tiistai 29. joulukuuta 2015

Hoo Koon sinistä ja Juhla Mokkaa

Signora on nykyään aika herkkis.
Kun kaupungilla lentokentälle suuntaava bussi köröttelee ohi,
signoralta tirahtaa lähes tippa silmäkulmasta.
Sitä kun niin toivoisi olevansa siellä mukana,
kentälle huristelemassa.
 
Kentällä olo onkin sitten ihan oma juttunsa.
Menomatkalla Helsingissä signora hyppelehtii seitsemännessä taivaassa.
Rooman kentällä kotiin tullessa onkin sitten iha eri meininki.
Se on signora se tyyppi sielä Fiumicinolla,
joka siellä lähtöportilla kyynelehtii.
Saa tulla moikkaamaan!
 
Töissä signora lumoutuu kesken pakertamisen haaveilemaan,
jos Ramazzotti radiossa rakkaudesta laulaa.
 
Italian kuuleminen televisiosta sykähdyttää aina signoran sydäntä.
Puhumattakaan, jos  kadulla tuota lumottua kieltä kuulee jonkun puhuvan.
 
Entäs televisiomainokset?
Kuinka moni teistä herkistyy mainosten edessä?
Signoralta onnistuu tämäkin.
Ei nyt kuitenkaan ihan minkä tahansa mainoksen ollessa kyseessä.
Siis HK:n makkaramainoksia signora pystyy kyllä ilman suurempaa tunnekuohua katsomaan.
Signora ei myöskään pahemmin nyyhki Juhla Mokan kehujen edessä.
Toista on jotkut kansainväliset mainokset,
joilla on Italiassa omat versionsa.
"Voih, näin tämän silloin Italiassa"
 
Signora on aika hömppä nykyään.
Liekö rakastanut


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Lootat vs ötökät

"Ostettiin niin paljon syömistä, ettei kyllä millään jakseta syödä kaikkea",
kertoili mielitietty signoralle aattoillan murkinoista.
Kaupassa käytiin kahteen eri kertaan,
kun ei kerralla saatu tuotua kaikkea.
Se on vähän niin joka kerta, kun on jokin pyhä ja juhlan paikka.
Sapuskaa ostetaan vallan mahdottomasti.
Sitä myös syödään aivan liikaa.
Ruokapöydässä nökötetään useampi tunti.
Ja koitetaan ahtaa vielä pikkasen sapuskaa kitusiin.
Signora on viettänyt pari pääsiäistä Italiassa.
Uskokaa pois.
Ei sitä ruoan määrää voi uskoa, ellei itse näe.
 
Syy tähän ei ole signoralle koskaan selvinnyt.
Ehkä syynä on se, että ruoka on niin iso juttu Italiassa.
Se kuuluu juhlaan.
Ja ehkä se on taas vaan yksi tapa.
Syödä liikaa ja paljon.
 
Niitä tapojahan saapasmaassa piisaa.
Osa kattaa koko Italian,
osa on vain tietyllä alueella,
ellei peräti tietyllä suvulla.
 
Mielitietyn huushollissa syödään aattona ainoastaan kalaa.
Pöytään uiskentelee kaikki mahdolliset elävät merestä ja järvistä.
Mielenkiintoiseksi tämän tekee se,
että huushollissa ei kukaan ole tunnustautunut kalan ystäväksi.
Eipä signora ole nähnyt tai kuullut sitä syötävän 13 vuoden aikana
kuin ainoastaan jouluaattona ja pitkänä perjantaina.
Kun niin on vaan tapana.
 
Signora on välillä funtsaillut, kuinkahan hän selviäisi aaton Italiassa ?
 

 
Signora kun ei vielä ole onnistunut solmimaan kovin läheistä suhdetta yllä olevan ötökän kanssa.
 
Entä miten mielitietty klaaraisi suomalaiset pöperöt?
 
 
Eipä signora itsekään noita laatikoita oikein hyvin klaaraa.
Kun ei vaan tykkää.
Vaan jos mielitietyn joskus Suomeen jouluksi saa,
kaipa niitä pitää noita lootia esittelymielessä vääntää.
Tai siis ostaa.
 
 



sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Romantiikkaa luvan kanssa

Mielitietty on aina julistanut,
että hän ei sitten ole yhtään romantikko.
Ei kuulema osaa olla.
 
Signora on ollut aika lailla samaa mieltä.
Vähän harmitellen.
Signora itse kun ahmii romanttisia romaaneja
ja usein unohtuu unelmoimaan " voi kun se mielitiettykin..."
 
