maanantai 29. elokuuta 2016

Ma che c'entra ?!

Signora on jäänyt koukkuun Don Matteon tutkimuksiin.
Italian kielen lisäksi signoraa koukuttaa se,
että capitano Tommasi tuo aina signoran mieleen mielitietyn.
Ei niinkään ulkonäkö vaan kaikki muu.
Ääni, puhetapa, eleet.

Kun capitano vatkaa käsiään yhdessä hokien maresciallo Cecchinille
"Ma che c'entra, che dici"
 tämän selittäessä mitä uskomattomampia juttuja,
on se aivan ilmiselvä otos signoran ja mielitietyn keskustelusta.

Kuva

Signora on kuin Cecchini, joka kehittelee mitä omituisimpia teorioita
mielitietyn yrittäessä selvittää suomalaisen aivoituksia.

Ja tarkennuksena todettakoon vielä,
että ei signora ulkoisesti Cecchiniä muistuta,
ideointitavoiltaan kylläkin.

lauantai 27. elokuuta 2016

Jäähyllä

Helteisen ( mittari huiteli päivittäin yli 30 asteessa) lomaviikon päätteeksi
 signora ja mielitietty päättivät livahtaa vielä päiväksi vuoristoon 
jäähdyttelemään ennen kotiin paluuta.
Auton nokka käännettiin kohti Monte Rosan Macugnagaa.




Mukavan vilpoisaa siellä olikin.
Jossain näytti mittari + 19 astetta.
Vaan ei siellä nyt niin kylmää ollut, mitä eräät italialaiset näyttivät kuvittelevan.
Toppatakit päällä siellä pyörivät.
Vai olivatko sitten kavunneet vuoren huipulle?
Eihän sitä koskaan tiedä.
Signora lumoutui paikan taloista.
Pikkuriikkistä nukkekotimaisista kauniista taloista.
Harmi vaan, ettei signoralla ole niistä kunnon kuvaa.
Kuvia napsittiin mielitietyn kännykällä.
Mielitietyn piti sitten lähettää niitä signoralle.
Onhan niitä kuvia tullut
vaan ei yhtään "nukkekoti -kuvaa".
Signoran pitääkin vähän kovistella herraa kuvien suhteen.
Aivan hurmaava paikka.
Itseasiassa signoraa alkoi ihan kutittelemaan ajatus vuokrata sieltä joskus 
kämppä muutamaksi päiväksi.
Signora on aivan äimistynyt tästä ajatuksesta.
Hän, joka on aina rakastanut aurinkoa ja lämpöä.
Vaan paikassa oli jotain niin satumaista.
Liekö ikä tai aurinko tehnyt tepposet.

maanantai 22. elokuuta 2016

Iso A

Italiassa ei pahemmin ole ravintolaketjuja.
Ravintolat ovat usein yksittäisten ihmisten omistuksessa.
Usein hommissa on koko perhe.

Liekö se, että kyse on omistajista eikä palkollisista,
on syynä siihen, että asiakaspalvelu on usein lähes ylitsevuotavaa.

Erään illallisen aikana Borgomanerossa oli iskenyt oikein kunnon rajuilma.
Vettä tuli kirjaimellisesti kaatamalla.
Tuuli meinasi kaataa jopa signoran.

Pariskunta pysähtyi poislähtiessä ravintolan katoksen alle
mielitietyn tupakin ajaksi.
Ravintolan isäntä tuli perässä ja oli huolissaan,
että pariskunta kastuu.
 
Isäntä kehoitti signoraa ja mielitiettyä siirtymään sisäpihalle.
Sielllä olisi parempi sateen ja tuulen suoja.
Parikunta köpötteli kiltisti herran perässä.
 
Sisäpihalla isäntä kyseli, 
onko hotelli kaukana ja onko pariskunta autolla liikkeellä.
Kun mielitietty ilmoitti heidän olevan jalan, mutta että hotelli on kyllä lähellä,
alkoi vuolas päivittely.
Kaikkea ei signora ymmärtänyt.
Mutta lopuksi isäntä kehoitti pariskuntaa odottamaan hetken ja poistui sisälle.

