torstai 29. joulukuuta 2016

Herttaista

Signoralla on yksi huono tapa.
Ai ainoastaan yksikö?
No, kaipa niitä on useampiakin
vaan ei kait sitä nyt kerralla passaa kaikkia paljastaa.
 
Kerrotaan nyt tässä vaiheessa ainoastaan,
että signora on hyvin hätäinen.
Tästä saa osansa niin ystävät kuin työkaveritkin.
Mielitietystä puhumattakaan.
 
 
Vaan eilen sattui episodi,
jossa mielitietylle olikin hyötyä tästä siitä,
 että heilastelee hätähousun kanssa.
 
Tämä huono tapa ilmenee mm niin,
että signora saattaa lukaista saamansa viestit hyvin hätäiseen
jonka seurauksena saattaa tehdä ihan vääriä johtopäätöksiä.
 
Signora oli varannut joulukuun alussa lennot helmikuulle.
Signoralla on tapana lähetellä näitä lentotietoja mielitietylle Check my trip –sivuston kautta.
Vääntääpä jopa kaiken aina italiaanoksi.
Eikö olekin herttaista ?
 
Helmikuun lennoista oli siis jo lähtenyt mielitietylle viesti.
Eilen signora varata pamautti lennot myös pääsiäiseksi.
Ja sinkosi viestin lennoista myös mielitietylle.
 
Mielitietyltä tuli herttainen viesti,
jossa kiitteli viestistä ja ilmoitti,
että signorahan on nämä tiedot jo kertaalleen lähettänyt,
mutta että on niin mukavaa aina lukea, koska signora saapuu.
 
Siis mielitietty ei ollut pahemmin viestin sisältöön paneutunut
ja oletti, että tiedot ovat helmikuun lennoista. 
 
Signora alkoi jo herneen palkoja nenuun työnnettäväksi haalimaan,
kunnes pian tajusi, että kiireessähän se mielitietty oli vaan viestin varmaan lukenut.
Kuten signorakin usein tekee.
Herneet pysyköön siellä missä ovatkin.


tiistai 27. joulukuuta 2016

Aaltojen voimalla

Jokainen yhdenkään italialaisen tunteva varmaan tietää,
että italialaiset ovat aina suuressa vilustumisvaarassa.
Syystä, jota signora ei vielä ole onnistunut selvittämään,
he pelkäävät aivan suunnattomasti kyseisen vaivan iskemistä.

Eikä mielitietty tee tästä mitään poikkeusta.
Sana vilustuminen vilahtelee säännöllisin väliajoin pariskunnan keskusteluissa.

Viimeksi mielitietyn Suomen visiitin aikana.
Signoran kotona on aika lämmintä.
Ainakin signoran mielestä.
Ja varsinkin jos vertaa italian kodin lämpötiloihin.
Lämpötilaero on lähes 10 astetta.

Mielitietty valmistautui yöpuulle pukien pitkähihaisen  pyjaman alle vielä t-paidan.
Ja pujahti uppeluksiin paksun peiton alle.
Signora ihmetteli, eikö mielitietylle tule kuuma.
Lämpötila oli kuitenkin reilut 20 astetta.
Eikö t-paita ole vähän liikaa ?

Ei kuulema ole.
Eihän mielitietty halua vilustua.

Samaan syssyyn mielitietty esitti huolestuneisuutensa vaarasta,
johon signora ilmiselvästi oli itseään lykkäämässä.
Ettei vaan signora vilustu.
Signora kun oli verhonnut itsensä aika hepposiin varusteisiin
ja peittonakin oli ainoastaan pussilakana.

Nyt jos joku siellä meinaa,
että olikos signoralla peräti romantiikka mielessä hepeniä valitessa,
niin on pakko tuottaa pettymys.
Valintaan oli ihan käytännön syyt.

Ja hetken asiaa pohdittuaan signora päätti uskoutua asiasta myös mielitietylle.
Vanhojen akkojen vaivat oli syynä signoran yövarusteluun.
Hikeä pukkaa öisin oikein urakalla.

Mielitietyllä on tapana löytää aina kaikesta jotain positiivista.
Vaan eipä olisi signora osannut arvata, että kuumista aalloistakin sitä löytyy.

Signorahan aina kitisee, kun Italian kodissa on talvisin niin kylmä.
Varsinkin aamuisin.
Hyvä jos mittari on kymppiin kivunnut.

Mielitietty kekkasi, että näistä akkojen vaivoista voisi olla Italiassa jotain hyötyä.
Jospa signora ei aamuisin enää heräisikään nenä jäässä.


Helmikuussa se testataan.
Ja kyllähän signora selviää.
Suomalaisella sisulla.
Ja aaltojen voimalla.


sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Romanttinen tapaus

Kahden maan loukun ikävien puolien kompensoimiseksi
signora yrittää aina nyhtää irti molemmin maiden mukavat jutut.
Kuten esimerkiksi sen, että Italiassa 14.2. ei ole minkään sortin ystävänpäivä
vaan romantiikalla tuona päivänä mennään.
Niinpä signora ruikkasi pomolta helmikuulle viikon lomaa
ja päätti, että  suuntaa Italiaan San Valentinoa juhlimaan, Mielitietyn kainaloon.
Signora on jo tilannut romanttista ohjelmaa.

Signora on yhden Giorno di San Valentinon Italiassa viettänyt.
Mielitietty oli varannut pöydän ravintolasta.
Eräs herra soitti ja lauloi romanttista hömppää.
Ravintola oli täynnä nuoria pareja ykköset päälle,
kuhertelemassa ja syömässä.
Siis eikö vanhemmat immeiset sitä päivää fiilistelekään ?

Pyhä Valentinus oli muuten  piispa 200 -luvulta.
Nyt herää tietenkin kysymys, että miten piispa ja romantiikka sopii yhteen.

