torstai 17. elokuuta 2017

Karmea herätys ?


Signora ei osaa laulaa.
Ei sitten yhtään.
Signoran lurittelut kuulostaa lähinnä harakan rääkymiseltä.  

Vaan kun on niin kauhian innamorata,
niin sitä höpsähtää tekemään kaikenlaista.
Kuten esimerkiksi laulamaan syntymäpäiväonnittelut.
Paljon onnea vaan….
ja vielä italiaksi. 

Mielitietyllä on nähkääs tänään syntymäpäivä.
Herra on nyt jo lähempänä kuuttakymppiä kuin viittä. 

Aivan livenä ei signora kuitenkaan hirvennyt ”lauluaan” Italiaan singota.
Kolme otosta piti tehdä,
ennen kuin tulos oli sellainen,
jonka hirvesi lähettää.
Kaksi ensimmäistä vihloi signoran omiin korviinkin niin pahasti. 

Ajatelkaa nyt, mikä karmea herätys olisi kuulla ihka ensimmäisenä sitä järkyttävää raakkumista.
Sillä toki mielitietty nyt heti viestin auki klikkaa,
kun näkee, että amore se siellä jotain lähettelee.
Kait ne miehet niin tekee,
tekeehän ?
 
 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Liian pullea

Signora lentelee Italiaan mieluummin suorilla lennoilla,
kun haahuilee eri lentokentillä vaihtoa odotellen.
Tämä rajaa vaihtoehdot aika pieniin.
Harvemmin on tullut Norwegianin siivelle hypättyä.
Syy on ollut yksinkertaisesti siinä, 
että norjalaisen aikataulut eivät vaan ole koskaan kunnolla sopineet signoran lomiin.
Samoin norjalaisella ei näytä olevan viikonloppuisin suoria lentoja Roomaan.
Usein on lisäksi vielä löytynyt  edullinen lento Finskiltä toivotuille päiville,
joten valinta on usein kallistunut suomalaiseen.

Nyt signora päätti kuitenkin kokeilla norjalaista.
Seuraava kyyti on jo buukattuna,
sekä meno että paluu tiistaina.

Tiedä sitten, onko kovin halpa,
kun matkalaukkuineen hinta kipusi 180 euroon.

Kun signora oli varauksen naputellut,
kurkkasi hän norjalaisen matkaveskamääräyksiä.
Ja totesi, että hupsista vaan, käsitavaralaukku on auttamatta liian iso.

Signora kurkkasi myös, saako käsilaukkua ottaa koneeseen.
No saahan sinne "pienen henkilökohtaisen tavaran" mukaan ottaa.
Oli oikein mitatkin kerrottu.
Auttamatta aivan liian vähän centtejä signoran jokaista käsilaukkua ajatellen.

Seuraavaksi signora katsasti bussien aikatauluja.
Ja totesi,että norskipa se lähteen liitoon sellaiseen aikaan,
jotta singoran on raahauduttava junalla kentälle.
Busseja ei mene, jollei sitten halua aamuvarhaisella lähteä
kentälle useammaksi tunniksi kentälle istuskelemaan.

Eli junalla matkaan siis.
Signora näki jo mielessään,
kuinka hän huonojen kinttujen jatkeena huojuu
ja yrittää raahata kapsäkkejään ensin kotikaupungissa junaan,
sitten Tikkurilassa vaihto.
Bussissa sentään ystävällinen kuljettajasetä heivaa laukut auton kyytiin.

Iso matkalaukku on ehdottomasti pois pelistä.
Se liian iso käsitavaralaukku on taas liian pieni ruumalaukuksi.
Tavaraa kun kuitenkin taas kertyy.
Signora päättää ostaa uuden keskikokoisen laukun.
Ja todistelee itselleen,
että ei hän ole aikoihin laukkua ostanut, 
joten ihan hyvin nyt passasi.
Sitä paitsi yksi tiiviisti käytetty laukku vetelee jo viimeisiään.
Eli nyt kotona odottaa uusi laukku innokkaana reissua.

Vaan entäs se käsitavaralaukku?
Koska se juna-akrobatia on nyt edessä,
signora päätti, että jokin olalla kannettava kankainen on helpompi.
No arvatkaa, onko signoralla sellaisia?
No ei ole.
Tai siis ei ollut,
nyt on.

Ai niin, sitten vielä se "pieni henkilökohtainen tavara" -laukku.
Kaikki signoran omistavat ovat tosiaan liian pulleita norjalaiselle.
klick, klick vaan ja signora löysi itsensä Zalandon sivuilta.
Eikä mennyt kauaakaan,
kun pienen käsiveskan tilaus singahti bittitaivaalle.

Niin, että eipä siitä matkasta Norwegianin seurassa nyt niin hirveän halpa tullutkaan.
Vaan voiko naisella olla koskaan liikaa laukkuja?

Ei ole muuten signoran laukut huuhollin ainoita pulleita.
Italian täti näet totesi, 
että ei ole  signoran  bella figurat enää kohdillaan.
Ulko-ovi oli unohtunut auki,
ja eikös naapurin täti pöllähtänyt sisään.
Heti come stai -höpinöiden jälkeen täti toteaa,
"Mutta sinähän olet vähän....."
Kädet näyttää levenemisen merkkejä.

Juu, kiitos vaan tuumaa signora.
Kyllä hän itsekin tietää,
 että on ahteri vähän levinnyt.
Mihin tässä enää mitään vaakoja tarvitsee,
kun bella figura -täti kertoo,
missä mennään.
 


maanantai 14. elokuuta 2017

Suosikkimies

Murteet!
Tuo signoran painajainen Italiassa.
Joskus tuntuu siltä, että harva italialainen puhuu sitä "italiaa",
 mitä signora on epätoivoisesti treenannut.
 
Kesälomareissulla bussiin Salernosta Minoriin kyytiin tuli kaksi vanhaa herraa.
Signora kuulosteli herrojen keskustelua.
Ei pongannut yhtään tuttua sanaa.
Jossain vaiheessa mielitietty totesi,
että hän ei ymmärrä yhtään mitään,
mitä papparaiset höpöttävät.
Lohduttavaa.
 
Vaan on eräs asia, johon signora on ihastunut.
Kyse on lienee lähinnä tietyn pohjois-Italiassa olevan alueen aksentista,
ei niinkään murteesta.
Mielititetyn edustaman yrityksen päämajahan on pohjois-Italiassa.
Autossa mielitietty puhuu kännykkään kaiuttimen kautta.
Useinhan signora hyppää autoon mukaan.
 