Signora kyseli, että mitäs isäntä oli oikein selittänyt.
Mielitietty kertoi, että isäntä suunnitteli lähtevänsä heittämään pariskunnan autolla hotellille.
Tätä voisi varmaan jo kutsua asiakaspalveluksi isolla A:lla.

torstai 18. elokuuta 2016

Olipa kerran kananmuna

Signoran luuhatessa Italiassa on siellä aina silloin tällöin myös yksi kutsumaton vieras.
Drama queen.
Siis se signoran "sivupersoona".
Tapaus, jonka signora mielellään jättäisi Suomen kamaralle.

Vaan mukaan se aina änkeää.
Niin kuin tälläkin kertaa.

Drama queen hyppää esiin tilanteessa jos toisessa.
Usein hän pyyhältää paikalle Italian kodissa.
Kun se yhteisasuminen niin monen henkilön kanssa ei ole mikään simppeli juttu signoralle.
Ja kun huushollipitoajatuksetkin ovat täysin erilaiset, mitä signoralla.

Ensimmäisen kerran tätä dramatypy änkesi paikalle jo toisena päivänä.
Signora oli tehnyt suunnitelmat koko viikon murkinoille.
Kauppalappu oli väsätty ja pariskunta oli kaupassa.
Ostoslistassa oli mm kananmunia.
Suunnitelmissa oli jos jonkinlaista kokkailua,
johon munia menisi.

Mielitietty ilmoittaa, että kotona on hänen veljensä jostain maatilalta tuomia munia muutama.
Signora ehdottaa, että ostetaan silti.
Jospa veli on suunnitellut käyttävänsä niitä.
Ei hän koskaan kokkaa mitään, mihin menee munia, julistaa mielitietty.
Signora varmistaa kolmeen kertaan.
Sei sicuro?
Eikö ole parempi, että ostetaan niitä?

Ei, ei, turhaan ostettaisiin, ei hän ikinä käytä kananmunia, vakuuttaa mielitietty.
Munat jäävät kaupan hyllylle.

Illalla veli tulee kotiin.
Ja  mitä hän alkaakaan kokkaamaan ?
Pasta carbonaraa!

Signora istuu sohvalla mielitietyn vieressä ja jokin naksahtaa signoran päässä.
Taisi olla pinna. 
Signora aloittaa englanninkielisen vaahtoamisen " mitä mä sanoin....".
Ja toivoo samalla, että veli ei edelleenkään osaa englantia.

Turhautuneisuus yltyy niin suureksi,
että signoran on pakko marssia toiseen huoneeseen.
Mielitietty tulee perässä eikä voi ymmärtää,
miksi signora yhdestä kananmunasta noin hermostui.

Ja signora yrittää selittää,
että ei itseasiassa kyse ole siitä onnettomasta kanan tuotoksesta,
vaan paljon laajemmasta asiasta.
Siitä, että signoran on joskus niin vaikea sopeutua yhteishuusholliin,
jossa ei ole oikein mitään suunnitelmallisuutta.
Huuholliin, jossa kaikki on vähän niin kuin yhteistä.
Huusholliin, josta ei ehkä enää löydä aiemmin ostamaansa,
kun sen on joku käyttänyt.

Signora ei voi elää ilman suunnitelmia.
Italian kodin väki ei niistä välitä pätkääkään.
Tämä pätee usein myös ruokahuushollissa.
Kotiin tullaan ja aletaan siinä vaiheessa pähkäilemään,
että mitäs sitä kokkaisikaan,
mitäs kaapista löytyy?

Tämän toimivuutta ei signora ole oikein koskaan ymmärtänyt.
Jotta sieltä kaapista jotain löytyy,
on sitä täytynyt sinne joskus ostaa.
Toki väki käy kaupassa.
Mutta ilman mitään suunnitelmallisuutta.
Puhumattakaan, että asiasta keskusteltaisiin yhdessä.

Hankaluuksia tuottaa myös yksinolon tarve.
Signora pujahtaa usein kammarin puolelle.
Lueskelemaan.
Ihan vaan kun tykkää joskus olla itsekseen.
Tätä ei kukaan ymmärrä.
Ollaan huolissaan, että onko signora sairas
vai mikä nyt mättää.

