maanantai 29. helmikuuta 2016

Volare

Lauantain se lopulta koitti.
Tapaaminen Umberton kanssa.
 
Kovin montaa kappaletta ei Umberto laulanut.
Enemmän oli äänessä konsertin suomalaisvahvistukset.
Liekö sitten Umberto edelleen pikkasen loukkaantunut siitä,
ettei signora vielä tammikuussa tiennyt herrasta yhtään mitään.
Toki silläkin varmaan oli merkitystä, 
että herra täyttää tänä vuonna 80 vuotta!
 
Onneksi yhdeltä kolmesta suomalaisvahvistuksesta taittui myös italia.
Tulipa osa lauluista Napolin  murteella.
Aika komia ääni sillä Amadeuksella oli.
 
Aivan mahtava ilta.
Signora kuunteli haltioituneena kaikkia ihania tuttuja säveliä.
Volare, Ciao ciao bambina, Il mondo, Come prima....
Lisämaustetta fiilistelyyn toi tietenkin se,
että italian kieli yhdistyy aina mielitiettyyn.
Taisi signora pari tunteikasta kyyneltäkin silmäkulmastaan tiristää. 
 
Keski-ikä yleisössä taisi olla reilusti yli 60 v.
Paikalla oli myös yleisöä,
jotka ovat fanittaneet Umberton konserteissä jo 50-60 luvulla.
Yksi harmaapäinen herra totesikin konsertin päätyessä.
"Tuli niin nuoruus mieleen".

Signoralle tuli mielitietty mieleen.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Olipa kerran loma

Signoralla on joskus ikävä vanhoja lomapäiviä.
Niitä, kun lomapäiville ei ollut mitään ohjelmaa plakkarissa.
Kun sai vaan olla möllöttää kotona.
Röhnöttää punkassa.
Ahmia suklaata ja hyvää kirjaa.
Ja jos silloin tällöin jossain reissasi,
oli takuuvarmasti aina passelisti vapaata ennen ja jälkeen.
Vähän niin valmentumis- ja palautumislomaa.
 
Nykyään signora säntää hyvin usein lentokentälle heti ekana lomapäivänä.
Joskus hyvin harvoin saattaa ehkä olla päivä pari vapaata ennen lähtöä.
Ja kun signora sitten taas kotiovesta takaisin kotiin astuu,
on yleensä sorvin ääreen paluu heti seuraavana päivänä.
 
Lomapäivistä kun on tullut niin arvokkaita.
Niitä ei oikein halua "tuhlata" kotinurkissa.
Se sydän kun on siellä muilla mailla.
 
Samoin lomat on nykyään katkottu pätkiin.
Signora joskus haikeana muistelee kesiä,
jolloin kirmaili kesälaitumilla viisikin viikkoa putkeen.
Nykyään signora harrastaa kahden viikon satseja.
Yksi alkukesään ja  toinen sinne loppuun.
 
Näillä nyt kuitenkin mennään.
Ja toisaalta,
jos sitä yllättäen olisi useamman päivän kotona joutilaana,
voihan se olla, että mieli haikailisi maailmalle :-)
 


perjantai 19. helmikuuta 2016

Perille menneet opit

Ai oliko se San Valentino romanttinen ?
Kysymys nro 2:
Muistatteko mielitietyn hampuprobleemat ?
 
Olikin kuulkaa sen verran isosta ongelmasta kyse,
että mielitietty taisteli särkyjen kanssa koko viikon.
Sen minkä signora ymmärsi, oli että luut olivat jotenkin haurastuneet
joka vaikutti myös hampaisiin.
Keskiviikkona kiskottiin pari hampua pois
ja hoitorumba jatkuu seuraavat 4 kuukautta!
 
Ei siinä kuulkaa hirveästi mielitetty ollut hempeilytuulella,
kun poski oli tulessa koko ajan.
 