Useamman kerran päivässä mielitietty haastelee erään nuoren herran kanssa,
jonka työpöytä löytyy juuri tuolta päämajasta.
Ja mikä ihana laulava aksentti tällä herralla onkaan.
Siis signora on aivan lumoutunut aina, kun tämän äänen kuulee.
Signora onkin antanut tälle herralle nimen
l'uomo favorito mio.
Mielitiettyä tämä suosikkiherranimitys naurattaa.
 
 
Kotiin palattuaan signora huomasi,
että Teemalta on alkanut signoran loman aikana ihana italialainen sarja,
Isältä tyttärelle.
Toki signora on sitä tällä viikolla tuijotellut.
Ja huomannut,
että siinähän osa näyttelijöistä tuota ihanaa aksenttia lauleskelee.
Kun signora sitä tarpeeksi kuuntelee,
pian tarttuu livertely myös signoran puheeseen.


lauantai 12. elokuuta 2017

Ne tavat

Signora on täällä usein höpissyt Italiassa törmäämistään ruokaan liittyvistä tavoista.
Tai siis lähinnä oman lähipiirinsä tavoista.
Mielitietty on alkanut pikkuhiljaa lipsumaan suomalaiseen rennompaan suuntaan.
Vaan veljensä on edelleen vanhan kansan mies.
Pitää napakasti kiinni totutusta ja siitä ei lipsuta.
Kuten, kuuluuko signoran kokkausten kanssa syödä leipää vai ei.
Aamiainen on kuppi kahvia, jos sitäkään.
Vapaapäivinä ehkä keksi.
Illallinen vasta klo 20 jälkeen.

Koska Italiankodin nuori signorina on aika lailla elellyt isänsä hoivissa,
on tämä oppinut nämä samat tavat.
Vaan usein on signora huomannut, ettei tämä ole ihan simppeliä signorinalle.
Tekisi mieli tehdä toisin.
Vaan kun ei ole tapana.

Signora ei Italiassa aina kellon mukaan syö.
Kerran kokkaili klo 19 maissa.
Nälkä kun kaiherteli vatsassa.
Italialainen nuori neiti katseli suomalaisen kokkauksia vähän haikeana ja totesi,
että hänelläkin on nälkä.
Vaan kun signora keitoksiaan tarjosi,
vastaus oli tiukka ei.
Ei vielä.
Ei tähän aikaan.

Aamiaista nuori signorina ei syö,
kuten ei isänsäkään.
Korkeintaan joskus nappaa jonkun keksin.

Signoran aamupala koostuu leivästä, juustosta, kinkusta, tomaatista, jogurtista.
Aina silloin tällöin on myös signorina paikalla,
kun signora aamupalaansa puputtaa.
Signorina on aina kieltäynyt, kun signora on kysynyt,
onko hänelläkin nälkä.
Ja kuitenkin aivan ilmiselvästi on näyttänyt aivan muulta.

Tällä kertaa signora esitti asian toisin.
"Haluatko kokeilla suomalaista aamupalaa ?"
Signorina tarttui tähän kokeiluhaasteeseen mielellään.
Söi leivän jos toisenkin sekä jogurtin.
Aivan ilmiselvästi kaipasi jotain syötävää.
Itseasiassa signoralla oli lähes joka aamu aamupalaseuraa.
Signorasta tuntui oikeastaan vähän kurjalta,
kun tajusi, että nuori neito jättää aamupalat väliin,
vaikka ilmiselvästi kaipaa jotain syötävää.
Vaan kun ei ole tapana.
Ja näin ollen ei myöskään kotoa löydy koskaan mitään tarvikkeita.

Hotellin aamupala oli vallan mainio.
Löytyi monelaisia hedelmiä, jogurtteja, muroja, sämpylöitä, kinkkua, juustoja.
Sekä tietenkin makeita herkkuja, italialaiseen makuun.
Croisantteja niin suklaa- kuin kermatäytteellä, kakkuja, keksejä.
Signora tietenkin kasasi kaikkea suolaista ja hedelmiä,
mielitietty croisantteja.

Eräs aamu paikalle tuli perhe, jossa oli n. pari vuotias lapsukainen.
Äiti kaivoi laukustaan maitopullon,
sujautti sitten pari keksiä, ravisteli pulloa ja antoi sitten tyttöselle.
Tyttö maiskutteli maitoaan kovaan ääneen.
Pullon tyhjennettyä isä haki suklaisen croisantin
ja pilkkoi sen lapselleen.
Signoran olisi tehnyt mieli kiljua,
että miksi syötätte lapselle pelkkää makeaa!
Pöydät olivat täynnä ihania hedelmiä.

Ei signora enää ihmettele,
 miksi hänen aamiaisensa on italialaisille niin suuri kummastus.
Jos pienestä jotain oppii,
niin ei kait sitä sitten oikein muuta osaa ajatellakaan.


torstai 10. elokuuta 2017

Mielitietty

Signora muistaa lukeneensa jostain tarinan vanhasta pariskunnasta,
joka ei ollut elämänsä aikana pahemmin toiveistaan keskustellut.
Nainen oli mm. syönyt aina leivästä päällyspuolen,
kun jostain syystä luuli, että mies tykkää pohjasta.
Ja mies puolestaan luuli, että päällyspuoli on naisen suosikki.
Itseasiassa kumpikin olisi kuitenkin tykännyt syödä leivästä juuri vastakkaisen puolen.
 
Signora on päättänyt,
että mielitietyn kanssa keskustellaan.
Että kummankin toiveet tulevat selviksi.
 
Loma-ajan kerrotaan usein olevan suhteen koetinkivi.
Signoralla ja mielitietyllä yhteisiä kokonaisia päiviä on hyvin harvakseltaan.
Tällä kertaa signora ehdotti,
että jos päivittäin jutusteltaisiin siitä, miten päivä oli mennyt.
Mitää hyvää ja mitä huonoa,
niin lomailun kuin parisuhteenkin tiimoilta.
 
Tästä simppelistä jutusta tulikin vallan mainio juttu.
Esimerkiksi kun signoralla alkoi pari kertaa jokin asia keittämään,
hän pitikin sillä hetkellä suunsa supussa ja päätti avautua asiasta vasta illalla.
Siinä kävikin sitten niin,
että sen sijaan, jotta signora olisi kiukuspäissään päivällä tykittänyt
" Miksi sä aina....",
juttu kääntyikin
" Musta olisi kiva jos...."
 
Ja toden totta se pitää paikkansa,
negatiivisistä asioista on parempi puhua, kun tilanne on rauhoittunut.
 
Ei sillä, että noita negatiivisiä asioita olisi paljoa ollut.
Mielitiettykin on niin leppoinen tyyppi,
että hänellä taisi olla yksi juttu.
 
Ja hyvistä tilanteista pariskunta jutteli tyyliin
" Musta oli kiva kun..."
 