Dramatypykkä oli signoran ja mielitietyn seurana niin usein
viimeisen reissun aikana, 
että signoraa jo ihmetyttää, 
että mielitietty jaksaa sellaista touhua  hermostumatta katsella.

Itse asiassa signora on tässä viime päivinä käynyt vakavaa keskustelua itsensä kanssa.
Muistutellut itselleen,
että ei pitäisi keskittyä niihin asioihin, jotka ovat huonosti,
kun on kuitenkin niin paljon hyviä ja ihania juttuja.
Kuten ihana mielitietty.
Kananmunilla tai ilman.

tiistai 16. elokuuta 2016

Borromeon jäljillä

Signora ja mielitietty ei pahemmin reissunsa aikana yhdessä paikassa nyhjännyt.
Vauhti oli ajoittain lähes hengästyttävä.
Signoralle olisi vähempikin riittänyt.
Vaan tulihan kunnon matkailupjäjäys yhden viikon aikana.

Yksi pläjys piti sisällään pari supersöpöä Lago Maggioren saarta.
Isola Bella ja  Isola Superiore dei Pescatori. 

Yllä olevat kuvat Signora nappasi  netistä.
Kun on niin huono kuvaamaan.
 


Paatin kyytin pariskunta hyppäsi Stresasta.
Saaria olisi ollut enemmänkin,
vaan ei sitä vanhat enää jaksa kaikkia läpi könytä.

Saaret ovat olleet aikoinaan Borromeon aatelisperheen omistuksessa.
Perhe oli hyvin tunnettu
ja yhdellä sen jäsenistä on jopa maailman korkeimpiin lukeutuva patsas Aronassa.
 


Tämä San Carlon patsas on huikeat 35 metriä korkea.
Carlo Borromeo syntyi vuonna 1538
ja vuonna 1610, 25 vuotta kuolemansa jälkeen
hänet julistettiin "pyhäksi".
Syy tähän ei signoralle oikein selvinnyt.
Ainakin kardinaalin hommia setä hoiteli.
Vaan tuskin se riitti tuohon julistukseen.
 
Kyllähän mielitietty jotain kovin selitti.
Vaan kun ei älynnyt suomeksi selittää.
Signora on kovasti yrittänyt patistella mielitiettyä opiskelemaan suomea.
Vaan huonoin tuloksin.
Nakki, hyvää huomenta ja rakastan sinua
 ovat ainoat mielitietyn suusta tulevat suomenkieliset sanat.
Joten kaikki selostukset tulevat aina italiaksi.
Niitä sitten signora tulkitsee miten sattuu.
Eli vastuu näissä "faktoissa" on aina lukijalla.





sunnuntai 14. elokuuta 2016

Jono(i)ssa

Signoralla on aina ollut sellainen käsitys,
että Italiassa saa jonottaa normaalia enemmän.
Siis suomalaisittain katsottuna.

Nyt signora on siitä vakuuttunut.
Vaan mitä sanotte seuraavasta ?

Signora ja mielitietty pysähtyivät kotimatkalla autogrillille.
Näitä täyden palvelun taukopaikkoja on moottoriteiden varrella.
Niistä löytyy ravintololat, baarit, vessat.
Tällä kertaa signora bongasi sieltä myös suihkut.

Pariskunnan tarkoitus oli ostaa joku leivän käntty ja pari caffetta.
Varmaan arvaatte, että se käntty oli tulossa signoralle.
Vaan arvaatteko, kuinka moneen kertaan piti jonottaa ?
K-O-L-M-E kertaa!
Tai oikestaan neljä, jos tarkkoja ollaan. 

Ensin piti yrittää päästä läpi ihmismuurin
 ( joka oli olevinaan jonkinlainen jono vaaka- ja pystysuuntaan)
tiskille, jonne kaikki ihanat leivän käntyt oli työnnetty.
Nimilappuineen.
Siellä pariskunta seisoskeli tovin ja yritti saada sen verran läheistä katsekontaktia
leipähyllyyn, jotta signoran himoitseman leivän nimi saataisiin selville.
Vaan sieltä lähdettiin tässä vaiheessa tyhjin käsin.
Piti vaan yrittää painaa mieleen se leivän monimutkainen nimi.

