sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Episodi

No niin rakkaat signoran ystävät!
Seuraa episodisarjasta "miksi signora on pessimistinen?"

Mielitietyllä oli lento Suomeen varattuna torstaiaamuksi.
Keskiviikkona kuumemittari piippaili asteita 39,5 verran.
Torstaiaamuna lukemat huitelivat vielä 38,5 asteessa.
Vaan urheasti mielitietty hyppäsi ensin 1,5 tunniksi auton rattiin
ja sitten vielä koneeseen.

Signora tästä kaikesta kuuli vasta torstaiaamuna,
kun herra jo lähtöportilla torkkui.
Ja hyvä niin.
Ei olisi muuten taaskaan tullut uni edellisyönä,
jos signora olisi tiennyt mielitietyn vointia jännittää.

Ehkä jotkut muistaa,
että sekin on koettu.
Viime vuoden pääsiäisenä oli sama tilanne.

Sigrona löysi sitten kentällä todella raihnaisen herran.
Lentomatka oli ollut aivan kamala.
Signora ei ole koskaan kuumeessa lentänyt,
mutta on kuullut, että mitään herkkua se ei ole.

Perjantaiksi mielitietty tokeni sen verran,
että pääsi juhannuskokon näkemään.
Ja oli jo sen verran pirteä,
että jaksoi signoraa ruoka-asioissa ohjeistaa.
 
Signora oli luullut tietävänsä jo kaikki kommerverkit,
mitä kuuluu yhtälöön ruoka  + Italia.
Vaan ei.
Oli ollut sellainenkin aukko sivistyksessä,
että riisin kanssa ei ole kuulema tapana syödä leipää.
Signora kun luuli,
että ainoastaan pastan kanssa oli tämä hommeli.
Signora antoi piutpaut tälle säännölle
ja haukkasi vuoroin leipää ja vuoroin kauhoi riisiä.

Tänään signora saatteli  mielitietyn bussille,
joka kaasutteli kohti lentokenttää.
Signora jäi katselemaan auton perää haikeana.
Vaan neljän viikon päästä istuu signora vuorostaan tässä samaisessa bussissa.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Riskiloma

Muistaako vielä joku signoran ja mielitietyn tämän kesän lomasuunnitelmat?
Mielitietty on edelleen sitä mieltä, että pariskunta Cinque Terren tänä kesänä valloittaa.
Signora on yrittänyt muutamaan kertaan vähän vingahtaa,
että mitenkäs ne alueen turistirajoitukset.
Vaan mielitietty meinaa, että nessun problema.
Toukokuisella reissulla ystävien kanssa pizzailtaa viettäessä
signora otti tämän turistirajoitusasian taas puheeksi.
Tuumasi, jotta jos saisi ystäviltä vähän taustaukea.
Nämäkin olivat sitä mieltä, että voi olla pienoinen riski sen varaan laskea.
Vaan mitä tekee mielitietty.
Puskee ideaa vauhdilla eteenpäin.
Viikko sitten kännykkä piippasi viestiä.
Mielitietty oli tutkaillut laivalla liikkumisen mahdollisuutta alueella.
Että passaisiko signoralle tällainen?

Toissa iltana tuli viesti, jossa signoraa pyydettiin tsekkaamaan eräs hotelli La Speziassa.
Että jos signoralle sopii, niin herra tekisi jo varaukset reissun ekalle etapille.
Aamiainen ei kuulema olisi ongelma.
Se näet usein signoralle Italiassa on ongelma. 
Signora tarvitsee kunnon aamupalan leipineen, juustoineen ja kinkkuineen. 
Ei mitään cornetteja tai kymmentä eri sorttia makeaa kaakkua.
Sopivan hotellin löytäminen on aina haaste.
Signora kurkkaa hotellin sivuja.
Aamupala-asia ei oikein selviä.
Signora kysäisee mielititetyltä,
jotta onko hän varma aamiaisesta.
Oli kuulema lukenut asiakkaiden palautteita
ja sieltä oli käynyt aamiaisen laatu ilmi.
Vielä varmuuden vuoksi signora naputteli viestin,
että jos olet varma aamiaisesta, varaa vaan. 
Riski on nyt siirretty mielitietylle.
Se on näet aikamoinen.
Eli kyllä nyt siltä näyttää, että elokuun alussa  Cinque Terren suuntaan pyritään.
Katsotaan miten käy.
Ja jos totta puhutaan,
niin jos suunnitelmat muuttuvat, ei signoraa hirveästi harmita.
Ei sillä, etteikö hän haluaisi paikkaan tutustua.
Mutta signoralle pääasia kuitenkin on matkaseura, ei kohde.
Mielitietyn kokopäiväinen seura kun on sen verran harvinainen juttu.
Niin ja enemmän huolettaa se aamiainen.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Haikaran tuliaiset

