tiistai 14. marraskuuta 2017

Kuuliaista kiukuttaa

Signora on aika kuuliainen matkaaja.
Pitää aina kiltisti kiinni käsimatkatavaroiden koosta.
Niinpä signoralla on kaksi erikokoista vedettävää käsimatkatavaralaukkua.
Toinen vähän reilumpi, joka kelpaa Finnairille
ja toinen pienempi, mm Norwegianin ohjeiden mukaan.
Yleensä yksi laukku menee myös aina ruumaan.
 
Tällä kertaa oli pitkästä aikaa lento Norwegianilla.
Käsitavaralaukkuna oli kannettava iso kangaskassi (mitattu),
yksi laukku ruumaan sekä pikkuriikkinen käsilaukku.
Norwegianilla kun näkyi olevan määriteltynä myös tuon " pikkutavaran" koko.
 
Eli signora oli kiltisti maksanut ruumalaukusta mennen tullen.
Hesan päässä lähtöportilla boordauksen alkaessa alkaa myös aikamoinen sähellys.
Ihimisillä on useita laukkuja,
joita sitten tägätään siinä portilla ruumaan.
Ja tietenkin maksutta.
Ruumapaikasta maksanutta kiukuttaa oma kuuliaisuus.
Tuntuu epäreilulta,
että osa joutuu laukuista maksamaan, osa ei.
 
Boordaus kestää tästä syystä ikuisuuden.
Myös koneeseen sisään tulee aikamoinen laukkumäärä.
Ei todellakaan mikään 1 kpl /henkilö.
Laukkujen kootkin ovat huimia.
Arvatkaa löytyykö kaikille kunnolla paikat ?
No ei!

Rooman päässä lähtiessä on vielä suurempi kaaos.
Ja ollaan vielä enemmän myöhässä.
Esimerkiksi signoran viereen tulee istumaan nainen,
jolla on aivan liian suuri vedettävä laukku.
Tämän lisäksi aivan hervoton olalla kannettava laukku.
Käsilaukku, se pieni henkilökohtainen tavara on samaa kokoa,
mitä signoran ainokainen käsitavaralaukku.
Koneessa on aikamoinen sähellys,
kun ihmiset ryntäilevät edes taikaisin, etsien laukuilleen paikkaa.
Pariin kolmeen kertaan kuulutetaan,
että pitäisi kiirehtiä, kun ollaan jo niin myöhässä.

Tuon reissun jälkeen ei signora enää yhtään ihmettele,
miksi Finnair alkaa tehdä vapaahtoisia punnituksia.
Joka lennolle ymmärtääkseni tehdään laskelmat koneen painosta joidenkin keskiarvojen mukaan.
Jos laskelmat tehdään sen mukaan, että jokaisella matkustajalla on 8 kg/10 kg käsitavaraa
ja sitä onkin kaksin tai kolmin verroin suurimmalla osalla,
onhan tällä varmaan jokin vaikutus johonkin. 
Ja kai silläkin on merkitystä miten paino jakautuu matkustamon ja ruuman välillä ?

Uudistuksilla on hyvät ja huonot puolet.
On kätevää,
kun lähtöselvityksen voi tehdä itse,
netissä tai kentällä automaatilla.
Vaan näin ei kukaan tsekkaa laukkujen painoja eikä määriä.

Signora muistaa,
kuinka joskus aikoinaan tiskillä lähtöselvitystä tehtäessä punnittiin ja mitattiin myös käsitavarat.
Käsimatkatavara sujautettiin telineeseen.
Vähän piti puristella, että mahtui.
 
 
 
 
 
 
 



lauantai 4. marraskuuta 2017

Normi vai helmi ?

Varmaan olette kaikki huomanneet,
signora höpöttelee täällä usein mielitietystä.
Ja hyvin usein juuri Suomi-Italia -akselin kulttuuri- ym. erojen suhteen.

Ei signora mielitietystä täällä salaa juoruile.
Usein signora yrittää mielitietylle kertoa,
mitä on kirjoittanut.
Toki vivahteet tuossa vaihtuu,
kun eri kieltä pitää yrittää sönköttää.
Vaan kyllä varmaan ajatus aina mielitietylle selviää.

Mielitietty kuulee myös,
jos on tullut häntä koskevia kommentteja.
Kun signora viimeisimmän sairaanhoitajakirjoituksen kommenteista mielitietylle kertoi,
meni hän lähes hämilleen.