Sitten siirryttiin kassajonoon.
Jonoon, joka myös levisi joka suuntaan.
Olihan kyseessä elokuu ja kaikki lomalla olevat italialaiset 
olivat päättäneet tulla juuri kyseiseen Autogrilliin.
Liekö tieto suomalaisen mahdollisesta visiitistä kiirinyt heidän korviinsa?
Aikanaan mielitietty sai itsensä ängettyä kassatädin juttusille.
Mielitietty ilmoitti, että haluaa leivän, jonka nimen signora oli jo moneen kertaan unohtanut
sekä kaksi kahvia.
Tätä nappaa rahat ja antaa kuitin.

Kuitin kanssa palataan takaisin leipätiskille.
Tiskin edessä parveilee " jonossa" kuitteja heilutellen
 ja leivän nimiä huudellen nälkäisiä asikkaita sekä niitä,
 jotka ovat vasta taipaleen alkuvaiheessa,
eli yrittävät saada tolkkua, mitä kassatädille ilmoittaa.

Aikanaan leipätiskin täti sujauttaa signoralle känttypaketin.
Vähän kiukkuisena, kun signora halusi sen pussiin.

Sitten olikin aika siirtyä seuraavaan jonoon.
Jonoon, jonka päässä odottaisi caffekupposet.
Sitä kuittia vastaan.
Ja kuten arvata saattaa, ei tämäkään jono ole mikään selkeä.
Kyynärpäätaktiikka on kova sana.

Joko signora muisti kertoa,
että italialaisten joukossa haahuili edestakaisin myös turisteja,
jotka olivat ihan pihalla, kuinka pitää toimia ?

Kun signora lopulta mutusteli leipäänsä autossa,
ei hän voinut olla tuumimatta, voisiko tuon kenties hoitaa pikkasen simppelimmin ?



perjantai 12. elokuuta 2016

Cinque Terre

Signora epäili koko kevään,
pääseekö pariskunta ollenkaan Cinque Terreä valloittamaan.
Olihan uutisissa ollut juttua turistimäärien rajoittamisesta.

Vaan siellä sitä käytiin.
Tässä todistusaineistoa:







Cinque Terren viisi upeaa kylää löytyy Ligurian rannikolta.
Kylät ja niitä ympäröivät vuorenrinteet muodostavat kansallispuiston,
joka taitaa olla Unescon maailmanperintökohde.

Ennen vanhaan sinne pääsi ainoastaan vesiteitse.
Nykyään kyliin puksuttaa myös juna.
Jokaisella viidellä kylällä on rautatieasema.

Kylät ovat Riomaggiore, Manarola, Vernazza, Monterosso ja Corniglia.
Viimeisimpään ei paatilla pääse, neljään muuhun kylläkin.

Signora ja mielitietty hyppäsivät lautan kyytiin Porto Venerestä.
Lautat kulkivat näiden kylien välillä aika lailla tunnin välein.
Lippu kaikkien kylien välillä maksoi 30 euroa.
Ei sillä, että sitä montaa kertaa olisi tarkistettu.

Jos ei ollut huolta, ettei kyliin pääsisi, kuten signora kevällä pähkäili,
niin välillä kyllä huoletti,
pääseekö sieltä pois muuten kuin uimalla.
Turisteja  oli todella paljon.
Lautat olivat pieniä.
Usein jokaiseen lähtöön yritti huomattavasti enemmän matkustajia,
mitä paattiin sai ottaa.
Tai siis olisi saanut ottaa.
Eräskin kerta capitano huuteli paatin puolelta maissa matkustajia kyytiin ohjaavalle,
että enää 30 hlöä.
Sedän laskutaito taisi vähän pettää,
kun hyvin pian kapteeni ärhenteli:
"Mitä teet? Sanoin 30! Tänne on tullut huomattavasti enemmän"
Siinä vaiheessa signora jo silmäili,
löytyykö paatista pelastusveneitä. 