Saapasmaan monilla tavoilla ja traditioilla on myös työllistävä vaikutus.
Kuten bombonierit.
Pienet lahjat, joita jaetaan vieraille niin ristiäisissä, häissä kun la prima comunionessakin.
Italian kodista löytyy mm seuraavat :


Siis oli siellä muitakin, vaan kuvalaatu oli aivan järkyttävä,
joten ei niitä signora tänne kehdannut lämäistä.
Tosin eipä ole näidenkään kuvanlaatu hääppöinen.

Tuo keskimmäinen on muuten saatu 18-vuotiskemuista.

Kaikissa näissä on siis yleensä pikkuruinen kortti,
johon on painettu juhlakalun nimi ja päivämäärä.

Mikäli signora on oikein ymmärtänyt,
on Italiassa yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet näihin.
Siitä, tehdäänkö nämä Italiassa vai onko tuontitavaraa,
ei signoralla ole mitään tietoa.
Vaan aika hurjat määrät näitä varmaan vuositasolle menee.

Italiassa törmää usein tällaisiin oviin:


Jos oven taakse pysähtyy kuulostelemaan,
todennäköisesti kuulee vauvan itkua.
Tai nonnan äänekästä vauvanhoito-opastusta miniälleen.

Rusetti kertoo, että huushollissa on visiteerannut haikara.
Ja väri kertoo tietenkin, kumpaa sorttia on haikaran tuliainen ollut.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Häiriötiedote

Siis, niinhän se on, että ei italialaista ja jalkapalloa voi toisistaan erottaa.
Eilisen jutustelun lomassa signora kysäisi,
mitä mielitietty tykkäsi Italian ensimmäisestä pelistä.
Kovin oli iloissaan voitosta.
Kysyi sitten vähän kautta rantain,
että näkyykös pelit myös Suomessa. 
 
Signora totesi, että totta kai näkyy.
Mielitietty sitten pähkäili:
”Kuka tietää, vaikka Italia pelaisi silloin, kun olen Suomessa” 
 
Signoraa nauratti.
Tämä taisi olla kiertäen tehty kysymys,
että passaako sitten signoran luona peliä seurata. 
 
Signora päästi mielitietyn piinasta ja totesi,
että on tämän jo ottanut Juhannuksen ohjelmasuunnittelussa huomioon.
Ja että pelikaljatkin ovat jo jäähtymässä. 
 
Mielitietty oli aika helpottuneen oloinen. 
 
 
Vaan yksi asia mietityttää.
Tiedättehän,
että kerrostaloissa on hyvä aina laittaa rappukäytävään lappu,
jos pitää juhlia. 
 
Sitä signora tässä pohtii,
että pitäisikö laittaa lappunen:
"Italialainen peliä katsomassa,
pahoittelen häiriötä". 
 
Hiljaa se ei näet suju.


maanantai 13. kesäkuuta 2016

Italialaisen juhannus

Mielitietty lennähtää juhannukseksi Suomeen.
Signora on yrittänyt epätoivoisesti funtseerata,
mitä sitä tekisi.
Signoralla ei ole sen kummemmin ajokorttia kuin autoakaan.
Bussit eivät kulje enää aattona klo 13 jälkeen
ja juhannuspäivänäkin ne nököttävät tallilla.
Sunnuntaina saapasmaa ja duunit kutsuvat jo mielitiettyä,
joten sitä on pysyttävä kotikulmilla.

Aatoksi signora jo jotain pientä keksi mutta juhannuspäivä on tuottanut probleemaa.
Kunnes signora tajusi.
IL CALCIO!
EM 2016 !
VÄLIERÄT !

Juhannuspäivänähän taitaa olla peli.
Mitä sitä muuta italialainen kaipaa ?

