tiistai 22. maaliskuuta 2016

Soppaa

Tässä on viikon verran pureskeltu tämän kahden maan loukon
parisuhdekeitoksen vähemmän miellyttäviä aineksia.
Normi parisuhdesopassa jos suunnitelmat menevät mönkään,
on ne usein helposti korjattavissa.
Sopan saa pikaisesti uudelleen porisemaan.
Jos yhtenä iltana ei treffaaminen onnistu,
aina voi yrittää seuraavana päivänä.

Eipä onnistu tässä Suomi-Italiasopassa.
Jos suunnitelmat eivät onnistu,
karkaavat ne viikkojen, jopa kuukausien päähän.

Mielitietyn piti pyrähtää huhtikuussa Suomessa.
Ihan vaan pitkä viikonloppu.
Mutta kuitenkin oli vakaa aikomus saada herra tänne Suomen kamaralle.

Vaan sitten kävi niin, että firma, jota mielitietty edustaa,
iski aikamoiset velvoitteet koko huhtikuulle.
Ei siinä paljoa yhden suomalaisen luo lennellä.
Kun ei taida vapaan vapaata olla koko kuussa.
Nyt ei auta kutsua aluepomoakaan apuun. 
Sama nakki iski pomollekin.
Eikä mikään pikkunakki olekaan.
Yhdessä ne siellä nyt puurtaa.

Tämmöstä se on se tämän kansainvälisen parisuhdesopan hämmentäminen.



 


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Come stai ?

Come stai?
Italialainen ei koskaan tervehdi ilman tätä vakiokysymystä.
Come stai?
Miten voit?
Myös viestit alkavat lähes poikkeuksetta tällä kysymyksellä.

Sillä vaan useinkaan ei ole mitään tekemistä sen kanssa,
että kysyjä oikeasti haluaisi tietää,
miten toinen jakselee.

Signoralle on tässä lähiaikoina käynyt kahteen kertaan ilmi se,
että tämä kysymys on tosiaan täysin irti asiayhteydestä.
Siis siitä, että miten se toinen voi.
Se vaan kuuluu automaattisesti tervehtiessä ciaon jälkeen.

Signora oli naputellut viestin saapasmaahan.
Viesti alkoi oikeaoppisesti.
"Ciao Cristina! Come stai?"
Tätä seurasi signoran sepustus, mitä hänelle itselle kuuluu
ja miten jakselee.

Mitä onkaan ystävän vastauksessa?
"Ciao cara! Come stai?"

Signora leikitteli ajatuksella,
mitä ystävä tuumaisi,
jos hän uudemman kerran avautuisi kuulumisistaan.
Juurihan hän oli sen tehnyt.
Kertonut, että täällä kaikki hyvin.
Mitä nyt vähän polvi temppuilee.
Ja stressiä vähän pukkaa.
Signora kuitenkin piti näppinsä kurissa,
eikä toistoa naputellut.
Kyllähän hän sen tiesi, 
että tuo kysymys come stai kuului vaan tervehdykseen.
Kyllähän Cristina jo tiesi, mitä singoralle kuuluu.
Juurihan signora oli sen kertonut.

Viime viikolla signora sitten törmäsikin ongelmaan.
Miten kysyä toiselta niin, että toinen ymmärtää,
että kysyjä ihan oikeasti haluaa tietää ?
Jos kerran  come stai ( miten voit) ei tarkoita oikeasti sitä, että miten voit ?

Muistattehan mielitietyn vuodenaikaflunssan?
Signora ei oikein tätä jakoa kahteen ymmärrä.
Niinpä hän on ihan tasapuolisesti huolissaan,
jos mielitietyllä on jompi kumpi tauti tahansa päälle pamahtunut.

Mielitietty raportoi flunssastaan keskiviikkona.
Torstaina signora kyseli viestissään "Come stai?"
Siis halusi ihan oikeasti tietää kuinka toinen voi.
Taisi vielä laittaa perään toiveen, että toivottavasti paremmin.

Mielitietty ei viestissään kommentoinut vointiaan mitenkään.
Ei kait, kun kysymys kuinka voit ei italialaisittain ole oikeasti mikään kysymys.

Perjantaiaamuna signora naputteli viestin.
" Come stai? Non hai detto niente di questo"
Signora kyseli, että kuinka voit ja ihmetteli kun mielitietty ei ollut maininnut mitään siitä.

Mielitietty puolestaan ihmetteli vastauksessaan,
että mistä kummasta hänen olisi pitänyt jotain sanoa.
Hän ei siis yhdistänyt kysymystä come stai mitenkään sitä seuranneeseen jatkoon.

