sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Hämärän rajamailla

Kirjoitus pitää sisällään tuotesijoittelua.
Kellarissa.
Talon pimeimmässä kolkassa.



Entä miten nämä Geishat ja Aakkoset ovat päätyneet tuonne hämärän rajamaille?
No, tiedättehän signoran onnettoman itsehillinnän.
Signora edelleen haaveilee saavansa Geisha-suklaata saapasmaahan.
Samoin Aakkosiakin mielitietty aina odottaa.
Siellä herkut nyt nököttää kellarissa, matkalaukkujen päällä.
Signora  päätti jälleen kerran kokeilla,
josko poissa silmistä, poissa mielestä toimisi.
Tai tässä tapauksessa toimivuus on siinä,
että signora on sen verran laiska,
että ei ehkä pimeään kellariin viitsi lähteä kömpimään.

Fazerin mansikkasuklaa vielä uupuu tuliaisostoksista,
mutta se on ihan simppeli juttu.
Nessun problema.
Se on vielä hankkimatta,
 mutta se ei tarvitsekaan mitään erityistoimenpiteitä.

Vaan kyllä Fazer ja Malaco voisivat ihan oikeasti vähän signoran reissuja sponssata.
Ainakin tuliaisten muodossa.
Niin usein niistä täällä kirjoitellaan
ja onhan ne tehneet jonkinlaista maailmanvalloitustakin signoran avustuksella.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kohteliasta


Italiassa on parasta vilkuilla aina silloin kelloa,
 jos mielii kohteliaasti tervehtiä.
Suomessa on hihkaista heit lähes joka paikassa
 ja sehän ei ole aikasidonnainen.
Vaan italiassa on paras jättää ciaot tuttavien kesken.
Kaikessa muussa kanssakäymisessä on paras käyttää buongiornoa ja buona seraa.
 
Tuo vaihtoajankohta aiheuttaa signoralle joskus päänvaivaa.
Jokin yleinen sääntö sanoo,
jotta lounaan jälkeen ollaan jo buona serassa.
Tämä on varmaan italialaisille ihan simppeli juttu,
 kun kaikkihan syövät aina samaan aikaan.
Suomalainen sen sijaan tsiikailee aina välillä kelloa ja pähkäilee,
jotta mitähän sitä suustaan päästäisi.
 

Signoran Italian koti on sellaisessa pikkuruisessa kylässä.
Tai paremminkin kylän ulkopuolella.
Busseja kulkee hyvin harvakseltaan.
Jos signora mielii ostoksille,
on kaikkein passeleimmaksi bussiksi muodostunut klo 14.15 lähtevä.
Siis kaikkien muiden asioiden suhteen passelein, mutta ei tervehtimisen.
Tuo klo 14- 15 väli on jotenkin niin hankala.
Buona sera kuulostaa signoran suomalaiseen korvaan liian aikaiselta.

 
Hämmennystä lisää se,
että jotkut kuskit huikkaa tervehdyksen ennen signoraa
ja juuri tässä kyseisessä bussissa se ollut milloin buongiorno milloin buona sera.
Joten ehkä se on vähän niin ja näin italialaisille itselleenkin.
 

Oletteko koskaan kuulleet kaupan kassalla, että joku täräyttäisi pois lähtiessään näkemiin?
Italiassa sen sijaan arrivederciä viljellään ahkerasti.
Toki buongiornokin käy.
Tai buona sera.
Mutta ei ciaota.
Signora ei ole ikinä kuullut, että mielitetty tervehtisi asiakastaan sanomalla ciao tai edes salve,
joka taitaa olla ciaota astetta muodollisempi.
 
Toinen muistettava asia, jos haluaa kohteliaana esiintyä,
on se, että vieraita ihmisiä ei sinutella.
Suomessa tämä on niin luontevaa.
Signorakin on joskus lähestynyt kaupassa myyjää
kysymyksellä ” tiedätkö mistä löytyy….."
Ja myyjä vastaa: "Tulen näyttämään sinulle."
 

Vaan ei Italiassa.
Italiassa on tyypillistä muotoilla kysymys  teitittelyn lisäksi vielä hyvin kohteliaaksi;
"Haluaisin tiedustella… olisiko teillä mahdollisesti…."
Ja pyyntöihin tietenkin per favore loppuun. 
 