Voi hitsit sentään, kun tätä ei oltu tehty aiemmin.
Kumpikin kuuli toisesta asioita, joita ei ollut tajunnut.
Simppeleitä juttuja, jotka kuitenkin toista ilahduttaa kovasti.
 
Viikon päätteeksi signora kysäisi mielitietyltä,
mikä oli ollut viikon paras juttu.
Mielitietyn vastaus oli kyllä aika sykähdyttävä.
" Se kun näin, kuinka onnellinen olit,
kun pääsit rannalle ja mereen".
 
Näin sanoi mielitietty,
joka auringossa ja kuumuudessa voi aina huonosti,
hakeutuu aina varjoon, jos vaan sellainen on tarjolla.
 
Vaan sellainen se mielitietty on.
Tuntuu ajattelevan aina signoran parasta.
On usein vähän huolissaan signorasta.
Että signora varmasti nukkuu tarpeeksi,
ei väsytä itseään liikaa,
syö varmasti tarpeeksi,
ei vaan vilustu.
 
Vilustuminenhan on italialaisten kansallissairaus.
Se vaanii kaikkialla, mm hotellien ilmastointilaitteissa.
Uskokaa pois, tästä keskusteltiin lomaviikon aikana joka ilta.
Kerran signoralla oli Italiassa ollessa nuhaa ja illan aikana pärskytteli muutaman kerran.
Nukkumaan mennessä mielitietty peitteli signoran lähes suuhun saakka,
ettei signora saa kylmää.
Yöllä jossain vaiheessa signora heräsi siihen,
että mielitietty asetteli taas peittoa signoran päälle.
 
Ja kun signora syystä tai toisesta voi huonosti,
kyselee mielitietty hyvin tiuhaan,
joko signora voi jo paremmin.
 
On se sitten aika ihana.
Se mielitietty.
 


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Tankovoimistelua Amalfin tyyliin

Bussilla köröttely Amalfin rannikolla oli aika hurjaa puuhaa.
Kapeat tiet luikertelivat pitkin vuoren rinteitä.
Parempi on olla kurkkimatta akkunasta ulos.
Voi alkaa pian huimaamaan sieltä näkyvä pudotus.
 
Kadut olivat niin kapeita, että ohitukset olivat hankalia.
Siellä täällä oli liikenteenohjaajia radiopuhelimineen
pysäyttelemässä liikennettä.
Yhden kerran signoraa kuljettava bussi seisoi peräti 10 minuuttia kohdassa,
jossa ohittaminen onnistuisi.
Vastaan oli jossain kaukana tulossa toinen bussi.
 
Joka paikkaan näitä ohjaajia ei riittänyt.
Ajoittain bussit peruuttelivat taaksepäin,
jotta ohitukset onnistuivat.
Matkan kestosta ei ollut mitään takeita.
 
Bussit olivat täynnä.
Useinkaan ei ollut tilaa istua.
Aina ei ollut tilaa edes seisoa.
Kunhan nyt jonkun tangossa pystyi kiinni roikkumaan.
Ihmisiä on pakkaanut bussin käytävälle kuka mitenkin päin.
Miten vaan vei vähiten tilaa.
Siinä oli kuulkaa pylly vasten pyllyä pum pum -fiilistä
kun satunnaisen matkailijan pehva siellä helteisessä
 ilman ilmastointia olevassa bussin tärinässä kiinni kiehnäsi.
 
Hankalinta oli eräällä naisella.
Hän pääsi juuri nousemaan bussiin,
mutta juuttui aivan kuskin viereen.
Roikkui osittain katossa oleessa putkessa.
Pehva pitkällä.
Oli pakko harrastaa vähän voimistelua,
jotta kuskille jäi tilaa pyörittää rattia.
Nainen kyllä yritti epätoivoisesta huudella,
että tiivistäkää,
kuski ei voi ajaa.
Vaan mihkäs sitä siinä tiivisti,
kun immeisiä oli kolmessa rivissä koko käytävän edestä.
Tältä reissulta mielitietty ja signora palasivat suosiolla paatilla.
 


maanantai 7. elokuuta 2017

Loma Luciferin seurassa

2 viikkoa Lucifer-helleaallon seurassa on takana.
Varmaan ensimmäisen kerran elämässään signora oli viime yönä tyytyväinen,
kun kone laskeutui viileään Helsinkiin.
40 asteen lisäksi myös ilman kosteuspitoituus oli Italiassa valtaisa.
 
Ensimmäisen viikon signora luuhasi Italian kodissa mielitietyn vielä pakertaessa töitä.
Koti oli kuin sauna.
 
Toisella viikolla pariskunta suuntasi Amalfin rannikolle.
Majapaikka oli Minorissa Campanian alueella.
Vallan hurmaava paikka.
Hotelli Settebellon edessä oli bussipysäkki,
josta pääsi näppärästi reissun päälle Positanoon ja Amalfiin.
 
 
Piti pariskunnan käväistä myös Vietrissä keramiikkaa töllistelemässä
vaan mielitietty simahti bussissa ja pariskunta körötteli sitten vahingossa
Salernon kaupunkiin saakka.
 
Päivät kuluivat aika lailla samalla kaavalla.
Aamupalan jälkeen lietsuun,
iltapäivästä hotellille vilvoittelusuihkun kautta päivätirsoille.
Illalla uudestaan liikkeelle.
 
Viimeisenä reissupäivänä pariskunta päätti jäädä Minorin helmoihin.
Aamukävelyllä rannassa signora ilmeisesti  loi sen verran haikeita katseita meren suuntaan,
kun mielitietty lopulta ehdotti,
josko pariskunta lähtisi rantsuun.
Mielitietty ei oikein kesta kuumuutta ja rannalla loikoilu on kauhistus.
Vaan sinne sitä pariskunta sitten päätyi.
Ja jestas sentään, kun signorasta olikin ihanaa lillutella siellä viileässä vedessä auringon paahtaessa.
Signora olikin jo ihan unohtanut kuinka mahtavaa se oli.

Aika mahtava päätös reissulle.
 
 



perjantai 21. heinäkuuta 2017

Voittajafiilis

Voittajan on helppo hymyillä.
Signora tönöttää ylpeänä matkalaukun vieressä.
Monien yritysten jälkeen signora pääsee lopultakin Italiaan
Geishasuklaata matkalaukussa.
Onnistumista ehkä siivitti hiuan se,
että levy käytiin ostamassa tänään,
juuri ennen pakkausoperaation alkamista.

Se onkin sitten täysin eri juttu,
kuka suklaat tulee syömään.
Vai syökö kukaan. 
Lähes jokainen signoran tuntema italialainen kun on tuumannut,
että eihän kesällä voi suklaata syödä.
Troppo caldo!
No juu, onhan kesällä kuuma ja suklaa voi sulaa
vaan ei kait se makuun vaikuta.
Ainakin signoran makunystyrät jyllää ihan samaan malliin,
kelistä riippumatta.