Ravintolaan pariskunta kuitenkin San Valentinon iltana murkinalle suunnisti.
Olipa mielitietty jopa varannut pöydän.
Oli mennyt opit perille.
Toissa vuonna signora vietti syntymäpäiväänsä Italiassa
ja sitä oli tarkoitus mennä ravintolaan juhlistamaan.
Ravintola oli valittu ja sinne oltiin jo matkalla,
kun signora kysäisi, oliko mielitietty varannut pöydän.
Mielitietty valisti signoraa, että ei arki-iltana pöytää tarvitse varata.
Tästä seurasi " näin toimit signoran kanssa" -oppitunti.
Siis totta kai tärkeitä iltoja varten pitää tehdä suunnitelmia.
Valmistautua.
Pöytävaraus kuuluu tähän joukkoon.
Viis siitä, vaikka ravintola olisi takuuvarmasti lähes tyhjä.
 
Nyt pöytä oli varattu.
Mielitietty piti myös huolen, että signora varmasi tajusi ja noteerasi tämän.
"Ho fatte bene ?
 
Ravintolassa eräs herra musisoi kaikkea romanttista hömppää.
Ja signora tykkäsi.
Pirautti välillä kyyneleenkin, kun oli niin hempeetä.
Olihan kyseessä viimein ilta tuolta reissulta.
Menuussa oli antipasti dell'amore.
Tuo l'amore -osio oli sitten pienen pieni sydämen muotoiseksi leikattu tuorejuuston pala.
 
Hempeilykyyneleet kyllä sitten onneksi kuivui,
kun pariskunta palasi kotiin.
Katsokaas, kun jalkapallo ei pahemmin aiheuta signoralle mitään suurempia tunnekuohuja.
Viimeinen ilta tai ei,
hetki oli potkupalloa pakko katsoa.
Muistattehan sen romantiikan rajan ?
On signorakin jotain oppinut.
 
 


torstai 18. helmikuuta 2016

Päälaellaan

Sitä sanotaan, että ei sitä vanhana enää uusia tapoja voi oppia.
Tiedoksi vaan, että ei sitten päde italialaisiin.
Ei ainkaan signoran mielitiettyyn.
 
Muistattehan, kun signora kerran täällä marisi siitä,
että mielitietyn on niiiin vaikea tehdä mitään suunnitelmia ajoissa.
Entisessä elämässään esimerkiksi lomareissut mielitietty päätti paria päivää ennen lähtöä.
Aikaisemmin ei voinut.
Kun eihän sitä sitä mitä sitä voi tapahtua.
Olisi ollut liian stessavaa buukata lentoja sen aikaisempaa.
Lopulliset päivätkin lyötiin lukkoon aivan viimehetkellä.
Kohteesta puhumattakaan.
 
Ennen viime viikon reissua signora oli varoitellut mielitiettyä,
jotta pitäisi varmaan pikkasen puhua kesästä.
Signora kun tiesi, että kohta olisi työmaalla taas se aika,
jolloin loma-aikoja rukataan kasaan.
Ja mielitietyn lomailumahdollisuudet kun ovat niin olemattomat,
että pelivaraa ei paljoa ole.
Joten parasta olla valmiina, kun lomia signoran työpaikalla jaetaan.
 
Signora oli ajatellut, että jos nyt jonkin ajanjakson saisi yhdessä lyötyä lukkoon,
minkä sisällä sitten ehkä pariskunta voisi muutaman päivän yhdessä lomailla.
Ei muuta.
Ei missään tapauksessa mitään tarkempia suunnitelmia signora tässä vaiheessa edes haaveillut.
Olisi varmaan ihan liikaa mielitietylle.
 
Jos vaan niistä päivistä voisi sopia.
Signora oli myös varautunut selittämään,
kuinka loma-ajasta pitää tosiaan päättää näin ajoissa.
Signora kyllä tietää, että on vähän troppo presto,
 mutta kun nyt vaan tilanne on tämä. 
 