On tiedossa, että keskiajalla pariskunnat pyysivät usein esirukousta Valentinukselta.

Valentinuksen  kuolinpäivä oli 14.2.

ikivanha kansanuskomus kertoo, että 14.2. valitaan kumppani.
 Muinaisilla Rooman nuorilla on tapana antaa tuolloin avioliittolupauksensa.

Signora on törmännyt seuraavaan tarinaan:
Roomalaiset sotilaat eivät saaneet mennä naimisiin.
Pelättiin, että sotilaat olisivat perheen kasvamisen myötä alkaneet vaatia lisää palkkaa.
Kaikki eivät kuitenkaan kieltoa uskoneet.
Kerrotaan, että Valentinus vihki pareja salaa.
Kiinnihän Valentinus sitten puuhistaan jäi ja joutui vankilaan.
Valentinuksen sellin ikkuna täyttyi kiitoskorteista:
 ”Olet tukenut rakkauttamme itseäsi säästämättä!”

Toinenkin tarina Valentinuksesta liikkuu:
Valentinuksen kerrotaan kehoittaneen nuoria miehiä pysymään kotona vaimon kainalossa
 ja jättämään armeija väliin.
Moisesta touhusta ei roomalaiset sotapäälliköt tykänneet
ja lykkäsivätkin yhteiskunnan uhaksi koetun Valentinuksen vankilaan.
Tämän sympaattisen rakkauden puolesta taistelevan herran elämä päättyi mestauslavalle. 

Kyllähän moista uhrautumista pitää jotenkin muistaa!





torstai 22. joulukuuta 2016

lauantai 17. joulukuuta 2016

Tekemisen meininki

Oletteko koskaan olleet onnellisia partavaahdosta?
Kyllä, luitte aivan oikein.
Partavaahdosta.
Signora on.
Tänään, kun mielitietyn vaahtopurkki osui kylppärin kaapissa silmiin,
jokin niin mukavasti läikähti sydämessä.

Käyköhän mielitietyllekin niin?
Että sydän pamppaa signoran Italiassa olevien purnukoiden edessä ?
Tuskin.
Ja parempi niin.
Jos  jo yksi putilo aiheuttaa sydämen tykytyksiä,
niin mitä se signoran purkkiarsenaali saisikaan aikaan ?
Sehän kävisi jo terveyden päälle.

Mielitietty on siis vanhan kansan miehiä.
Ei mitään nykyajan vempaimia ajeluhommiin käytä.
Tarkennuksena kerrottakoon,
että ei nyt sentään ihan antiikin aikaisen kansan miehiä ole.
Ei siis veitsen kanssa heilu.
Mutta terän kylläkin.
Ja sen partavaahdon.

Italialainen ei muuten aja partaa, jos kielioppia mietitään.
Sanasta sanaan suomennettuna italialaiset herran tekevät parran.

Italialaiset ovat hyvin tekevää sorttia.
Tehdä -verbiä ( fare) käytetään suomalaisen korvin oudoissa paikoissa.
Suihkukin tehdään.
Ei oteta  suihkua eikä mennä suihkuun, vaan se tehdään.

Kun signora hapuili italian kielen alkuvaiheen karikoissa,
aiheutti hän hilpeyttä, kun ilmoitti italiaksi, että haluaisi ottaa suihkun.
Kuulijat toki ymmärsivät, mistä oli kyse,
 mutta eivät malttaneet olla naljailematta:
"Mihinkäs sen haluaisit viedä?"

Harmi, ettei signoran kielitaito vielä tuolloin ollut kummoinen.
Olisi näet signora voinut vastata,
että eihän sitä tehdäkään tarvitse.
Valmishan se jo on.

Pienenä vinkkinä Italiaan matkaaville.
Jos hotellissa kysytään, 
että haluatteko tehdä aamiaista ( fare la colazione),
ei teitä kyökin puolelle puuron keittoon houkutella.
Kysymys on vaan ihan siitä, että haluatteko syödä aamiaista.

Eli Italiassa on kyllä aika tekemisen meininki.

torstai 15. joulukuuta 2016

Taistelun tuoksinnassa

Eilen oli perinteinen Suomi-Norja –maaottelu.
Maat taistelivat viehkeän suomalaisen seurasta.
Sotatantereena oli viikon loma,
josta signora haluaa mahdollisimman monta päivää viettää saapasmaassa.
 
Aseet olivat seuraavat: 
 
Suomen sotapoikana taisteli Finski:
Suora lento juuri signoran toivomille päiville,
menopaluun hinta 221 €,
lähtö  aamu-uniselle mitä mukavimpaan kellonaikaan iltapäivällä.
 
Norjan joukossa huiski Norski:
Matkapäivistä joutui nipistämään kaksi,
vaihdollisen menon ja suoran paluun yhteishinta 311 €,
lähtö Hesasta 6.35, lähes kuuden tunnin norkoilu Malagassa,
josta lento Roomaan,
 kokonaislentotunnit menomatkalle 12 h 55 min.
 
Norskin kuluja lisää vielä se, että pitkästä päivästä johtuen on Malagassa pakko jotain murkinaa.
Niin ja aamusta on ajettava kotoa pirssillä bussiasemalle.
 
Tuskin on epäselvää, kumpi tämän taiston voitti.
 
Sinivalkoisille siiville signora taas helmikuussa kapuaa.
 


tiistai 13. joulukuuta 2016

Hämmennystä keittiössä

Siinä se taas tuli ja meni.
Se mielitietty.
Suomen visiitit ovat aina lyhykäisiä.
Yleensä aina torstai-sunnuntai.
Työt kun ei anna enempään mahdollisuutta.