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Pilkkihaalareiden voittaja

Matkalla kentälle signoran kotiinlähtöpäivänä Italo-Finlandese -pariskunta pysähtyi kaffeille.
Signora uhmasi jälleen maailmankaikkeutta ja tilasi cappuccinon.
Lounaan jälkeen.

Vaan nyt meinasi jäähtyä cappuccinot kuppiin,
kun sisään asteli kaksi komiaa poliisia.
Signora sitten aika ihastelee noita Italian poliisin asuja.
Tai siis lähinnä juuri carabinierien pukuja.
Ne kun ovat ihan toista,
kun suomalaiset poliisin "pilkkihaalarit".

 
Kuvan herroilla on astetta verran enemmän "helyjä", 
mitä signoran kohtaamilla.
Baariin tulleiden pitkien ja hoikkien herrojen pöksyt olivat myös ryhdikkäämmät,
mitä kuvassa.
Muistuttivat lähinnä napakoita ratsastushousuja.

Vaikka Signora on näihin törmännyt jatkuvasti,
tällä kertaa nämä herrat olivat jotenkin supertyylikkäitä.
Ja vaikka signora ei ole edes mikään uniformujen perään kuolaaja,
näistä kahdesta teki ihan mieli ottaa kuva.
Vaan ei kehdannut.
Signora tyytyi vain tuijottelemaan.

Onneksi oli se cappuccino eikä caffe macchiato.
Sen hörppiminen kun kestää pikkasen pidempään.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Jäljittimen haaveilua

Signoran Italian koti on Viterbossa.
Siellä viterbon laitakulmilla pikkuriikkisessä kylässä.

Viterbon vanha keskusta on vienyt signoran sydämen.
Sieltä löytyy myös yksi Via Francigenan pyhiinvaelluksen etappi.
Vaan vaikka hän on siellä kymmeniä kertoja käynyt,
ei signora pahemmin ole yksin uskaltanut sinne mennä.

Vanha kaupunki on muurien sisällä.
Sisään pääsee ainakin yhdeksästä eri portista.
Kun signora aina tuskailee, 
että siellähän eksyy,
lohduttaa mielitietty, että kyllähän sieltä aina ulos pääsee,
kun tarpeeksi pitkään kävelee.

Signora ei ole kovin vakuuttunut.
Kaupunki pitää sisällään kymmenittäin pikku kujia.
Kun tähän lisää vielä signoran täysin nollatasoa olevan suuntavaiston,
voitte varmaan ymmärtää,
että ei kovin hyvältä kuullosta,
että signora sinne jostain portista yksin pujahtaisi.
Siis jos signora kääntyy parin kulman taakse vieraassa paikassa,
ei hän välttämättä löydä enää takaisin.
Sitä paitsi signora haluaa tulla juuri samasta portista ulos,
mistä meni sisään.
Siinä kun on oikea bussipysäkki vieressä.

Nyt signora päätti kuitenkin uskaltautua blondinvarman kartan kanssa.
Mielitietty siihen vielä merkkaili muutamia kohtia.
Ja kävelyreittejä.
Ja lupasi tulla noutamaan, mikä signora ei takaisin selviä.

Siellä signora sitten hiippaili pitkin kujia,
kartta kädessä.






Kovin rentouttavaa se ei kyllä ollut.
Signora kun koko ajan bongaili maamerkkejä,
varsinkin siinä vaiheessa, kun kartanlukutaito teki tenän.
Taisi signora myös haaveillä jäljittimestä.
Olisi ollut niin kätevää,
jos olisi vaan voinut puikkelehtia kujalta toiselle
ja reissun päätteeksi painaa napista,
ja piip!
Mielitietty näkisi, missä signora haahuilee ja tulisi noutamaan.


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Ravenna

Signora sai mielitietyn houkuteltua hetkeksi irti töistään ja kaksikko suuntasi Bolognaan,
Ravennan ja Forlin kautta.
 
Ravennaan saapuminen oli mielenkiitoista.
Signora oli usein ihmetellyt sitä, miksei näe Viterbossa koskaan pyöräilijöitä.
Signora jo ehti epäillä,
että eikö Italiassa harrasteta ollenkaan "hyötypyöräilyä".
 