Vaan mitä tekee mielitietty ?
Ei sanaakaan, että eihän hän nyt vielä voi tietää.
Sen sijaan kalenterista pikainen tsekkaus sopivalle viikolle.
Ja sitten :
"Che vorresti fare amore ?"
 
Signora on aivan ällistynyt.
Siis että ihan suunnitelmiakin voisi jo nyt tehdä?
lähes puoli vuotta etukäteen?
Missä on se "päätökset kaksi päivää ennen lomaa -herra"?
 
"Che dici di Cinque terre ?"
Kun signora siinä hämmentyneenä mutisee,
että ei hän nyt vielä ole mitään ehtinyt ajatella,
ehdottaa mielitietty tuota upeaa paikkaa.
Tottahan toki signoralle upealta näyttävä Cinque terre kelpaa.
 
 
Itseasiassa signoralla passaa ihan mikä kohde tahansa.
Seura se on se tärkein juttu.
 
Kun signora oli nyökytytellyt Cinque terran puolesta,
alkoi armoton tenttaaminen.
 
"Koska voit kysyä sitä viikkoa vapaaksi?"
"Muista nyt sitten heti puhua työkavereillesi tästä viikosta".
"Koska saat tietää, voitko saada tuolloin vapaata ?".
 
Jossain vaiheessa mielitietty nauraen totesi:
"Tämähän on nyt ihan päälaellaan koko juttu.
Aiemmin sinä aina hoputit lomista, mutta nyt se olen minä "
 
Signora oli juuri miettinyt samaa.
Onnellisena.
Tuohan vaikuttaa nyt uhkaavasti siltä,
 että mielitietty haluaa enemmän kuin mielellään signoran kanssa reissaamaan.
 
Vaan nyt on tilanne sellainen,
että pitää varmaan tehdä myös il progetto B.
Signora luki juuri uutisen, jonka mukaan Cinque Terren turistimäärää
aiotaan rajoittaa !

Mitenköhän mielitietyltä onnistuu varasuunnitelmien teko ?
 
 
 

tiistai 16. helmikuuta 2016

Äkkilähtö

Signora höpötteli edellisessä postauksessaan,
jotta reissussa ei tapahtunut sen kummempia.
 
Ou no, eihän se nyt noin mene.
Signora ja ja reissu ilman kommelluksia eivät mahdu samaan lauseeseen.
 
Oli kuulkaa lähellä,
että signora yleensä selvisi kotiin sunnitellusti.
Herrasväki nukkui pommiin lähtöaamuna!
Illalla signora tarkisti moneen kertaan, että kännyn hälytys on päällä.
Klo 4.30.
Oli se.
Kellon kuva nökötti näytöllä.
Yön aikana signora heräili useampaan otteeseen, kuten aina.
Oli kuitenkin päättänyt, ettei kelloa tsekkaile.
Se kun jostain syystä hankaloittaa jo muutenkin haasteellista
uudelleen nukahtamista.
 
Jossain vaiheessa,
olisiko ollut herääminen nro 4 signora kuitenkin päätti kurkata,
mitä kello on.
5.30!
Maledezione!!!!
 
Signora tönii vieressä kuorsaavaa mielitiettyä hysteerisenä.
"Amore, siamo in ritardo !
Non c'la faccio!!!"
Signora nökötti varmaan useamman minuutin sängyn reunalla
lähes hysteerisenä hokien, ettei ehdi.
 
Mielitietty yritti parhaansa mukaan hiukan rauhoitella tilannetta.
Signora päätti passittaa herran aamupalan tekoon.
Säästyisi vähän aikaa.
Siinä signora sitten ripsivärin sutimisen ohella huuteli voileivän teko-ohjeita keittiöön.
Siis miten vaikeaa voi yhden voileivän teko olla ?
Juustoa ja kinkkua.
Kyllä se näköjään voi.
Vaan ihan hyvä siitä tuli.
 
Viimeiset kinkunrippeet suupielissä signora sitten kapusi autoon lähes ajoissa.
Vaan oliko tilanne sillä ohi.
Ou nou numero 2.
Ei todellakaan.
 
