perjantai 22. syyskuuta 2017

Kun mikään ei kelpaa

Nyt on sen verran painavaa asiaa sydämellä,
että päätin kirjoittaa ihan omana itsenäni.
Signoran kepeä höpöttely ei oikein sovi aiheeseen.
 
Olen viime aikoina seurannut aika tiiviisti
 eri avustus- vapaahtois- ja hyväntekeväisyysjärjestöjen someviestintää
 ja heidän saamiaan kommentteja.
 
SOS-lapsikylä
Amnesty
Kirkon ulkomaanapu
SPR
 
Jestas sentään, mitä kommentteja sieltä löytyy.
Mikään ei ole hyvä !
 
Kun Suomeen otetaan vastaan turvapaikanhakijoita,
ollaan sitä mieltä,
että ihmisiä pitäisi auttaa heidän omissa maissaan.
 
Kun rahaa kerätään ulkomailla tapahtuvaan avustustyöhön
( esim SPR:n nälkäpäivä),
purnataan, miksei auteta suomalaisia.
 
Kun varoja kerätään tiettyyn kohteeseen Suomessa,
löytyy kritisoijia,
joiden mielestä suomalainen kohde on täysin väärä.
 
Tai rahaa sitten kuitenkin pitäisi kerätä ulkomaille.
Eilen näet luin kommentin aiheeseen,
jossa kerättiin rahaa suomalaisten lasten hyväksi,
että mitenkäs romanian lapset!
 
Jos nyt kuitenkin on onnistuttu löytämään kohde,
joka ei provosoi ketään,
alkaa todella negatiivinen kirjoittelu siitä,
kuinka kaikki rahat päätyy johtajien taskuihin.
 
Jokin aika sitten luin eräästä avustusjärjestöstä,
joka hoitaa palkkakustannukset erilaisesta myynnistä tulevista tuloista.
Lahjoituksia ei näihin käytetä.
 
Vähänkään laajempi avustus- ja vapaaehtoistyö on sen verran vaativaa hommaa,
että ei sitä myöskään pelkästään vapaahtoisvoimin voi pyörittää.
Palkattua henkilökuntaa on pakko olla.
Samoin kyllähän se avun toimittaminen esim ulkomaillekin jotain maksaa.
 
Olin muutama vuosi sitten erään vertaistukiyhdistyksen toiminnassa mukana.
Hoidin kirjanpidon ja toiminnan organisoinnin.
Olin yhteyshenkilönä.
Vaikka toiminta oli hyvin pientä,
vei se silti useamman tunnin viikossa.
 
On aika vaikea uskoa,
että minkään ison järjestön kirjanpito hoituisi niin,
että joku vapaahtoinen sen iltapuhteenaan kotinurkissaan tekisi.
Tai että toinen vapaaehtoinen hoitaisi kaikenlaisen yhteydenpidon.
Puhumattakaan toiminnan järjestämisestä.
Avun järjestäminen jonnekin Afrikan perälle vaatii varmaankin aika lailla työtä.
Sitä ei tehdä harrastuksena.
 
Useissa kommenteissa on kirjoitettu,
kuinka kyseinen järjestö ei saa mitään aikaan.
Vaikka en ole edes tietoisesti tietoa etsinyt,
vähän väliä törmään asiaan liittyviin artikkeleihin.
Viimeksi Punaisen ristin ylläpitämiin kenttäsairaaloihin.
 
Mielestäni on itsestään selvää,
että kaikki tällainen vaatii kokopäiväistä henkilökuntaa.
Vapaaehtoisia täysipäiväiseen vapaaehtoistyöhön tuksin kovin paljoa varmaan löytyy.
joten palkattua henkilökuntaa on pakko olla.
Samoin tekijöiden pitää olla sitoutuneita hoitamaan jokainen yksittäinen projekti loppuun.
Vapaaehtoisvoimin tämä ei onnistu.
 
Ja kaiken lisäksi kohta pitää järjestöjen varmaan palkata somevastaavia
käymään läpi ja vastaamaan kaikkiin absurdeihin väitteisiin,
joita koko ajan tulee.
 
Amnestyä on moitittu siitä,
että se kerää nimiä adressiin ihmisoikeusrikkomuksia vastaan.
"Miksei kerätä nimiä suomalaisten hyväksi"!
 
Siis minkä asian hyväksi??
Suomessa en joudu pidetyksi ja kidutetuksi,
jos sanot Niinistöstä jotain negatiivistä,
jos satut olemaan savolainen.
tai olet homoseksuaali.
Uskonnosta riippumattakaan.
Suomessa ei ole systemaattisia entisiä puhdistuksia.
 
Ja se nimen kirjoittaminen ei edes maksa mitään.
Miksi siis siitäkin pitää purnata.
Jos joku ei halua kirjoittaa,
antaa olla kirjoittamatta.
Mutta tarvitseeko sitä koko järjestön toimintaa sen vuoksi mollata ?
 
Ja se rahan luovuttaminen.
Kenenkään ei ole sitä pakko tehdä.
Tai jos on sitä mieltä,
että antaisi, jos tietäisi,
että menee oikeaan kohteeseen,
mikä estää antamasta rahaa todellakin suoraan jollekin apua tarvitsevalle.
Ja annetaan näille järjestöille työrauha.
 
 
 
 


perjantai 15. syyskuuta 2017

Kello kahdeksan draamaa

Mielitietty ei ole aamuihminen.
Herra itse määrittelee asian niin,
että herääminen on hänelle traumaattista.
Pariin ekaan tuntiin ei saa kuulema oikein mitään otetta mihinkään.
Olo on kuin väärällä planeetalla.
Signoran Italiassa ollessa aamut ovat tosiaan hiljaisen puoleisia.
Mielitietty harvoin pukahtaa yhtään mitään.
Korkeintaan huikkaa tsaut lähtiessään.

Tänä aamuna signora sai kunnon todisteen aamujen traumaattisuudesta.
Signoralla on syntymäpäivä.
Mielitietty oli päättänyt tehdä signoralle onnitteluvideon!
Aamu kahdeksalta!
Mielitietyllä on aamuisin kolme herätystä,
klo 7.30, 7.45 ja klo 8.

Jos pystytte kuvittelemaan nuo traumaattiset aamut,
voitte varmaan myös kuvitella,
minkälainen tuo video oli,
joka oli tehty heti ylösnousun jälkeen.

Signora ei ole koskaan nähnyt mielitiettyä niin totisena.
Lähes apaattisena.
Jos ei olisi kuullut, mitä herra sanoo,
eikä tiennyt, mistä on kyse,
olisi videon voinut hyvin olla kuvattuna tilanteessa,
jossa kidnapattu on aseella pakotettu tekemään jonkinlaisen videon.
Videon, jossa kidnapattu kertoo, mitä nappaajat haluavat,
ja mikä karmea kohtalo häntä odottaa,
jos vaatimuksiin ei suostuta.