Ja eipä ne asiakkaat täysin rauhassa antaneet mielitietyn näinäkään päivinä olla.
Puhelin pärräsi vähän väliä.
Eivät tainneet ollenkaan ymmärtää,
kuinka mielitietty nyt näin kesken kaiken voi Suomeen häipyä.
Ja vielä jonkun naisihmisen takia.

Lauantaiaamuna signora passitti mielitietyn kahvin keittoon.
Ja totesi jälkeenpäin,
 että suomalaisten lajitteluohjeiden esittely ei ollut oikein mennyt nappiin,
kun energiaroskiksesta kahvinporoja kaiveli.

Italian kodissa ei lajittelua harrasteta.
Tuotiin sinne toki muutama vuosi sitten kunnan puolesta roskislootia vino pino,
lajittelua varten.
Vaan mitä sitä hyödyttää lajitella,
kun tyhjennystä varten on sitten vain yksi ja sama laatikko?
Että näin Italiassa.

Kahvinporot eivät olleet ainoa asia, jotka lauantaina aiheuttivat hämmennystä.
Signora on ollut jo vuosien ajan teho-opetuksessa 
italialaisista ruokailuun liittyvistä kommervenkeistä.
Ja on jotenkin kuvitellut, että alkaa pikkuhiljaa olla kärryillä.
Kunnes lauantaina signora putosi takaisin nollapisteeseen.

Mielitietty on aina ja iankaikkisesti valistanut signoraa,
jotta PASTAN KANSSA EI SYÖDÄ LEIPÄÄ!
Piste!

Lauantaina signora tyrkkäsi kauhan mielitietyn käteen ja patisti kokkaamaan.
Lopputuloksena oli annos, jonka italialaista nimeä signora ei muista,
mutta ainekset olivat tagliatelle, pekonikuutiot ja pavut kasvisliemessä.
Eli jonkinlainen soppa.

Signora siinä mielitietyn kattilaa hämmentäessä totesi,
että nyt ei sitten varmaan kannata kattaa leipää, kun on pastaa.

" Laita vaan leivänpaahtimeen pari palaa leipää.
Laitetaan ne sitten lautaselle ja kaadetaan soppa päälle"

Signoralta meni pasmat aivan sekaisin.
Siis tagliatelle -pastaa ja leipää.
Mihin se ei koskaan pastan kanssa leipää katosi?
Siis mihin tässä nyt voi suomalaisraukka enää luottaa ?
Hämmentynyt signora popsi soppansa mysteeriä pohtien. 

Jossain vaiheessa pariskunta teki ensi vuoden suunnitelmia.
Lopputulemana oli, 
että reissuja sovittiin suuntaan ja toiseen useampia, aina ensi kesään saakka.

Mielitiettyä nauratti:
"Enhän minä tunne itseäni enää ollenkaan".
Niin se vanhakin oppii vielä uusia tapoja.
Kuten päivä kerrallaan elävä,
korkeintaan kuluvalle viikolle suunnitelmia lukkoon lyövä tekemään suunnitelmia pitkälle eteenpäin, aina ensi vuoden elokuulle saakka.
Kaikkeen sitä sitten joutuukin,
kun suomalaisen matkaan lähtee.


torstai 8. joulukuuta 2016

Sull' aereo

Signora ei voisi kuvitella elämäänsä ilman nettiä.
Vaan joskus kaiken reaaliaikaisuudesta on haittaakin.
Kuten esimerkiksi silloin, kun Fiumicinon kentän tiedot näyttää,
että koneen boordaus on jo alkanut
eikä mielitietystä ole kuulunut vielä mitään.

Mielitietty tuppaa lähtemään kentälle usein vähän viime tingassa.
Vaikka matka kotoa kentälle on liikenteen kannata usein haasteellinen.
Signora olikin pyytänyt,
että mielitietty ilmoittelee itsestään vasta Fiumicinossa.
Signoran sydän ei kestä " en tiedä, ehdinkö lennolle" -viestejä.

Äsken lopulta tuskaisen odotuksen jälkeen tuli viesti,
että herra istua nököttää jo koneessa.
Ja signora huokaisi helpotuksesta.
Ehkä kuitenkin seuraa vielä,
pääseekö kone lähtemään ajoissa.

Ja hyppää sitten bussiin ja aloittaa oman matkansa kentälle.
Onnellisena.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Paolo ja Pauli

Signoralta löytyy saapasmaasta ystäviä lähes jokaisesta ihmisen elämäntilanteesta.
Signora rakastaa tehdä Suomi-Italia  -vertailuja ja ystävien avustuksella se onnistuu mainiosti.
 
Kun Pauli maailmaan putkahtaa,
voi hän viettää äitinsä kanssa kotinurkissa peräti kolmivuotiaaksi asti,
ilman että mami työpaikkaansa menettää.
Ja saapa siitä vielä korvaustakin.
 
 
Paolokin on ehkä kotona äidin hoivissa
 vaan äidin työpaikan pysyvyydestä ei kovin pitkään ole takuita.
Saati että mitään korvauksia tulisi kolmivuotiaaksi saakka.
 
Kun suomalainen Pauli viettää ensimmäiset vuotensa todennäköisesti kunnallisessa päivähoidossa,
italialainen ikätoverinsa Paolo on ollut isoäitinsä hemmoteltavana.
Tai äidin tädin, kuten eräs signoran ystävän poika.
Italiassa signoran sepustukset suomalaisesta päivähoitosysteemistä herättää hiukan kateutta.
 
Koulun alkaessa Pauli tepastelee hyvin todennäköisesti koulumatkat yksin,
popsii koulussa kunnan tarjoaman lounaan,
koulupäivän päätyttyä puuhastelee iltapäivän iltapäiväkerhossa tai suuntaa yksin kotiin,
äitiä ja isää odottelemaan.
 