On tässä suomalaiselle muistamista.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Hädässä ystävä/naapuri/serkku tunnetaan


  
Italiahuuman alkuaikoina, pessimistinen kun on,
signora joskus reissulle lähtiessä vähän stressasi,
jotta jos sitä sairastuu, mitäs sitten.
 
Vuodet ovat näyttäneet sen,
että Italiassa kaikki on hyvin simppeliä.
Siis kun omaa ystäviä.
Turistina ei ehkä aina pääsisi niin oikomaan.
 
Italiaiset itse turvautuvat hyvin usein tutun lääkärin apuun.
Siis ystävän, naapurin tai sukulaisen.
Jos sellainen sattuu lähipiiristä löytymään.
Eikä tuo tuttu dottore tietenkään koskaan laskuta täyttä hintaa.
Jonon ohikin usein päästään.
 
Jos vaan ihan jotain pikaista pitäisi tohtorilta kysäistä,
sitä voi mennä vaikka tienposkeen norkoilemaan ja odottelemaan,
josko naapurissa asuva dottore hurauttaa automobiililla ohi.
Mielitietyllä oli kerran eräs lääketieteellinen probleema.
Signora kehoitti herraa käväisemään lääkärin juttusilla.
Mielitietty ilmoitti, että ei hän mihinkään lääkäriin lähde istuskelemaan.
Kun näkee joskus naapurin ajavan ohi, käy italialainen hänet pysäyttämässä.
Tässä on vaan yksi pieni mutta.
Mielitietty ei ole koskaan kotona.
Dottore sen sijaan on.
Signora näkee hänet usein köröttelemässä.
 
Vaan miten se homma oikein toimisi?
Menisikö signora sinne tienposkeen huivia heiluttelemaan tohtorin ajaessa ohi?
Signora mieluummin käy ihan kunnolla lääkärin luona.
Se hoituu mielitietyn omalääkärin luona.
Ihan vaan sisään marssimalla.
Ei mitään aikojen varauksia.
On muuten ihan kiva lääkärisetä.
 
jos hampupipi iskee,
voi signora aina suunnata mielitietyn serkun vastaanotolle.
Vastaanottoajoista viis.
Toki serkun morsmaikun pitää pikaisesti apua saada.
 
Että semmoista siellä saapasmaassa.
 
 


perjantai 13. tammikuuta 2017

Kaappaus ?


Ei sattuisi keneltäkään löytymään Donna Leonin  ohjaileman
 komissario Guido Brunettin yhteystietoja ?
Signoralla olisi komissariolle vähän jobia.
Signora kun epäilee, että mielitietyn Viper-tili on joutunut kaapatuksi.
Vai mitä sanotte seuraavasta Viper-keskustelun yhteydessä
 Italiasta muka mielitietyltä tulleesta kommentista. 
Amore, olen miettinyt, että kun tulet tänne pääsiäisenä, 
voisimme reissata johonkin muutamaksi päiväksi.
tarkistin jo, mitä mahdollisuuksia olisi mennä Sardiniaan”.

Nyt tässä on kyllä jotain epäilyttävää.
Siis herra, jota kaikenlaisten suunnitelmien lukkoon lyöminen liian ajoissa stressaa
ja joka tekisi mielellään kaikki päätökset aivan viime hetkellä,
suunnittelee tammikuussa pääsiäisohjelmaa !
On jo tarkistellut kaikenlaisia aikatauluja ja hintoja.

Oliko siellä toisessa päässä mahdollisesti joku muu kuin mielitietty?
Pakko olla.
Toisaalta, eräs yksityiskohta kuitenkin viittaa siihen,
että signoran keskustelukumppanina todellakin olisi ollut mielitietty.
Singora on pariin kertaan joskus maininnut haaveestaan päästä Sardiniaan.
Niin ja sekin on tehty mielitietylle selväksi,
että signora mielellään vaihtaisi joskus kommuuniasumisen johonkin vähän mukavampaan
 ja ennen kaikkea kahden keskiseen oleiluun.
Puhumattakaan siitä, 
että signora rakastaa sitä, kun kaikenlaisia suunnitelmia on lyöty lukkoon.

Pitäisiköhän signoran kuitenkin nyt antaa Guidon olla rauhassa ?
Ehkä siellä tosiaan oli Mielitietty.
Jospa se vaan tykkää signorasta niin paljon,
että tekee kaikkea oman ajatusmaailman vastaista ihan vaan signoran vuoksi. 

