopulta ylimààràisen puolituntisen jàlkeen pariskunta lopulta pààsi kentàlle jonottamaan.
 Kerrankin signora oli tyytyvàinen, ettà lento oli myòhàssà.

Entà mità kaikkea tàssà vàlissà tapahtui?
Sen kuulette ensi kerralla.
Nyt signoran on ryhdyttàvà pakkauspuuhiin.
Neljàttà kertaa parin viikon aikana!
Alkaa vàhàn jo tòkkimààn tàmà homma.
Ei ole oikein sità pazienzaakaan.
Taisi jààdà Sisiliaan.