sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Jäähyväiset

Nyt on kuulkaa signoralla vähän surullisia uutisia.
Tämä elämä kahden maan loukussa voi olla sitten joskus rankkaa.
Niin rankkaa, ettei sitä kaikki kestä.
 
Kaikkensa signora on yrittänyt.
Mutta kun toinen ei kestä erossa oloa.
Signoralle ei tämä ole ollut mikään ongelma.
Mutta toiselle sitäkin enemmän.
Joka eron jälkeen on toinen ollut surkeampi ja surkeampi.
Signora on yrittänyt lepytellä.
Joskus se on tuottanut pikkuriikkisen tulosta.
Mutta koskaan ei toinen ole palannut täysin normaaliin.
 
Niinpä ero toisensa jälkeen on vienyt toista osapuolta surkeampaan jamaan.
Joskus signora pyysi vaivihkaa läheisiä pitämään toista vähän silmällä erossa olon aikana.
Pitämään seuraa ja lohduttamaan.
Mutta ei sekään aina toiminut.
 
Tänään signora päätti, että se oli nyt tässä.
Ei tästä mitään tule.
On aika jatkaa eri teitä.
Niin haikealta kun se tuntuukin.
Onhan yhteiseloa takana jo pari vuotta.
 
Mutta joskus on katsottava totuutta silmiin.
Tai ainakin kukkaruukkuun.
 
 
Onneksi on muistoja ajalta, jolloin meni paremmin ja yhteiselo kukoisti.
 
 
Puhumattakaan siitä,
mistä kaikki alkoi.
 
 
 
Signora on tehnyt vakaan päätöksen siirtyä muovikukkiin.
Ehkä ne selviää paremmin tämän reissunaisen elämässä mukana.
 


lauantai 30. tammikuuta 2016

Kenen siivellä reissata ?

"Finnair on perunut lentojaan miehistöpulan vuoksi ".
Tämmöiseen uutiseen törmäsi signora tänä aamuna
 aamusumpin seurana ollutta lehteä lärätessään.
 
Syyksi kerrottiin flunssakausi.
"Varamiehitysjärjestelmä ei toiminut".
 
Olisiko yksi syy toimimattomuuteen siinä,
että systeemi yksinkertaisesti on pitänyt sisällään liian vähän porukkaa?
 
Onko  Finskin sediltä ja tädeiltä euron kiilto silmissä  päässyt unohtumaan,
että lentoemot, lentäjät ja stuertit eivät ole mitään robotteja
vaan ihan tavallisia pulliaisia,
 joihin voipi iskeä sellainenkin harvinaisuus kuin flunssa ?
 
Signora on viimeisten 14 vuoden aikana lennellyt tiuhaan.
Usein Finskillä.
Tasossa on tapahtunut uskomaton muutos.
Finski alkaa pikkuhiljaa muistuttaa palveluiltaan halpalentoyhtiöitä.
 
Signoran "lentouran" alkuvaiheessa Finskin lennoilla tarjoiltiin lämmin ateria.
Alkomahooliakin löytyi.
Siis maksutta.
Koneeseen noustessa sain napata iltalehden mukaansa.
Istumapaikan sai valita ennakkoon ilman,
että siitä piti mitään pulittaa.
 
Mikä on tilanne nykyään?
Maksuttomasta ruoasta voi vai haaveilla.
Ellei sitten laske mustikkamehua tähän kastiin.
Juomapuolella irtoaa kahvia, teetä ja vettä.
Jossain vaiheessa lentoa lentoemot sipsuttelevat käytävällä kaupustellen Iltalehteä.
Hinta on kovempi, mitä "maassa".
Niin ja jos et halua maksaa istumapaikasta,
saat nököttää siinä, mitä on jäljellä kun lähtöselvitystä teet.
 
Kaikesta myös laskutetaan.
Kuten väärin päin menneen nimen korjauksesta.
25 €.
 