Italialainen Geishafani on kaikkien tapojen suuri kannattaja.
Niinpä suklaa todennäköisesti päätyy kaapin peränurkkaan,
talvea odottamaan.


torstai 20. heinäkuuta 2017

Poissa silmistä, poissa mielestä


Mielitietyltä singahti eilen viesti:
" Täällä on sitten järkyttävän kuuma!
Älä turhaan pakkaa hirveästi vaatetta mukaan."

Ei kait signora nyt pitkin kyliä Evan asussa kirmaile.
Yhtä  paljon vaatettahan sitä pitää määrällisesti olla,
oli kylmä tai kuuma.
Ehkä se mielitietty tarkoitti,
ettei kannata paksuja vaatteita raahata.
Ei noita miehiä aina ymmärrä.

Äsken mielitietty tuskaili keskellä jumiutunutta liikennettä.
Monia teitä on suljettu vahvan savun vuoksi.
Metsäpalot tekee kiusaa. 

Näissä tunnelmissa signora täällä pakkailee.
Tuliaisnamitkin ovat vielä jäljellä.
Viettivät viikon kellarissa.
Noin niin kuin poissa silmistä, poissa mielestä jne.
Arrivederci vaan Suomi !
Attenzione Italia, signora sta arrivando !

torstai 13. heinäkuuta 2017

Mekkoparka

Se signoran pitkä juhlamekko on hankittu muutama vuosi sitten Kreikasta.
Muutama vuosi ja muutama kilo sitten.
Eilen signora päätti vielä kerran sukeltaa koltun sisään.
Ja tuli kurkanneeksi oikein kunnolla,
miltä se näytti takaapäin.
Siis aika nillikkä.
Todella tiukka.
Eihän noin naftilla klenningillä mihinkään hirviä lähteä.
 
Niin se kahden koltun loukku sitten katosi teknisiin ongelmiin.
Että yhdellä mekolla mennään.
Paree on koltun pysyä ehjänä.
On näet sitäkin koettu,
että on pitänyt viime hetken muutoksia tehdä,
kun on joku sauma ratkennut.
Nyt ei vaihdokset tule kysymykseen,
kun juhla-aamuna ollaan lähes toisella puolella Suomea.
 
Nyt kun signora oikein tarkkaan räknää,
niin kyllä niitä kiloja on enemmän kuin muutama.
Ei ihme, että mekko vinkuu.
Ei ehtinyt mekkoparka,
kuin yhdet juhlat juhlia.
 

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Mekkofiilis

Voi hyvää päivää tuon Signoran kanssa !
Siis onhan se aina sellainen eestaas "vatkaaja",
kun pitäisi juhlatamineista päättää,
vaan nyt kun pääsee sulhasen äidin rooliin heittäytymään,
taitaa tulla "vatkausennätys".

Signora hankki uuden mekon ja hyvissä ajoin alkuvuodesta.
Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin mieltä polttelemaan
eräs kaapissa oleva toinen juhlakolttu.
Siinä sitten meni kevät mekkojen välissä arpoen.
Kivempi ja käytännöllisempi ?
Välillä signora kallistui tuon kivan vaan hyvin epäkäytännöllisen mekon puoleen.
Välillä taas järki voitti ja pukupussiin päätyi tuo uusi ja käytännöllisempi.
Kaikki asusteetkin kun on hankittu sen mekon mukaan.

Tänä aamuna alkoi taas mieltä kaihertaa se täyspitkä epäkäytännöllinen ihanuus.
Ja sitä oli tietenkin kokeiltava.
Siis kesken aamupuuhien.
Kuka sitä nyt malttaisi iltaan saakka odottaa.
Hyvä, että signora ajoissa töihin ehti,
kun kotona piti pistää pystyyn yhden hengen muotinäytös.

Päivän saldo on nyt sitten se,
että signora pakkaa molemmat mekot pukupussiin.
Jos ottaa vaan toisen,
alkaa juhlapäivän aamuna kuitenkin valinta kaduttamaan.
Kun molemmat ovat matkassa,
voi sitten valita fiiliksen mukaan.

Ja eipä tässä vielä kaikki.
Kumpikin mekko kaipaa kaverikseen joko boleron tai huivin.
Itseasiassa tähän aamuun saakka signora oli ajatellut ilman muuta laittaa boleron.
Kun vain vielä osaisi päättää kahdesta, kumman valitsisi.
Vaan tänä aamuna alkoi sitten mietityttää,
josko huivi olisi sittenkin parempi.
Varsinkin jos on lämmin ilma,
huivi olisi mukavampi ja ilmavampi.
Signora kävi sitten tänään ostamassa huivin.
Kotiin tullessa sitten muisti,
että hänellähän oli jo ennestään yksi kiva passeli huivi.
Vieläkö olette kärryillä ?
Siis siitä mitä signoran pukupussista nyt löytyy ?

Kaksi mekkoa, kaksi boleroa ja kaksi huivia.
Nyt ei sitten puutu enää muuta kuin se oikean mekon/boleron/huivin fiilis juhla-aamuna.
Tai jos oikein tiukka paikka tulee ja signora ei pysty päättämään,
saa  seuralaisena oleva nuorempi lapsukainen päättää.
Joka pojan unelma eikös niin ?
Keskustella äidin kanssa mekoista.


perjantai 7. heinäkuuta 2017

La suocera


Viikon päästä saa signora uuden tittelin.
La suocera
Anoppi

Toivottavasti signora klaaraa tämän uuden nimityksen kanssa.
Signora on vähän sellainen höppänä.
Puhuu ennen kuin miettii.
Saattaa höpötellä siihen tyyliin, että väärinkäsityksiä syntyy.

Signora on lukenut monia juttuja kauhuanopeista.
Ainakin niistä pitää ottaa opiksi.
Ja onneksi signora ei ole täysin italialaistunut,
sillä saapasmaan suocerat ne kuulemma hankalia ovatkin.
Italian perhekeskeisyys vaikuttaa siihen,
että appivanhempien kanssa tulee vietettyä aikaa tiiviisti.
Erään tuttavaperheen luokse saapuu jälkikasvu lapsineen illalliselle lähes joka ilta.
 
Signora on kuullut tarinoita, kuinka italialainen anoppi haluaa puuttua aivan kaikkeen.
Ei malta laskea pojastaan irti.
On lähes mustasukkainen.
Miniä nähdään hyvin erävarmana tekijänä.
 
Jos vain mahdollista, pojan perheineen on paras majoittua jos ei nyt ihan samaan taloon,
niin ainakin aivan lähelle.
 