Video oli yllättävän pitkä.
Sanat vaan eivät meinanneet ilmeisesti oikein meinanneet tulla mieleen.
Sanojen hapuilujen välillä signora pelkäsi,
että mielitietty nukahtaa kesken kaiken ja kupsahtaa kumoon.
Kaikesta paistoi läpi,
kuinka tuskallista on tuohon aikaan aamusta saada jotain aikaiseksi.

Signora oli vallan otettu tästä.
Sillä hän jos kuka tietää,
mitä ponnisteluja tuo videon teko oli vaatinut.

Nyt saman päivän iltana oli mielitietty jo paremmin hereillä.
Ja samalla planeetalla.
Mielitiettyä jopa nauratti,
 kun hän yhdessä signoran kanssa videon teon tuskaa muisteli. 
Ei kait tästä voi muuta johtopäätöstä vetää,
kuin että kai se Ilmeisesti edelleenkin pikkasen signorasta tykkää.


lauantai 9. syyskuuta 2017

Turhake

Mielitietty ei ole mikään Italian oma Marko Paajanen.
Mielitietylle koti on paikka missä nukutaan ja syödään.
Ei muuta.
Basta.

Sisustus on mielitietylle turhake.
Aluksi signora vähän nikotteli tätä vastaan.
Koitti joskus hommata Italian kotiin jotain kivaa.
Jotain nättiä.
Ehkä myös jotain suomalaista.

Jossain vaiheessa signora totesi sen olevan täysin turhaa.
Jos hän jotain kotiin hommasi,
ei hän sitä seuraavalla kerralla löytänyt ollenkaan.
Tai löysi enemmän ja vähemman kaltoinkohdeltuna.
 Signora päätti unohtaa koko homman.

Vaan nyt hänellä on jotain tosi suomalaista.
Jotain, jota (ehkä) ei kukaan voi rikkoa tai kolhia.
Ei ehkä Marko Paanaselta saisi pointseja,
vaan mikä voisikaan olla suomalaisempaa kuin tämä:



Työkamut kävivät visiitillä Urho Kekkosen arkistossa.
Signora ei mukaan päässyt.
Vaan ihanat työkamut toivat tuliaisia.
Tämä ilmanraikastin matkaa ensi kuussa Italiaan.


tiistai 5. syyskuuta 2017

Oo siellä jossain mun

"Joko sä kohta muutat Italiaan ?"
Tähän kysymykseen signora tässä eräs päivä taas törmäsi.

Signora on varmaan vähän outo,
kun on ihan onnellinen asioiden nykytilaan.
Toki olisi ihana yhdessä elellä,
mutta signora on tässä vanhoilla päivillään oppinut,
että onnellinen voi olla myös erillään.
Sitä voi olla niin huikean onnellinen ihan vaan ajatuksesta,
että toinen on olemassa.

Silloin tällöin signora myös tavaa rivien välistä epäilystä siitä,
voiko kaukosuhde toimia.
Signora myöntää,
että joskus iskee epäilys  hänelle itselleenkin.
Vaikka kaikki onkin hyvin.

" Odotanko turhaan sua sittenkin?
 Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin.
 Välimatka piinaa ja painaa mua.
 Kuka päättää ketkä saa onnistua.
 Oo siellä jossain mun"

PMMP:n biisi on kova sana nykyään.
Kyynel tirahtaa, kun sen kuulee.

Epäilys katoaa kuitenkin aina hyvin äkkiä.
Kyllä signoralla suurimmaksi osaksi on ihan levollinen olo parisuhteen tiimoilta.
Yksi syy on varmaan se,
että signoralla on mielitietyllä on niin pitkä yhteinen historia.
Ennen kahden maan loukkuun sukeltamista kun edelsi pitkä ystävyysjakso.
Signora oppi tuntemaan mielitietyn niin hyvin,
että siinä vaiheessa kun romantiikka astui peliin,
ei ollut enää mitään arvailua,
minkälainen toinen oikein on.

Vaan signora tunnustaa,
että häneltä meni todella pitkään
 ennen kuin hän uskalsi tähän uuteen ystävään luottaa.
Kun kaikki italialaiset miehethän ovat huijareita eikös niin ?
Taisi siinä muutama vuosi hurahtaa,
ennen kuin suomalainen uskoi, 
että italialainen voi olla ihan luotettava tyyppi. 

Toki on ikävä.
Vaan sitäkin voi potea onnellisena.
Onnellisena,
että toinen on siellä jossain.
Onnellisena,
että pian taas nähdään.



sunnuntai 27. elokuuta 2017

Pitääkö olla huolissaan ?

Voi, voi sentäään!
Mitähän tästäkin nyt tulee ?
Siis signora meni ihastumaan espanjalaisiin !
Pitääkö tästä olla huolissaan ?
Telkussa pyörii jokin ohjelma,
johon voi lähettää kysymyksiä huolestuttavista asioista.
Pitäisikö sinne nyt kysymys lähettää ?

Mitä se mielitiettykin nyt ajattelee,
jos joku sille tämän kertoo.
E-S-P-A-N-J-A-L-A-I-N-E-N !

Ajatelkaa nyt, mitä tästä oikein tulee,
jos espanjalainen kiilaa italialaisen ohi ?
Pitikö se tämäkin päivä nähdä ?

Nytkin signora on kuulema viettänyt viikonloppua
 yhden jos toisenkin espanjalaisen seurassa,
Ja hauskaa on kuulema ollut.

Siis ihan tässä alkaa sivusta seuraajaa ahdistamaan.
Siis signora ja espanjalaiset!
Eihän tästä nyt mitään tule.
Ei, ei, ei!!!!

Hyvät ihmiset siellä ruudun takana.
Voisiko joku  nyt lähettää Italiaan jollekin ohjaajalle, käsikirjoittajalle,
 ihan kelle vaan viestiä,
jotta nyt pitäisi ryhdistäytyä alkaa väkertämään signoraakin kiinnostavia leffoja.

Viimeisen viikon aikana on signora ahminut läpi  kokonaisen espanjalaisen sarjan
ja palanpanikkeeksi pari kolme supermaukasta leffaa.

Espanjan kielikin on alkanut kuullostaa niin leppoisalta,
jotta jos kukaan ei pistä toppia,
signora päätyy pian kieltä pänttäämään.
Ja eeee viiiiiva espanajaaaaa laulelemaan.

Hasta la vista vaan!
Ei kun siis arrivederci !




perjantai 25. elokuuta 2017

Suvakit

Suvakki !
Pari vuotta sitten signora törmäsi tuohon sanaan ensimmäisen kerran.
Tuolloin signora ajatteli,
että kaipa hän jollain tasolla tuohon ryhmään kuuluu.
Hän ei voi ajatella niin,
että kukaan voi itsekkäästi täysin ummistaa silmiään toisen hädälle.
 