Tosin kyllä Finskiltä voi silloin tällöin onnistua saamaan edullisia lentojakin.
Itseasiassa hyvin usein, kun signora on tällä uljaalla suomalaisella taivaalla liidellyt,
ei sen valinta ole ollut mikään itsestään selvyys.
Kun hintaeroa vaihdolliseen lentoon on ollut parin kympin verran,
on signora ilman muuta valinnut suoran lennon.
Ja näin säästänyt päivän mennessä ja toisen tullessa lyhykäisestä lomastaan.
 
Norwegian julistaa usein lentävänsä halvalla Roomaan.
Lentäähän se,
mutta harvemmin ovat nuo halvat päivät signoralle natsanneet.
Seuraavalle reissulle natsasi vaan esim edelliselle ei.
Tällöin olisivat lennot Norwegianilla maksaneet 400 €!
Finski kiidätti signoran Roomaan 200 €:lla.
Tuon 200 € maksoi nuo Norwegianinkin lennot nyt tälle tulevalle reissulle.
 
Menomatkan norjalaiselta saa usein edullisesti.
Paluu sitten kustantaakin usein jo tuplaten.
Tai jopa enemmän.
Signora kerran tsekkasi,
olisiko edes mahdollista saada myös paluulentoa muutamalla kympillä.
Olisihan se ollut, jos olisi voinut olla reissun päällä lähes kuukauden.
 
Lentojen varaus on aina onnen kauppaa.
Hinnat muuttunut nopeasti.
Kerran signora fundeerasi erästä lentoa parin tunnin ajan.
Kun sitten palasi sitä varaamaan,
olikin hinta humpsahtanut lähes satasella ylöspäin.
 
Signora onkin muuttanut hiukan taktiikkaa.
Laiska kun on, hän ei jaksa puljata tuntikaupalla eri varaussivustojen välillä.
Varsinkin, kun ne hinnat tosiaan voivat muuttua hetkessä.
Signoralla on määritellyt ylärajan,
jonka yli hinta ei saa mennä.
Kun sopivan hintainen ja signoralle passaavilla aikatauluilla oleva lento löytyy,
varaus usein napsahtaa.
Signora ei kovin montaa kertaa tsekkaa,
löytyisikö vielä halvempaa.
Siinä kun voi tosiaan käydä niin,
että ei löydy ja kun sitten palaa tekemään edellisen löydön varausta,
on sen hinta jo noussut.
 
Onnea vaan kaikille siellä varaussivustojen maailmassa!
 
 


maanantai 25. tammikuuta 2016

Omituista

Signora on viettänyt viikonlopun pää ämpärissä.
Seuraksi saapui oikein vatsatautien äiti.
Reilun 1,5 vuorokautta meni niin, että puolisen tuntia pystyi signora
punkan pohjalla röhnöttämään,
ja sitten taas se oli menoa.
 
Voitte uskoa, että meno oli loppuvaiheessa aika tuskaisaa,
kun mitään kyyditettävää ei enää ollut.
 
Kun signora WhatsAppin välityksellä raportoi mielitietylle seurustelustaan ämpärin kanssa,
tuli heti huolestunut puhelu.
"Hai sentito il dottore?"
 
Mielitietyllä on vielä paljon opittavaa suomalaisesta elämän menosta.
Suomalaisilla ei ole il dottorea, jolle soittaa asiassa kuin asiassa.
Itseasiassa signora on muutaman kerran selittänyt suomalaista systeemiä.
Eihän Suomessa ( ei ainakaan signoran kotikaupungissa) pääse edes lääkärin vastaanotolle,
ellei ole ensin läpäissä hoitajan tiukkaa seulaa.
Puhumattakaan, että voisi kilauttaa lääkärille.
 
Ja tuon seulan läpi olisi täysin turha vatsataudin takia yrittää ängetä.
 