"Ma non ho fatto niente speciale.
Ho soltanto preso cura del mio amore"
 
Mielitietty ei omasta mielestään tehnyt mitään erikoista,
huolehti vaan rakkaastaan.

Signora ei oikein tiedä,
onko tämä tosiaan tyypillinen italialaisen miehen tapa toimia kumppanin sairastuessa ?
Eli että peruu työt ja pyhittää päivät hoivaamiselle ?
Vai onko signoran kohdalle sattunut todellinen helmi, kuten eräs Facebookin puolella kirjoitti ?
 
Onhan signora tässä yhteisten vuosien varrella huomannut,
että mielitietty aina ajattelee ensin signoraa,
mutta se huolen, huolenpidon ja hoivan määrä,
mitä signora yhteisinä päivinä sai,
ylitti kyllä kaiken entisen. 
signora on vieläkin vähän hämmentynyt,
toki positiivisella tavalla.
Ja edelleen vähän räkä poskella,
kun tauti ei meinaa lähteä sitten millään.

 




keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Mielitietty sairaanhoitajana

Nyt on sitten testattu mielitietyn sairaanhoitajan taidot.
Ja kiitettäviksi havaittu.
Signora hankki reissun toisena päivänä rajun poskiontelotulehduksen.
 
Mielitietyllä oli kotona reseptillä saatavaa OKI-nimistä troppia.
Signora nappaili sitä pari päivää.
 
Kun olo ei kohentunut ja kotiinlentopäivä läheni,
alkoi signora olla epätoivoinen.
Pariskunta teki visiitin sikäläiseen ”terveyskeskuspäivystykseen”.
 
Mielenkiintoinen kokemus.
Sisällä otettiin vuoronumerolappu.
Numeroa ei kuitenkaan missään kyselty.
Jokaisen potilaan piti itse pitää huoli,
että kun sairaanhoitaja ovelta huutelee seuraavaa,
kurvaa sitten omalla vuorollaan sisään.
 
Eli ensimmäisenä piti jututtaa kaikkia jo paikalla olevia.
Kysellä heidän numeroitaan.
tämän jälkeen piti muistaa,
että signoran vuoro on se punatakkisen vanhan rouvan jälkeen.
 
Eräs papparainen pölähti sisään juuri,
kun sairaanhoitaja ovella huikuili.
Papparainen ampaisi lääkärin huoneeseen,
ennen kuin kukaan ehti tehdä yhtään mitään.
 
Istuinpenkit olivat eri aulassa, missä lääkärin vastaanotto.
Eihän siellä uskaltanut olla,
kun oven takana piti olla omaa vuoroaan puolustamassa.
Niinpä potilaat siinä norkoilivat käytävällä.
 
Signora pohti,
että kehtaako sitä lääkärille tunnustaa,
että on mielitietyn troppeja nappaillut.
Mielitietty ei ollenkaan ymmärtänyt,
mitä outoa tässä olisi.
Aikanaan tuli signoran vuoro.
 
Sairaanhoitajan tehtävänä oli näköjään huudella potilaat sisään
ja pitää kirjaa kävijöistä.
Käsin isoon kirjaan !
 
Siinä vaiheessa kun hoitaja tajusi signoran olevan Suomesta,
kävi hän vähän tunteelliseksi.
Voi, kun hänen tyttärensä on Suomessa opiskelemassa.
Tänään tytär menee ensimmäistä kertaa saunaan.
Tässä olisi tyttären lähettämiä valokuviakin.
Lääkäri siinä yritti välissä selvittää,
mikä signoraa vaivaa.
 
Lopulta signora sai reseptin antibiooteille.
Ja kehoituksen jatkaa edelleen mielitietylle määrätyillä tropeilla!
Mitä sitä nyt turhaan omaa reseptiä kirjoittamaan.
Riittää, että huushollissa on yksi.
 
Mielitietty perui kaikki työtapaamiset, mitkä vain suinkin olivat mahdollisia.
Vahti haukkana signoran lääkkeenotot kellontarkkuudella.
Halusi itse sekoittaa OKI-tropit veteen.
Että tulee varmaan oikein.
Keitteli signoralle hunajateetä tasaisin väliajoin.
Puolen tunnin välein varmisti,
mikä on olo.
 
Iltaisin, kun signora oli ensin lääkitty,Vicks-vaporubilla kuorrutettu
mielitietty kääri signoran peittoihin kuin muumion.
Ettei vaan vilustu lisää.
Jos signora vähänkään yritti vällyjen alta pois,
kävi heti käsky
copriti!
Kyllä siellä peiteltynä on nyt paras olla.
 