Tietääpä signora  tapauksen,
jossa anoppi vastustaa kynsin hampain pojan perheen muuttoa omilleen.
Anoppi kun ei sitten enää pysyisi vahtimaan miniän tekemisiä.
Ja tämä miniähän ei tee mitään oikein.
Anopin ja miniän riidellessä anoppi sitten vaatii poikaansa puolelleen.
Ja riitoja piisaa joka päivälle, asiasta kuin asiasta.
 
Signora luki tutkimuksesta, jonka mukaan 30 % Italian avioeroista johtuu anopista.
Lukipa signoran myös korkeimman oikeuden vuonna 2011 tekemästä päätöksestä,
jonka mukaan liian tunkeileva anoppi on hyväksyttävä syy hakea avioeroa.
 
Mielitietty tokaisi kerran:
"Minun äiti olisi kyllä tykännyt sinusta kovasti”.
Kaikkien kuulemiensa kauhukertomusten jälkeen tuo kuulosti signorasta kovin mukavalta.

torstai 6. heinäkuuta 2017

(Kesä)loma


Se alkaa jo huhtikuussa,
viimeistään toukokuun alussa.
Innostuneet keskustelut sinkoilevat työpaikan käytävillä ja taukotiloissa.
Koska jäät lomalle?
Mitä teet?
Kuinka pitkään lomailet?
 
Lomien pituudet ovat neljä, viisi, jopa kuusikin viikkoa.
Innokkaimmat lomailijat vaihtavat lomarahatkin vapaiksi.
Myös lomasuunnitelmissa on käytetty mielikuvitusta.
Joku tekee kesällä vuoden ainoan ulkomaanmatkan.
Tämä tuottaa iloa jo kauas ennen lähtöä.
Se on yksi vuoden kohokohdista.
 
Kahden maan loukussa elelevä kokee olevansa vähän ulkona tästä.
Kesälomat ovat olleet jo kauan lyhyitä pätkiä.
Eivät paljoa poikkea muista vuoden aikana pidetyistä lomista.
Ehkä pituutta on viikko tai pari enemmän.
Kolmea viikkoa pidempää ei raaski lomailla.
Lomapäiviä kun on riitettävä pitkin vuotta.
 
(Kesä)loman sisältökään ei paljoa poikkea Suomiarjesta.
Pyykkäystä, siivousta, kokkausta, kaupassa käyntiä.
Ehkä vaan vähän haasteellisemmassa muodossa kuin kotona.
Kesän loma menee siis aika lailla samaa rataa, kuin muutkin vuoden aikana pidetyt lomat.
Kesällä onneksi se loukun toinen osapuoli pystyy pitämään vapaata,
peräti viikon päivät.
Tuo viikko on signoran varsinainen Kesälomaviikko isolla koolla.
Tuolloin hypätään auton kyytiin ja suunnataan tutkimaan kakkoskotimaata.
 
Joskus olisi loukussa kiva viettää lomapäiviä myös ihan kotona.
Laiskotella, nukkua, vaan olla möllöttää.
Vaan kun ei raaski.
Yhteistä aikaa on niin vähän muutenkin.
 
Vaan tänä vuonna tulee vähän niin kuin pakollinen lomaviikko Suomessa.
Loukun toinen asukas on suurimman osan tuosta viikosta toisella puolella Italiaa työreissulla.
Mitä sitä suomalainen turhaan matkustaisi saapasmaahan yksin haahuilemaan.
Niin ja tänä vuonna (kesä)loma alkaa vallan ainutlaatuisesti.
Sen aloittaa lapsukaisen häät !
 
 

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Talvilikööri

Onko teillä makumuisti?
Tunnistaisitteko maun,
jota olette edellisen ja ensimmäisen kerran maistelleet 2,5 vuotta sitten ?

Joulukuussa 2014 signora päätti,
että mielitietyn on aika perehtyä suomalaisiin jouluperinteisiin.
Signora iski mielitietylle kaulimen käteen
ja patisti piparitaikinan kimppuun.
Tuotokset olivat mielitietylle outoja mutta hyviä.

Viime jouluna signora tyytyi kaupan pipareihin.
Pipareita on vieläkin ja koska olivat vielä täysin hyviä,
lykkäsi signora niitä mielitietylle aamukaffien seuraksi.
 
Työaamuina mielitietty kietaisee vain pari kuppia sumppia,
vapaapäivien aamuina maistuu jokin makeakin.
 
Heti ekan puraisun jälkeen mielitietty muisti.
"Hei, näitähän me silloin kerran tehtiin jouluksi"
 
Signora myönteli ja vähän tuumasi,
että nytkö se sitten jättää piparit syömättä.
Monien syömiseen liittyvien tapojen ja sääntöjen  maasta tullut tuskin voi syödä
 joulun perinnepipareita keskellä kesäkuuta.
 
Vaan niin vaan piparit maistuivat.
Vielä seuraavanakin aamuna.
Ehkä asiaa lievensi se,
että kyseessä oli suomalainen perinne.
 
Mielitietty jopa innostui,
kun signora lupasi tuoda seuraavalla Italian reissulla niitä tuliaisiksi.
Tänään sitten signora nappasi kaupan keksihyllyltä piparipaketin.
Onneksi niitä saa pitkin vuotta.
Italiassa se ei välttämättä onnistuisi.
Mitähän  italialainen leipuri tuumaisi,
jos signora menisi keskellä kesähelteitä panettonea kyselemään.
 
Ehkä mielitietyllä on niin voimakas makumuisti,
koska hänelle ruoka ja yleensä syöminen merkitsee samaa,
kuin monelle muulle italialaiselle.
Se on paljon muuta, kuin pelkästään pakollista energian saantia.
Joka ikinen kerta, kun signora ja mielitietty ovat olleet Italian sisällä reissussa
ja sitä myötä ulkoruokinnassa,
saa mielitietyn veli jälkeenpäin seikkaperäisen raportin,
mitä kaikkea pariskunta oli kitusiinsa kiskonut.
Syömisestä puhutaan yhtä tarkasti,
kuin reissun nähtävyyksistä.

Mielitietyn kulinaristin sielu itkee järkytyksen kyyneleitä joka kerta,
kun puheeksi tulee signoran puurolounaat.

Jos siellä nyt jäi jonkun mielitiettyfanin mieltä kaihertamaan ajatus,
että onko signora  onnistunut aivopesemään kaikki tapasidonnaisuudet
mielitietystä, koska herra keskellä kesää jouluherkkuja popsi,
niin huoli pois.
Kyllä niitä tapoja vielä piisaa.
Kuten esimerkiksi se, 
että likööriä juodaan vaan talvella!
 
Toissa vuonna signora osti lentokentältä  lähes vitsinä
 salmiakista tykkäävälle mielitietylle salmiakkilikööriä.
Vaan siitä oli vitsit kaukana.
Se kolahti mielitiettyyn täydellisesti.
 