Ehkä pitää seuraavaksi tarkentaa:
Come stai? Vorrei veramente sapere, come stai? Raccontami!

Jos ensin kysyy, että kuinka toinen voi ja sitten toteaa,
 että haluaisi todellakin tietää kuinka toinen voi 
 ja vielä päälle pyytää toista kertomaan tästä,
niin olisiko tämä tarpeeksi selvä kysymys?

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Flunssaa, flunssaa vaan mitä flunssaa ?

Jo ennen kuin signoran elämään pompsahtivat italialaiset ystävät ja mielitietty,
oli signora kuullut huhuja, 
että italialaisia vainoaa yksi salakavala tauti.
VI-LUS-TU-MI-NEN.
Nyt muutaman vuoden perehtymisen jälkeen signora allekirjoittaa kaikki huhut.

Vilustuminen todellakin vaanii italialaisia kaikkialla.
Signora on oppinut, että sitä tulee kahdesta syystä.
Ensimmäinen todella paha syy on kylmettyminen.
Sitä voi kylmettyä vaikka 20 asteen auringonpaisteessa.
Varsinkin jos hiukset ovat märät.

Mikäli signoran saamiin kommentteihin on uskominen,
herra kylmetys vaanii heti siinä kylpyhuoneen ulkopuolella.
Jos vaikka joku uhkarohkea(suomalainen) 
hirveää tulla märän kuontalon kanssa kylppäristä ulos.

Ja voi sitä kylmettyä ihan ilman märkiä hiuksiakin.
Mitä ihmeellisimmissä tilanteisssa.

Toinen vilustumistyyppi on vuodeajan vaihtumisesta johtuva vilustuminen.
Signora ei ole oikein vielä päässyt perille, 
mikä tätä vuodenaikaflunssaa aiheuttaa.

Kerran eräs ystävä kertoi, että on vilustunut.
Kun signora siinä sitten vähän harmitteli, että onpa kurjaa,
totesi ystävä;
" Siis ei mitään hätää. Tämähän on vaan il raffreddore stagionale".
Siis se mystinen vuodenaikaflunssa.
Siitä ei olla ollenkaan niin huolissaan ja harmissaan,
kuin kylmettymisestä tulleesta flunssasta.
Signora ei ole myöskään vielä selvittänyt,
miten näiden kahden eri flunssan oireet eroavat toisistaan.

Mielitietty ilmoitti aamulla,
että hänellä on kurkku ja pää kipeä.
Mutta on vaan tuota raffreddore stagionalea.
Eli ei kait tässä sitten signorankaan passaa olla yhtään huolissaan.

Signora on ollut osana kymmenissä flunssakeskusteluissa.
Ikinä ei ole ollut puhettakaan siitä,
että pöpö olisi ehkä iskenyt tarttumalla joltain toiselta.
Ei ikinä.

Kerran signora saapui Italiaan hyvin raihnaisena.
Nokka vuoti ja kurkussa oli kaktus.
Kun signora vähän harmitteli,
että toivottavasti ei tartu,
oli vastaus.
"No ei tietenkään".

Ehkä italialaisilla on sitten ihan eri sortin vastustuskyky,
kuin meillä pohjoisen immeisillä.

Ja tunnustettakoon yksi asia.
Jos italialaiset ovat lähes vainoharhaisia tuon kylmettymisen suhteen,
on signora sitä juuri tuon tartuntavaaran kanssa.

Jos varsinkin juuri ennen lomaa työmaalla jyllää joku pöpö,
signora pesee kätensä kuiviksi koppuroiksi.
Ja käy desinfiointipurkilla vähän väliä.
Liikenne purkin suuntaan kiihtyy, mitä lähemmäksi loma käy.
Aivan viimeisinä työpäivinä signora hieroskelee tököttiä näppeihinsä
 lähes jokaisen kopiokoneella käynnin jälkeen,
välttelee koskemasta ovenkahvoihin
ja tekee ties mitä vainoharhaista,
joille mielitietty varmaan naureskelisi, jos tietäisi.

Joten suotakoon nämä omituisuudet kummallekin.

Salute a tutti!


lauantai 12. maaliskuuta 2016

Matikkatreeniä

Signora oli  tyttöjen kanssa syömässä.
Kaikki sujui mallikkaasti.
Ja sujuvasti.
Myös maksaminen.
Tarjoilija toi jokaiselle ihka oman laskun.
Jokainen maksoi juuri siitä,
mitä oli suuhunsa työntänyt.
Eikä tarvinnut omata kovin terävää matikkapäätä.