Ruoka ei oikein signoralle maittanut.
Kun sitten lauantai-iltana klo 18 hän ilmoitti,
että nyt hiukoo,
mielitietty ampaisi heti kokkaamaan.
Toki ensin tiedusteli,
mikä maistuisi.
 
Jos joku meinaa, että mitäs ihmeellistä tuossa on,
niin kerrottakoon,
että tämä tapahtui kesken TÄRKEÄN pelin.
Siis signoran nälkä kiilasi jalkapallon ohi.
Tämä jos mikä se on rakkautta.
 
Kahdeksan maissa  samana iltana iski signoralle appelsiinimehuhimo.
Kun hän tuon ääneen päästi,
mielitietty hyppäsi autoon ja kurvasi supermarkettiin.
 
Illalla, siinä muumiointivaiheessa signora funtsaili itsekseen turhamaisena,
että taitaa tämä näky signorasta piirtyä mielitietyn silmän verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.
Signora silmät vetisinä, nenä niistämisestä punaisena.
Mielitietty siinä silitteli signoran hiuksia,
suurin piirtein ainoaa osaa, joka peiton alta pilkisti
ja totesi
Come sei bella anche stai cosi male.
 
Tuo oli musiikkia signoran tukossa oleville korville.
Mitä sitä muuta signora halusikaan kuulla,
että on bella on vaikka onkin niin kovin sairas, räkävana poskilla.
Totesi mielitietty vielä,
että vaikka onkin niin kovin kurjaa nähdä signora niin sairaana,
oli hän onnellinen, kun sai signoraa hoitaa.
 
Aika ihana tuo mielitietty,
vai mitä mieltä olette ?
 
Olihan se toki aika surullista,
kun koko yhteinen aika kului näin.
Kaikki tehdyt suunnitelmat piti perua.
 
Vaan onneksi on vain reilut viisi viikkoa
ja signora saa mielitietyn Suomeen.


lauantai 21. lokakuuta 2017

Persoonallista

Buongiorno vaan kaikille pitkästä aikaa !
Olette varmaan jo ajatelleet,
että signora on lähtenyt livohkaan täällä bittimaailmasta.

Ei sinne päinkään.
Niin monesti on signoran sormia syyhyttänyt,
kun aivot juttua pukkaisivat.
Vaan kun signora on ollut pikkasen epäkunnossa.
Sanotaanko 50 % kropasta.

Selkä, hartijat, niska ja käsivarret aivat jumissa.
Nyt jo kolme viikkoa.
Kaikenlainen naputtelu on ollut kuin joku vetelisi tulisella puukolla pitkin ruhoa.

Pari kertaa signora kävi fysioterapeutin juttusilla oppia hakemassa.
Muutaman kerran epäonnistunut kepin heiluttelu
 ja kuminauhaan sotkeutuminen kotinurkissa
 sai signoran tajuamaan,
että ei tästä nyt yksin nousta.

Onneksi aivan kotikulmilta löytyi kuntosali,
jossa on yksi personal trainer myös fysioterapeutti koulutukseltaan.
Nivelreuma ja tekonivel kun tuovat aikamoisia rajoituksia kaikkeen treenaamiseen,
joten varovainen saa olla.
 
Nyt on soppari tehty tapaamisista kerran viikossa.
Eka täsmätreeni on jo takana.
Sillä oli todella positiivinen vaikutus fiilikseen.
Signora oli näet jo aika epätoivoinen,
kun oli kolmatta viikkoa ollut työkyvytön
ja pessimistisenä tuumi,
kauanko tätä oikein kestää?
Loppuuko koskaan?
Monet itkut on itketty.
Ja kaikki mieltä painavat muutkin asiat ovat tuntuneet moninkertaisilta.
 
Vaan signoran löytämä PT tuntuu napakympiltä.
Signoralla on nyt luottamus toipumiseen  lähellä kymppiä.
 
Reissua varten sain kuminauhatreeniohjeita,
joita treenattiin oikein  kunnolla,
jotta liikkeet signorankin pääkoppaan uppoaa.
Saa sitten mielitietty toimia henkisen puolen PT:na.

Signora siis suuntaa tiistaina mielitietyn hoiviin.
Ja kotiinpaluuta seuraava päivänä on taas heti treenit. 





perjantai 22. syyskuuta 2017

Kun mikään ei kelpaa

Nyt on sen verran painavaa asiaa sydämellä,
että päätin kirjoittaa ihan omana itsenäni.
Signoran kepeä höpöttely ei oikein sovi aiheeseen.
 