Vaan nytpä taisi mielitiettykin haksahtaa vähän romantiikan polulle.
Ihan pikkuriikkisen.
Vai mitä sanotte seuraavasta ?
 
Tämä finlandese-italiano coppia on tavannut aika lailla kahden kuukauden välein.
Samalla matematiikalla signora oli haaveillut suuntaavansa Italiaan helmikuussa.
Kun tästä sitten mielitietyn Suomi-reissulla keskusteltiin,
totesi mielitetty:
Tesoro, c'è  un piccolo problema".
 
Signora toki voisi Italiaan lennähtää, mutta joutuisi olemaan aika lailla yksin.
Joka toinen vuosi, parittomina vuosina
on täysin toisella puolella Italiaa suuret monipäiväiset messut,
ja sinne mielitietynkin täytyy suunnata.
 
Lisäksi mielitietylle tulee alkuvuodesta yksi täysin uusi asiakasryhmä.
Koska myös aluepomo haluaa tutustua näihin asiakkaisiin,
reissaa hän lähes joka päivä mielitietyn matkassa.
Koko tammi- ja helmikuun.
Samoin helmikuun alussa heillä menee useita päiviä messuja valmistellessa.
Ei siinä sitten yksi suomalainen voi oikein mukaan lähteä.
 
Signora tätä uutista vähän nikotteli.
Pariskunta sopi maaliskuusta.
Signoralla oli vähän mieli maassa koko mielitietyn reissun ajan.
3 kuukautta!!!
Troppo!
 
Päivä mielitietyn kotiinpaluun jälkeen WhatsApp piippasi viestiä.
" Mitä sanoisit, jos tulisit tänne 8.-15.2. ?"
 
Signora on vallan ihmeissään.
Mihin se febbraio impossibile oli kadonnut?
 
"No minä juttelin aluepomon kanssa ja kerroin, että olisit tulossa tänne
 ja kysyin, onnistuisiko niin, ettei hän olisi mukanani tuona viikkona,
 eikä muutenkaan sopisi mitään tapaamisia toiselle puolelle Italiaa ?"
 
Signora oli lähes mykistynyt.
Italiassa töitä paiskitaan paljon.
Jos sopimuksessa mainittuja kohtia ei täytetä,
voi se tietää sitä,
että sopimusta ei enää uusita.
Kovin herkästi ei siis voi sanoa ei.
 
Ja ennen kuin signora tokenee tästä hämmennyksestä,
mielitietty jatkaa.
"Ajattelin, että jos olet 15.2. asti, voimme viettää S. Valentinoa yhdessä"
 
Romantikkona signora tietysti ajattelee päivästä 14.2. italialaisittain.
Että se on rakastavaisten päivä.
Mielitietty myös tietää tämän.
Herra itse ei moisista oikein piittaa.
On signora joskus huokaillutkin,
että haluaisi viettää tuota päivää yhdessä.
 
Nyt se taitaa onnistua.
Oikein pomon luvalla.
Vaan eikö nyt voisi jo sanoa,
että mielitietty heittäyi hiukan romanttiseksi ?


torstai 17. joulukuuta 2015

Ei kiinnosta ?

Yhteiselo ilman yhteistä kieltä on joskus haasteellista.
Väärinkäsityksiä ja kommelluksia sattuu.
Kun ei jummarra, mitä toinen sanoo.
Tai jummartaa sen väärin.
 
Tästä syystä meinasi lokakuisten rinkuloiden hankintakin hyytyä.
Sormuskaupoista Suomi-Italia –pariskunta oli keskustellut jo kesällä.
Pitkään ja hartaasti.
Mitä se kummallekin merkitsee.
Signora kun ei sitä heppoisin perustein halunnut tehdä.
 
Lopulta pariskunta sitten päätyi siihen,
että rinkulat hankitaan signoran lokakuisella Italian reissulla.
Suunniteltiin kaikki valmiiksi,
kuoharipulloineen.
 
Signora pölähti Italian kamaralle myöhään lauantai-iltana.
Seuraavana aamuna signora hyppäsi mielitietyn matkaan kohti Roomaa.
Rooman lähistöllä suuressa kauppakeskuksessa oli mielitietyn asiakkaalla näyttelytila
ja sinne signora ja mielitiettykin suuntasi.
Semmoista kun se pariskunnan yhteiselo usein on.
Mielitietty pakertaa hommia ja signora norkoilee siinä mukana.
 