Mielitietty myös ihmetteli, mikä tällainen vatsapöpö oikein on.
Ei ole kuulema koskaan kuullutkaan.
Joko signora onnistui selittämään asian jotenkin omituisesti
tai sitten mielitietyn elimistö on tehty täysin jostain mystisestä jutusta.
Siis jos ei 54 ikävuoteen mennessä ole ollut yhtään vatsatautia ?
Eikä ole kuullut kenelläkään toisellakaan sellaista olevan ?
 
Omituista.
Italialaista. 

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kitinää

Eilen mielitietty julisti kylmyyden saapuneen Italiaan.
"Qui ha iniziato a fare freddo !!"
 
Viime päivien Suomen ärhäköiden pakkaspäivien siivittämänä
 signora hiukan epäili tuota kylmyyttä.
 
"Quanto ? Qui é -24 gradi  !"
 
Taisi mielitietty muuttaa hiukan ajatustaan kylmyydestä,
sillä pohjois-Italiassa, jonne mielityn olivat duunit taas vieneet,
tarjoiltiin il freddoa  -2 asteen verran.
 
Tai sitten mielitietty on edelleen sitä mieltä,
että kylmä on.
 
Tämä kylmyysasia on signoralle mysteeri.
Jos ulkona on vain muutama plusaste,
on mielitietyn mielestä kylmä.
Vaan jos kotona on pikkasen päälle kymmenen astetta,
mielitietty ihmettelee,
ma che freddo?
Miten signoraa voi palella ?
 
Noin vuosi sitten Italian kodin sisälämpömittari katosi.
Vaihtoehtoja on kaksi.
Signora on jemmannut sen jonnekin, josta ei enää muista yhtään mitään.
Tai mielitietty on hoitanut tämän saman  homman
kyllästyttyään signoran kitinään onnettomista asteista.
 
Oli niin tai näin,
kitinät palaa taas!
Sorry vaan, mielitietty.
Signora nappasi eilen kaupasta sisälämpömittarin mukaansa.
Ja aikoo pakata sen myös matkalaukkuunsa.
 
Mitä signora sitten näillä astetiedoilla tekee?
Kuka tietää.
Ei ehkä yhtään mitään.
Vaan onhan se ihan mukava sitten taas huomata,
kuinka arktisissa olosuhteissa sitä onkaan taas ollut.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Signora ja kiinalainen

Signora on  sinnikkäästi opetellut yhteiseloa
 uuden asuinkumppanin kanssa.
Kiinalaisen.
Ehkä se tästä urkenee.
Elämä kahvimyllyn emäntänä.
 
Signora ei ole tekniikan tyttöjä.
Ei sitten yhtään.
Kaikki blondivitsit ovat totta signoran kohdalla.
 
Tulihan härvelin mukana ohjeet.
Kun vielä ymmärtäisi,
mitä niillä tarkoitetaan.
Näyttää vähän siltä,
että Krupsin sedät Kiinassa ovat turvautuneet netin käännösohjelmiin.
Vai mitä sanotte seuraavasta :
 
" Yleisesti ottaen saa sanoa, että mitä pikempi kahvin laitto on
sitä hienommaksi kahvipapuja pitäisi jauhata".
 
Suurimman osan lauseista jopa signora jummartaa,
vaikka taivutukset ja kielioppi onkin mitä sattuu.
Mutta tuota "pikempää" kahvin laittoa ei signora bonjaa.
Ehkä kiinalaiset meinaa,
että mitä hienommaksi signora pavut jauhaa,
sen nopsempaan sumppi sitten porisee.
 
Toki syy siihen,
ettei signora kaikkea oikein ymmärrä voi olla siinäkin,
että ehkä signora edustaa sitä poppoota,
jota  ohjeissa varoitellaan härveliä käyttämästä:
 
"Laitetta ei ole tarkoitettu sellaisten henkilöiden käyttöön,
joiden fyysiset tai henkiset kyvyt tai aistit ovat heikentyneet" 
 
Vaan ei signora luovuta.
On sitten missä fyysisessä tai psyykkisessä tilassa tahansa.
Kyllä signora ja mylly vielä yhteisen sävelen löytävät.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Käsitavaroista ei signora luovu

Iltapäivälehdessä oli juttu,
kuinka Thaimaan reissaajilta jäi matkatavarat maailmalle.
Ja joillakin niiden mukana niin lääkkeet kuin avaimet sekä autoon että kotiin!
Signoraa alkoi lähes naurattamaan.
Ei toki toisten huonotuurisuus vaan oma pessimistinen tyyli pakata.
Joskus siitä ominaisuudesta voi olla hyötyäkin.
 