Olen viime aikoina seurannut aika tiiviisti
 eri avustus- vapaahtois- ja hyväntekeväisyysjärjestöjen someviestintää
 ja heidän saamiaan kommentteja.
 
SOS-lapsikylä
Amnesty
Kirkon ulkomaanapu
SPR
 
Jestas sentään, mitä kommentteja sieltä löytyy.
Mikään ei ole hyvä !
 
Kun Suomeen otetaan vastaan turvapaikanhakijoita,
ollaan sitä mieltä,
että ihmisiä pitäisi auttaa heidän omissa maissaan.
 
Kun rahaa kerätään ulkomailla tapahtuvaan avustustyöhön
( esim SPR:n nälkäpäivä),
purnataan, miksei auteta suomalaisia.
 
Kun varoja kerätään tiettyyn kohteeseen Suomessa,
löytyy kritisoijia,
joiden mielestä suomalainen kohde on täysin väärä.
 
Tai rahaa sitten kuitenkin pitäisi kerätä ulkomaille.
Eilen näet luin kommentin aiheeseen,
jossa kerättiin rahaa suomalaisten lasten hyväksi,
että mitenkäs romanian lapset!
 
Jos nyt kuitenkin on onnistuttu löytämään kohde,
joka ei provosoi ketään,
alkaa todella negatiivinen kirjoittelu siitä,
kuinka kaikki rahat päätyy johtajien taskuihin.
 
Jokin aika sitten luin eräästä avustusjärjestöstä,
joka hoitaa palkkakustannukset erilaisesta myynnistä tulevista tuloista.
Lahjoituksia ei näihin käytetä.
 
Vähänkään laajempi avustus- ja vapaaehtoistyö on sen verran vaativaa hommaa,
että ei sitä myöskään pelkästään vapaahtoisvoimin voi pyörittää.
Palkattua henkilökuntaa on pakko olla.
Samoin kyllähän se avun toimittaminen esim ulkomaillekin jotain maksaa.
 
Olin muutama vuosi sitten erään vertaistukiyhdistyksen toiminnassa mukana.
Hoidin kirjanpidon ja toiminnan organisoinnin.
Olin yhteyshenkilönä.
Vaikka toiminta oli hyvin pientä,
vei se silti useamman tunnin viikossa.
 
On aika vaikea uskoa,
että minkään ison järjestön kirjanpito hoituisi niin,
että joku vapaahtoinen sen iltapuhteenaan kotinurkissaan tekisi.
Tai että toinen vapaaehtoinen hoitaisi kaikenlaisen yhteydenpidon.
Puhumattakaan toiminnan järjestämisestä.
Avun järjestäminen jonnekin Afrikan perälle vaatii varmaankin aika lailla työtä.
Sitä ei tehdä harrastuksena.
 
Useissa kommenteissa on kirjoitettu,
kuinka kyseinen järjestö ei saa mitään aikaan.
Vaikka en ole edes tietoisesti tietoa etsinyt,
vähän väliä törmään asiaan liittyviin artikkeleihin.
Viimeksi Punaisen ristin ylläpitämiin kenttäsairaaloihin.
 
Mielestäni on itsestään selvää,
että kaikki tällainen vaatii kokopäiväistä henkilökuntaa.
Vapaaehtoisia täysipäiväiseen vapaaehtoistyöhön tuksin kovin paljoa varmaan löytyy.
joten palkattua henkilökuntaa on pakko olla.
Samoin tekijöiden pitää olla sitoutuneita hoitamaan jokainen yksittäinen projekti loppuun.
Vapaaehtoisvoimin tämä ei onnistu.
 
Ja kaiken lisäksi kohta pitää järjestöjen varmaan palkata somevastaavia
käymään läpi ja vastaamaan kaikkiin absurdeihin väitteisiin,
joita koko ajan tulee.
 
Amnestyä on moitittu siitä,
että se kerää nimiä adressiin ihmisoikeusrikkomuksia vastaan.
"Miksei kerätä nimiä suomalaisten hyväksi"!
 
Siis minkä asian hyväksi??
Suomessa en joudu pidetyksi ja kidutetuksi,
jos sanot Niinistöstä jotain negatiivistä,
jos satut olemaan savolainen.
tai olet homoseksuaali.
Uskonnosta riippumattakaan.
Suomessa ei ole systemaattisia entisiä puhdistuksia.
 