Toista se on Italiassa.
Porukassa on hyvä olla edes yksi, jolta numerot sujuu.
Jakolaskujen klaaraaminen on kova sana.

Sitä tarvitaan siinä vaiheessa,
kun porukka kokoontuu kassalle syöminkejään maksamaan.
Italiassa hyvin usein maksu hoidetaan kassalla.
Toki joissain paikoissa lasku kiikutetaan pöytäänkin.
Mutta useimmiten tosiaan ruokailuporukka siirtyy lautaset tyhjennettyään kassalle.

Siellä alkaakin armoton säätö.
Kassapoika sujauttaa tiskille yhden ainokaisen kuitin.
Joskus tämä on pelkkä käsinkirjoitettu yhteenlaskettu summa,
jota on edeltänyt hurja taskulaskimen naputtelu.
Joskus signora näitä taskulaskinkuitteja nähdessään pähkäilee,
mitähän summa oikein sisällään pitääkään.

Porukan matikkanero alkaa laskeskelemaan kaikkien kesken jaettavaa summaa.
Muut vähemmän nerot tietenkin säestävät kovaäänisesti pähkäillen.
Jos syöjiä on ollut viisi, summa jaetaan viidellä.
Viis siitä, mitä kukin on syönyt.

Kun tämä laskuoperaatio on saatu päätökseen,
alkaa lompakkojen kaivelu.
"Ei mulla ole pienempää"
" Ei löydy multakaan"
"Onko kellään antaa viidestä kympistä takaisin ?".

Kaikki viskovat tiskille ihan liian suuria seteleitä.
Kassapoika yrittää epätoivoisesti pysyä hommassa mukana.
Jossain vaiheessa setelikasa on jo niin iso,
että kassapoika työntää toista kautta samoja seteleitä vaihtorahoina takaisin.
Sitten taas sähläystä siitä, miten vaihtorahat jaetaan.
Usein niitä koitetaan lykätä signoralle.
Liekö vieraskoreutta.
Signorasta tämä on jotenkin epämukavaa.
Varsinkin jos on ollut porukan suurin syöppö.

Signora on päättänyt ulkoistaa itsensä tästä showsta.
Signoran matkakassa pitää nykyään sisällään pientä rahaa.
Tarpeeksi.

Signora suosittelee matikkatreeniä ennen Italian reissua.


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Pranziamo ?

Signora on Italian reissujensa aikana tutustunut lukemattomiin ihmisiin.
Mielitietyn ystäviin, sukulaisiin, asiakkaisiin.
Sellaiset tapaamiset, joita edeltää se, että joku ilmoittaa mielitietylle,
että haluaa ehdottomasti tavata signoran,
aiheuttaa signoralle vähän sydämen tykytyksiä.
Onhan se vähän stressavaa tavata ihmisiä, jotka ovat uteliaisuudesta pakahtua.
Siis minkäläisen tapauksen se mielitietty on oikein löytänyt ?
Ja vielä suomalainen!
Mitä vähemmän henkilö Suomesta tietää,
sitä uteliaampi hän on.
 
Signora kokee olevansa vähän niin kuin suurennuslasin alla.
Puhumattakaan niistä hankalista Suomea koskevista kysymyksistä,
joihin on aika mahdoton vastata.
Suosituimpana ehkä "Come si mangia in Finlandia?"
 
Juu, mitenkäs sitä nyt sitten Suomessa syödään?
Mitä tuohon oikein sanoisi?
Haarukalla ? 
 
Miehillä on ehkä pienemmät suurennuslasit kuin naisilla.
Naiset tuntuvat tutkailevan tarkemmin.
Vai tuntuuko signorasta vain siltä, kuka tietää?
 
Saa nähdä, kuinka leveäksi signora suurennuslasien alla leviää seuraavalla kerralla.
Siellä näet odottaa peräti neljän täysin tuntemattoman naisen lounaskutsu!
Kyseessä on mielitietyn asiakkaan sihteeriköt.
Asiakas on signoralle jo tuttu, sihteerit eivät.
Kun mielitietty signoran viime Italian reissulla asiakkaan toimistolla poikkesi,
nämä italiattaret olivat harmissaan, kun signora oli jäänyt kotiin.
Ja vannottivat, että seuraavalla kerralla haluavat tavata.
He kun haluavat niin tutustua tähän suomalaiseen !
"Pranziamo insieme !"
 