 
Paolo ei yksin kouluun mene.
Noutaja on myös koulupäivän päätyttyä.
Usein koulupäivä päättyy lounasaikaan.
Joissakin kouluissa on Paololla toki mahdollisuus saada lounas,
maksua vastaan.
Useimmiten Paolo kuitenkin lounastaa mummin luona,
jossa myös nauttii isovanhempien hössötyksestä siihen saakka,
kun isä tai äiti hänet sieltä noutaa.
Tai ehkä mummin pestiä hoitaa aupair.
Niin ja Paoloparka joutuu kouluun myös lauantaisin.
 
Pauli aikuistuessaan hän hommaa hyvin nopeaan oman kämpän.
itsenäistymistä ei kovin paljoa hidasta edes se, että mahdollisesti ei ole töitä.
Periaatteessa työttömyyspäivärahalla, asumis- ja toimeentulotuella pärjää,
kun Pauli oikein nuukasti elää.
Eikä ole ehtinyt velkaa tehdä.
 
Paolo asua nyhjöttää pitkään vanhempien nurkissa.
Jos töitä ei ole, omilleen muuttaminen on lähes mahdottomuus.
Italiassa kun asumistuki taitaa olla aika tuntematon käsite.
Ja vaikka töitä  löytyisikin,
 ei sekään välttämättä tuo mahdollisuutta omaan vuokrakämppään.
Palkat eivät ole hääppöisiä.
Vuokrat sen sijaan ovat.
Yksi signoran tuttu maksaa Roomassa kimppakämpän
yhdestä pikkuruisesta huoneesta 500 €/kuussa.
 
 Pauli pistää hynttyyt yhteen oman mielitiettynsä kanssa.
Naimisiinkiin tulee mentyä.
Jossain vaiheessa pariskunnan sukset sitten menevät ristiin.
Pariskunta päättää jatkaa eri teitä.
Ero on simppeli juttu.
Täytetään vaan hakemus ja kiikutetaan se käräjäoikeuteen.
Puolen vuoden päästä hakemus uusitaan ja se on siinä.
Kiitos ja näkemiin.
Ja jos jossain vaiheessa haluaa homman uusiksi, no problem.
Siis sen avioliiton.
 
Paolon tie on hiukan pidempi.
Kun on kerran katolisessa kirkossa sanonut Sí, lo voglio,
ei sen peruminen kovin simppeli ja nopea juttu olekaan.
Signora tietää tapauksia, joissa pariskunta on jo vuosikausia elellyt erossa,
mutta virallista prosessia ei ole käynnistetty.
Jotkut hoitavat homman loppuun asti vasta siinä vaiheessa,
kun uutta liittoa haikailee.
Vaan se uusi onkin sitten hoidettava siiviilisti.
Kirkkoon ei uudestaan ole mitään asiaa.
 
Vuodet vierii ja Paulille koittaa lähdön aika.
Viimeiset jäähyväiset jätetään  keskimäärin 2-3 viikon päästä.
 
 
Paolo siunataan heti, päivän parin päästä.
Sitä ennen Paolon omaisten kotiin kerääntyy iso joukko läheisiä.
 
Semmoista se on,
Paulin ja Paolon elämä.


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Lobbausta loukusta

Italialaisen morsmaikkuna ja kahden maan loukussa elelevänä
 sitä voi päätyä mitä ihmeellisempiin tilanteisiin.
Kuten lobbaamaan Italian kansanäänestyksen puolesta.
Italiassahan on 4.12. kansanäänestys senaatin vallan leikkaamisesta.
 
Mielitietty ilmoitti eilen, ettei ehkä äänestä ollenkaan.
Signora on päättänyt tsempata herraa äänestyspaikalle.
 
Nyt heti ensi alkuun on todettava,
että signoran tiedot äänestyksen lopputuloksen vaikutuksista ovat todella vajavaiset.
Ainoa konkreettinen asia, jonka signora on onnistunut bongaamaan,
on se, että mikäli ei äänet voittaa,
voi tämä tarkoittaa uusia vaaleja.
Renzi kun on ilmoittanut tässä tapauksessa heittävänsä hanskat naulaan.
 
Tästä taas voi seurata se,
että suosittu Beppe Grillo kiharat hulmuten  kiidättää joukkoineen Italian eurosta ulos.
Berlusconin Forza Italia vanavedessä.
Taitaa Italiasta löytyä vielä Lega Nordin väkeäkin,
 jotka mielihyvin jemmaisivat eurot piirongin peränurkille.
Signora näkee jo silmissään itsenä puljaavan kaupan kassalla liirojen kanssa hikikarpalot valuen.
 
 
Jos nämä signoran ajatukset nyt pahoittavat jonkun Italiassa asuvan mieltä,
 niin signora pyytää nöyrimmästi anteeksi.
Signora tsekkailee asiaa nyt tosiaan vain ihan omasta näkökulmastaan ja sen tiedon puitteissa,
jota blondin pienissä aivoissa majailee.
 
Ja siitähän signoralla ei ole tiedon murustakaan,
mitä Renzin mahdollinen voitto tarkoittaisi.
Kuten ei siitäkään, miten mielitietty mahdollisesti äänestäisi.
 
Kahden maan loukku päättää poliittisen raporttinsa tähän.


perjantai 18. marraskuuta 2016

Terveisiä loukusta

Eilen illalla signora kuulosteli ihmeissään oloaan.
Viimeisimmästä Italianvisiitistä on jo kuukausi.
Kuukausi on ihka ensimmäinen,
 jolloin kahden maan loukku ei ole  tuntunut kurjalta ja haikealta.
 
Elämä on maistunut ihan mukavalta.
Viikot ovat sujuneet ilman,
että signora istuisi kalenteri kädessä ja laskisi päiviä siihen,
kun taas mielitietyn treffaa.
 