Matkalla Roomaan mielitietty ilmoittaa: 
Kauppakeskuksessa on sitten useita koruputiikkeja.
Käydään sieltä ostamassa sormukset”
Signora hyrisee onnellisena siinä auton etupenkillä
”Sííí”.
 
Pariskunta pääsee perille.
Esittelytilassa on sillä hetkellä yksi tyyppi hommissa.
Palvelee asiakkaita ja siinä sivussa yrittää puhallella lapsille ilmapalloja.
Signora päättää alkaa puhkumaan ilmapalloihin ilmaa
 ja vapauttaa nuoren miehen myyntityöhön.
 
Hyvin pian mielitetty kysäisee,
että eikö signora halua mennä siinä lähistöllä oleviin kauppoihin.
Siinä on vieri vieressä, niin laukku-  vaate- kuin kenkäputiikkiakin.
Signora ilmoittaa, että ei hän halua.
hän voi vallan hyvin näitä ilmapalloja puhallella.
Mielitetty kysäisee hiukan ihmeissään.
”Et halua ?”
 
Signora tokaisee myös vähän ihmeissään, että ei halua.
Ja miettii, että mitä se nyt häntä on vaatekauppoihin työntämässä.
Onko signoran nykyisissä hynttyissä jotain vikaa, häh?
 
Signora jatkaa ilmapallojen puhaltelua.
Iltapäivällä mielitietty kysäisee uudestaan.
” Joko kohta menet noihin kauppoihin ?”
 
Signora lähes hermostuu.
Mitä ihmettä se nyt häntä on noihin rättikauppoihin tyrkkäämässä?
Signora tokaisee lähes äkäisenä, että ei ole kiinnostunut.
Mielitietty tätäkin hiukan ihmettelee,
mutta uskoo sitten lopulta, että signora ei nyt vaan kiinnosta.
 
Kun päivä esittelytilassa alkaa olla pulkassa,
signora ajattelee onnellisena, että niitä sormuksia varmaan mennään katselemaan.
Ei kuitenkaan sano mitään.
On päättänyt antaa mielitietyn tehdä aloitteen asian suhteen.
Mielitietty suuntaa kuitenkin suoraan parkkihalliin.
Signora hiukan nikottelee, mutta ajattelee sitten,
että ehkä herra unohti sen.
Ja signora päättää, että ei hänkään asiasta muistuta.
Olkoot sitten, kun ei toinen kerran halua.
Signora päättää unohtaa koko asian.
 
Seuraava päivä menee ihan hyvin.
Signora ei uhraa mönkään menneille rinkulakaupoille ajaustakaan.
Sitä seuraavana  päivänä se iskee.
Kesken lounaan.
Signora haikeana muistelee,
mitä suunnitelmia pariskunnalla tuolle tärkeälle päivälle oli.
Romanttisena höppänänä oli elänyt hetken mielessään moneen kertaan.
Ja nyt tuo italialainen ei sitä edes muista.
Niisk.
 
Autossa signora tökkäisee aurinkobrillit nenälle, ettei mielitietty näe,
että siinä sitä vetistellään.
Hiukan herra ihmettelee, mikä nyt on,
kun signorasta ei enää irronnut sanaakaan.
Taisi herra yhden valuneen kyyneleenkin nähdä.
"Ei mikään", vastaa signora nikotellen.
Signora on päättänyt olla asiasta hiljaa.
Saa herra ottaa itse asian puheeksi.
Ja herrahan siis tietenkin osaa lukea signoran ajatuksia
ja pääsee heti jyvälle, mistä kiikastaa.
Jep, tätä signora harrastaa luvattoman usein.
Olettaa, että toinen osaa lukea ajatuksia.
 
Pariskunta pääsee kotiin ja signora piehtaroi yhä enemmän marttyyrin roolissa.
Kun mielitietty kysäisee varmaan neljättä kertaa,
mikä nyt on, kun signora siinä niiskuttaa,
signora lopulta saa nikoteltua:
"Harmittaa vaan niin, kun meillä oli suunnitelmia, jotka eivät sitten toteutuneet".
 
Mielitietty tuntuu olevan heti kartalla ja kysäisee, että sormuksistako on kyse.
Signora vikisee jotain myöntymisen merkiksi ja tirauttaa päälle oikein kunnon kyynelvirran.
 