Jossain vaiheessa Rooman tienoilla kävi selväksi,
että edessä onkin vähemmän leppoisaa ajanviettoa autossa istuen.
Paikallaan olevassa autossa.
Puolessa tunnissa oli tapahtunut etenemistä ehkä 10 metrin verran.
Uutiset kertoivat 6 auton kolarista.
Ei toivoakaan, että kentälle ehtisi ajoissa.
Tuskaisen 30 minuutin jälkeen auto oli edennyt kohtaan,
josta pystyi poikkeamaan sivutielle.
Mielitietty päätti kurvaista sinne.
Sitäkin kautta kentälle pääsisi.
Matka tosin olisi pidempi, mutta siinä tapauksessa tuntui ainoalta vaihtoehdolta.
 
Taisi olla mielitiettykin vähän hermostunut,
kun jossain vaiheessa tajusi, että oli ajanut harhaan.
Ei muuta kuin täyskäännös takaisin ja oikealle tien pätkälle.
 
Loppujen lopuksi signora ehti kentälle ajoissa.
Tosin vähän liian hätäinen lähtö oli.
Yleensä kun pariskunta on kentällä ajoissa,
jotta aikaa vielä turinoida ja fiilistellä.
 
Nyt ei voinut muuta, kuin nopeat ciaot ja signora turvatarkastukseen.
Itkuhan siinä sitten tuli.
Kun ei se lähtö ole koskaan helppoa, saati sitten tällainen äkkilähtö.
 
Tämmöistä se aina joskus on.
Vähän kurjaa.
 
 
 
 

maanantai 15. helmikuuta 2016

Matkustusdraamaa

Täällä se signora taas nököttää kotona läppärin takana.
Viikko Italiassa hujahti ilman nettiä.
Signora käyttää yleensä muuten joutilaana olevaa mielitietyn ikivanhaa läppäriä
sekä mokkulaa, joka aina ladataan signoraa varten.
Mokkula ei siis ole jatkuvassa käytössä.
Nyt lataamisessa oli jotain häikkää.
 
Pari kertaa signora onnistui kännykällä pääsemään hetkeksi netin kulmaan
 Wi-fin kautta kiinni.
Niin ja yhtenä iltana oli se läppärikin käytössä.
Mielitietty onnistui väsäämään jonkin ihme viritelmän kahden kännykän,
läppärin ja vielä jonkin kolmannen vekottimen kanssa.
Ei signora siitä mitään ymmärtänyt.
Vaan väliäkö sillä, kunhan edes vähän pääsi maalimaa netin välityksellä kurkkaamaan.
On se mielitietty sitten niin kiltti, kun tuonkin värkkäsi.
Vai olisiko syynä ollut yksi tooooosi tärkeä futispeli,
joka telkusta juuri silloin tuli ?
Signora kun samaa aikaa mankui haluavansa katsoa San Remon hulinoita.
Sai mielitietty signoran hetkeksi tyytyväiseksi.
 
Vaan eipä viikon aikana kummoisia tapahtunut,
että kovasti mitään sepustettavaa olisi ollutkaan.
 
Menomatkalla signora hiukan hermoili,
kun edessä oli Hesan kentällä ihka ekan kerra baggage drop -automaatin käyttö.
Ihan simppeliähän se oli.
Kun signora siinä lähtöselvitysautomaatilla tulosteli tarroja kapsäkkiinsä,
ihmetteli viereisellä automaatilla eräs vähän vanhempi signora,
jotta mitä siinä oikein pitää tehdä.
Signora innostui tästä itsepalvelusta niin paljon,
että tsekkasi tämän mummelinkin ja liimaili tarrat laukkuun.
Valitettavasti signoran aika ei riittänyt enempään jeesiin.
Niinpä mummeli suuntasi baggade drop -automaatille yksin.
Hän kun oli eri lennolla, mitä signora.
 