Toki signora ymmärsi, että joku todennäköisesti hyväksikäyttää tuota hätää.
Mutta silti inhmillisyys ja huoli toisten hädästä on kaihertanut mieltä.
Vaikka samalla on myös pelottanut. 
 
Siihen, miten nuo oikeasti hädänalaiset karsitaan huijareista,
ei signoralla valitettavasti ole vastausta.
Onko sitä kenelläkään ?
Ei varmaankaan.  
Eikä myöskään siihen,
mitä nyt pitäisi tehdä.
 
Turun tapahtumien jälkeen on tilanne jotenkin räjähtänyt.
Signora törmää netissä jatkuvasti keskusteluihin,
joissa ajatellaan, että suvakit hyväksyvät terrorismin: 
 
” Nyt ovat suvakit varmaan tyytyväisiä”.
” Saitte mitä halusitte” .
 
Toivoopa jotkut suvakeille samaa kohtaloa,
mitä Turun uhreille.
Tai että ainakin joku raiskaisi kaikki suvakkihuorat. 
 
Onko ihmisiltä kadonnut suhteellisuudentaju ? 
 
Signoralla ei ole tietoa,
mitkä ovat syyt, joiden takia jotkut ovat sitä mieltä,
että Suomeen ei pitäisi päästää ketään.
Jos yksi syy on väkivallan pelko,
kuinka nämä samat ihmiset voivat toivoa sellaista kohtaloa näille ”suvakeille”?
Suomalaisille ?
Eikö tässä ole jokin ristiriita. 
 
Onko ”Suomi suomalaisille” aate niin voimakas,
että sen oikeutuksen todistamisen edessä ollaan valmiita uhraamaan myös suomalaisia ?
 
Signora ei tätä yhtälöä ymmärrä.
Maailma on täynnä pahuutta,
mutta syyllisiä tähän eivät ole ne ihmiset,
jotka haluavat jollain lailla auttaa oikeasti hädänalaisia ihmisiä.
 
 
 
 
 
 


torstai 24. elokuuta 2017

Tieteellisesti herkkää


Italiassa ollessaan signora bongasi jutun erityisherkistä ihmisistä.
Olihan signora tämän termin aiemminkin kuullut,
mutta oli ajatellut sen olevan jotain höpsöttelyä.
Nyt signora kuitenkin lukaisi jutun,
jossa kerrottiin erityisherkille tyypillisistä jutuista.

Siis mitä?
Onko toimittaja käynyt signoraa vaklaamassa.
Joka ikinen kohta osui ja upposi niin täysin, kun vaan voi.

Jutussa kerrottiin myös,
minkälaista on ollut erityisherkän kumppani.
Signora ehti jo hetken haikailemaan,
jotta hemmetti, kun tämän osaisi kääntää italiaanoksi. 

Hetken päästä signora kurkkasi Facebookiin.
Ja löysin ystävänsä jakaman linkin,
jossa avattiin samaa asiaa englanniksi! 
Mielitietyn tultua kotiin signora iski herran käteen kännykän
ja patisti lukemaan. 

Mielitietty totesi päästyään jutun loppuun,
että kyllähän hän tämän kaiken jo signorasta tiesi. 

Signora vastasi, että juu juu, vaan nyt sitten tiedät,
että ”toimintavika” ei ole korvien välissä vaan aivoissa.
 

Monet jutut kun ovat niin pieniä ja voivat tuntua oudoilta.
Kuten se, että signora ei kestä kovia ääniä.
Mielitietty huudattaa usein telkkua hurjan kovalla.
Signora on aina pohtinut,
että onko hän nyt taas jotenkin superhyper-stressaantunut,
kun kova ääni niin kovin ahdistaa.
Nyt signora voi iskeä mielitietylle tieteelliset faktat käteen ja komentaa,
että toosaa pienemmälle.

Signora on myös funtsaillut, jotta onko hän jotenkin hankala ja outo tyyppi. 
Ei funtsaile enää.
 
Ja paras lopuksi:
Jutussa kerrottiin,
että ehkä paras parisuhdemuoto erityisherkälle on kaukosuhde.
Varsinkin jos on jo ikää :-)

torstai 17. elokuuta 2017

Karmea herätys ?


Signora ei osaa laulaa.
Ei sitten yhtään.
Signoran lurittelut kuulostaa lähinnä harakan rääkymiseltä.  

Vaan kun on niin kauhian innamorata,
niin sitä höpsähtää tekemään kaikenlaista.
Kuten esimerkiksi laulamaan syntymäpäiväonnittelut.
Paljon onnea vaan….
ja vielä italiaksi. 

Mielitietyllä on nähkääs tänään syntymäpäivä.
Herra on nyt jo lähempänä kuuttakymppiä kuin viittä. 

Aivan livenä ei signora kuitenkaan hirvennyt ”lauluaan” Italiaan singota.
Kolme otosta piti tehdä,
ennen kuin tulos oli sellainen,
jonka hirvesi lähettää.
Kaksi ensimmäistä vihloi signoran omiin korviinkin niin pahasti. 

Ajatelkaa nyt, mikä karmea herätys olisi kuulla ihka ensimmäisenä sitä järkyttävää raakkumista.
Sillä toki mielitietty nyt heti viestin auki klikkaa,
kun näkee, että amore se siellä jotain lähettelee.
Kait ne miehet niin tekee,
tekeehän ?
 
 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Liian pullea

Signora lentelee Italiaan mieluummin suorilla lennoilla,
kun haahuilee eri lentokentillä vaihtoa odotellen.
Tämä rajaa vaihtoehdot aika pieniin.
Harvemmin on tullut Norwegianin siivelle hypättyä.
Syy on ollut yksinkertaisesti siinä, 
että norjalaisen aikataulut eivät vaan ole koskaan kunnolla sopineet signoran lomiin.
Samoin norjalaisella ei näytä olevan viikonloppuisin suoria lentoja Roomaan.
Usein on lisäksi vielä löytynyt  edullinen lento Finskiltä toivotuille päiville,
joten valinta on usein kallistunut suomalaiseen.

Nyt signora päätti kuitenkin kokeilla norjalaista.
Seuraava kyyti on jo buukattuna,
sekä meno että paluu tiistaina.

Tiedä sitten, onko kovin halpa,
kun matkalaukkuineen hinta kipusi 180 euroon.

Kun signora oli varauksen naputellut,
kurkkasi hän norjalaisen matkaveskamääräyksiä.
Ja totesi, että hupsista vaan, käsitavaralaukku on auttamatta liian iso.