Voisi varmaan sanoa,
että lopultakin signora on elänyt täysipainoista elämää ilman ainaista haikailua.
Signora on viettänyt aikaa ihanien ystävien kanssa
mutta on osannut nauttia myös yksinolosta.
 
Jos siellä joku nyt peljästyi, että onko se signoran lempi lopahtamassa,
niin huoli pois.
Kaukana siitä.
Mielitietty on ajatuksissa vähän välillä ja ikäväkin kaihertaa,
enemmän kuin koskaan.
Vaan tällä kertaa positiivisella tavalla,
ilman mitään kurjistelua ja kyynelten tirauttelua.
 
Näyttää uhkaavasti siltä,
että signora on lopultakin sopeutunut tähän "loukkuunsa".
 
Niin ja kohtahan se mielitietty tänne Suomeen taas pölähtää.
Että mikäs se tässä loukussa on ollessa. 

maanantai 14. marraskuuta 2016

Mikä seikkailu !

Perjantainen rahkapähkäily kirvoitti signoran pohtimaan ( jälleen kerran)
ruokakuvioita laajemminkin Suomi-Italia  -sekamelskassa.
Ihan ensi alkuun on parasta tarkentaa,
että signora ei pidä itseään sen kummemmin suomalaisen kuin italiaisen ruokakulttuurin guruna.
Pohdinnat tulevat vain ja ainostaan signoran omista ruokailutavoista
ja oman italialaisen lähipiirin tarkkailusta.

Signoralle ehkä yksi hämmentävimmistä asioista on ollut erilaiset "säännöt",
Non si fa cosí, signora on usein kuullut.

Tätä signora on usein pähkäillyt.
Ja yrittänyt kysellä.
Selkeää vastausta ei signora ole kuitenkaan saanut.

Olisiko kyse siitä, 
että täydellistä makuyhdistelmää ei haluta riskeetata poikkeamalla jostain hyväksi koetusta ?
Tämä kuulostaa ainakin signoran päässä loogiselta.

Jos esimerkiksi joku leipätyyppi on todettu hyväksi aterian kokonaisuuden kannalta, 
ei siitä poiketa ?

Signoran Italian kodissa on aina samaa hiivaleipää.
Signoran mielestä aika mautonta ja vähän kuivahkoakin.
Kerran tuo leipä oli loppu.
Lounaaksi oli kuitenkin ruokaa, jonka kanssa kuuluu syödä leipää.
Mielitietty pähkäili, miten nyt syö.
Signora tarjosi omaa aamupalaleipäänsä.
Mehevää ja maukasta.
Hetken epäröityään mielitietty tarttui tajoukseen,
haukkasi leipää.
"Ma che buono questo pane" !

Signora pongasi välittömästi tämän leivän kehumisen ja kysäisi,
että onkos se parempaa, kuin "normaali leipä".
Ja olihan se, myönsi mielitietty.

Signora tästä innostuneena ehdotti, että mielitiettyhän voi ostaa tätä nyt sitten jatkossakin.
"Oh, no, totesi mielitietty.
Kyllä hän jatkossakin ostaa sitä tuttua leipää.
Signora vielä yritti kysyä, että miksi, jos tämä toinen leipä on parempaa.
Se nyt vain on tapana ostaa tätä, oli vastaus.
Mitä siihen sitten enää suomalainen mitään lisäämään ?

Italiassa keskustellaan ruoasta ja syömisistä paljon.
Varsinkin, jos ollaan syöty vähän jotain normaaliarjesta poikkeavaa.
Elokuisen kesälomareissun jälkeen mielitietyn veli sai seikkaperäisen selvityksen,
mitä kaikkea pariskunta oli reissun aikana syönyt.
Eikä näyttänyt edes tylsistyneeltä ruokalistan kuultuaan.
Pariskunnan syömingeistä kehkeytyi pitkä keskustelu veljesten välille.

Eikä keskustelun aloitukseen tarvita edes ns ulkona syömistä.
Myös kotikokkauksista keskustellaan.
Signora onkin leikitellyt ajatuksella,
että joku päivä töissä aamukahvilla täräyttäisi,
että minäpä tein eilen nakkikeittoa!

Mahtaisi työkaverit ihmetellä.
Signoran työyhteisössä ei pahemmin kokkauksista keskustella,
Ei, vaikka kaikki ovatkin naisia.
Italiassa signora on törmännyt siihen, että jopa miehet jutustelevat syömisistä.

Aivan oman keskusteluaiheensa Italiassa on luonut signoran kokkailut.
Ykköslistaa pitää sekä makaroonilaatikko että juustoinen kalakeitto.

Jotkus signoran ystävistä ehkä muistavatkin, 
että makaroonilaatikon teko meinasi tyssätä ihan alkuunsa.
Signora erehtyi tarvikeostoksille mielitetty vanavedessä.
Pastahyllyjen välillä käytiin kiivasta keskustelua.
Signora oli löytänyt pastapaketin, 
jonka sisältä muistutti suomalaisen makaroonilaation makaroonia.

Mielitietty pudisteli päätään.
Eihän uuniin voi laittaa pientä pastaa!
Signora päätti unohtaa löytämänsä makaroonipaketin
ja soveltaa lootan tekoon jotain muuta pastaa.
Vähän isompaa.
Vaan ei käy.
Ei käy kolmaskaan vaihtoehto.
Signora on tunnetusti lyhytpinnainen tyyppi.
Jääkööt sitten koko laatikko tekemättä.
Lopulta mielitietty nappasi hyllyltä signoran ensimmäisen löydön.
 