Portilla signora parkkeerasi erään herran viereen.
Kun signora kysäisi, onko siinä tilaa,
herra vaan murahteli jotain epämääräistä.
Näkyi lukevan venäjänkielistä lehteä.
Jossain vaiheessa herra häipyi jonnekin,
jättäen matkalaukkunsa siihen.
 
Signoraa vähän ihmetytti, kun ainahan varoitellaan,
että laukkuja ei saa jättää.
Hyvin herkästi kilautetaan polliisi paikalle,
jos joku laukku jossain orpona nököttää.
 
Aika kuluu eikä herraa näy.
Signora vilkuilee kapsäkkiä ja hänen mielikuvitus alkaa laukkaamaan.
Mitä jos se onkin tarkoituksella hylätty?
Ties mitä siellä on sisällä.
Pitäisikö mennä kertomaan jollekin ?
Signora päättää, että jos siinä vaiheessa, kun boordaus alkaa,
veska on vielä yksin,
hän käy asiasta kantelemassa.
 
Kului 40 pitkää minuuttia.
Lopultakin tyyppi tuli takaisin.
 
Vähän epävarmat fiilikset oli myös koneen laskeutuessa Roomaan.
Lentoemot kuuluttivat, jotta ulkona odottaa poliisi, kaivakaa passit esiin.
 
Ei ne onneksi olleet signoraa nappaamassa.
Signoran nappasi ihan eri tyyppi.
Aika ihana tyyppi.
Tunnetaan myös nimellä mielitietty.
 


lauantai 6. helmikuuta 2016

Perinteitä

"Osaatko pistää kortisonipiikkiä ?"
Tämmöinen kysymys pamahti Italiasta signoran kännykkään eilen illalla.
 
Torstai-iltana mielitietyn kaveriksi oli  ilmestynyt hampusärky.
Aamulla herra heräsi naama turvoksissa.
Ei olisi signora mielitiettyään saamastaan kuvasta tunnistanut,
jos ei olisi tiennyt, kenestä on kyse.
posket olivat pullollaan, kuin räjähtämässä.
Huulet näyttivät siltä kun herra olisi käynyt ottamassa botoxia
ja pistäjän käsi olisi vähän tärissyt toimenpiteen aikana.
Moisia töröhuulia ei signora ole aiemmin nähnyt.
 
Mielitietty oli käynyt perjantaina oman lääkärin juttusilla.
Dottore oli määrännyt antibiotteja, pistänyt kortisonipiikin
ja passittanut hampulääkärille.
Niin ja määrännyt kortisonipiikkejä seuraavan 6 päivän ajan.
 
Kun tuo signoran sairaanhoidollisia taitoja kartoittava kysymys perjantaina kännyyn ilmestyi,
oli mielitietty paraikaa tätinsä luona.
Täti oli kuulema pistänyt perjantain piikin.
 
Signora tiedusteli, että onko täti mahdollisesti sairaanhoitaja.
Reumapotilaana, reumasairaan äitinä ja monisairaan isän tyttärenä
ovat signoralle kortisonipiikit vähän liiankin tuttuja.
Mutta ei niitä kyllä ole itse pistelty!
Saati sitten, että kuutena päivänä peräkkäin!
 
Mielitietty vastasi, että ei täti mikään sairaanhoitaja ole.
Vaan täti on aina kuulema hoitanut koko suvun kortisonipiikitykset.
Jep.
Ilmeisesti sitten Italiassa nämä piikit ovat yhtä yleisiä kuin purkista otettavat lääkkeet.
 
Vaan antaa nyt tuon yli kasikymppisen tädin jatkaa tuota suvun perinnettä
ja tökkikööt mielitiettyä nuo tarvittavat kuusi päivää.
Signora ei siihen suostu.
 
Mielitietty ilmoitti, että maanantaina mennään suoraan kentältä hänen hammaslääkärinsä luokse.
Hampulääkärinä toimivalla serkulla on vastaanotto Rooman lähellä.
Kun tilanne kuvan perusteella näytti niin hurjalta,
eikä signora ole ikinä kuullut, että mikään hammasvaiva saisi tuollaista aikaan,
ehdotti hän, että josko mielitietty hakeutuisi nyt heti johonkin tsekattavaksi.
 