Ei sillä, etteikö signora Brunettia haluaisi tavata.
Kiinnostava tyyppi.
Signora suosittelee tutustumaan.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Jos ravintolaan sä haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Ristorante, trattoria, pizzeria, osteria, enoteca….
Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Näin on myös italiassa ravintoloilla.
 
Trattoria on yleensä simppeliä murkinaa tarjoava perheen pyörittämä viihtyisä paikka.
Osteriakin taitaa mennä vähän samalla kaavalla.
Pizzeriaa ei varmaan tarvitse sen enempää selvittää.
Enotecaan kannattaa suunnistaa, jos hyvää viiniä haikailee.
Niin ja tuo ristorante tarkoittaa siis ravintolaa yleensä.
 
Suomessa taidetaan puhua aika lailla pelkästään ravintoloista.
Joskus kauan sitten signoran käyttämä ravintolatermi aiheutti jopa väärinkäsityksen.
Mielitietty oli kysynyt, kuinka ihmiset yleensä Suomessa tapaavat toisensa.
Signora oli vastannut, että aika moni varmaan jossain ravintolassa.
Ajatuksissa ei kuitenkaan ollut mikään ruokaravintola,
vaan lähinnä jokin baari/tanssiravintola/disco tms.
 
Kerran sitten pariskunta käveli  Helsingissä erään ruokapaikan ohi.
Ikkunan edessä oli pöytiä ja niissä istui ruokailijoita.
Mielitietty ihmetteli:
Siis miten tuossa se tutustuminen oikein tapahtuu?
Kulkeeko ihmiset pöydistä toiseen kesken syömisen ?
Signora sitten avasi hiukan enemmän tätä ravintolakäsitettä Suomessa.
Ja mielitiettykin oli taas kartalla, missä mennään.
 
Italiassa ei pahemmin mitään ketjuravintoloita ole.
Amarilloja tai Rossoja ei paljoa kannata haeskella.
Mac Donald’s toki löytyy.
Ravintolat ovat usein perheomistuksessa.
Töissä on koko perhe.
Signoran suosikkipizzeriassa on ilmiselvästi hommissa sekä vanhemmat että lapset.
Ovat niin saman näköisiä kaikki.
 
Ravintolaan ei passaa mennä ennen klo 20.
Näin sanoo mielitietty.
olisi kuulemma noloa.
Ravintolan ympärillä kierrellään,
kunnes klo 20 kolahtaa.
Ei auta, vaikka suomalainen kuinka narisee nälkäänsä.
 
Kerran parikunta suuntasi pizzeriaan jo klo 19.30.
Signora tätä hiukan ihmetteli.
Mielitietty totesi,että kun signora näyttää niin ilmiselvästi turistilta,
ei se ole niin paha juttu.
Ei mielitietyn kannaltakaan.
Pääsee siinä vähän niin kuin turistin siivellä.
 
Tähän hurjaan tekoon ei toki syynä ollut signoran kuriseva vatsa.
Syy selvisi tunnin päästä:
”Amore, stasera sarebbe una partita importante”
Ja tuo tärkeä peli oli alkamassa klo 21.
Potkupallo ennen kaikkea.
En takia voi jopa vähän noloilla.
Niin ja ainahan voi ne nolot jutut pistää suomalaisen piikkiin.
Sen turistin.
 
Kun sitten se maaginen klo 20 on kolahtanut,
on aika astua sisään.
Vaan pidemmälle ei sitten passaa mennäkään.
Italiassa yleensä aina ohjataan pöytään.
Usein tarjoilija sitten johdattaa istumaan ihan kylki kyljessä täysin vieraiden immeisten kanssa.
Pöydät ovat vieri vieressä.
 
Samoin ravintola on usein aika sokkeloinen ja koostuu useammasta pienestä huoneesta.
Signora on ollut kerran ravintolassa,
 jossa yhdessä pikkuruisessa huoneessa oli kolme pöytää aivan liki toisiaan.
Tarjoilijan johdattaessa sinne signoran ja mielitietyn,
oli siellä jo ennestään toinen pariskunta.
Signorasta oli vähän vaivaannuttavaa.
Äänieristys muista huoneista oli tehokas.
Mitään ei kuulunut.
Siinä sitten signora ja mielitietty nökötti toisen pariskunnan kanssa.
Signoran suu pysyi aika supussa.
Aukesi vain ruokaa sinne lapettaessa.
Olisi ollut jotenkin vaikeaa siinä jotain henkilökohtaista höpistä,
kun vieraat ihmiset olivat siinä ihan vieressä hönkimässä.
Naapuripöydän italialainen yritti jotain kuiskailla seuralaiselleen.
Signora kuuli kaiken.
 