Tämä mielessä signora oli nyt ostanut pikkuriikkisen pullon picnicille.
Vaan kuinkas kävikään ?
Mielitietty totesi,
että likööriä juodaan talvella!
Signora siinä vähän keräili taas herneitä nenuunsa.
Hän kun oli varta vasten sen mielitietyllä hankkinut.
Pikkuputilo matkusti sitten mielitietyn mukana Italiaan,
talvea odottamaan.
 


torstai 22. kesäkuuta 2017

Jäätävää


Niin se taas tuli ja meni.
Mielitietty.
Herran Suomivisiitit ovat niin lyhykäisiä,
että ne ovat aina ohi,
ennen kuin suomalaiseen yhdessäoloon ehtii tottua.
Varsinkin kun niitä on niin harvakseltaan.
 
Vaikka Italiassa on omat haasteensa,
on yhteiseloa siellä monin verroin enemmän
ja aina signoran sinne saapuessa,
solahtaa hän Italia-arkeen ilman suurempia ihmetyksiä.
Talon väen tavat ovat tulleet tutuksi
ja signora tietää, mitä odottaa. 
Suomikodissa onkin sitten ihan omat jutut,
signoran omat tavat,
joista hän niuhosti pitää kiinni.
 
Kuten, että kenkien paikka on eteisessä.
Niillä ei tepastella olohuoneen valkoisella matolla. 
Ja, että keittiössä oleva käsipyyhe on puhtaille käsille.
Siihen ei pyyhitä likaisia käsiä.
Sillä ei pyyhitä pöytää puhtaaksi.
Sitä ei myöskään käytetä kahvipuruisen espressopannun kiinni kiertämiseen.
kaikkea tätä tapahtuu Italiakodissa.
Signoralla on salajemmassa puhdas käsipyyhe. 
 
Myös roskien lajittelu on oma episodinsa.
Italian kodissa kaikki ängetään samaan. 
 
Vaan yksi juttu on jo ehtinyt tulla perinteeksi mielitietyn Suomireissulla.
Herraan iski taas flunssa.
Viimeinen yhteinen päivä menikin sitten huiliessa.
Ja toivoessa, että olo helpottuu ennen lentoa.
Herra itse veikkaili,
että vilustui kentän juna-asemalla.
Siellä tosiaan oli jäätävän kylmä.
Aivan kuin kylmäkaapissa.
Eli seuraavan kerran on kyllä paras varata kaulahuivit matkaan.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Venaa rauhassa


Jokunen vuosi sitten signora innostui luettuaan,
että kohta Helsinki-Vantaan lentokentälle voi puksuttaa junan kyydissä.
Innostus katosi sitten hyvin pian, kun kävi ilmi,
että junaa pitäisikin vaihtaa Tikkurilassa.
Signora näki mielessään itsensä raahaamassa painavia kapsäkkejään junasta toiseen.
Polvet tykkäisivät hyvää.
Ei kiitos,
signora jatkoi edelleen bussilla köröttelyä.
Pääseehän bussilla kotikaupungista suoraan kentälle,
ystävällisen kuskisedän heitellessä laukut kyytiin ja pois.
 
 
Vaan nyt parin viikon päästä signora pääsee tuota junasysteemiä testaamaan.
Mielitietyn lennot Hesaan ja takaisin Roomaan saapuvat ja lähtevät aikoihin,
jolloin busseilla on jokin outo tauko.
Pariskunta on päättänyt hypätä junan kyytiin.
Signorankin ehkä kykenee nostamaan käsilaukkunsa junan kyytiin.
Mielitietty saa hoidella oman veskansa.
 

Signora ei ole matkustanut vuosikausiin junalla.
Silloin joskus kauan sitten oli kaikki niin simppeliä.
Lipun pystyi maksamaan junassa
eikä niitä juniakaan montaa sorttia ollut.
Tai ainakin niin signoran muisti kertoo.
 
Kun signora nyt tutkaili eri aikatauluvaihtoja,
oli lopputulos aika hengästyttävä.
On lähijuna Z, lähijuna 1, lähijuna P,  lähijuna Z, taajamajuna, pendolino, intercity.
Ja kaikki nämä jäivät haaviin, kun signora katsoi molempiin suuntiin kaksi eri vaihtoehtoa.
 

ilmeisesti kaikista junista ei voi lippuja ostaa,
joten paras lienee ostaa molemmissa suunnissa automaatista.
Lentokentälläkin on ainakin Finavian sivujen mukaan automaatti.
 
Pitäisiköhän vähän tiuhempaan junalla reissata,
ettei sitten olisi näin pihalla kaikesta.
 
Toivottavasti ovat nyt sitten junat ajoissa.
ilmeisesti myöhästymisiä on ollut,
kun joku määritellyt uudestaan, mitä VR tarkoittaa.
Oletteko kuulleet ?
Se tarkoittaa tietenkin että
venaa rauhassa.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Raikasta

Viis siitä, vaikka Pekka Poutaa  
nämä Suomen kelit naurattaa. 
Signora pakkaa nyt justiinsa kaikki talvikamppeet pois silmistä
ja ripustelee kesähepeniä henkariin.

Kyllä se kesä sieltä tulee.
Mielitietty tuskaili eilen,
että saapasmaassa alkaa olla jo "caldo".
Huoh, se on tämä jokavuotinen kinailu
lämpöisen ja "raikkaan" ilman välillä.
Siis italialaisethan usein kesähelteinä kadehtii meitä suomalaisia.
Meillä on kun niin ihanan raikasta.
Jep, kummastihan ne raenokareet takin kauluksella virkistää.

Signora odottaa mielenkiinnolla,
minkälaista keliä Suomi mielitietylle ensi kuussa tarjoaa.
Ne rakeet voisi olla kova juttu.
Olisi ainakin  "frescoa".


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Pahvikansiokansa

Kaikille signoran ystäville on lienee käynyt jo ilmi,
että keskivertoa raihnaisempana signora vähän kadehtii italialaista omalääkärisysteemiä.

Mielitietty valitteli, 
että häntä on pari keraa huimannut.
Tutkaili kalenteriaan ja totesi,
että ensi tiistaina ehtii käymään lääkärissä.
Sinne mielitietty menee ihan ilman ajanvarausta.
Ilman mitään vakuutteluja kenellään sairaanhoitajalle,
jotta tarvetta lääkärin juttusille pääsylle tosiaan on.
Mielitietty aikoo pyytää lähetteen verikokeisiin.

Mitä luulette, miten tämä Suomessa hoituisi?
Siis jos joku haluaisi saada lääkäriajan huimauksen vuoksi?
Taitaisi jäädä haaveeksi.
Tai mitä sanoisi lääkäri,
jos potilas kertoo haluavansa päästä verikokeisiin ?
Ei taitaisi onnistua.