Voihan se olla, että lounaskutsu oli italiassa tyypillistä sananhelinää.
Ehdotus, jota ei ole tarkoituskaan toteuttaa.
Signora alkaa pikku hiljaa oppia sen, että kaikki mitä sanotaan,
ei pidä paikkansa.
Se on vain small talkia.
Signora ei ole oikein varma,
kumpaa tämän toivoisi olevan.
 
Vaan ehkä jokainen tällainen vähän sydämentykytyksiä aiheuttava tapaaminen
olisi vähän niinkuin treenaamista epävarmuudesta eroon.
Sitä kun signoralla piisaa.
Signora voisi vaikka lahjoittaa osan pois.
Haluaako joku ?


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Drama queenin kohtalo

Viime Italian-reissulla signoran ärsyyntymisnuppi meni taas jälleen kerran on-asentoon.
Syynä oli vanha tuttu juttu.
Ja täysin niin turha, kyllähän signora se tietää.
Mutta kun niin monesti tuntuu siltä,
että italialaisille italialainen tapa = ainoa oikea tapa.
 
Signora on joskus niin väsynyt selittelemään, puolustelemaan ja perustelemaan,
miksi tekee jonkun asian toisin.
Tuskin kukaan ilkeyttään ja kyseenalaistaakseen asioista huomauttelee.
Mielitietty kerran totesikin,
että hän on  ainoastaan utelias.
Ei ole tarkoitus arvostella.
Ehkä kaikki muutkin ovat sitä ?
 
Mutta silti se on jotenkin niin ärsyttävää.
Sitä tuntee itsensä jotenkin typeräksi,
kun toiset ihmettelee naureskellen, miksi signora jotain tekee.
"Eihän kukaan noin tee".
 
Usein nämä jutut liittyvät kokkaamiseen ja syömiseen.
Joidenkin asioiden suhteen signora on jo tehnyt myönnytyksiä.
Kuten kahvin juontiin.
Signora vaihtoi cappuccinon caffe macchiatoon,
kun yksinkertaisesti kyllästyi (jopa tarjoilijoiden) ihmettelyyn ja naureskeluun siitä,
että signora sumppia kittasi väärään aikaan.
 
Rauha on palannut saapasmaahan,
kun signoran kupposesta löytyy nykyään espresso maitotilkalla cappucinon sijaan.
 
Entä mitä viimeksi tapahtui?
Niinkin naurettava juttu, kuin veden lämmittäminen.
Juu, uskokaa pois.
Signoralta onnistuu herneen nenään vetäminen veden keittämisestä.
Vaan ei kyse ollut varmaan pelkästään siitä,
 vaan niin monesta muusta vastaanvanlaisesta jutusta.
Aiemmin signora oli vaan ollut reagoimatta niihin,
mutta nyt naksahti.
Kaikkien aikaisempien kertojenkin edestä.
Muistattehan, että signora tottelee myös nimeä drama queen.
 
Signora halusi lämmittää vettä flunssatropeille.
Kotona signora tekee sen milloin mikrossa, milloin kattilassa.
Tällä kertaa saapasmaassa signora nappasi kattilan hoitaakseen homman siinä.
Talon nuori signorina hörähti nauruun.
"Ma quarda zio, che fa! Prende la pentola! Ma noooo ! Non fare cosi"
Siis katso setä, mitä se tekee! Siis se ottaa kattilan !
Ja mielitietty siihen mukaan päivittelemään,
että ou nou, ei noin. Käytä mikroa!
 
Signora pläjäytti kattilan pöytään ja totesi mielitietylle,
että ehkä sinä sitten hoidat se, jotta menee varmasti oikein.
Ja marssi toiseen huoneeseen.
Signoraa kiukutti niin.
 
Jossain vaiheessa mielitietty sitten ilmestyi raportoimaan,
jotta vesi on nyt valmiina dropeille.
 
Signora ei malttanut olla hiljaa.
Turhautumissauhut edelleen päästä höyryten hän julisti,
kuinka on niin ärsyttävää, kuinka hänen tekemisiään aina kritisoidaan.
Ja yritti selittää, että nyt ei ole kyse ainoastaan tästä vesiepisodista,
vaan yleensäkin erilaisista tavoista ja niihin reagoinnista.
Nyt vain keitti yli.
 
Ei sitä mielitietty oikein ymmärtänyt.
Taisi vähän loukkaantuakin.
Kun eihän kukaan mitään pahaa tarkoita.
Ja signora oli niin hoputellut lääkkeen perään,
jotta mielitietty oli ajatellut nopean mikron olevan parempi vaihtoehto,
kuin kattila.
 
Ja signora tunsi itsensä naurettavaksi.
Vaan se nyt taitaa olla drama queenin kohtalo.