Signora kurkkasi myös, saako käsilaukkua ottaa koneeseen.
No saahan sinne "pienen henkilökohtaisen tavaran" mukaan ottaa.
Oli oikein mitatkin kerrottu.
Auttamatta aivan liian vähän centtejä signoran jokaista käsilaukkua ajatellen.

Seuraavaksi signora katsasti bussien aikatauluja.
Ja totesi,että norskipa se lähteen liitoon sellaiseen aikaan,
jotta singoran on raahauduttava junalla kentälle.
Busseja ei mene, jollei sitten halua aamuvarhaisella lähteä
kentälle useammaksi tunniksi kentälle istuskelemaan.

Eli junalla matkaan siis.
Signora näki jo mielessään,
kuinka hän huonojen kinttujen jatkeena huojuu
ja yrittää raahata kapsäkkejään ensin kotikaupungissa junaan,
sitten Tikkurilassa vaihto.
Bussissa sentään ystävällinen kuljettajasetä heivaa laukut auton kyytiin.

Iso matkalaukku on ehdottomasti pois pelistä.
Se liian iso käsitavaralaukku on taas liian pieni ruumalaukuksi.
Tavaraa kun kuitenkin taas kertyy.
Signora päättää ostaa uuden keskikokoisen laukun.
Ja todistelee itselleen,
että ei hän ole aikoihin laukkua ostanut, 
joten ihan hyvin nyt passasi.
Sitä paitsi yksi tiiviisti käytetty laukku vetelee jo viimeisiään.
Eli nyt kotona odottaa uusi laukku innokkaana reissua.

Vaan entäs se käsitavaralaukku?
Koska se juna-akrobatia on nyt edessä,
signora päätti, että jokin olalla kannettava kankainen on helpompi.
No arvatkaa, onko signoralla sellaisia?
No ei ole.
Tai siis ei ollut,
nyt on.

Ai niin, sitten vielä se "pieni henkilökohtainen tavara" -laukku.
Kaikki signoran omistavat ovat tosiaan liian pulleita norjalaiselle.
klick, klick vaan ja signora löysi itsensä Zalandon sivuilta.
Eikä mennyt kauaakaan,
kun pienen käsiveskan tilaus singahti bittitaivaalle.

Niin, että eipä siitä matkasta Norwegianin seurassa nyt niin hirveän halpa tullutkaan.
Vaan voiko naisella olla koskaan liikaa laukkuja?

Ei ole muuten signoran laukut huuhollin ainoita pulleita.
Italian täti näet totesi, 
että ei ole  signoran  bella figurat enää kohdillaan.
Ulko-ovi oli unohtunut auki,
ja eikös naapurin täti pöllähtänyt sisään.
Heti come stai -höpinöiden jälkeen täti toteaa,
"Mutta sinähän olet vähän....."
Kädet näyttää levenemisen merkkejä.

Juu, kiitos vaan tuumaa signora.
Kyllä hän itsekin tietää,
 että on ahteri vähän levinnyt.
Mihin tässä enää mitään vaakoja tarvitsee,
kun bella figura -täti kertoo,
missä mennään.
 


maanantai 14. elokuuta 2017

Suosikkimies

Murteet!
Tuo signoran painajainen Italiassa.
Joskus tuntuu siltä, että harva italialainen puhuu sitä "italiaa",
 mitä signora on epätoivoisesti treenannut.
 
Kesälomareissulla bussiin Salernosta Minoriin kyytiin tuli kaksi vanhaa herraa.
Signora kuulosteli herrojen keskustelua.
Ei pongannut yhtään tuttua sanaa.
Jossain vaiheessa mielitietty totesi,
että hän ei ymmärrä yhtään mitään,
mitä papparaiset höpöttävät.
Lohduttavaa.
 
Vaan on eräs asia, johon signora on ihastunut.
Kyse on lienee lähinnä tietyn pohjois-Italiassa olevan alueen aksentista,
ei niinkään murteesta.
Mielititetyn edustaman yrityksen päämajahan on pohjois-Italiassa.
Autossa mielitietty puhuu kännykkään kaiuttimen kautta.
Useinhan signora hyppää autoon mukaan.
 
Useamman kerran päivässä mielitietty haastelee erään nuoren herran kanssa,
jonka työpöytä löytyy juuri tuolta päämajasta.
Ja mikä ihana laulava aksentti tällä herralla onkaan.
Siis signora on aivan lumoutunut aina, kun tämän äänen kuulee.
Signora onkin antanut tälle herralle nimen
l'uomo favorito mio.
Mielitiettyä tämä suosikkiherranimitys naurattaa.
 
 
Kotiin palattuaan signora huomasi,
että Teemalta on alkanut signoran loman aikana ihana italialainen sarja,
Isältä tyttärelle.
Toki signora on sitä tällä viikolla tuijotellut.
Ja huomannut,
että siinähän osa näyttelijöistä tuota ihanaa aksenttia lauleskelee.
Kun signora sitä tarpeeksi kuuntelee,
pian tarttuu livertely myös signoran puheeseen.


lauantai 12. elokuuta 2017

Ne tavat

Signora on täällä usein höpissyt Italiassa törmäämistään ruokaan liittyvistä tavoista.
Tai siis lähinnä oman lähipiirinsä tavoista.
Mielitietty on alkanut pikkuhiljaa lipsumaan suomalaiseen rennompaan suuntaan.
Vaan veljensä on edelleen vanhan kansan mies.
Pitää napakasti kiinni totutusta ja siitä ei lipsuta.
Kuten, kuuluuko signoran kokkausten kanssa syödä leipää vai ei.
Aamiainen on kuppi kahvia, jos sitäkään.
Vapaapäivinä ehkä keksi.
Illallinen vasta klo 20 jälkeen.

Koska Italiankodin nuori signorina on aika lailla elellyt isänsä hoivissa,
on tämä oppinut nämä samat tavat.
Vaan usein on signora huomannut, ettei tämä ole ihan simppeliä signorinalle.
Tekisi mieli tehdä toisin.
Vaan kun ei ole tapana.

Signora ei Italiassa aina kellon mukaan syö.
Kerran kokkaili klo 19 maissa.
Nälkä kun kaiherteli vatsassa.
Italialainen nuori neiti katseli suomalaisen kokkauksia vähän haikeana ja totesi,
että hänelläkin on nälkä.
Vaan kun signora keitoksiaan tarjosi,
vastaus oli tiukka ei.
Ei vielä.
Ei tähän aikaan.

Aamiaista nuori signorina ei syö,
kuten ei isänsäkään.
Korkeintaan joskus nappaa jonkun keksin.