Mielitietty tuijottaa singoraa hetken ihmeissään ja sitten toteaa:
" Minähän ehdotin sinulle kahteen kertaan sunnuntaina siellä kauppakeskuksessa,
että menisit kiertelemään niissä koruliikkeissä ja valitsemaan mieleisesi valmiiksi.
Oltaisiin sitten päivän päätyttyä käyty sormukset ostamassa.
Mutta sinä ilmoitit, ettet halua eikä kiinnosta.
Kahteen kertaan !".
 
On signoran vuoro tuijottaa hämmästyneenä.
Lopulta hän purskahtaa aivan hervottomaan nauruun.
Hekotuksen seassa hän yrittää selittää,
että hän luuli koko ajan, että mielitietty oli häntä vaatekauppoihin ajamassa.
Kyllähän siinä mielitietty oli jotain outoja sanoja suoltanut,
eikä signora ollut kaikkea ymmärtänyt.
Mutta koska oli samalla viittoillut rättikauppoihin,
signora oli sitten olettanut, että niistä oli kyse.
Ehkä olisi kannattanut opetella ennakkoon esimerkiksi sana oreficeria.
 
Ei ihme, ettei mielitietty ollut sanonut enää sanaakaan sormuksista.
Olihan signora julistanut tiukasti kahteen kertaan,
ettei halua eikä kiinnosta.
 
Kyllähän signora halusi ja kyllä signoraa kiinnosti.
Ja taisi mielitiettyäkin kiinnostaa.
 
 
 
 
 


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Sytkärillä sumppia

"Tiesitkö, että kahvi on niin hirveän hankala juttu italialaisille",
kysäisi mielitietty signoralta kun ravintolassa pizzan jälkeen espresson tilasi.
Tällä kertaa saatu sumppi oli kuulema ihan ok.
Usein se sitä ei ole.
 
Niinpä hyvin moni italialainen pakkaa matkakaveriksi Mokan ja omat sumpit.
 
 
 
Kun ei ulkomailla ei kuitenkaan saa kunnon kahvia.
Eikä mene sormi suuhun, vaikka matkakohteesta puuttuisi keittolevy.
Voi tehdä, kuten eräs mielitietyn sukulainen.
Kun on tarpeeksi pitkä pinna,
niin voi sitä keitintä lämmitellä sytkärilläkin.


lauantai 5. joulukuuta 2015

Herra Murphy vauhdissa

Signoran onnellinen perjantaiaamun puuhastelu katkesi Italiasta tulleeseen viestiin.
Mielitietty on moottoritiellä motissa.
Autot eivät liiku yhtään mihinkään.
Roomassa oli iskenyt julkisen liikenteen lakko,
joten kaikki köröttelivät omilla autoillaan.
Lisäksi syystä, jota signora ei oikein ymmärrä,
oli Rooman keskustaan suuntaavaa liikennettä rajoitettu.
Tiettyä reittiä pääsi läpi ainoastaan autot,
 joiden rekkarinumero päättyi parilliseen numeroon!!
Tämä rajoitettu suunta ei johtanut lentokentälle,
mutta nämä rajoitetukset motittivat liikenteen totaalisesti laajalta alueelta.
Myös sieltä, mistä mielitietty kentälle pyrki.
 
Ajoissa kentälle ehtiminen alkoi näyttää yhä epätodennäköiseltä.
Signora oli täysin poissa totaltaan.
Signora repi tuskaisena aakkospussinkin auki ja popsi niitä kyynelten saattelemana.
 
Parin tuskaisen tunnin jälkeen tuli viesti:
"Tämä on uskomantonta, mutta olen portilla!"
 
Uskomatonta se tosiaan olikin.
Kun mielitietty lopulta pääsi kentälle,
oli lähtöselvitys jo suljettu.
Ja sitähän ei enää avata, jos se on kiinni napsautettu.
Täti tiskiltä oli juuri lähdössä, kun mielitietty ryntäsi paikalle.
Herra selitti, mitä oli tapahtunut.
Täti sanoi, että mene vaan turvatarkastukseen ja näytä lippuasi siellä,
eiköhän se onnistu.
 
Pientä vääntöä tarkastuksessa sitten oli ollut,
mutta lopulta olivat mielitietyn läpi pästäneet.
Aikaa oli enää muutama minuutti ehtiä portille.
Ja siellä samat sepustukset.
Ja mielitietty koneeseen !
 
Eipä ole signora aikaisemmin kuullut,
että koneeseen pääsisi ilman lähtöselvityksen tekoa.
Ehkä tämä on sarjaa "Only in Italy".
 