Signora pakkaisi kaiken käsitavaroihin,
jos vain voisi.
Kun eihän se ruumakapsäkki kuitenkaan tule perille.
Valitettavasti kaikenlaiset rajoitukset hankaloittavat signoran pakkausoperaatioita.
 
Vaan aikamoinen operaatio se onkin.
Käsitavaroiden sisältö on pitkään ja hartaasti harkittu
ajatuksella " näillä pärjää pitkään, vaikka muuta ei olisikaan".
 
Mitään ehdoton -juttua signora ei ruumaan lykkää,
ellei ole pakko.
Joskus on.
Kuten kaikenlaiset naisten kempparihärpäkkeet.
Vaan kyllä niillekin signora pienen varotoimen pykää pystyyn.
Käsitavaroissa Minigrip-pussissa on usein jos jonkinlaista
 pikkupurnukkaa ensihätään.
Isommat lajitoverinsa makoilevat sitten ruumalaukussa.
 
Tästä seuraa tietenkin se,
että minigrippussukan saumat venyy ja paukkuu.
Se on tarkkaa hommaa,
kun sinne purkukoita ja puteleita survoo.
Tarkalla asettelulla saa ihmeitä aikaan.
 
On signoralla tähän yksi salainen asekin.
Signora kiskoo korkit irti kaikista niistä puteleista,
jotka vaan hetken ilman sitä pärjäävät.
Signoran hajuveden korkkikin on sellainen mötikkä,
että kun se ottaa pois,
saa pussiin sujautettua kevyesti vaikka ripsarin,
jolle muuten ei olisi ollut tilaa.
Turvatarkastuksen jälkeen sitten vaan korkit takaisin.
Siinä vaiheessahan tuon muovipussukan sisällön voi jo laukkuun purkaa.
 
Nykyään tuo kemikaaliosasto on Italiaan suunnatessa onneksi huomattavasti pienempi.
Signora on vallannut mielitietyn kylppärin hyllyt ja kaapit.
Ja kun joku on loppumassa, ostaa signora valmiiksi odottamaan uuden putelin.
Niinpä suurin osa tarvittavasta on valmiina  signoraa odottamassa.
Ellei mielititetty ole niitä jostain syystä siirtänyt.
Näinkin on käynyt.
Siinä on sitten signora sanakirja kädessä yrittänyt kiukkuisena kysellä,
mihin herra on signoran Arbutin-serumin lykännyt.
Tai Nivean ryppyvoiteen.
Mielitietty on ilmeisesti tajunnut,
että liikutaan vaarallisilla vesillä,
jos signoran tärpätteihin kosketaan.
Nykyään signora löytää ne sieltä, mihin ne on jättänyt.
Jos siis muistaa mihin.
Signoran roimaa on siellä niin paljon, että hän ei aina itsekään muista,
mihin minkäkin jätti.
Nykyään pitää siitäkin tehdä lähtiessä lista.
 
Mutta joka tapauksessa singoran käsitavarat ovat aina massiviiset.
Maksimikilot.
Toki käsitavaroita on tylsä raahata,
mutta varmuuden vuoksi signora ei tästä tavasta luovu.
Jos joku ei sitä halua tehdä,
 niin eikö edes avaimia voisi lykätä ruuman sijaan vaikka taskuun?
Kaipa sinne muutama lääkepurnukkakin mahtuisi.
 