Signoran aamupala koostuu leivästä, juustosta, kinkusta, tomaatista, jogurtista.
Aina silloin tällöin on myös signorina paikalla,
kun signora aamupalaansa puputtaa.
Signorina on aina kieltäynyt, kun signora on kysynyt,
onko hänelläkin nälkä.
Ja kuitenkin aivan ilmiselvästi on näyttänyt aivan muulta.

Tällä kertaa signora esitti asian toisin.
"Haluatko kokeilla suomalaista aamupalaa ?"
Signorina tarttui tähän kokeiluhaasteeseen mielellään.
Söi leivän jos toisenkin sekä jogurtin.
Aivan ilmiselvästi kaipasi jotain syötävää.
Itseasiassa signoralla oli lähes joka aamu aamupalaseuraa.
Signorasta tuntui oikeastaan vähän kurjalta,
kun tajusi, että nuori neito jättää aamupalat väliin,
vaikka ilmiselvästi kaipaa jotain syötävää.
Vaan kun ei ole tapana.
Ja näin ollen ei myöskään kotoa löydy koskaan mitään tarvikkeita.

Hotellin aamupala oli vallan mainio.
Löytyi monelaisia hedelmiä, jogurtteja, muroja, sämpylöitä, kinkkua, juustoja.
Sekä tietenkin makeita herkkuja, italialaiseen makuun.
Croisantteja niin suklaa- kuin kermatäytteellä, kakkuja, keksejä.
Signora tietenkin kasasi kaikkea suolaista ja hedelmiä,
mielitietty croisantteja.

Eräs aamu paikalle tuli perhe, jossa oli n. pari vuotias lapsukainen.
Äiti kaivoi laukustaan maitopullon,
sujautti sitten pari keksiä, ravisteli pulloa ja antoi sitten tyttöselle.
Tyttö maiskutteli maitoaan kovaan ääneen.
Pullon tyhjennettyä isä haki suklaisen croisantin
ja pilkkoi sen lapselleen.
Signoran olisi tehnyt mieli kiljua,
että miksi syötätte lapselle pelkkää makeaa!
Pöydät olivat täynnä ihania hedelmiä.

Ei signora enää ihmettele,
 miksi hänen aamiaisensa on italialaisille niin suuri kummastus.
Jos pienestä jotain oppii,
niin ei kait sitä sitten oikein muuta osaa ajatellakaan.


torstai 10. elokuuta 2017

Mielitietty

Signora muistaa lukeneensa jostain tarinan vanhasta pariskunnasta,
joka ei ollut elämänsä aikana pahemmin toiveistaan keskustellut.
Nainen oli mm. syönyt aina leivästä päällyspuolen,
kun jostain syystä luuli, että mies tykkää pohjasta.
Ja mies puolestaan luuli, että päällyspuoli on naisen suosikki.
Itseasiassa kumpikin olisi kuitenkin tykännyt syödä leivästä juuri vastakkaisen puolen.
 
Signora on päättänyt,
että mielitietyn kanssa keskustellaan.
Että kummankin toiveet tulevat selviksi.
 
Loma-ajan kerrotaan usein olevan suhteen koetinkivi.
Signoralla ja mielitietyllä yhteisiä kokonaisia päiviä on hyvin harvakseltaan.
Tällä kertaa signora ehdotti,
että jos päivittäin jutusteltaisiin siitä, miten päivä oli mennyt.
Mitää hyvää ja mitä huonoa,
niin lomailun kuin parisuhteenkin tiimoilta.
 
Tästä simppelistä jutusta tulikin vallan mainio juttu.
Esimerkiksi kun signoralla alkoi pari kertaa jokin asia keittämään,
hän pitikin sillä hetkellä suunsa supussa ja päätti avautua asiasta vasta illalla.
Siinä kävikin sitten niin,
että sen sijaan, jotta signora olisi kiukuspäissään päivällä tykittänyt
" Miksi sä aina....",
juttu kääntyikin
" Musta olisi kiva jos...."
 
Ja toden totta se pitää paikkansa,
negatiivisistä asioista on parempi puhua, kun tilanne on rauhoittunut.
 
Ei sillä, että noita negatiivisiä asioita olisi paljoa ollut.
Mielitiettykin on niin leppoinen tyyppi,
että hänellä taisi olla yksi juttu.
 
Ja hyvistä tilanteista pariskunta jutteli tyyliin
" Musta oli kiva kun..."
 
Voi hitsit sentään, kun tätä ei oltu tehty aiemmin.
Kumpikin kuuli toisesta asioita, joita ei ollut tajunnut.
Simppeleitä juttuja, jotka kuitenkin toista ilahduttaa kovasti.
 
Viikon päätteeksi signora kysäisi mielitietyltä,
mikä oli ollut viikon paras juttu.
Mielitietyn vastaus oli kyllä aika sykähdyttävä.
" Se kun näin, kuinka onnellinen olit,
kun pääsit rannalle ja mereen".
 
Näin sanoi mielitietty,
joka auringossa ja kuumuudessa voi aina huonosti,
hakeutuu aina varjoon, jos vaan sellainen on tarjolla.
 
Vaan sellainen se mielitietty on.
Tuntuu ajattelevan aina signoran parasta.
On usein vähän huolissaan signorasta.
Että signora varmasti nukkuu tarpeeksi,
ei väsytä itseään liikaa,
syö varmasti tarpeeksi,
ei vaan vilustu.
 
Vilustuminenhan on italialaisten kansallissairaus.
Se vaanii kaikkialla, mm hotellien ilmastointilaitteissa.
Uskokaa pois, tästä keskusteltiin lomaviikon aikana joka ilta.
Kerran signoralla oli Italiassa ollessa nuhaa ja illan aikana pärskytteli muutaman kerran.
Nukkumaan mennessä mielitietty peitteli signoran lähes suuhun saakka,
ettei signora saa kylmää.
Yöllä jossain vaiheessa signora heräsi siihen,
että mielitietty asetteli taas peittoa signoran päälle.
 
Ja kun signora syystä tai toisesta voi huonosti,
kyselee mielitietty hyvin tiuhaan,
joko signora voi jo paremmin.
 
On se sitten aika ihana.
Se mielitietty.
 


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Tankovoimistelua Amalfin tyyliin

Bussilla köröttely Amalfin rannikolla oli aika hurjaa puuhaa.
Kapeat tiet luikertelivat pitkin vuoren rinteitä.
Parempi on olla kurkkimatta akkunasta ulos.
Voi alkaa pian huimaamaan sieltä näkyvä pudotus.
 
Kadut olivat niin kapeita, että ohitukset olivat hankalia.
Siellä täällä oli liikenteenohjaajia radiopuhelimineen
pysäyttelemässä liikennettä.
Yhden kerran signoraa kuljettava bussi seisoi peräti 10 minuuttia kohdassa,
jossa ohittaminen onnistuisi.
Vastaan oli jossain kaukana tulossa toinen bussi.
 