Mutta eihän se käy.
Kun pitää mennä sille omalle lääkärille.
Ei kai sitä nyt ketään toista voi käyttää.
Ja tämä lääkäri-serkku oli puhelimessa sanonut,
että tuon oman lääkärin määräämät tropit ovat ok.
Siis näkemättä tilannetta ?
Taitavia nuo italialaiset hampulääkärit.
Tsekkaisikohan se maantantaina signorakin purukaluston ?


perjantai 5. helmikuuta 2016

Salmiakkia tarjolla

Nyt kuulkaas sellainen tilanne,
että pavut  on jauhettu ja lahjanyssäkkään ängetty
ja signora on valmis liitelemään mielitiettynsä luo.
 
Suklaat jäivät kauppaan,
ne kun eivät kuitenkaan olisi perille saakka päässeet.
Sen kahvin ja kupposen seurana Italiaan lennähtää sirkusakkosia,
mielitietyn suurta herkkua.
Ja valitettavasti myös signoran.
Varuilta signora osti pari muuta pussia.
Suurin osa kun kuitenkin katoaa signoran pohjattomaan pötsiin.
Jos ei koti-Suomessa, niin viimeistään Italiassa.
 
Netin toimivuus saapasmaassa on aina mysteeri.
Eli ehkä kuulette seuraavan viikon aikana signorasta.
Ehkä ette.
Kaikki riippuu TIM-pojun armeliaisuudesta.
 
Jos aikaisin maanantaiaamuna näette  Hesan kentällä malttamattomana haahuilevan blondin,
on se todennäköisesti Signora.
Nykäiskäähän hihasta.
Signora voi ehkä jopa tarjota sirkusaakkoset.
jos niitä on enää jäljellä.
 
 
 
 
 
 
 
 


torstai 4. helmikuuta 2016

Viimeinen mahdollisuus

Signora tituleeraa itseään suureksi Italia-faniksi,
la grande tifosaksi
ja silti hänellä on tietämyksessään Umberto Marcaton kokoinen aukko.
Kuinka noloa!
 
Onhan Umberto kuitenkin aikoinaan paistatellut suomalaisten ihailun lämmössä.
Onpa tuo Padovassa 1936 syntynyt herra hurmannut suomalaisia myös laulamalla
ihan selvällä suomen kielellä.
Toivo Kärjen tangot ovat taipuneet italiaksi.
 
Ensin signora vetosi siihen, että ei kai hän nyt voi tätä hurmuria tuntea,
kun elettiin 50-lukua, jolloin hän Suomen valloitti.
Äitikin muistin herran.
Ehkä tämä tietämättömyys ei nyt sitten kuitenkaan ole niin kovin noloa,
tuumasi signora helpottuneena.
Mielitietyllekin nimi oli täysin outo.
 
Kunnes pikainen kyselykierros ystäväpiirissä romutti tuon (teko)syyn.
Ystävälle jos toiselle oli Umberto ihan tuttu tyyppi.
 
Signoran oli pakko tunnustaa,
että hän on onnistunut sivuuttamaan tämän herran kokonaan.
Scusa!!!!

Onneksi Umberto ei ole kovin herkkänahkainen.
Herra on päättänyt antaa signoralle vielä yhden tilaisuuden.
Herra lennähtää Suomeen.
Ja pakko myöntää, että aikamoinen herrasmies kyseessä onkin,
kun unohtaa tämän järkyttävän tietämättömyyden.
Todisteeksi tästä Umberto on lupautunut tulemaan peräti signoran kotikaupunkiin.
Signoralla on nyt kolme viikkoa aikaa koota itsensä tähän tulevaan kohtaamiseen.

Umbertoooo!
Benvenuto!!
Signora ti aspetta!