Yht' äkkiä Ravennaan saavuttaessa oli pyöräilijä kaikkialla.
Katsoi mihin suuntaan tahansa,
puikkelehti pyöriä joka puolella.
Signora tätä hiukan ihmetteli.
Mielitietty totesi, että syy on yksinkertaisesti se,
että kadut ovat tasaisia.
Siellä on helppo liikkua pyörällä.
Ja tottahan se oli.
mäen mäkeä ei näkynyt missään.
 
Signora on joskus lukenut, että Ravenna on Emilia-Romagnan helmi,
 jonka nähtävyydet ovat peräisin eri kaudelta kuin monen muun Italian kaupungin.

Signora eli mikään kultturelli persoona,
vaan katseltavaa riitti silti.
Vaikkei paljoa ymmärtänytkään.
Ravennassa on useita vanhoja rakennuksia, jotka ovat päätyneet
Unescon maailmanperintöluetteloon:
 
Galla Placidina mausoleumi
Battistero Neoniano
Sant' Apollinare Nuovon Basilika
Cappella Arcivescovile
San Vitalen kirkko










Forliin tutustuminen jäi hotellin asteelle.
pariskunta saapui paikalle sen verran myöhään,
että suuntasi hotellin respan suosittelemaan pizzeriaan syömään ja sen jälkeen nukkumaan.

Pizzeriassa selvisi, miksi respa sitä suositteli.
Ravintolassa hääräsi suosittelijan veli.
Vaan ihan hyvää sapuska oli.
 
Aamulla heti kunnollisen aamupalan jälkeen kääntyi nokka kohti Bolognaa.
Oli muuten haastavaa löytää passeli hotelli.
Signora kun tarvitsee aamupalan.
Kunnollisen.
Suolaisen.
Ei mitään pipareita, kakkuja ja cornetteja vaan ihan rehellistä leipää, juustoa ja kinkkua. 

Eipä Bolognakaan kovin tutuksi ehtinyt tulla.
Ohjelmassa oli lounas mielitietyn jälkikasvun kanssa 
ja sen jälkeen oli jo aika suunnata takaisin kotiin.

Ehkä joku toinen kerta.

 

torstai 2. kesäkuuta 2016

Lomalle tupakin ( ja cappuccinon) voimin

Signoralla on kiihkeä ja kiinteä suhde kahviin.
Jos signora aamuisin ei ensimmäisen tunnin aikana sumppikuppia eteensä saa,
ei signora ole mitään mukavaa seuraa.
Korvissa lähes suhisee, kun kahvinhimo kolkuttelee.
Niinpä ensi töikseen, kun on ylös ampaissut,
signora pistää maksikokoisen Moka-keittimen porisemaan.

Päiväsaikaan mitä muikeampaa murkinaa on signoraa kitusiinsa ängennyt,
siitä suurempi on kahvin tarve.
Vaan Italiassa tässä iskeekin sitten pikkuruinen ongelma.
Tiedättehän, että lounaan jälkeen ei enää cappucciona ole soveliasta naukkailla.
Mielitietty ei asiasta (enää) mitään sanoisi.
Taitaa olla tottunut siihen, että suomalaiselta voi odottaa mitä tahansa.
Vaan entäs kaikki muut?
Tarjoilijoita myöten?
On niin tylsää puolustella iltapäivän cappuccinokuppeja.
Niinpä signora on kuuliaisena tyytynyt caffe macciatoon,
espressoon maitotilkalla.
 
Vaan eipä sitä kahviakaan tuossa ole tilkkaa enempää.
Siis ihan onneton kahvinliraus.
Eihän siitä parista ruokalusikallisesta tule kuin kiukkuiseksi,
kotona kun sumppia menee mukeittain.

Bolognan reissulla oli mahtava lounas.
Siis aivan perfetto.
Tästä seurasi tietenkin se,
että kahvinhimo nousi ihan huimiin lukemiin.
Signoran eteen tuotiin varmaan pikkuriikkisin espressokuppi,
mitä hän on koskaan nähnyt.
Vai onko ne kaikki samankokoisia?
Tämä näytti todella pieneltä.
Ehkä järkyttävä kahvinhimo sumensi signoran arviointikyvyn.

Signora yritti tiristellä kupin kanssa mahdollisimman pitkään.
Mutta ei auttanut.
Yhdella kietaisulla oli kuppi tyhjä.
Signora tunsi pienoista ärtymystä.
Ja haaveili kymmenestä muusta kupposesta.