Laatikon kimppuun käytiin sitten aikanaan vähän epäileväisin mielin.
Hyvää kuulema oli.
Seuraavana iltana oli odotti pizzailta ystävien seurassa.
Signoran kokkailut nostettiin pöydälle.
Mielitietty kertoi, kuinka hän oli pistänyt uuniin pientä pastaa !
Sì ?
Ystävä halusi lisäselvitystä.
Signora ei tiennyt,
ollakko ylpeä rohkeudestaan vai toivoa voivansa vajota maan alle häpeästä.

Vielä hämmentävämpää oli signoran juustoinen kalakeitto.
Myöhemmin on signora kuullut, 
että italialainen harvemmin tuikkaa keittoihinsa juustoa.
Ja että kalakeittokin pitää sisällään muuta, kuin pakastekalaa.

Sopan raaka-aineet olivat simppelit.
Pottuja, pakastekalaa ja yrttituorejuustoa.
Mielitietty pyöritteli lusikkaansa keitossa.
Maistoi.
Maistoi uudestaan.
Ja itseasiassa taisi vähän tykätäkin, kun lisää otti.
Eikä kyseessä ollut mikään kohteliaisuus.
Mielitietty kyllä ilmoittaa, jos joku ei maistu.
Eikä taatusti ota sitä enää lisää.

Parin päivän päästä oli taas vuorossa pizzaa ystävän seurassa.
Me söimme sitten outoa keittoa, julisti mielitietty.
Taisi ystävä vähän nostella kulmiaan, kun ainekset kuuli.

Seuraavana päivänä pariskunta oli menossa lounastarvikeostoksille,
kun kaupan pihalla törmäsivät mielitietyn serkkuun.
Serkku kyseli ensin, mitä pariskunta meinaa lounaaksi kokata.
Tätä seurasi selvitys, mitä serkkua vaimoineen lounaalla odottaa.
Menuselvitysten jälkeen serkkukin sai seikkaperäisen selvityksen siitä oudosta keitosta.
Taisi hetken epäillä tarinan todenperäisyyttä.
Signora totesi siihen, että "sono finlandese".

Oletteko te törmänneet koskaan Suomessa kaupan parkkipaikalla miehiin,
jotka keskustelevat lounassuunnitelmistaan ?

Ehkä koomisin " mutta kun näin on tapana" -episodi liittyy jäätelöön.
Tämä tapahtui vuosia sitten.
Signora ja mielitetty ovat  jäätelöbaarissa.
Italiassahan jäätelö ostetaan useimmiten jäätelöbaarista.
Niitä löytyy joka kadun kulmasta ja ovat auki myöhään yöhön.
Signora ilmoittaa haluavansa suklaata.
Che altro, kysyy mielitietty.
Signora ilmoittaa, että ei mitään muuta, kuin suklaata.

Mielitetty toteaa, että on tapana ottaa myös jotain toista sorttia.
Signora tunnustaa olevansa vähän yliherkkä näille "on tapana" -jutuille.

Signora ilmoittaa tomerasti, että pelkkää suklaata.
Mielitietty ei häviä yhtään jämeryydestä,
kun toteaa uudestaan, että on tapana ottaa kahta lajia.

Taisi signora yrittää vikistä vielä kolmannen kerrankin pelkästä suklaasta,
mutta sitten päätti luovuttaa.
Ja signoran tötteröön päätyi lopulta suklaata ja pähkinää.
Signoran on myös pakko tunnustaa, että hyväähän se oli.
Kaksi eri sorttia yhdessä.

Joskus kauan sitten, kun mielitietty oli viettänyt ensimmäisen kokonaisen viikon signoran kokkauksien varasssa,
hän totesi:
"Tämä viikko on kyllä ollut aikamoinen ruokaseikkailu".

Vielä signoralle ei ole oikein selvinnyt,
oliko tuo positiivinen vai negatiivinen juttu.


perjantai 11. marraskuuta 2016

Kieliongelmia

Signora tarvitsisi vähän jelppiä italian kielen taitajilta.
Miten ihmeessä selittää, mikä on rahka italiaksi ?
Sanakirjan tarjoama ”il formaggio fresco cagliato”
kuulostaa ainakin signoran korvaan vähän oudolta. 
 
Mielitietty on tulossa Suomeen joulukuun alussa
ja signora on päättänyt ”ilahduttaa” häntä jälleen suomalaisilla pöperöillään.
 
Suurin osa Signoran tuntemista italialaisista on aika epäileväisiä signoran keitoksiin.
Varsinkin jos niissä on heille outoja ainesosia.
Tai vaikka raaka-aineet olisivat tuttuja,
niiden oudot yhdistelyt aiheuttavat hämmennystä. 
 
Mielitietty onneksi on valmis maistamaan kaikkea uutta.
Kunhan tietää, mitä tuo uutuus pitää sisällään.
 
Kaikki ystävistä eivät ole yhtä helppoja tapauksia.
Signora muistaa, kun hän ensimmäistä kertaa läjäytti erään ystävän nenän eteen lautasen,
jossa oli signoran väkertämiä täytelettuja.
Ystävä käänteli lettupötkylää ihmeissään.
Ja kaikkein hämmentävintä hänelle oli se,
kun hän ei ollut varma, kuuluuko pötkylän kanssa syödä leipää.
 
Eräs toinen ystävä pääsi ”nauttimaan” suomalaisesta lounaasta lihapullien,
 ruskean kastikkeen ja muussin kera.
Rohkeasti, tosin hiukan ihmetellen pisteli kaikki poskeensa.
Tämä sattui muutama vuosi sitten signoran viettäessä Italiassa vuorotteluvapaata.
Tuo lounas oli kyllä aika opettavainen signorallekin.
Tuolloin selvisi, että majapaikan hanasta voipi lorotella arsenikkipitoista vettä!
Eikä talon väki ollut maininnut tästä mitään signoralle.
Signora kyllä mainitsi tästä talon väelle tuon lounaan jälkeen.
Aika tiukasti mainitsikin.
 