Ja se nimen kirjoittaminen ei edes maksa mitään.
Miksi siis siitäkin pitää purnata.
Jos joku ei halua kirjoittaa,
antaa olla kirjoittamatta.
Mutta tarvitseeko sitä koko järjestön toimintaa sen vuoksi mollata ?
 
Ja se rahan luovuttaminen.
Kenenkään ei ole sitä pakko tehdä.
Tai jos on sitä mieltä,
että antaisi, jos tietäisi,
että menee oikeaan kohteeseen,
mikä estää antamasta rahaa todellakin suoraan jollekin apua tarvitsevalle.
Ja annetaan näille järjestöille työrauha.
 
 
 
 


perjantai 15. syyskuuta 2017

Kello kahdeksan draamaa

Mielitietty ei ole aamuihminen.
Herra itse määrittelee asian niin,
että herääminen on hänelle traumaattista.
Pariin ekaan tuntiin ei saa kuulema oikein mitään otetta mihinkään.
Olo on kuin väärällä planeetalla.
Signoran Italiassa ollessa aamut ovat tosiaan hiljaisen puoleisia.
Mielitietty harvoin pukahtaa yhtään mitään.
Korkeintaan huikkaa tsaut lähtiessään.

Tänä aamuna signora sai kunnon todisteen aamujen traumaattisuudesta.
Signoralla on syntymäpäivä.
Mielitietty oli päättänyt tehdä signoralle onnitteluvideon!
Aamu kahdeksalta!
Mielitietyllä on aamuisin kolme herätystä,
klo 7.30, 7.45 ja klo 8.

Jos pystytte kuvittelemaan nuo traumaattiset aamut,
voitte varmaan myös kuvitella,
minkälainen tuo video oli,
joka oli tehty heti ylösnousun jälkeen.

Signora ei ole koskaan nähnyt mielitiettyä niin totisena.
Lähes apaattisena.
Jos ei olisi kuullut, mitä herra sanoo,
eikä tiennyt, mistä on kyse,
olisi videon voinut hyvin olla kuvattuna tilanteessa,
jossa kidnapattu on aseella pakotettu tekemään jonkinlaisen videon.
Videon, jossa kidnapattu kertoo, mitä nappaajat haluavat,
ja mikä karmea kohtalo häntä odottaa,
jos vaatimuksiin ei suostuta.

Video oli yllättävän pitkä.
Sanat vaan eivät meinanneet ilmeisesti oikein meinanneet tulla mieleen.
Sanojen hapuilujen välillä signora pelkäsi,
että mielitietty nukahtaa kesken kaiken ja kupsahtaa kumoon.
Kaikesta paistoi läpi,
kuinka tuskallista on tuohon aikaan aamusta saada jotain aikaiseksi.

Signora oli vallan otettu tästä.
Sillä hän jos kuka tietää,
mitä ponnisteluja tuo videon teko oli vaatinut.

Nyt saman päivän iltana oli mielitietty jo paremmin hereillä.
Ja samalla planeetalla.
Mielitiettyä jopa nauratti,
 kun hän yhdessä signoran kanssa videon teon tuskaa muisteli. 
Ei kait tästä voi muuta johtopäätöstä vetää,
kuin että kai se Ilmeisesti edelleenkin pikkasen signorasta tykkää.


lauantai 9. syyskuuta 2017

Turhake

Mielitietty ei ole mikään Italian oma Marko Paajanen.
Mielitietylle koti on paikka missä nukutaan ja syödään.
Ei muuta.
Basta.

Sisustus on mielitietylle turhake.
Aluksi signora vähän nikotteli tätä vastaan.
Koitti joskus hommata Italian kotiin jotain kivaa.
Jotain nättiä.
Ehkä myös jotain suomalaista.

Jossain vaiheessa signora totesi sen olevan täysin turhaa.
Jos hän jotain kotiin hommasi,
ei hän sitä seuraavalla kerralla löytänyt ollenkaan.
Tai löysi enemmän ja vähemman kaltoinkohdeltuna.
 Signora päätti unohtaa koko homman.

Vaan nyt hänellä on jotain tosi suomalaista.
Jotain, jota (ehkä) ei kukaan voi rikkoa tai kolhia.
Ei ehkä Marko Paanaselta saisi pointseja,
vaan mikä voisikaan olla suomalaisempaa kuin tämä:



Työkamut kävivät visiitillä Urho Kekkosen arkistossa.
Signora ei mukaan päässyt.
Vaan ihanat työkamut toivat tuliaisia.
Tämä ilmanraikastin matkaa ensi kuussa Italiaan.