Sapuskan tilaaminen voi olla joskus haastavaa.
Joissakin paikoissa kun ainoa paikka, josta menu löytyy, on tarjoilijan pää.
Menut kun vaihtuvat tiuhaan.
Kuka niitä nyt viitsisi jatkuvasti kirjoitella ?
Tarjoilija suoltaa vauhdilla koko menun sisällön.
Signora pongaa tutun sanan sieltä, toisen täältä.
Mitään järkevää ei kuitenkaan suomalainen siitä listasta irti saa.
Näissä tapauksissa signora delegoi tilaamisen mielitietylle.
Onneksi herra on jo hyvin oppinut ja tietää tarkalleen,
mikä signoralle passaa.
Enää ei huteja tule.
 
Vaikka ei italiaa taidakaan, on muutama sana, jotka kannattaa opetella.
Siis mikäli haikailee hotelli helpotukseen päästä.
Vessat kun ovat usein ravintolan pimeimmässä nurkassa kellarissa.
Monen mutkan takana.
Kun kysyt, missä il bagno on,
voit saada vastaukseksi monta sinistraa ja destraa, giúta ja sottoa.
Sinistraan kun käsketään, suuntaa vasemmalle ja destra on oikelle.
Giú ja sotto meinaavat kumpikin, että alakertaan pitää kömpiä.
 
Eikä tuo signoran aiemmin mainitsema pimein nurkka ole mitään sanan helinää.
Taskulamppu voi olla hyödyllinen kapistus.
Vessa saattaa olla pimeä.
Samoin sinne johtava käytävä.
 
Vessojen lukot ovat luku sinänsä.
Siinä on mielikuvitusta käytetty, kun niitä on kehitelty.
Ei muuta kuin in bocca al lupo vaan.
Onnea matkaan!
Jos haluat pelata varman päälle,
älä lukitse ovea.
Pyydä kamu oven taakse vahtiin.

 
Vessapaperikäärökin omasta takaa voi olla hyödyllinen juttu.
Usein sitä ei paikalta löydy.
Veden tulokin voi olla vähän niin ja näin.
Eli lisävarusteet ovat paikallaan,
kun italialaiseen ravintolaan syömään suuntaat.
 
Ja muistathan, että jos olet porukalla syömässä,
myös lasku maksetaan porukalla.
Viis siitä, mitä olet syönyt.
 
Ei muuta kuin syömään !
Vaan muista ainakin  se vessapaperi !


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Michelin - ukko treffeillä

On tainnut arki pujahtaa Suomi-Italia -suhteeseen,
kun signora seuraavan reissun vaatevarastoa miettiessään pohtii ainoastaan,
minkä housujen alle ne pitkät kalsongit mahtuu.
La bella figurasta ei ole enää tietoakaan.

Helmikuu on niin monesti koettu jäätäväksi kuukaudeksi Italian kodissa.
Eli hyntettä niskaan, ulkonäöstä viis.
Kerroskaupalla.
Villatakkia ja villasukkia.
Ja villasukkien mentävät sisäkengät.

Ei signora nyt ihan koko viikkoa aio "Michelin-ukkona" paahtaa.
Kait silloin San Valentinon päivänä pitää vähän panostaa.
Ties kuinka kuumat treffit sitä silloin on luvassa.
Signora itse asiassa on hommannut ihan uuden koltunkin.
Varmuuden vuoksi raportoi tästä mielitietyllekin.
Jotta käy nyt sitten varmasti selväksi,
että signoralla on joitain odotuksia tuon päivän suhteen.

Signora kun on tajunnut, että jostain kumman syystä mielitietty ei signoran ajatuksia lue.
Jos jotain haikailee, on se paree sanoa ihan ääneen.

Meni pitkään, että signora vain omassa blondin päässään kasasi kaikenlaisia toiveita.
Ja sitten mökötti, kun ne eivät toteutuneet.
Siis eikö miehet ajattelekaan kuten naiset, täh ?
Eikö kaikki italialaiset miehet ole romantiikan perikuvia ?
No ei ole, ei todellakaan.
Ainakin yksi italialainen herra löytyy ilman tuota piirrettä.
Tosin pikku hiljaa on mielitietty alkanut osoittamaan joitain merkkejä siihen suuntaan.
On tainnut signoran painostus vinkit mennä perille.