tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kesä?

Mielitietty ilahduttaa signoraa silloin videoin ja valokuvin.
Siis sellaisia selfie-otoksia.
Ja hyvähän se on niitä lähetellä.
Tässähän voi pian ihan unohtaa, miltä se herran naamataulu oikein näyttääkään.
Muutenhan voi olla vaara,
että likinäköisenä signora pian hyppää Fiumicinon kentällä väärän italianon kaulaan.

Muutama päivä sitten kännykkään kilahti taas kuva siitä oikeasta italianosta.
Siinä signora ensin tutkisteli,
että tutulta näyttää ja sitten katse siirtyi kasvoista alaspäin.

Mielitietyllä oli toppatakki päällä!
Siis toppatakki.
Ja signora oli juuri tarkistanut, 
että saapasmaassa lämpötilat huitelee jo parinkympin paremmalla puolella.
Ja aurinkoa piisaa.

Signora oli äskettäin saanut myös suurella vaivalla vaatelistan valmiiksi 
reilun kahden viikon päästä starttaavaan reissuun.
Kaikki kesävaatteita.

Signora hetken pähkäilee, 
että pitääkö jo valmiiksi pitkään listaan lisätä vielä paksumpia vaatteita.
Kunnes hän muistaa, miten homma menee.
 
Italialainen pukeutuu kalenterin mukaan.
Säästä viis.
Eikä toukokuu mitään kesää vielä italialaiselle ole. 
Se kun muistaakseni alkaa jossain vaiheessa kesäkuun puolivälin jälkeen.

Ehkä sitä nyt muodon vuoksi voi jonkun villatakin matkalaukkuun heittää.
Ja sukkahousut.
Toppatakki kyllä jää kotiin.
Sehän on jo pakattu kesäteloille.
 

torstai 21. huhtikuuta 2016

Rakkautta on.... pussilakanat

Signoran ja mielitietyn romantiikkakiintiöt eivät oikein mene yksiin.
Signora välillä haikailee romanttisten juttujen perään.
Mielitietty on julistautunut täysin epäromanttiseksi henkilöksi. 
 
Kun signoran romantiikan nälkä yltyy vallan massiivikseksi,
on romantiikkaa raavittava, mistä sitä vaan pikkasenkin löytyy.
Kuten esimerkiksi pussilakanoista. 
 
Signora on raahannut italiaan neljä kappaletta pussilakanoita.
Ei kait nyt ilman niitä voi suomalainen nukkua. 
 
Mielitietty ei sen sijaan ole niistä kovin innostunut.
Ei kuulemma ymmärrä niitä ollenkaan.
Ovat niin hankalia.
Onpa tainnut käyttää peräti odiare –sanaa. 
 
Vaan kiltisti mielitietty niiden kanssa aina koisii signoran vieressä pötkötellessä.
Ei muulloin.
 
Kun mielitietty ilmoitti, että hän ei niiden kanssa muuten nuku,
päätti signora, että parempi riipiä lakanat peittojen päältä pois ennen kotiin lähtöä
ja survoa tiiviiseen pussiin.
Muuten ne lojuvat siellä jossain pölyisessä kaapissa signoraa odottamassa.
 
Nyt signora funtsaili, että oli aika pestä nuo omituiset lakanat.
Signora naputteli mielitietylle viestin ja pyysi,
 josko herra pistäisi lakanat koneeseen pyörimään ennen signoran tuloa. 
 
Mielitietty vastasi: ”Certo, che laveró i copripiumini. Lo sai, che ti amo tantissimo” 
 
Signora ei vallan heti keksinyt yhteyttä pussilakanoiden pesuun ja tuohon ti amoon.
Vaan sitten hän muisti, kuinka hankalaa se edellinen pesukerta oli ollut.
Kuinka mielitietty oli ollut täysin turhautunut mokomiin härpäkkeisiin.
Kuinka hän on julistanut lähes inhoavansa niitä.
Kun eihän niistä edes tiedä, miten ne pitäisi kuivumaan laittaa.
Signora näki mielessään, kuin mielitietty siellä turhautuneena märkiä lakanoita vääntelee.
Eikö tuo jos mikä ole rakkautta?
Ja romanttista?
Pestä lakanat etukäteen signoraa odottamaan.  
Ne omituiset kangaspalat.
 
L’amore é ….il copripiumi.
 


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Tuliaistoive

Seuraa yhteenveto tutkimuskohteesta sosiaalinen elämä Suomessa ja Italiassa.
Tutkimusmenetelmänä signoran omat kokemukset.
Uskottavuus on täten jokaisen omassa harkinnassa.

Italialaiset ovat huomattavasti sosiaalisempia, mitä suomalaiset.
Siinä missä suomalaisen käy pari kolme kortaa vuodessa ulkona syömässä,
italialaisen löytää ravintolasta ruokapöytien äärestä pari kolme kertaa kuukaudessa.
Italiassa pöytä on myös usein täynnä väkeä.
Poppooseen kuuluu niin yksineläjiä kuin pariskuntia, lapsilla tai ilman.
Parinkymmenen hengen seurue ei ole mikään harvinaisuus.
Syömään myös reissataan pitkiäkin matkoja.
Signora on ollut kerran popsimassa pizzaa seurueessa,
jonka kaukaisimmat jäsenet olivat reilun sadan kilometrin päästä.
Keskellä viikkoa.
Illalla klo 22.
Pizzeria vaan kun oli niin hyvä, että sen takia kannatti ajaa.
Ja kai se seurakin oli hyvää.
Olihan siellä se yksi suomalainenkin. 