Kylät olivat todella viehättäviä
ja niissä oli monia kauniita kävelyreittejä.
Suosituin taitaa olla Rakkauden polku (Via dell'Amore).
Tottahan toki signora sinne mielitietyn raahasi.
Liikuntarajoitteisten kannattaa nämä kylät kiertää.
Oli aikamoista kapuamista.
Vaan jos kintut yhtään rappusia kestää,
signora kyllä suosittelee visiteeraamaan.
Meravigliose!

Watergate

Borgomenerossa sattui pahemman luokan Watergate.
Suomen ja Italian väliset suhteet olivat vaarassa tulehtua pahemman kerran.
Sen verran suomalainen hermostui saamastaan kohtelusta.
 
Suomalainen oli suihkussa hiuksiaan pesemässä,
kun yllättäen veden tulo loppui.
Ei tippaakaan enää norunut.
 
Suomalainen siinä hetken manaili.
Lopulta suihkusta pulpahti taas vettä.
Suomalainen alkoi tyytyväisenä pesemään shampoista kuontaloaan,
kun taas tuli stoppi.
 
Tämä tapahtui kolme kertaa.
Aikaa oli mennyt jo puolisen tuntia.
Viimeisen kerran jälkeen suomalainen ampaisi kiukkuisena huoneen puolelle
 italialaiselle asiasta räksyttämään.
Italialainen ihmetteli, mitä hän asialle voi. 
Ei mennyt ihmettelyt läpi suomalaiselle.
Siinä shampoovaahdot pitkin poskia valuen
ja silmiä kirvellen suomalaiselle oli ihan sama,
kuka siinä oli.
Pääasia että oli italian kansalainen.
Olihan suomalainen Italiassa.
Siinä tilanteessa syyllinen = kuka tahansa italialainen.
 
Tulihan sitä vettä sitten lopulta tarpeeksi,
kun tarpeeksi kauan suihkun alla roikkui.
 
Näin vältyttiin pahemmalta Suomi-Italia –kriisiltä.


tiistai 9. elokuuta 2016

Varoituksen sana

Signoran Italian vinkkituokio tässä taas päivää!
Italiaan ( varsinkin ensimmäistä kertaa matkatessa) on hyvä muistaa muutama asia.
Voipi muuten tulle suru puseroon.
Tai vatsaan.
Tai rahapussiin.
Tai pöksyyn.

Jos pöllähdät Italiaan elokuussa,
älä koskaan jätä ravintolan etsintää siihen pisteeseen,
että nälkä kurnii jo sisuksissa.
Voit näet törmätä tälläiseen kylttiin ravintolan ovessa:




 
Italiassa ei pahemmin kesäduunareita harrasteta.
Kun lomat pukkaa päälle,
pistetään ovi säppiin.
Ja sitähän pukkaa elokuussa.

Tarkan euron reissaajille muistukseksi,
että ravintolassa laskun loppusumma on harvemmin sitä,
mitä menussa sanotaan.
Hintaan lisätään usein "coperto" eräänlainen kattausmaksu.
Muutaman euron suuruinen.
Ja se on per nuppi, ei per pöytä.
 
Saahan sillä toki korillisen leipää.
 

 


Signora on joskus arvaillut,
kuinka monessa pöydässä signoralle tuodut leivät ovat jo kiertäneet.
Känttyä on yleensä sen verran paljon, että ei niitä kaikkia tule napaansa kiskottua.
Eli kori palautuu keittiöön murkinoinnin päätyttyä.
 
Italian lomailusta ja vinkeistä puhuttaessa ei myöskään voi unohtaa aihetta WC.
Signora on täällä joskus kokemuksistaan avautunutkin.
Vaan tämä on aihe, josta ei voi koskaan liikaa varoitella.
 
Ensinnäkin varaudu siihen, että toiletti ei ihan heti ravintolasta/baarista löydy.
Se kun on usein jossain piemeässä kolkossa.
Kellari on myös kova juttu.
 