Kun kotimatkan ensimmäinen tauko oli edessä
ja mielitietty ilmoitti, että mennään kahville,
signora kainosti kysyi,
josko mielitietty kehtaisi tilata cappuccinon signoralleen.
Iltapäivällä!!!

Kahvinhimo oli niin valtava,
 että signora oli valmis vaikka minkälaisen pällistelyn ja ihmettelyn kohteeksi.
Kunhan vaan saa kahvia!
Paljon!
Signora tarjoitui vaikka heiluttamaan passiaan ja hihkumaan,
että "sono finlandese".
Jos mielitietyn olisi näin helpompi tuo omituinen tilaus tehdä.
Kaikille kävisi selväksi, että omituiselle suomalaiselle cappuccino on menossa.

Signora sai kuitenkin cappuccinokuppinsa nenänsä  alle ilman sen kummempia temppuja.
Baaritiski oli täynnä pikkukuppi kourassa seisovia italialaisia.
Signora hivuttautui oman kuppinsa kanssa tiskin päätyyn.
Vähän noin niin kuin nolona piiloon.

Signora ei ollut ehtinyt, kuin sekoittaa sokerit tuohon ihanuuteen,
kun mielitietty oli jo oman kääpiökuppinsa tyhjäksi kietaissut.

Tässä onkin tämä cappuccino-espresso -haaste.
Signora haluisi nautiskella omansa rauhassa,
nautiskellen.
Ihan vaikka jopa istuen.
Vaan eihän se passaa.
Seisten vaan nopeasti sumpit kurkusta alas.
Sen kummempia makustelematta.

Tosin hiukan signora saa armon aikaa,
sillä mielitietyn kupposta seuraa aina tupakkitauko.

Vaan pian sekin jää pois.
Mielitietty näet ilmoitti,
että yhteisen loman jälkeen käryyttely loppuu.
Signora on tietenkin enemmän kuin iloinen,
jos mielitietty tästä paheesta luopuu.
Vaan hiukan mietityttää tuo ajoitus.

Siis miten niin yhteisen loman jälkeen?
Meinkaako mielitietty, että yhteinen loma on sen verran rankka,
että ilman sauhuja ei siitä selviä?
 
Omituista.
Signorahan on aina itse tyyneys,
ilman draaman häivää.
 
 



keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Nakit orpoina

Italialaisten kanssa saa sitten niin mielenkiintoisia keskustelua ruoasta ja syömisestä.
Varsinkin tuosta jälkimmäisestä.
Kuten sellaisen, että miten nakkikastiketta ja muussia oikein syödään.

Tämä suomalainen perinneannos on ollut jo pidemmän aikaa mielitietyn suosikki.
Tai oikeastaan nakkikastike ilman kastiketta.
Ja nakit ehdottomasti eri puolella lautasta, missä muussi on.
Tämä kävi selväksi signoran Italianreissun aikana.
 
Eräänä iltana signora oli vääntänyt niin soossin kuin muussinkin.
Signora on mäjättänyt kunnon muussiannoksen mielitietyn lautaselle
ja alkaa kauhomaan kastiketta.
"Ilman kastiketta sitten, pelkkiä nakkeja vaan",
ilmoittaa mielitietty.

Signora hiukan kapinoi, 
että eihän nakkikastike ole mikään nakkikastike ilman kastiketta.
Mutta tietäen mielitietyn ehdottomuuden,
 millä hän kaikkeen ruokaan liittyen suhtautuu,
alkaa signora kiltisti liruttaa soossia pois kauhasta kattilan reunaa pitkin.

Kun viimeinenkin kastikkeen tippa on tiristetty nakeista pois,
signora pläjäyttää nakit nättiin kekoon muussin päälle.
VÄÄRIN!!!
"Oh, no, ei noin! Ei muussin päälle! Nakit pitää olla erikseen"
Mielitietty alkaa lähes harmistuneena kaapimaan muussikasaa.
Pian nakit ovat orpoina lautasen toisella reunalla.

Syy siihen, miksi nakit ei voi olla muussin kanssa samassa,
ei signoralle koskaan selvinnyt.
Signora lisää tämän Italian mystisten asioiden joukkoon. 

Että muistakaakin tämä sitten, kun seuraavan kerran nakkikastiketta ja muussia väsäätte.