Vaan jos suomalainen nyt sitten kuitenkin on onnistunut puhumaan itsensä lääkäriin
(Todennäköisesti viikkojen päähän. 
Eihän huimaus mikään akuuttiasia ole)
ja peräti saanut lähetteen labraan,
sujuukin tämän jälkeen asiat Suomessa jouhevammin.

Italialainen saa paperilähetteen,
jonka kanssa marssii labraan.
Tulosten valmistuttua italialainen palaa labraan hakemaan tulokset.
Seuraavaksi pitää tehdä vielä uusi visiitti lääkärin luokse tulosten kanssa.

Sama systeemi on varmaankin kaikkien muidenkin kokeiden kanssa.
Signora näkeekin Italiassa bussissa usein matkustajia,
 joilla on kaikilla samanlainen pahvikansio kädessä.
Signoran käyttämä bussi kiertää paikallisen sairaalan kautta.

Säännöllisesti verikokeissa käyvänä signora kyllä liputtaa Suomen käytännön puolesta.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Lautanen kiertoon

Pääsiäisreissulla eräänä iltana signoralle iski jano ja hän ehdotti,
jotta pariskunta pistäytyisi baariin hörpyt ottamaan.
Olihan signora italialaisesta aperitiivikäytännöstä toki tiennyt,
mutta silti  vähän pääsi yllämään pöytään 
 limun ja Spritzerin seuraksi ilmestynyt lautanen täynnä jos jonkinlaista purtavaa.
Vähän hukkaan meni nuo herkut,
kun kello oli jo lähes seitsemän ja tunnin päästä oli illallinen odottamassa.
Spritzer on valkoviinistä ja kivennäisvedestä tai spritestä sekoitettu drinksu.
Signora otti siitä ihan vaan testihörpyt, muuten oli limulinjalla.
Ja kokonaishinta oli 10 €.
Siis limu, spritzer ja nuo murkinat.

signora oli muuten baarin ainoa tapaus, 
jonka edessä ei spritzerlasi nököttänyt.
signora tunsi itsensä vähän " ei kuulu joukkoon "- tyypiksi.

Koska lautaselta naposteli vain mielititetty,
ei se läheskään tyhjentynyt.
Signora ei voinut olla pohtimatta,
päätyikö sama lautanen täydennettynä kenties seuraavan
spritzerjanoisen pöytään ?
Tuskin syömingit roskiinkaan päätyivät.
Signoralla on aikamoinen bakteerikammo
ja päätyy aina silloin tällöin pohtimaan kaikenlaista.
Maitohappobakteeri rules !


torstai 4. toukokuuta 2017

Fiiliksen metsästys


Signoran pitää nyt hiukan toppuutella mielitietyn lomasuunnitelmia.
Pääsiäisen remuamisen jälkimainingeissa jo 41 vuotta mukana kulkenut nivelreuma osoitti mieltään.
Mäkien ja rappusten kapuamiset ärsyttivät polvea sillä seurauksella,
että eilen sieltä kiskottiin huima määrä sameaa nestettä.
Nivel oli tulehtunut, tämän kertoi nesteen sameus.
Tilalle tökättiin kortisonia.
 
Kesälomareissulla olisi tarkoitus suunnata Amalfi-Positano –akselille
ja siellä kapuamista taas piisaa.
Signoran on pakko pitää mielitietyn kanssa pieni palaveri
ja ehdottaa, että tällä kertaa otettaisiin vähän iisimmin.
Ja varata mukaan polvituet.
Jospa niistä olisi jotain apua.
Ja yrittää kaivella jostain sitä ”voisi asiat olla huonomminkin –fiilistä”.
Ehkä se löytyy, kun särky häviää.
 

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Haaste

Signora nakkaa haasteen kaikille italiansuomalaisille,
niin siellä pysyvästi majaileville kuin vieraileville tähdillekin.

Mitkä ovat kolme hankalinta italialaiseen elämäntapaan liittyvät asiat?
Minkä asioiden kanssa Italiassa aina tuskailet?

Signoralle ehkä eniten ärsyyntymistä Italian kodissa aiheuttaa kenkäkultuurin seuraumukset.
Sisällä kun tepastellaan kengillä.
Eniten ärräpäitä signora maailmalle sinkoaa aina kylpyhuoneessa.
Sen lattioita ei koskaan saa täysin kuivaksi.
Kun sinne sitten astelee kengillä,
voitte arvata, miltä sen jälkeen näyttää.

Kyseisen kylpyhuoneen ongelmasta saa tosin signora syyttää suurimmaksi osaksi itseään.
Mielitietty huitelee päivät pastarahoja ansaitsemassa,
joten suurimmaksi osaksi on signora toiletin ainoa käyttäjä.
Ja onhan signoralla se sisäläpykkäät.
Ongelma vaan on se, että talvea lukuunottamatta
signora viipottaa sisällä ja ulkona, vähän väliä.
Niillä samoilla kengillä.
Laiskana kun ei jaksa aina ruveta kunnon kenkiä kiskomaan.
Signoran sisäläpykkäät ovat sellaiset kunnon urat pohjassa -monot.
Uriin tarttuu joka ikinen hiekanmurunen ja kurakökkö.

Nyt joku varmaan ihmettelee, miksi signora ei sitten ole ilman kenkiä sisällä.
Yksi syy on kylmyys.
Lattiat ovat aika vilpoisat.
Signora on myös ainoa, joka lattioita luuttuaa,
joten voitte varmaan kuvitella, 
että ne eivät ole sieltä puhtaammasta päästä,
vaikka signora kovasti siellä ollessaan yrittää jynssätä.
Väkeä kun tulee ja menee päivittäin.
 
Nyt viime reissulla meni totaalisesti hermo.
Signora päätti ostaa toiset helposti jalkaan sujauttavat läpyskät.
Vanhat sisäkengät saavat arvonalennuksen ja muuttavat ulko-oven viereen.
Uudet pääsevät sisäkäyttöön. 
Ja niillä on pihalle pääsy kielletty.

Vaan riski se on tässäkin.
Talon nuori signorina on näppärä siirtelemään tavaroita pois "vääriltä" paikoilta.
Myös signoran omaisuutta. 
Voi saada kengätkin uuden majapaikan.
Mutta kokeillaan.

Kakkosena tulee kylmyys.
Siis kodin kylmyys,
keskuslämmitys kun puuttuu.
 
 
Kolmospaikan vie varmaan tiukat ruoka-ajat.
Signora on tästä jo niin monesti täällä avautunut, 
jotta ei tästä sen enempää.