Lukot ovat täysi mysteeri.
Viimeisellä reissulla signora kääntyi yhden kerran takaisin,
kun lukkoviritelmä näytti niin omituiselta.
Eräällä toisella kerralla signora luotti siihen,
että oven takana jonottavat muistavat,
että signora juuri sisään pujahti.
Varuilta signora roikkua oven kahvassa kiinni.
Onneksi oli pieni koppi.

Joskus joutuu toimimaan ihan käsikopelolla,
kun ei ole valoa.
Eräässä vessassa tuntui olevan aikakatkaisin.
Tietyn ajan kuluttua sammui niin ilmaistointi kuin valotkin.
Valomerkki ?

Myös hanat ovat hankalia.
Ainakin signoran tapaiselle blondille.
Ei niistä aina saa liraustakaan.
Liekö sitten vika siinä, että vettä ei tule
vai että käyttäjä ei ymmärrä.

Eräässä Cinque Terren kylän baarin vessassa oli signoraa ennen texasilainen tyttö.
Tyttö tuli vessasta ulos ja huikkasi signoralle, 
että siellä ei sitten ole paperia.
Hetken kuluttua tyttö palasi takaisin tuoden signoralle lautasliinoja :-)
Hädässä ystävä toinen turisti tunnetaan.
Signora kiitteli auliisti vaikki tiesikin, että veskasta löytyy paperia.
On löytynyt jo useamman vuoden ajan.

Sokerina pohjalla varoitus huonokinttuisille.
Älä koskaan odota liian pitkään!
Sinua voi näet odottaa vessassa tämä yllätys:



 
Signora pahoittelee, että kuva on vähän väärin päin.
Signora on edelleen hiukan järkyttynyt tästä,
eikä osaa kuvaa kääntää. 

Mielitiettyparka joutui juomaan kahvin poikineen,
ennen kuin päädyttiin baariin, jossa oli signoran mentävä pönttö.


Tornin kupeessa

Pariskunnan reissu alkoi Pisasta.
Myös siellä sai muistutuksen nykyajan levottomuuksista.
Tornia vartioi aika massiivisen aseen kanssa oleva sotilas.
Itse torniin oli turvatarkastus metallinpaljastimineen.

Signora ja mielitietty pysyttelivät ulkopuolella.


Tornia on rakennettu pitkään ja hartaasti,
Kuten montaa muutakin asiaa Italiassa.
Homma alkoi vuonna 1173 ja pytinki oli valmis vasta vuonna 1370.
Valmistumisaikatauluun vaikutti niin kallistumisongelma kuin sotakin.

Tornin ympärillä näki mielenkiintoisia pantomiiniesityksiä.
Ihmiset poseerasivat kuin pitäisivät tornia pystyssä.



Signorakin tätä kokeili.
Vaan ujo kun on, ei siitä tänne todistusaineistoa kehtaa laittaa.

1800- luvulla tornin ympäri rakennettiin kävelytie
ja se pukkasi tornia taas pikkasen lisää kumoon.
1990 luvulla se meinasi kaatua kokonaan
joten ovet pistettiin yleisöltä säppiin.
Tehtiin vahvistuksia ja lopulta vuonna 2001 rohkeimmat pääsivät taas torniin kapuamaan.
Ovat luvanneet näillä vahvistuksilla olevan vakaa seuraavat 300 vuotta.
Totta vai ei, aika näyttää.



Pariskunta päätti myös murkinoida Pisassa.

 
Mielitietty tilasi kaksi lautasellistä kaikenlaisia meren ötököitä.
Nuo oksat ovat muuten pastaa.

Signora ei moisia syö.
Taisi tilata jotain tosi tylsää, kun ei enää edes muista mitä oli.

Kahdeksi ekaksi yöksi oli hotelli varattu S. Stefano di Magrasta.
Se oli lähinnä tukikohta,
josta pariskunta sitten körötteli paikkaan jos toiseenkin.
Aika perfetto viikko oli.

maanantai 8. elokuuta 2016

Rahvas business-maailmassa

Sinne ne taas hujahti.
kaksi Italian viikkoa.
Ensimmäinen aika lailla laiskotellen Italiakodissa.
Kävelylenkkejä, päiväunia, aurinkoa.