Tästä nyt sattuneesta avainongelmasta ei signora kyllä syyttävällä sormellaan
osoittaisi matkanjärjestäjää.
Kaikissa pakkausohjeissa aina toitetaan, mitä ruumaan ei kannata laittaa.
Se onkin sitten ihan eri juttu,
miksi matkanjärjestäjä ei matkustajia infonnut ennen lähtöä,
että kaikkia matkatavaroita ei voida ottaa mukaan.
Lentoreitin muutoksesta johtuen tuli muutoksia myös painorajoituksiin.
Jutun mukaan tämä oli kuitenkin jo ennakkoon tiedossa.
Tässä jo signoran sormikin vaihtaa suuntaa.
 
Signora vetäytyy aloittamaan pakkauslistojen tekoa seuraavaa Italian reissua varten.
Niitähän tehdään aina kaksi,
toinen ruumalaukkua ja toinen käsitavaroita varten.

perjantai 8. tammikuuta 2016

That's amore ?

Huomio Lazion seutu!
Jos näitte siellä tänä perjantai-iltana jonkun oudon tyypin istumassa
yksin autossa parkkipaikalla pimeässä reilun tunnin ajan,
älkää säikähtäkö!
Ei kyseessä ole mikään hämärätyyppi,
joka siellä kyttää ja puuhailee outoja.
 
Se oli kuulkaa mielitietty,
joka sinne oli parkkeerannut viettääkseen hiukan
laadukasta virtuaaliaikaa yhdessä signoran kanssa.
Duunit kun painaa niin päälle, eikä kotiin ehdi millään ajoissa,
niin italialainen järjesti sitten asian näin.
 
Eikö tätä voisi kutsua jo romantiikaksi ?
Signora kun sitä aina yrittää joka paikasta kaivella.
Siellä toinen istuu kesken kiireisen työillan,
pimeässä autossa ja naputtelee signoralle viestejä.
 
 
Vai mitä ?


torstai 7. tammikuuta 2016

Lahjuksia

Signora päätti, että koska tänä vuonna ystävänpäivä
muuttuukin lemmeekkääksi S. Valentinoksi,
on paikallaan jonkinlainen lahjus mielitietylle väsätä.
 
Signora halusi, jotain käytännöllistä
(jota mielitietty voisi käyttää vaikka joka päivä,
 ettei vaan pääse signora unohtumaan.
Paras vaihtoehto olisi tietenkin, että tähän johonkin
käytännölliseen saisi signoran naamataulun pläntättyä).
 
Signora tykkää myös,
että lahjassa on jotain itse väkerrettyä.
 
Italiaan lähtee nyt sitten lahjapussukka,
josta löytyy espressokuppi, Kaweri-espressoa ja suklaata. 
 
Voi sitten mielitietty  muistella joka aamu omaansa,
kun uudesta kupposesta kaffet kietaisee.
Lisäksi signora on sitä mieltä, että oli jo aika hankkia uusi kuppi.
Edellinen alkaa olla jo aika pinttynyt,
Se kun aina vaan huuhtaistaan.
Mitä niitä turhaan tiskailemaan.
 
Väkerrysosiota edustaa se,
että signora lähtöä edeltävänä päivänä
ihan omin pikku kätösin jauhaa Kaweripavut.
Con l'amore!
On näet kahvimylly nyt sitten saapunut signoran huusholliin.
Juku pliut, kun tuleekin sitten ihanaa sumppia!
 
Tuo suklaaosio onkin sitten hiukan haastavampi.
Kuinka saada suklaat Italiaan saakka ilman,
että ne katoaa signoran pohjattomaan pötsiin.
 
Niin ja onkohan tuo kuppikaan ihan oikean kokoinen ?
Se kun on tarkkaa se.
Siis mistä se italialainen kaffensa siemailee.
 
Jännittäviä aikoja siis edessä.
 
 


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Auttaisiko se ?

Signoralla ei ole tapana tehdä mitään uuden vuoden lupauksia.
Pyrkimys parempaan kun on hyvä pitää mielessä koko vuoden,
ei vain vuoden vaihtuessa.
 