Joka paikkaan näitä ohjaajia ei riittänyt.
Ajoittain bussit peruuttelivat taaksepäin,
jotta ohitukset onnistuivat.
Matkan kestosta ei ollut mitään takeita.
 
Bussit olivat täynnä.
Useinkaan ei ollut tilaa istua.
Aina ei ollut tilaa edes seisoa.
Kunhan nyt jonkun tangossa pystyi kiinni roikkumaan.
Ihmisiä on pakkaanut bussin käytävälle kuka mitenkin päin.
Miten vaan vei vähiten tilaa.
Siinä oli kuulkaa pylly vasten pyllyä pum pum -fiilistä
kun satunnaisen matkailijan pehva siellä helteisessä
 ilman ilmastointia olevassa bussin tärinässä kiinni kiehnäsi.
 
Hankalinta oli eräällä naisella.
Hän pääsi juuri nousemaan bussiin,
mutta juuttui aivan kuskin viereen.
Roikkui osittain katossa oleessa putkessa.
Pehva pitkällä.
Oli pakko harrastaa vähän voimistelua,
jotta kuskille jäi tilaa pyörittää rattia.
Nainen kyllä yritti epätoivoisesta huudella,
että tiivistäkää,
kuski ei voi ajaa.
Vaan mihkäs sitä siinä tiivisti,
kun immeisiä oli kolmessa rivissä koko käytävän edestä.
Tältä reissulta mielitietty ja signora palasivat suosiolla paatilla.
 


maanantai 7. elokuuta 2017

Loma Luciferin seurassa

2 viikkoa Lucifer-helleaallon seurassa on takana.
Varmaan ensimmäisen kerran elämässään signora oli viime yönä tyytyväinen,
kun kone laskeutui viileään Helsinkiin.
40 asteen lisäksi myös ilman kosteuspitoituus oli Italiassa valtaisa.
 
Ensimmäisen viikon signora luuhasi Italian kodissa mielitietyn vielä pakertaessa töitä.
Koti oli kuin sauna.
 
Toisella viikolla pariskunta suuntasi Amalfin rannikolle.
Majapaikka oli Minorissa Campanian alueella.
Vallan hurmaava paikka.
Hotelli Settebellon edessä oli bussipysäkki,
josta pääsi näppärästi reissun päälle Positanoon ja Amalfiin.
 
 
Piti pariskunnan käväistä myös Vietrissä keramiikkaa töllistelemässä
vaan mielitietty simahti bussissa ja pariskunta körötteli sitten vahingossa
Salernon kaupunkiin saakka.
 
Päivät kuluivat aika lailla samalla kaavalla.
Aamupalan jälkeen lietsuun,
iltapäivästä hotellille vilvoittelusuihkun kautta päivätirsoille.
Illalla uudestaan liikkeelle.
 
Viimeisenä reissupäivänä pariskunta päätti jäädä Minorin helmoihin.
Aamukävelyllä rannassa signora ilmeisesti  loi sen verran haikeita katseita meren suuntaan,
kun mielitietty lopulta ehdotti,
josko pariskunta lähtisi rantsuun.
Mielitietty ei oikein kesta kuumuutta ja rannalla loikoilu on kauhistus.
Vaan sinne sitä pariskunta sitten päätyi.
Ja jestas sentään, kun signorasta olikin ihanaa lillutella siellä viileässä vedessä auringon paahtaessa.
Signora olikin jo ihan unohtanut kuinka mahtavaa se oli.

Aika mahtava päätös reissulle.
 
 



perjantai 21. heinäkuuta 2017

Voittajafiilis

Voittajan on helppo hymyillä.
Signora tönöttää ylpeänä matkalaukun vieressä.
Monien yritysten jälkeen signora pääsee lopultakin Italiaan
Geishasuklaata matkalaukussa.
Onnistumista ehkä siivitti hiuan se,
että levy käytiin ostamassa tänään,
juuri ennen pakkausoperaation alkamista.

Se onkin sitten täysin eri juttu,
kuka suklaat tulee syömään.
Vai syökö kukaan. 
Lähes jokainen signoran tuntema italialainen kun on tuumannut,
että eihän kesällä voi suklaata syödä.
Troppo caldo!
No juu, onhan kesällä kuuma ja suklaa voi sulaa
vaan ei kait se makuun vaikuta.
Ainakin signoran makunystyrät jyllää ihan samaan malliin,
kelistä riippumatta.

Italialainen Geishafani on kaikkien tapojen suuri kannattaja.
Niinpä suklaa todennäköisesti päätyy kaapin peränurkkaan,
talvea odottamaan.


torstai 20. heinäkuuta 2017

Poissa silmistä, poissa mielestä


Mielitietyltä singahti eilen viesti:
" Täällä on sitten järkyttävän kuuma!
Älä turhaan pakkaa hirveästi vaatetta mukaan."

Ei kait signora nyt pitkin kyliä Evan asussa kirmaile.
Yhtä  paljon vaatettahan sitä pitää määrällisesti olla,
oli kylmä tai kuuma.
Ehkä se mielitietty tarkoitti,
ettei kannata paksuja vaatteita raahata.
Ei noita miehiä aina ymmärrä.

Äsken mielitietty tuskaili keskellä jumiutunutta liikennettä.
Monia teitä on suljettu vahvan savun vuoksi.
Metsäpalot tekee kiusaa. 

Näissä tunnelmissa signora täällä pakkailee.
Tuliaisnamitkin ovat vielä jäljellä.
Viettivät viikon kellarissa.
Noin niin kuin poissa silmistä, poissa mielestä jne.
Arrivederci vaan Suomi !
Attenzione Italia, signora sta arrivando !

torstai 13. heinäkuuta 2017

Mekkoparka

Se signoran pitkä juhlamekko on hankittu muutama vuosi sitten Kreikasta.
Muutama vuosi ja muutama kilo sitten.
Eilen signora päätti vielä kerran sukeltaa koltun sisään.
Ja tuli kurkanneeksi oikein kunnolla,
miltä se näytti takaapäin.
Siis aika nillikkä.
Todella tiukka.
Eihän noin naftilla klenningillä mihinkään hirviä lähteä.
 
Niin se kahden koltun loukku sitten katosi teknisiin ongelmiin.
Että yhdellä mekolla mennään.
Paree on koltun pysyä ehjänä.
On näet sitäkin koettu,
että on pitänyt viime hetken muutoksia tehdä,
kun on joku sauma ratkennut.
Nyt ei vaihdokset tule kysymykseen,
kun juhla-aamuna ollaan lähes toisella puolella Suomea.
 
Nyt kun signora oikein tarkkaan räknää,
niin kyllä niitä kiloja on enemmän kuin muutama.
Ei ihme, että mekko vinkuu.
Ei ehtinyt mekkoparka,
kuin yhdet juhlat juhlia.
 