Myös monia juhlapyhiä kuin muitakin juhlia vietetään Italiassa usein isolla porukalla.
Esimerkiksi toisena pääsiäispäivänä moni italialainen suuntaa seurueensa kera picknickille,
Sen lisäksi, että isossa porukassa on aina kivaa,
on signoran mielestä tässä mahtavaa myös se,
että yksinelävät ja sinkut eivät hautaudu yksin kotiin.
Siinä missä Suomessa aikaa vietetään joko pariskunnittain tai pelkästään kaveriporukalla,
Italiassa ovat tosiaan kaikki yhdessä.

Se, miten nämä porukat muotoutuvat, on signoralle vielä mysteeri.
Tuskin kukaan soittelee kaikki tuttunsa läpi, että hei, lähdetkö mukaan.
Eihän Italiassa yleensäkään kovin paljoa mitään etukäteen suunnitella.
Monesti illan suunnitelmat muotoutuvat saman päivän aikana.
Sitä törmää johonkin tuttuun ja pian päätetäänkin, että illalla treffataan.
Usein mukaan sitten pyydetään muutama muukin.
Aina ei ainakaan signora oikein tiedä, ketä kaikkia loppujen lopuksi onkaan tulossa.
Eikä kaikki italialaisetkaan ole aina toisiaan tunteneet.
Mukana kun saattaa olla kaverin kaverin kaveri.
Tai serkku. 
Tai työkaveri.
Ja sen kaveri.

Tällainen sosiaalisuus on asia, jonka signora haluaisi raahata mukanaan tuliaisena Suomeen.



torstai 7. huhtikuuta 2016

Piccola

Signoralla on ollut Italiassa vuosien ajan innokas italian kielen treenaaja.
Tämä nyt jo nuori signorina oli viiden vanha,
kun hän ensimmäisen kerran signoran tapasi.
Yhteistä kieltä ei näillä kahdella ässällä ensi alkuun ollut.
Signoran italia kun oli tuohon aikaan aika onnetonta.
Signorina oli ujo ja herttainen pikkuinen, piccola.
Ujoudesta huolimatta piccola oli todella kiinnostunut signorasta.
Jo ennen ensimmäistä tapaamista.
Piccolalle oli kerrottu etukäteen, että Suomesta saapuisi vieras.
Piccola oli uteliaana kysellyt, minkälainen signora oikein on.
Joku oli keksinyt kertoa,
että signora näyttää samalta, kuin piccolan barbinukke!
Piccola rakasti vaaleahiuksista ja sinisilmäistä nukkeaan.
Eikä lähipiirissä ollut muita kuin tummahiuksisia ja ruskeasilmäisiä ihmisiä.
Niinpä piccola oli ajatellut,
että hänen luokseen saapuu oikea barbi. 

Signora oli asiasta vähän huolissaan ja vinkkasi ystävilleen,
että olisiko ehkä parempi selventää piccolalle,
että signora on nyt kuitenkin ihan normaali ihminen,
ei mikään elävä maksinukke.
Ettei sitten pettyisi.

Heti ensi hetkestä lähtien piccola pysytteli tiiviisti signoran lähellä.
Toki tietyllä etäisyydellä, ujosti.
Eräs kerta signora ajatteli menevänsä hetkeksi huilimaan omaan huoneeseensa.
Kun signora oli heittänyt punkalle pötkölleen,
pujahti myös piccola huoneeseen.
Vaan ujo kun oli,
ei kehdannut tulla singoran viereen vaan ryömi sängyn alle.
Ja pysytteli siellä, kunnes signora nousi ylös.
Sanaakaan sanomatta.
Piccola ihaili signoran vaaleita, ohuita ja harvoja hiushaivenia. 
Signoralle tehtiin jos minkälaisia kampauksia.
Tai hiuksia  vaan hiveltiin ja huokailtiin"belle".

Piccola halusi laittaa signoralle kynsilakkaa.
Lakka oli aikamoinen blingblingpläjäys.
Signora kuitenkin päätti antaa piccolan  hoitaa lakkauksen.
Ja ottaa sitten lakat jossain vaiheessa pois.
Ennen ihmisten ilmoille menoa.

Totta kai piccola sitten huomasi lakan puuttumisen.
Vaikka signora kuinka yritti sormiaan peitellä.
Vaikka signoran italia oli tuohon aikaa aika olematonta,
ymmärsi hän kuitenkin piccolan kyselevän lakkojen perään.
Signora esitti ymmärtämätöntä.

Kun piccola aloitti koulun,
alkoi myös signoran ja piccolan systemaattiset italian tunnit.
Parivaljakko luki yhdessä piccolan koulukirjoja.
Jos signora ei jotain ymmärtänyt,
piccolalla oli ilmiömäinen taito selvittää signoralle asia jotenkin muuten.

Piccola oli myös ymmärtänyt sen
signoralle pitää puhua molto len-ta-men-te! 
Piccola lähes tavasi jokaisen sanan.
Ja jos joku erehtyi puhuvaan signoralle hiukan rivakampaan tahtiin,
komensi piccola heti hidastamaan tahtia.

Kun piccola hiukan kasvoi,
teki kaksikko yhteisiä reissuja.
He saattoivat hypätä junan kyytiin ja päräyttää päiväksi Roomaan.

Tai hypätä piccolan enon kyytiin hänen suunnatessa työreissulle pohjoiseen.
Näin on kaksikko kolunnut niin Padovan kuin Venetsiankin.
Signora on ollut paikalla piccolan tärkeinä päivinä, kuten  la prima comunione.

Piccola ei ole enää kovin piccola.
Ikää neidillä on jo 17 vuotta.
Neidille on tullut omat jutut kavereiden kanssa.
Taitaa se joku ragazzokin ympärillä pyöriä.
Yhteinen aika signoran kanssa on vähentynyt.
Vaan kyllä signora sen ymmärtää.
Ja onhan ihanat muistot.