Vaan tässä signoran top 3.
Mikä on sinun ?


torstai 27. huhtikuuta 2017

Muotinäytös

Eivät olleet ensimmäisenä Italian-reissun iltana kohdatut poliisit ainoat,
jotka olivat signorasta kiinnostuneet.
 
Signoralla on tapana aamuisin italiassa ollessa aina ensimmäisenä kiskaista
 ulko-ovi aukija kurkistaa, miltä päivän keli näyttää.
On paljon helpompi operaatio,
kun aukoa hankalasti aukeavia akkunaluukkuja.
 
Eräänä aamuna siinä oven takana pällisteli 4 lehmää!
Siinä samassa paikalle viipottaa myös isäntä keppi kädessä.
Buongiorno vaan signore,
mitäs tykkäätte suomalaisesta yöasumuodista ?
 
Signora siinä sitten nolona toivottelee huomenia ja kiskaisee oven kiinni.
Kuka lie oli isännän paikalle hälyttänyt?
Naapureita kun ei pahemmin ole.
 
Tai ehkä isäntä ajatteli huomattuaan ammujen katoamisen,
jotta kaipa ne ovat siellä missä viimeksikin
eli signoran Italian kodin pihalla.
 
Kantturat olivat visiteeranneet samalla viikolla pihalla aiemminkin.
Tuolloin ei valitettavasti ollut onni mukana.
Suomalainen oli tuolloin lietsussa, joten tapaaminen jäi väliin.
 
Kaipa ammut sitten päättivät palata uudestaan
ja luottivat siihen, että aikaisin aamusta signora kyllä on maisemissa.
 


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Paluu menneisyyteen


Italiassa tuntuu olevan palazzoja joka paikassa.
Toki sellainen löytyi myös Urbinosta,
 jonne mielitietty signoran kärräsi jotain mystistä taidetta katsomaan.
 
Mielitietty on hyvin kulttuurellinen tyyppi.
Urbinossa on kuulemma joskus muinoin syntynyt tyyppi nimeltä Raffaello.
Herra oli tunnettu taidemaalari ja arkkitehti
ja maalaili  mielellään madonnan ja pyhän perheen kuvia.
 
Signora ei näistä ymmärrä sitten yhtään mitään.
Nyökkäili vaan kulttuurisellisen näköisenä kuin mielitietty taideteoksia esitteli.
 
Signoraa kiinnosti enemmän itse  Palazzio Ducalen massiivinen rakennus.
Ei tarvinnut kuin sulkea silmänsä, niin pystyi näkemään,
kuinka siellä joskus kauan sitten talon ylhäinen rouva viiletti helmat liehuen pitkin käytäviä
ja kuinka paikan herra tuprutteli sikariaan omassa arkihuoneessaan.
Vai polttiko se sikareita?
No totuudesta viis.
Signoran kuvitelmissa sikari tuprusi.
 
Palazzon alakerrassa oli tilat henkilökunnalle.
Signora lähes näki, kuinka kokki siellä kolisteli kattiloitaan.
Tai kuinka nuori tyttö esiliinassaan hämmensi pyykinpesupataa.
Toivottavasti ei näppejään polttanut.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Missä oli Jack Bauer ?

Signoran pitkäperjantainen Italiaan saapuminen sai yllättävän käänteen,
kun hän jäi poliisin haaviin.
Signora ja mielitietty köröttelivät kaikessa rauhassa kohti kotia,
kun yllättäen kaksi polliisia pysäytti pariskunnan.
Mielitietty kaiveli auton paperit hanskalokerosta ja ajokorttinsa lompakosta.

Signora ajatteli, että se siitä, nyt jatketaan matkaa.
Mitä vielä!
Yön pimeydestä kajahti poliisin mahtimontinen käsky.
Anche il domumento di signora!

Signora kaiveli vähän pelästyneenä passiaan
ja ojensi sen sitten kauniisti hymyillen virkavallalle.
Prego.

Poliisi siirtyi työkamunsa luokse ja yhdessä kaksikko alkoi tutkia signoran passia.
Tuijottivat sitä päät yhdessä.
Välillä toinen naputteli konettaan ja taas sitten jatkui tuijotus neljin silmin.
Toisen hakatessa konetta toinen selaili passin sivuja.

Signoralla alkoi olla jo vähän tukala olo.
Vanhojen akkojen vaihdelaatikko-ongelmat eivät olleet ainoat hikipisaroita nostattavat asiat.

Signoran mielikuvitus alkoi laukata.
Ehkä tiedoissa on jotain vikaa.
Onko joku kaapannut signoran henkilöllisyyden?

Signora on tainnut tuijotella viime aikoina vähän liikaa sarjaa 24 Netflixistä.
Mahdollisuuksia oli vaikka kuinka.
Ja tuskin Jack Bauer rientää signoraa pelastamaan.

Mielitietty lohdutteli vieressä, että ehkä poliiseilla vaan oli vaikeaa 
ymmärtää ja kirjoittaa signoran sukunimi.
Se on aina ollut haaste Italiassa.

Lopulta poliisit kuitenkin armahtivat signoran
ja pariskunta pääsi jatkamaan kotimatkaa. 

Vaan vieläkin signoraa harmittaa,
ettei Jack paikalle ilmaantunnut, kun häntä olisi tarvittu.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Reissukohde kadoksissa

Onko teille käynyt koskaan niin, että ette ole oikein varma, mihin olette reissaamassa?
Signora tajusi lauantaiaamuna, 
ettei hänellä ole mitään muistikuvaa, missä viikon päästä oikein luuhaa.
Piti naputella mielitietylle viesti ja kysäistä,
missä parikunta oikein pääsiäisenä viilettää.
Urbino, San Marino ja Fano.

Urbino ja Fano eivät sano signoralle yhtään mitään.
Tokko on koskaan kuullutkaan.
San Martino sen sijaan tuo jotain mielikuvia signoran mieleen.
Rikkaat immeiset paistattelemassa  päivää hulppean veneen kannella.
Pikainen googletus rikkoi senkin mielikuvan.
Erään sivuston mukaan vesistöjä ei pahemmin ole.
Ja aika noloa tunnustaa,
mutta signora ei muistanut, että San Marinohan on ihan oma pikku valtionsa,
kääpiövaltio.
30 000 marinolaista asustelee pikkuriikkisessä valtiossaan peräti yhdeksässä eri kunnassa.

Urbino näyttää olevan Unescon maailmanperintökohde.
Varmaan siksi valikoitui myös signoran ja mielitietyn reissuun.
Mielitiettyä kiinnostaa historia,
signoralle passaa aika lailla kaikki, mitä Italiasta löytyy.

Fano on lähinnä yöpymispaikka,
vaan ehkä sieltäkin jotain katsottavaa löytyy.

Ja loppuloma sitten ollaankin taas tutussa Viterbossa.