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Mekkofiilis

Voi hyvää päivää tuon Signoran kanssa !
Siis onhan se aina sellainen eestaas "vatkaaja",
kun pitäisi juhlatamineista päättää,
vaan nyt kun pääsee sulhasen äidin rooliin heittäytymään,
taitaa tulla "vatkausennätys".

Signora hankki uuden mekon ja hyvissä ajoin alkuvuodesta.
Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin mieltä polttelemaan
eräs kaapissa oleva toinen juhlakolttu.
Siinä sitten meni kevät mekkojen välissä arpoen.
Kivempi ja käytännöllisempi ?
Välillä signora kallistui tuon kivan vaan hyvin epäkäytännöllisen mekon puoleen.
Välillä taas järki voitti ja pukupussiin päätyi tuo uusi ja käytännöllisempi.
Kaikki asusteetkin kun on hankittu sen mekon mukaan.

Tänä aamuna alkoi taas mieltä kaihertaa se täyspitkä epäkäytännöllinen ihanuus.
Ja sitä oli tietenkin kokeiltava.
Siis kesken aamupuuhien.
Kuka sitä nyt malttaisi iltaan saakka odottaa.
Hyvä, että signora ajoissa töihin ehti,
kun kotona piti pistää pystyyn yhden hengen muotinäytös.

Päivän saldo on nyt sitten se,
että signora pakkaa molemmat mekot pukupussiin.
Jos ottaa vaan toisen,
alkaa juhlapäivän aamuna kuitenkin valinta kaduttamaan.
Kun molemmat ovat matkassa,
voi sitten valita fiiliksen mukaan.

Ja eipä tässä vielä kaikki.
Kumpikin mekko kaipaa kaverikseen joko boleron tai huivin.
Itseasiassa tähän aamuun saakka signora oli ajatellut ilman muuta laittaa boleron.
Kun vain vielä osaisi päättää kahdesta, kumman valitsisi.
Vaan tänä aamuna alkoi sitten mietityttää,
josko huivi olisi sittenkin parempi.
Varsinkin jos on lämmin ilma,
huivi olisi mukavampi ja ilmavampi.
Signora kävi sitten tänään ostamassa huivin.
Kotiin tullessa sitten muisti,
että hänellähän oli jo ennestään yksi kiva passeli huivi.
Vieläkö olette kärryillä ?
Siis siitä mitä signoran pukupussista nyt löytyy ?

Kaksi mekkoa, kaksi boleroa ja kaksi huivia.
Nyt ei sitten puutu enää muuta kuin se oikean mekon/boleron/huivin fiilis juhla-aamuna.
Tai jos oikein tiukka paikka tulee ja signora ei pysty päättämään,
saa  seuralaisena oleva nuorempi lapsukainen päättää.
Joka pojan unelma eikös niin ?
Keskustella äidin kanssa mekoista.


perjantai 7. heinäkuuta 2017

La suocera


Viikon päästä saa signora uuden tittelin.
La suocera
Anoppi

Toivottavasti signora klaaraa tämän uuden nimityksen kanssa.
Signora on vähän sellainen höppänä.
Puhuu ennen kuin miettii.
Saattaa höpötellä siihen tyyliin, että väärinkäsityksiä syntyy.

Signora on lukenut monia juttuja kauhuanopeista.
Ainakin niistä pitää ottaa opiksi.
Ja onneksi signora ei ole täysin italialaistunut,
sillä saapasmaan suocerat ne kuulemma hankalia ovatkin.
Italian perhekeskeisyys vaikuttaa siihen,
että appivanhempien kanssa tulee vietettyä aikaa tiiviisti.
Erään tuttavaperheen luokse saapuu jälkikasvu lapsineen illalliselle lähes joka ilta.
 
Signora on kuullut tarinoita, kuinka italialainen anoppi haluaa puuttua aivan kaikkeen.
Ei malta laskea pojastaan irti.
On lähes mustasukkainen.
Miniä nähdään hyvin erävarmana tekijänä.
 
Jos vain mahdollista, pojan perheineen on paras majoittua jos ei nyt ihan samaan taloon,
niin ainakin aivan lähelle.
 
Tietääpä signora  tapauksen,
jossa anoppi vastustaa kynsin hampain pojan perheen muuttoa omilleen.
Anoppi kun ei sitten enää pysyisi vahtimaan miniän tekemisiä.
Ja tämä miniähän ei tee mitään oikein.
Anopin ja miniän riidellessä anoppi sitten vaatii poikaansa puolelleen.
Ja riitoja piisaa joka päivälle, asiasta kuin asiasta.
 
Signora luki tutkimuksesta, jonka mukaan 30 % Italian avioeroista johtuu anopista.
Lukipa signoran myös korkeimman oikeuden vuonna 2011 tekemästä päätöksestä,
jonka mukaan liian tunkeileva anoppi on hyväksyttävä syy hakea avioeroa.
 
Mielitietty tokaisi kerran:
"Minun äiti olisi kyllä tykännyt sinusta kovasti”.
Kaikkien kuulemiensa kauhukertomusten jälkeen tuo kuulosti signorasta kovin mukavalta.

torstai 6. heinäkuuta 2017

(Kesä)loma


Se alkaa jo huhtikuussa,
viimeistään toukokuun alussa.
Innostuneet keskustelut sinkoilevat työpaikan käytävillä ja taukotiloissa.
Koska jäät lomalle?
Mitä teet?
Kuinka pitkään lomailet?
 
Lomien pituudet ovat neljä, viisi, jopa kuusikin viikkoa.
Innokkaimmat lomailijat vaihtavat lomarahatkin vapaiksi.
Myös lomasuunnitelmissa on käytetty mielikuvitusta.
Joku tekee kesällä vuoden ainoan ulkomaanmatkan.
Tämä tuottaa iloa jo kauas ennen lähtöä.
Se on yksi vuoden kohokohdista.
 
Kahden maan loukussa elelevä kokee olevansa vähän ulkona tästä.
Kesälomat ovat olleet jo kauan lyhyitä pätkiä.
Eivät paljoa poikkea muista vuoden aikana pidetyistä lomista.
Ehkä pituutta on viikko tai pari enemmän.
Kolmea viikkoa pidempää ei raaski lomailla.
Lomapäiviä kun on riitettävä pitkin vuotta.
 
(Kesä)loman sisältökään ei paljoa poikkea Suomiarjesta.
Pyykkäystä, siivousta, kokkausta, kaupassa käyntiä.
Ehkä vaan vähän haasteellisemmassa muodossa kuin kotona.
Kesän loma menee siis aika lailla samaa rataa, kuin muutkin vuoden aikana pidetyt lomat.
Kesällä onneksi se loukun toinen osapuoli pystyy pitämään vapaata,
peräti viikon päivät.
Tuo viikko on signoran varsinainen Kesälomaviikko isolla koolla.
Tuolloin hypätään auton kyytiin ja suunnataan tutkimaan kakkoskotimaata.
 