Vaan palataanpas asiaan.
Se rahka.
Antakaahan nyt oikein houkutteleva versio italiaksi.


torstai 3. marraskuuta 2016

Tutto bene ?

Signora ei ollut aikoinaan kovin innokas koululainen.
Maantieto taisi kuulua niihin kaikkein vähiten kiinnostaviin aineisiin.
Ei tullut silloin signoran mieleen,
että jossain vaiheessa elämään voisi liittyä maanjäristykset.
Että voisi olla hyvä niistä jotain tietää.
Tai että ei olisi pahitteeksi, jos vähän hahmottaisi,
missä päin Italiaa mikäkin alue on.  
 
Viime aikoina on signora joka aamu vähän sydän pamppaillen kurkistellut uutisia kännykästään.
Onko taas Italiassa jyrissyt? 
 
Tämän aamuista järistystä lukuun ottamatta
 on mielitietty aina ehtinyt jo lähettää tutto bene –viestin,
 ennen kuin signora on uutisiin saakka ehtinyt.
Tietää, että signora kuitenkin on huolissaan.
 
Viime sunnuntaina mielitietty oli herännyt siihen, kun sänky keinui.
Vähän niin kuin myrskyssä kyntävässä laivassa.
Ja naputteli signoralle heti viestin. 
 
Nyt viestiä viimeisimmän järistyksen jälkeen ei ole vielä kuulunut.
Ei varmaan sitten tuntunut missään, kun ei ole herännyt.
Näin signora on mieltään rauhoitellut. 
 
Mielitietty on myös kertonut asuvansa vähemmän järistysherkällä alueella.
Myös talo on rakennettu järistykset huomioiden. 
 
Ehkä on parempi pysytellä pelkästään tuon mielitietyn antaman infon varassa
eikä googletella sen enempää riskialueita kuin mitään muutakaan.
Vaan vielä vielä puuttuu se tutto bene –viesti.


perjantai 21. lokakuuta 2016

Kampaus à la Fiumicino

Vaikka signora rakastaakin lentokentillä oloa ( lähinnä siis menomatkalla),
on yksi asia, jota hän siellä inhoaa.
Turvatarkastus, kopeloitavaksi kun aina joutuu tekonivelen aiheuttaman hälytyksen vuoksi.
 
Yleensä Rooman päässä on touhu on ollut aika ylimalkaista Helsingin puuhiin verrattuna.
Huippuna taitaa olla tapaus, jossa italialainen turvatarkastustäti lääppäisee signoraa pari kertaa.
Kerran vyötäröltä ja toisen kerran kintuista.
Koko ajan jutellen työkamunsa kanssa.
Eikä pahemmin signoraa edes vilkaissut.
 
Viime sunnuntaina olikin sitten ihan toinen homma.
Täti taisi olla aika uusi, kun vieressä oli kollega antamassa ohjeita.
Täti olikin tehokas.
Aloitti tsekkauksen signoran päästä.
Signoran harvat ja ohuet haivenet ovatkin varmaan oiva paikka kätkeä jotain vaarallista ja kiellettyä.
Täti möyhensi signoran kiharoita aikansa ja siirtyi sitten alemmas.
Tarkastus kesti ikuisuuden.
Tai ehkä vaan signorasta siltä tuntui.
Oli vaan niin noloa seistä siinä keskellä käytävää kun toinen liivejä venyttelee.
Yleensä sekin on hoidettu vähän hienotunteisemmin.
 
No saipahan signora ihkauuden kampauksen.
Vessan peilissä joka suuntaan harottavia hiuksia hetken tuijoteltuaan
 signora kuitenkin päätti palata vanhaan omaan tyyliinsä.
 
Bag drop –tiskillä käyntikään ei muuten mennyt ihan suit sait.
Virkailijasetä tivasi kovasti,
ettei signoralla vaan ole kiellettyä Samsung Calaxy note 7 –puhelinta.
Signora kaivoi luurinsa laukustaan ja selitti, että joku Samsung Calaxy on mutta ei se kielletty,
 vaan ei kyllä muista, mikä puhelin on nimiään.
Setä siinä pyörittelee signoran kapulaa tovin ja pähkäilee.
Ilmeisesti ei ollut varma, miltä kielletty versio näyttää.
Signora jo hetken hätäili, että josko joutuu luurinsa mielitietylle jättämään.
Lopulta sekä kuitenkin armahti ja laski signoran eteenpäin.
Sitä uutta kampausta hankkimaan.


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Järistysten jäljillä

Viikon Italian reissu piti sisällään myös visiitin Abruzzon alueelle.
Mielitietty oli ilmeisesti rekisteröinyt signoran vinkin, 
että voisi olla joskus kiva olla hotellissa yötä "kommuunikämpän" sijaan.
Niinpä yhden yön signora nukkui lämpimässä ( Italian kodissa on jo aika vilpoisaa)
ihanan Hotel Rosesin huoneessa Roseto degli Abruzzissa.

Mielitietty oli tehnyt myyräntyötä ja onnistunut löytämään hotellin,
jossa signoran seulankin läpäisevä aamiainen. 

Ei tuo toki mikään huvireissu ollut.
Mielitietty pakersi töitä molemmat päivät tiiviisti.
Toisena päivänä työt veivät Amatricen lähistölle. 
Vaikka tuntuikin hiukan pahalta ja ehkä röyhkeältäkin mennä sinne pällistelemään,
uteliaisuus vei silti voiton. 
Teistä oli monista kohdin osa pois käytöstä romahdusvaaran vuoksi.
Viranomaisia näkyi todella paljon.
Oli poliisin ja palokunnan väkeä.
Protezione civilen autoja, väkeä ja isoja telttoja oli joka puolella.
Suomessa ei vastaavaa yksikköä taida olla.
Tuo yksikkö mm organisoi kaiken tarvittavan avustustyön luonnonmullistusten
 ja muiden katastrofien jälkeen.