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
 

 
Tai sitten ei,
onhan kyseessa herra Murphyn suosikkitapaus.
Matka kentältä signoran kotinurkille tyssäsi kesken kaiken.
Bussi päätti, että enää ei ajeta pätkääkään.
Siellä sitten odoteltiin pimeässä bussissa tienposkessa uutta noutajaa.
Vaan enää tuo ei signoraa harmittanut pätkääkään.
Olihan mielitietty kun kuitenkin jo Suomen kamaralla.
Siinä vieressä.
Itseassa tämä viimeisin episodi ainoastaan nauratti kumpaakin.
 


perjantai 4. joulukuuta 2015

Caffetta ja suomalaista itsehillintää

Signora on pessyt pölyt pois mielitietyn "kahvikupista"
ja kaivanut myös mielitietylle hankitun pikkuriikkisen keittimen kaapin peränurkista.
Signora ei kyllä tuota pari ruokalusikallista kaffetta vetävää kippoa osaa kahvikupiksi kutsua.
 
 
Signora kun itse höräisee aamuisin oikein kunnon mukillisen.
Keitinkin on tietenkin sen mukainen.
 
 
On niillä pikkasen eroa:
 
 
Mielitietty kietaisee aamuisin aina kaksi tuollaista pikkuriikkistä kupillista sumppia.
Signora on joskus ehdottanut, josko caffen kaataisi isompaan kuppiin.
Mahtuisi kerralla.
No.
Ei käy.
Kahden kupin välissä on aina myös luova tauko.
Ja kuppia ei saa kaataa täyteen.
Signora on joskus tähän tietämättään sortunut.
 
Ehkä tämä kaikki on vaan piintynyttä tapaa.
Kuten signoralle vastaavasti se,
että aamulla kaffetta siemaillaan hitaasti lehteä lukien.
Ja leipiä mutustellen.
Signora on ihan pihalla, jos lehteä ei jostain syystä ole tullut.
Miten siinä nyt ollenkaan sitä sumppia voi nautiskella,
kun oleellinen osa aamupalaa puuttuu.
 
Signora voi vain haaveilla yhteisistä aamiaisista.
Signora saa tuhrattua leipiensä, ison mukinsa ja lehden kanssa puolikin tuntia.
Mielitietty höräisee kupillisensa parissa sekunnissa,
seisten.
Lomalla saattaa ehkä mennä joku kakun palanen.
Normaalisti ei kuitenkaan mitään.
 
Ja sokerina salmiakkina pohjalla!
Signora ylpeänä esittää!
Suomalaista itsehillintää parhaimmillaan:
 
 
Avaamaton sirkusaakkospussi mielitietylle.
Se onkin sitten ihan oma tarinansa, kuinka paljon näistä päätyy signoran kitusiin.
 
 

torstai 3. joulukuuta 2015

Ummikko

Signora aina höykyttää mielitiettyä opettelemaan suomenkielisiä sanoja.
Onhan se finlandese aika hankalaa, mutta kai sitä nyt jotain voisi opetella.
Toistaiseksi signoran opettajan ura on ollut aika onnetonta.
Oppilas on tunnustanut olevansa laiska, eikä jaksa opetella.
 
Tähän mennessä karttunut sanavarasto on aika heppoinen:
 
Rakastan sinua ( tämä nyt on tietenkin aivan ehdoton)
 
Eniten ( liittyy oleellisesti ensimmäiseen kohtaan)
 
Kiitos
 
Hyvää yötä ( eriskummallisella mongerruksella)
 
Nakkikastike (toki sitä nyt jotain suomalaista ruokasanastoa pitää osata,
kulinaristisen maan asukki kun on kyseessä)
 
Ehkä signora pitäytyy nykyisessä ammatissaan ja unohtaa opettajan uran.
Kovin hääppöiseltä kun tuo opetuksen tulos ei näytä.

Eli aika ummikkona se mielitietty täällä Suomessa huitelee.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Mielitietyn ihastus

Viikonloppuna iskenyt vatsapöpö huitelee jo muissa maisemissa.
Eilen oli jo sen verran hyvä olo, että signora pystyi jotain syömäänkin.
Kuten esimerkiksi pussillisen mielitietylle hankittuja sirkusaakkosia.
 
Pussi oli ostettu jo viime viikolla mutta varmuuden vuoksi
signora oli päättänyt säilyttää herkkua töissä.
Itsensä kun tuntee.
Ja itsehillinnän puutteen.
Signora oli suunnitellut tuovansa namit kotiin vasta päivää ennen mielitietyn saapumista.
Kun pelkäsi, että muuten käy köpelösti.
Kokemusta on.
 