Joskus olisi loukussa kiva viettää lomapäiviä myös ihan kotona.
Laiskotella, nukkua, vaan olla möllöttää.
Vaan kun ei raaski.
Yhteistä aikaa on niin vähän muutenkin.
 
Vaan tänä vuonna tulee vähän niin kuin pakollinen lomaviikko Suomessa.
Loukun toinen asukas on suurimman osan tuosta viikosta toisella puolella Italiaa työreissulla.
Mitä sitä suomalainen turhaan matkustaisi saapasmaahan yksin haahuilemaan.
Niin ja tänä vuonna (kesä)loma alkaa vallan ainutlaatuisesti.
Sen aloittaa lapsukaisen häät !
 
 

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Talvilikööri

Onko teillä makumuisti?
Tunnistaisitteko maun,
jota olette edellisen ja ensimmäisen kerran maistelleet 2,5 vuotta sitten ?

Joulukuussa 2014 signora päätti,
että mielitietyn on aika perehtyä suomalaisiin jouluperinteisiin.
Signora iski mielitietylle kaulimen käteen
ja patisti piparitaikinan kimppuun.
Tuotokset olivat mielitietylle outoja mutta hyviä.

Viime jouluna signora tyytyi kaupan pipareihin.
Pipareita on vieläkin ja koska olivat vielä täysin hyviä,
lykkäsi signora niitä mielitietylle aamukaffien seuraksi.
 
Työaamuina mielitietty kietaisee vain pari kuppia sumppia,
vapaapäivien aamuina maistuu jokin makeakin.
 
Heti ekan puraisun jälkeen mielitietty muisti.
"Hei, näitähän me silloin kerran tehtiin jouluksi"
 
Signora myönteli ja vähän tuumasi,
että nytkö se sitten jättää piparit syömättä.
Monien syömiseen liittyvien tapojen ja sääntöjen  maasta tullut tuskin voi syödä
 joulun perinnepipareita keskellä kesäkuuta.
 
Vaan niin vaan piparit maistuivat.
Vielä seuraavanakin aamuna.
Ehkä asiaa lievensi se,
että kyseessä oli suomalainen perinne.
 
Mielitietty jopa innostui,
kun signora lupasi tuoda seuraavalla Italian reissulla niitä tuliaisiksi.
Tänään sitten signora nappasi kaupan keksihyllyltä piparipaketin.
Onneksi niitä saa pitkin vuotta.
Italiassa se ei välttämättä onnistuisi.
Mitähän  italialainen leipuri tuumaisi,
jos signora menisi keskellä kesähelteitä panettonea kyselemään.
 
Ehkä mielitietyllä on niin voimakas makumuisti,
koska hänelle ruoka ja yleensä syöminen merkitsee samaa,
kuin monelle muulle italialaiselle.
Se on paljon muuta, kuin pelkästään pakollista energian saantia.
Joka ikinen kerta, kun signora ja mielitietty ovat olleet Italian sisällä reissussa
ja sitä myötä ulkoruokinnassa,
saa mielitietyn veli jälkeenpäin seikkaperäisen raportin,
mitä kaikkea pariskunta oli kitusiinsa kiskonut.
Syömisestä puhutaan yhtä tarkasti,
kuin reissun nähtävyyksistä.

Mielitietyn kulinaristin sielu itkee järkytyksen kyyneleitä joka kerta,
kun puheeksi tulee signoran puurolounaat.

Jos siellä nyt jäi jonkun mielitiettyfanin mieltä kaihertamaan ajatus,
että onko signora  onnistunut aivopesemään kaikki tapasidonnaisuudet
mielitietystä, koska herra keskellä kesää jouluherkkuja popsi,
niin huoli pois.
Kyllä niitä tapoja vielä piisaa.
Kuten esimerkiksi se, 
että likööriä juodaan vaan talvella!
 
Toissa vuonna signora osti lentokentältä  lähes vitsinä
 salmiakista tykkäävälle mielitietylle salmiakkilikööriä.
Vaan siitä oli vitsit kaukana.
Se kolahti mielitiettyyn täydellisesti.
 
Tämä mielessä signora oli nyt ostanut pikkuriikkisen pullon picnicille.
Vaan kuinkas kävikään ?
Mielitietty totesi,
että likööriä juodaan talvella!
Signora siinä vähän keräili taas herneitä nenuunsa.
Hän kun oli varta vasten sen mielitietyllä hankkinut.
Pikkuputilo matkusti sitten mielitietyn mukana Italiaan,
talvea odottamaan.
 


torstai 22. kesäkuuta 2017

Jäätävää


Niin se taas tuli ja meni.
Mielitietty.
Herran Suomivisiitit ovat niin lyhykäisiä,
että ne ovat aina ohi,
ennen kuin suomalaiseen yhdessäoloon ehtii tottua.
Varsinkin kun niitä on niin harvakseltaan.
 
Vaikka Italiassa on omat haasteensa,
on yhteiseloa siellä monin verroin enemmän
ja aina signoran sinne saapuessa,
solahtaa hän Italia-arkeen ilman suurempia ihmetyksiä.
Talon väen tavat ovat tulleet tutuksi
ja signora tietää, mitä odottaa. 
Suomikodissa onkin sitten ihan omat jutut,
signoran omat tavat,
joista hän niuhosti pitää kiinni.
 
Kuten, että kenkien paikka on eteisessä.
Niillä ei tepastella olohuoneen valkoisella matolla. 
Ja, että keittiössä oleva käsipyyhe on puhtaille käsille.
Siihen ei pyyhitä likaisia käsiä.
Sillä ei pyyhitä pöytää puhtaaksi.
Sitä ei myöskään käytetä kahvipuruisen espressopannun kiinni kiertämiseen.
kaikkea tätä tapahtuu Italiakodissa.
Signoralla on salajemmassa puhdas käsipyyhe. 
 
Myös roskien lajittelu on oma episodinsa.
Italian kodissa kaikki ängetään samaan. 
 
Vaan yksi juttu on jo ehtinyt tulla perinteeksi mielitietyn Suomireissulla.
Herraan iski taas flunssa.
Viimeinen yhteinen päivä menikin sitten huiliessa.
Ja toivoessa, että olo helpottuu ennen lentoa.
Herra itse veikkaili,
että vilustui kentän juna-asemalla.
Siellä tosiaan oli jäätävän kylmä.
Aivan kuin kylmäkaapissa.
Eli seuraavan kerran on kyllä paras varata kaulahuivit matkaan.