Varsinaiseen vanhaan keskustaan, jossa tuho oli pahin, 
eivät ulkopuoliset päässeet.
Siellä täällä näkyi osittain romahtaneita rakennuksia.
Signoran mieleen on piirtynyt eräs talo, josta seinä oli romahtanut.
Siellä retkotti edelleen sänky.
Signora ei voinut olla pohtimatta,
mitä senkin sängyn omistajalle oli käynyt.

Siviiliautoja ei pahemmin näkynyt.
Eikä siviilejäkään.
Jossain vaiheessa eräs poliisi pysäytti signoran ja mielitietyn
ja kysyi, onko pariskunta paikan asukkaita.
Siinä vaiheessa pariskunta päätti,
että on aika poistua paikalta.

Paluumatka vei l'Aquilan ohi.
Siellä näkyi vieläkin muistoja muutaman vuoden takaisesta järistyksestä.
Jotain rakennuksia oli mm tuettu laudoilla.
Järistyksen jälkeen rakennetuissa taloissa oli monissa puuta.

Pariskunta ajoi myös ns Berlusconin talojen ohi.
Talot on rakennettu L'Aquilan järistyksen jälkeen.
Silviollahan oli kunnianhimoinen haave rakennuttaa "uusia kaupunkeja"
 varsinaisen l'Aquilan kylkeen.
Siitä, missä mittakaavassa hanke lopulta toteutui, ei signoralla ole tietoa.
Talot ovat keskellä ei mitään ja ainakin mielitietyn mukaan
niiden asuttaminen ja sinne sopeutuminen on ollut todella hankalaa.
Siellä kun ei ole mitään palveluita.
Ainoastaan nuo talot.

Tuo päivä muistutti jälleen elämän arvaamattomuudesta.
Ja jätti oudon olon pitkäksi aikaa.
Taisi signoraa vähän pelottaakin.
signora suuntasi ihan mielellään takaisin Viterboa kohti.
Se kun ei ole kovin järistysherkkää aluetta.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Con calma

Nyt on kuulkaa tapahtunut vallan omituisuuksia !
Signoralta ei mennyt Italiassa hermo kertaankaan !
Siis vaikka oli siellä peräti viikon !

Ensimmäisenä iltana mielitietyn veli linnottautui television ääreen myöhään iltaan saakka.
Televisio on siis mielitietyn asunnon puolella.
Signora kömpi makuuhuoneessa parin peiton alle,
kuunteli veljesten jutustelua 
ja funtsaili, että toki tämän illan olisi voinut toisinkin viettää.
vaan tämmöistähän se elämä Italiassa on, turha sitä on märehtiä,
totesi signora sitten itselleen.
Olihan nyt hän kuitenkin taas Italiassa,
mielitietyn luona.
Signora pisti tulpat korviin ja nukahti.
Onnellisena.

Signora onnistui luovimaan signoralle omituisen huushollinpidon seassa ihan kiitettävästi.
Kertaakaan ei nurissut itsekseen.
Eikä myöskään mielitietylle.

Viikkoon sattui pari ERITTÄIN TÄRKEÄÄ potkupallopeliäkin,
jotka tietenkin söivät vähäistä yhteistä aikaa.
Mielitietty toki kysyi luvan.
Että passaako hänen tuota pallon potkimista seurata.
Eihän signora moista voinut kieltää.
Tässäkään vaiheessa ei drama queen astunut esiin.
 
Jossain vaiheessa viikkoa signora ihmetteli mielitietylle omaa oloaan.
Kun on niin leppoisaa.
Yleensä kun signora räjähtelee asiasta jos toisesta.
 
Mielitietty oli samaa mieltä.
Totesi, että signora on ollut niin calma e serena.
 
Toki ei tämä rauhallisuus ollut pelkästään signoran omaa aikaansaannosta.
Mielitietty oli tehnyt pari edellistä viikkoa duunia aivan hullun lailla,
jotta nyt signoran viikon aikana eivät päivät olisi niin hirveän pitkiä.
Olipa jopa sunnuntai vapaa kokonaan.
Mielitietyn edellinen vapaa taisi olla elokuussa yhteisen lomaviikon aikana.
 
Viikon aikana signora huomasi myös monia muita pieniä asioita,
joihin mielitietty satsasi ja kiinnitti huomiota,
jotta signoran olisi hyvä olla.

Ja hyvin siinä mielitietty onnistuikin.
Drama queen ei putkahtanut paikalle kertaakaan.

Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta ?
No, jos nyt signora ihan rehellinen on, niin tunnustettakoon, 
että viimeisenä iltana piti pari kyyneltä silmäkulmasta puristaa.
Kuka sitä nyt täysin täydellinen olisi ?
 
Viimeisenä iltana on signora aina molto sentimentale.
 
Tuosta illasta tuli toisinto ensimmäiselle illalle.
Talon muut asukit tulivat kotiin myöhään ja kello läheni jo kymmentä,
kun he aloittivat illallisen väsäämisen.
Siis myös kokkaaminen ja syöminen tapahtuu mielitietyn asunnon puolella.
Murkinan jälkeen tuli telkusta mielenkiintoista ohjelmaa.
Signora oli vetäynyt omaan ylhäisyyteensä jo hyvissä ajoin.
Aamulla olisi aikainen herätys.
Ja pikkasen signora märehti, että tämmöinen viimeinen ilta.
Vaan ihan vähän vaan.
Komensi sitten itsensä takaisin ruotuun.
Tällaista se signoran Italian elämä on,
turha siitä on rutista.
 
Suomeen saapui sunnuntai-iltana ihan onnellinen ja viikkoon tyytyväinen suomalainen.