Vaan kun signora maanantaiaamuna töihin päästyään totesi,
ettei ihan duunikunnossa olekaan,
nappasi hän myös aakkospussin kaapistaan takaisin kotiin potemaan lähtiessä.
Kun ei tiennyt, kuinka pitkän aikaa pöpö punkan pohjalla riuduttaa.
 
Eilen sitten olo oli hiukan parempi ja namit polttelivat mieltä.
"Otan ihan vaan pari", vakuutteli signora itselleen pussia auki repiessään.
 
No eihän kahdesta ole yhtään mihinkään.
Oli pakko ottaa kourallinen.
Parin tunnin päästä toinen.
Illalla signora luovutti.
Nameja oli enää niin vähän jäljellä,
että eihän niistä riitä yhtään mihinkään.
Pakko ostaa uusi pussi joten sama kait, vaikka ne loputkin nyt sitten söisi,
tuumi signora.
Ja päätyi sohvalle pötköttelemään loppujen aakkosten kera.
 
Mielitietty on kovin ihastunut sirkusaakkosiin.
Niitä matkaa aina signoran mukana Italiaan.
Ja niitä löytyy signoran kotoa mielitietyn saapuessa.
Onpa signoralla usein minipussi jo kentällä mielitiettyä vastaanottamassa mukana.
 
Nyt on sitten tänään uusi pussukka ostettu.
Ja signora uhkarohkeana toi sen kotiinkin vaikka olisi vielä huomennakin ehtinyt.
Hetken signora suunnitteli, josko veisi namit kellariin.
Varmuuden vuoksi.
Tuolla ne eteisen nurkassa kassissa nyt kuitenkin köllöttelee.
Toistaiseksi suljetussa pussissa.
 
 


tiistai 1. joulukuuta 2015

Troppissimo

Maanantai toi kun toikin selvyyden ja mielenrauhan.
Herrat ja rouvat pääsivät sopuun ja lennonjohtajatkin näillä näkymin tähyilevät
 perjantaina taivaalle ihan normaaliin tahtiin.
Ehkä se yksi Norwegianin lentokin sieltä saadaan nätisti laskeutumaan.
 
Kunhan vielä signorakin saisi itsensä normaaliin olotilaan.
Iski näet jokin vatsapöpö.
Sunnuntai meni aivan punkan pohjalla.
Maanantaiaamuna signora kuvitteli olevansa duunikunnossa.
Vaan kunto karisi vartin töissäolon jälkeen.
Oli pakko hälyyttää lapsukainen kärräämään äiti kotiin.
Ei hirvennyt signora edes bussilla lähteä köröttelemään kotiin.
 
Ja jos ei tuo fyysinen puoli ole vielä normikunnossa,
niin liekö sitten on psyykkinenkään.
Signora on aika herkkänahkainen tyyppi.
Troppo.
Troppissimo.
 
Viimeiset 1,5 viikkoa hän on hermoillut hullun lailla mahdollisia ongelmia mielitietyn saapumisessa.
Ei ole edes oikein kunnolla uskaltanut ajatella koko saapumista. 
Mielitietty on varmaan ollut ihan ihmeissään
kun signora ei ole pahemmin vastaillut herran hehkutuksiin ja päivien laskemisiin.
Signora vaan ei ole pystynyt.
 
Kaipa sitä jotenkin signora fundeerasi, että jos ei ajattele koko asiaa,
ei sitten tunnu niin pahalta, jos mönkään menee.
Tai siis eihän signora ajattelematta ollut.
Sehän oli mielessä koko ajan.
Mutta signora kielsi itseltään kaikenlaisen asiaan liittyvän fiilistelyn.
 
Nyt, kun vaara on ohi,
luulisi, että signora täällä tuulettaa Italian liput liehuen.
Ehkä stressi oli sen verran kova,
että tuuletusfiilikset kurkkivat vielä jossain nurkan takana.
Ihmismieli on sitten jänskä.
Sitä ei aina oikein itsekään ymmärrä, mitä tuntee ja ennen kaikkea miksi.
 
Signora on usein toivonut omistavansa jonkinlaisen volumenappulan fiiliksilleen.
Kun aivan kaikkea ei tarvitsisi tuntea aina niin täysillä.
Varsinkin tässä Suomi-Italia -viritelmässä kun niin usein asiat 
ovat niin troppo forte.
Troppissimo.