Vaan nyt signora päätti tehdä poikkeuksen.
Eikä kovin pienestä jutusta olekaan kyse,
Signora on päättänyt yrittää muuttaa ajattelutapaansa.
 
Pessimistinä signora stressaa aina ja kaikesta.
Viimeisen vuoden signoran isän useammat krooniset sairaudet
ovat olleet ajoittain aika rankkoja.
Kun fyysisten rajujen ja koko ajan etenevien sairauksien lisäksi
 paha muistisairaus vie mennessään,
on se todella raju yhdistelmä.
Myös huoli omaishoitajana olevan äidin jaksamisesta on vienyt yöunia.
 
Töissä puhaltaa täysin uudet tuulet.
Tuulet, jotka tällä hetkellä tuntuu myrskyiltä.
Elämä kahdessa maassa vie myös veronsa.
Kaikki tämä on saanut aikaan sen,
että signora käy koko ajan ylikierroksilla,
ei nuku,
on huono olo,
fyysisestikin.
 
Entä mikä tämä uuden vuoden lupausjuttu sitten oikein on ?
Signora näki joulupyhinä leffan vakoojien silta.
Siinä vakoojana pidätetty Rudolf Abel lausui kaksi sanaa,
jotka jysähtivät signoran mieleen.
Abelin asianajaja ihmetteli, kuin hän oli niin rauhallinen,
vaikka pahimmillaan häntä uhkasi sähkötuoli.
" Eikö sinua yhtään hermostuta ?"
Abel vastasi täysin tyynenä " Auttaisiko se ?"
 
Niin itsestään selvä juttuhan se on,
että etukäteen ei kannata mitään murehtia.
Kyllähän signora on tuon tiennyt jo iät ja ajat.
 
Vaan jotain taikaa noissa kahdessa sanassa oli.
Signora on luvannut itselleen yrittää kuljettaa niitä mukanaan.
Ja kaivaa esiin aina kun stressaa.
Aina kun herää neljättä kertaa yön aikana sydän hakaten.
Aina kun tuntuu, ettei jaksa.
Sillä eihän se kuitenkaan auttaisi.
Se murehtiminen ja stressaaminen.
 


perjantai 1. tammikuuta 2016

Onko pavuissa ytyä ?

Tämä signoran blogi ei ole mikään mainoskanava.
Eikä sellaiseksi myöskään tule.
Vaan jos sitä on törmännyt erikoisespressoon,
joka on läpäissyt myös italialaisen tiukan seulan,
on se kyllä mainoksen paikka.
 
 
Ihana ystävä toi tätä kerran signoralle lahjaksi.
Signora houkutteli mielitiettyäkin sitä maistamaan.
Vaikkakin oli täysin varma, että tämä sumppi ei herran kurkusta alas mene.
Mielitietty on hiukan epäileväinen kaiken oudon suhteen
ja nyt puhuttiin sentään kahvista.
Siitä lähes kaikkein tärkeimmästä.
 
Vaan mielitietystä tulikin Kawerin kaveri.
Pyysi sumppia jopa seuraavanakin päivänä.
 
Signora päättikin, että vie Kawerin myös helmikuussa Italiaan mennessään.
Vaan saapa nyt nähdä, onnistuuko.
Signora meni näet blondimaisesti tilaamaan Kaweria papuina!
Eikä siis omista kaffemyllyä.
Viesti toimittajalle on lähtenyt, jotta onnistuuko vaihto.
Vaan jos ei onnistu, niin signora on tässä vähän pähkäillyt,
että josko hankkisi myllyn ja siirtyisi kokonaan papulinjalle.
Vaan onko maussa iso ero valmiiksi jauhetun ja juuri jauhetun välillä?
Jos ero ei ole kummoinen, signora vähän funtsailee,
kannattaako/raaskiiko myllyä hankkia.
 
Löytyisikö sieltä mielipiteitä asiasta ?