Toinen viikko olikin sitten todella hektinen.
Täynnä ohjelmaa aamusta iltaan.
Tässä pikakelauksella signoran ja mielitietyn lomaviikko:
Pisa
S. Stefano di Magra
Cinque Terren kylät + pari muuta saarta
Macugnaga Monte Rose
Borgomanero
Arona
Baveno
Lago d'Orta
Portovenere

Eikä tässä vielä kaikki vaan ei näin vanha enempää muista.
joitain kuviakin tuli räpsittyä ja kunhan signora joutaa,
niitä tänne ilmestyy.
Ja ehkä jotain juttuakin.

Signora kuitenkin aloittaa reissun purkamisen nurin kurin eli kotimatkasta.
Fiumicinon kenttä oli lähes tukossa,
kuten arvata saattoi.
Elokuu = italialaisten lomakuu.
Signorasta tuntui, että koko Italia oli ängennyt eilen aamulla kentälle.
Hyvä kun liikkumaan pääsi.
 
Kone oli ylibuukattu.
Tästä sai osviittaa jo edellisiltana lähtöselvitystä tehtäessä.
Vapaana oli  Finskin lennolle enää kaksi paikkaa. 

Tai siis lennothan taidetaan ylibuukata lähes poikkeuksetta,
jos vaan kysyntää on.
Kun aina kuitenkin joku jättää tulematta.

Tällä kertaa ilmeisesti kaikki tulivat.
Kun oli signoran vuoro bordausjonossa,
lukijalaite piippasi äänekkäästi Finskin tädin sitä lukiessa.
Ou nou, tuumasi signora!
Tuliko nyt toppi ja täti vippaa signoran lennolta pihalle ?

Täti selaa pöydällä olevaa kasaa ja nappaa joukosta signoran nimellä olevan uuden boarding passin.
"Valitettavasti lento on täynnä ja joudumme vaihtamaan paikkanne.
 Uusi paikkanne on business luokassa".

Valitettavasti?
No ehkä Finskin kannalta.
Vaan ei signoran.

Signora tepastelee tyytyväisenä koneeseen,
mutta samalla päässä raksuttaa monia kysymyksiä.
Mitä kaikkea business luokkaan kuuluu ?
Ruoka?
Signora miettii kassissa olevia eväitä, jotka oli juuri kentältä ostanut.
Osaako siellä edes oikein olla ?
Tällainen tavallinen rahvas?

Signora haluaa aina istua käytäväpaikalla.
Tällä kertaa paikka on kuitenkin ikkunapaikka.
Tosin ei se tässä tapauksessa harmittanut.
 
Kapteeni kuuluttaa, että lähtö viivästyy.
Signoran vatsa kurnii ja hän miettii, kehtaako kaivaa eväspaninin laukusta.
Nälkä vie kuitenkin voiton ja signora vähän vaivihkaa pureskelee leivän känttyä.
 
Lopulta, lähes tunnin odottelun jälkeen kone starttaa.
Lentoemo tulee tarjoamaan lehtiä.
Niitä samoja joista verhon takana maksetaan.
 
Jonkin ajan kuluttua jaetaan  pinsetein sideharsomaisia kosteita ja lämpimiä kangaspaloja.
Signora olettaa ne olevan käsien puhdistamiseen.

Lentoemo tulee kysymään, mitä signora haluaa juoda ennen ruokaa.
Valikoima on laaja; kuoharia, viiniä, wiskyä......
Täti ihmettelee, kun signora tilaa vettä.
Mutta kun signoralle ei alkomaholi maistu.
 
Sitten tulee menu.
Signora blondimaisesti pähkäilee mitä ottaa,
kunnes tajuaa, että eihän keneltäkään tuota kysytä.
Menu on yksi ainoa kokonaisuus.
Eli kaikki siinä mainitut sapuskat ilmestyy nenän eteen.
Ehkä menu annetiin vain, jotta matkustajat tietää mitä on tulossa.
Niin ja olihan siinä juomavaihtoehdot.
Taisi olla kymmenkunta.

Ruoka sinänsä oli vähän turhan "hienoa" signoralle.
Vaan olihan tämä ihan hauska lopetus lomalle.